Safareilla tapettiin satoja eläimiä

Kun Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan vuonna 1885, alkoi ennen näkemätön riistometsästys. Miljoonia norsuja ja puhveleita kaadettiin, ja leijonia pidettiin haittaeläiminä, joita sai ampua vapaasti.

Kun Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan vuonna 1885, alkoi ennen näkemätön riistometsästys. Miljoonia norsuja ja puhveleita kaadettiin, ja leijonia pidettiin haittaeläiminä, joita sai ampua vapaasti.

IFK Library

Suurriistan metsästys oli satoja vuosia ollut ylimystön etuoikeus.

Vähitellen karhut, hirvieläimet ja muut Euroopan saaliit alkoivat kuitenkin tuntua liian tavanomaisilta.

Niinpä herttuat ja teollisuuspamput käänsivät katseensa Afrikan metsästysmaihin 1800-luvun lopulla uusien laivojen ja rautateiden tehtyä matkailusta entistä helpompaa.

Afrikan suurriista päihitti koossaan ja vaarallisuudessaan kaiken, mitä Euroopassa oli ollut tarjolla pitkään aikaan.

Metsästyssafareja järjestettiin suuressa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa, mutta erityisen suosittu oli Brittiläinen Itä-Afrikka.

Kirjailijat kirjoittivat romantisoituja tarinoita Kenian-safareista, joilla jalot valkoiset metsästäjät taistelivat urheasti verenhimoisia villieläimiä vastaan.

1900-luvun alussa metsästysluvista tuli tuottoisa bisnes brittiläiselle siirtomaahallinnolle.

Valkoiset metsästäjät myös ratkaisisivat viranomaisia kaihertavan ongelman:

Jotta erämaat saataisiin muutetuksi hedelmällisiksi viljelymaiksi, Afrikan ”haittaeläimistä” piti päästä eroon mahdollisimman pian.

Argentiinalaiselle Alfred A. Benitzille myönnetty brittiläinen metsästyslupa vuodelta 1910.

© Alfred A. Benitz

Eurooppalaisten suurriistanmetsästäjien jahtiseurueisiin kuului runsaasti afrikkalaisia kantajia, palvelijoita, paikallinen jäljittäjä ja valkoinen ammattimetsästäjä.

Brittiläisellä metsästysluvalla metsästäjä sai ampua satoja eläimiä.

Norsukiväärissä oli kaksoispiiput, ja siinä käytettiin 11 mm:n patruunoita.

© Photo courtesy of Morphy Auctions

Norsupyssy aiheutti nenäverenvuodon

Suurriistanmetsästäjillä oli niin sanottu norsukivääri norsujen ja sarvikuonojen ampumista varten.

Siinä oli kaksi piippua, kuten haulikossa, mutta sillä ei ammuttu hauleja, vaan norsukiväärin kahdesta rihlatusta piipusta ammuttiin jopa noin 30 gramman painoisia luoteja.

Yhdysvaltojen juuri virasta astunut presidentti Theodore Roosevelt esimerkiksi ampui vuonna 1909 Afrikassa norsupyssyllään kaksi suurta urosnorsua.

Hän kirjoitti: ”Suuren kiväärin pamaus oli matkakumppaneilleni melko ikävä ja sai Cunninghamin nenän vuotamaan verta.”

Leijonajahtia hevosen selässä

Uhkarohkeimmat saattoivat kokeilla Afrikassa ns. lion runningia, jossa leijonia jahdattiin ratsain.

Metsästäjä saattoi joutua itse leijonan saaliiksi, jos hän uskaltautui liian lähelle.

© Collection KHARBINE-TAPABOR/Imageselect

Ihanteellisessa tapauksessa metsästäjä pääsisi ampumaan noin 50 metrin etäisyydeltä, mutta joskus leijona piiloutui puskiin.

Metsästäjä saattoi silloin ratsastaa lähemmäs ja yrittää saada leijonan liikkeelle, ja jos leijona silloin hyökkäsi, hevosen nopeus ratkaisi.

Mitä enemmän trofeita, sitä onnistuneempana metsästyssafaria pidettiin.

© Sepia Times/Getty Images

Metsästäjät saivat ampua mielin määrin

Itä-Afrikassa metsästäjät ostivat metsästysluvan brittiviranomaisilta. Vuonna 1909 se maksoi 50 puntaa eli hieman yli 4 000 nykyeuroa.

Niin sanotulla Sportsman’s Game -luvalla sai kaataa satoja eläimiä, ja ”kunnollinen” safari kestikin yleensä kuukausia.

Leijonia ja leopardeja pidettiin haittaeläiminä, jotka olivat vaaraksi siirtomaan viljelijöille ja karjalle, joten niitä sai ampua mielin määrin.

Monien muiden eläinten metsästykselle oli asetettu kiintiö, jota ei saanut ylittää.

Metsästäjä sai ampua 84 apinaa

84 gueretsa-apinaa

229 antilooppia

26 lehmäantilooppia

22 seepraa

10 topiantilooppia

2 puhvelia

2 virtahepoa

1 hirviantilooppi

6 keihäsantilooppia

4 vesiantilooppia

1 isokudu

4 pikkukudua

Roosevelt lähti jättisafarille

Poliittisen uransa lopulla vuonna 1907 Yhdysvaltain presidentti Theodore Roosevelt alkoi suunnitella ennennäkemättömän suurta suurriistajahtia.

Tieto metsästyshullun Rooseveltin tulosta sai erään lehden pilapiirroksen mukaan leijonat ja kirahvit hankkimaan henkivakuutuksia.

Eläimet hankkivat kauhuissaan henkivakuutuksia Rooseveltin, hänen poikansa Kermitin ja 200 afrikkalaiskantajan lähestyessä.

© Photo 12/Getty Images

Metsästysseurue ampuikin 11 397 eläintä. Yksi syy saalismäärään oli se, että Rooseveltin oli tarkoitus hankkia Smithsonianin luonnonhistorialliselle museolle vähintään yksi yksilö kaikkia Afrikan eläinlajeja.

© Debrocke/ClassicStock/Getty Images

Trofeet täyttivät metsästäjien seinät

Haluttuja trofeita olivat etenkin pitkät norsun syöksyhampaat, suuret puhvelinkallot ja muhkeaharjaiset leijonanpäät.

Saaliin saatuaan metsästäjät maksoivat maltaita taljojen, kallojen ja kokonaisten ruhojen puhdistuksesta ja kunnostuksesta trofeiksi.

Ⓒ Debrocke/ClassicStock/Getty Images

© Princeton University Press

Entinen kuningas myi norsuoikeutensa

Kuka tahansa ei saanut kaataa urosnorsuja, joilla oli erityisen suuret syöksyhampaat, vaan ne oli varattu kuninkaallisille.

Kun Britannian Edvard VIII luopui vuonna 1936 kruunusta avioituakseen Wallis Simpsonin kanssa, hän joutui rahapulaan ja myi metsästysoikeutensa kenialaiseen norsuun, jolla oli 263 sentin pituiset syöksyhampaat.

Britannian kuvernööri Ugandassa, sir Hesketh Bell (kuvassa), varasi vuonna 1908 yhdet erittäin suuret syöksyhampaat itselleen.

Ⓒ Princeton University Press

© Library of Congress

Kalliita matkamuistoja

Erään safarin jälkeen vuonna 1910 argentiinalainen suurriistanmetsästäjä Benitz teetti 75 trofeeta – esimerkiksi sarvikuononjaloista tehtyjä tuhkakuppeja ja leijonanpentujen taljoja.

Trofeiden valmistuksesta Benitz maksoi kolme kertaa niin paljon kuin hän oli maksanut jo erittäin kalliista metsästysluvastaan.

Ⓒ Library of Congress

Ylellistä leirielämää

Lämmin kylpy pitkän ja hikisen päivän päätteeksi kuului suurriistanmetsästäjien leirielämän moniin nautintoihin.

Monet metsästäjät nauttivat telttaleirin leppoisista illoista drinkkien, jutustelun ja levysoittimen parissa.

© Bettmann/Getty Images

Pehmeät vuoteet, kokin valmistamat ateriat ja seikkailutarinoiden kertominen grogin ääressä teltan varjossa olivat olennainen osa suurriistasafareita.

© Shutterstock

Britti-insinöörit ja intialaiset työläiset rakensivat vuosina 1896–1901 tuhat kilometriä rautatietä rannikolta Victorianjärvelle.

Uganda Railwayn auettua suurriistanmetsästäjät saattoivat matkustaa mukavasti laivalla Mombasaan ja jatkaa sieltä ensimmäisessä luokassa junalla Afrikan sisäosiin.

© Shutterstock

Pelottomat soturit jäljittivät saaliin

Safarilla oli aina mukana yksi tai useampi nandisoturi Länsi-Keniasta. He olivat lyömättömiä saaliin jäljittäjiä, ja heidät tunnettiin siitä, että he pysyivät rauhallisina, jos raivoisa villipeto pääsi yllättämään seurueen.

Nandit olivat tottuneet suojelemaan karjaansa leijonilta.

© Keystone-France/Getty Images

Nandisoturien kylmähermoisuus testattiin jo nuorena, sillä nandiheimon miesten oli osoitettava rohkeutensa leijonajahdissa: joukko nandeja saartoi leijonan, ja nuoren soturin piti polvistua leijonan eteen ja ärsyttää eläintä kilvellään.

Kun leijona hyökkäsi, soturi torjui sen kilvellään ja iski keihäänsä siihen. Vasta sen jälkeen muut soturit tulivat apuun ja tappoivat leijonan keihäillään.

Theodore Roosevelt ampui Afrikassa kahdeksan norsua.

© Library of Congress

Julkkisten perässä Afrikkaan

Theodore Roosevelt oli Afrikassa käyneistä suurriistanmetsästäjistä tunnetuimpia, mutta julkkiksia oli muitakin.

Vuosikymmenien aikana monet kuuluisuudet, kuten Winston Churchill ja Ernest Hemingway, osallistuivat metsästyssafareihin.

Julkkisten myötä Afrikan metsästysmatkoista tuli muotia, ja monet raharikkaat lähtivät metsästyskivääreineen safareille lukuisten paikallisten kantajien saattelemana.

Kuvaajat uskaltautuivat lähelle sarvikuonoja ja virtahepoja suojaverkoilla varustetuilla safariautoilla.

© Martin & Osa Johnson Archive/Getty Images

Kuvaajat ikuistivat jahteja

1910-luvun alusta lähtien rikkaat metsästäjät ottivat usein ammattikuvaajan mukaan ikuistamaan metsästysretkiään.

Filmimateriaalista tehtiin elokuva, jolla metsästäjä saattoi esitellä kotona perheelleen ja ystävilleen Afrikassa saamiaan saaliita.

Kuvaajan työ ei ollut vaaratonta.

Raivoisa norsu hyökkäsi yhdysvaltalaisen kuvaajan Carl Akeleyn kimppuun takaapäin, ja kun hän sätkytteli norsun syöksyhampaiden välissä, eläin yritti murskata hänet otsallaan.

Norsun kiinnostus lopahti vasta, kun Akeley menetti tajuntansa. Akeley selvisi kuin ihmeen kaupalla murtuneella nenällä ja sääriluun avomurtumalla.

Carl Akeley (1864–1926) joutui myös leopardin hyökkäyksen kohteeksi, mutta hän onnistui tappamaan eläimen paljain käsin.

© Public domain

Afrikka eläimineen lavastettiin elokuviin

Safarielokuvat olivat suosiossa elokuvan alkuajoista lähtien. Vuonna 1907 Nordisk Film kuvasi Afrikan-safarista kertovan ”Leijonajahti”-nimisen elokuvan Tanskan Roskildessa.

Kuvauksia varten hankittiin kaksi vanhaa urosleijonaa saksalaisesta eläintarhasta. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen lavastettu Afrikka-filmi.

Hatari oli 7. katsotuin elokuva Yhdysvalloissa vuonna 1962 – katsotuimmat olivat Arabian Lawrence ja Atlantin valli murtuu.

© Bridgeman Images

Yleisö rakasti elokuvia, joissa valkoiset metsästäjät joutuivat ”taistelemaan” verenhimoisia villieläimiä vastaan.

Lajityyppi oli suosiossa lähes sata vuotta. John Wayne oli pääosassa toimintakomediassa Hatari vuonna 1962, ja vielä vuonna 1990 Clint Eastwood esitti pääosaa elokuvassa Valkoinen metsästäjä, musta sydän.

Eläinaktivistit osoittivat mieltään Washingtonissa, kun metsästäjä oli ampunut suojellun Cecil-leijonan.

© Mark Wilson/Staff/Getty Images

Vastustus lisääntyi

Eläintensuojelujärjestöt kyseenalaistivat jo 1900-luvun alussa vapaa-ajan suurriistanmetsästyksen, mutta kesti viitisenkymmentä vuotta ennen kuin yleinen asenneilmapiiri alkoi muuttua.

1960-luvulla kritiikki villieläinten huvimetsästystä vastaan lisääntyi.

1900-luvun alussa metsästäjien luoteihin kuoli miljoonia norsuja. Vuodesta 1913 lähtien räjähdysmäinen väestönkasvu ja laidunmaiden puute on tappanut norsuja lähes yhtä paljon.

© Illustreret Videnskab Historie

Afrikassa on edelleen säädeltyä metsästysturismia, mutta metsästäjät eivät enää juuri rehentele saaliillaan.

Kun amerikkalainen metsästäjä ampui vuonna 2015 Zimbabwessa suojellun leijonan, seurasi maailmanlaajuinen äläkkä.