Miten meidän pitäisi jakaa Afrikka keskenämme? Tämä kysymys oli kaikkien huulilla, kun Euroopan siirtomaavallat kokoontuivat Berliinin konferenssiin 15. marraskuuta 1884.
Eurooppalaiset olivat siihen saakka rakentaneet Afrikan rannikoille lähinnä kauppa-asemia käydäkseen kauppaa alkuasukkaiden kanssa, mutta nyt siirtomaavaltojen huomio kiinnittyi Afrikan sisäosien huimiin rikkauksiin.
Berliinin konferenssiin osallistunut Ranska palasi sieltä mukanaan llupaus merkittävistä omistuksista valtavalla mantereella..
Ranskan mahdollisiin uusiin siirtomaihin kuului Niger, ja muutama vuosi konferenssin jälkeen ranskalaiset lähettivät useita retkikuntia Afrikkaan vaatimaan aluetta hallintaansa.
Retkikuntia ”leimasivat julmuudet", ja ne olivat "pahamaineisia" ryöstelyn sekä siviilien raiskausten ja tappamisen takia, kun ranskalaiset alistivat Nigeriä.
Vuonna 1922 maasta tuli virallisesti siirtomaa osana Ranskan Länsi-Afrikkaa.
Nigerin sijainti oli täydellinen
Raaka-aineiden etsiminen Ranskan kasvavalle teollisuudelle oli oleellinen sysäys maan siirtomaapyrkimysten taustalla.
Ranskalaisten epäonneksi Nigerissä ei ollut paljon luonnonvaroja, mutta siellä oli runsaasti maapähkinöitä. Myöhemmin todettiin, että siellä on myös runsaasti uraania.
Nigerin raaka-aineiden puutteen korvasi siirtomaan strateginen merkitys. Maa tarjosi pääsyn yhdelle Afrikan suurimmista joista, Niger-joelle, ja se takasi ranskalaisille määräysvallan eräälle Länsi-Afrikan tärkeimmistä kuljetusreiteistä.
Lisäksi Nigerin maantieteellisen sijainnin ansiosta ranskalaiset pystyivät valvomaan Saharan ylittäviä kauppareittejä, mikä esti muita eurooppalaisia siirtomaavaltoja saamasta jalansijaa alueella.
Niger itsenäistyi lopulta vuonna 1960, mutta maa on sen jälkeen kärsinyt köyhyydestä, kuivuudesta ja sisällissodista.
Itsenäistyminen oli lähtölaukaus kaaokselle
Vuosikymmeniä Ranskan vallan alla ollut Niger itsenäistyi lopulta vuonna 1960. Tämän historiallisen virstanpylvään piti olla alku kehityksen ja vaurauden aikakaudelle, mutta sen sijaan Nigeristä tuli yksi maailman köyhimmistä ja heikoimmin kehittyneistä maista.
1960: Niger itsenäistyi
Niger itsenäistyi 3. elokuuta 1960, ja Hamani Diorista tuli maan ensimmäinen presidentti. Diorin valtakaudelle olivat ominaisia yksipuoluejärjestelmä sekä läheinen suhde Ranskaan. Diori arvosteltiin korruptoituneesta, autoritaarisesta ja epädemokraattisesta hallinnosta, vaikka hän vakautti Nigerin politiikkaa.
1974: Sotilasvallankaappaus Dioria vastaan
Hamani Diorin hallinto kaatui huhtikuussa 1974 eversti Seyni Kountchén johtaman sotilasvallankaappauksen jälkeen. Vallankaappauksen syynä oli Diorin kyvyttömyys selviytyä syvästä talouskriisistä ja maata koetelleesta vakavasta kuivuudesta. Kountché hallitsi Nigeriä kovalla kädellä vuoden 1987 kuolemaansa asti.
1990-luku: Tuaregien kapinat
Tuaregien johtama aseellinen kapina Nigerin pohjoisosassa sijaitseva leimasi maan 1990-lukua. Tuaregit kokivat, että hallitus oli jättänyt heidät huomiotta ja syrjäyttänyt heidät, ja he vaativat laajempaa autonomiaa. Vuosikausia kestäneiden taistelujen jälkeen vuonna 1995 saatiin aikaan rauhansopimus, mutta satunnaiset konfliktit jatkuivat vielä seuraavina vuosikymmeninä.
2010: Sotilasvallankaappaus ja siirtymä demokratiaan
Helmikuussa 2010 Nigeriä ravisteli toinen sotilasvallankaappaus sen jälkeen, kun presidentti Mamadou Tandja yritti muuttaa perustuslakia pidentääkseen aikaansa vallassa. Vallan kaapannut sotilasjuntta lupasi nopeaa siirtymistä demokratiaan, ja Mahamadou Issoufou valittiin presidentiksi vuoden 2011 vaaleissa.
2023: Jälleen vallankaappaus
Presidentin kaarti kaappasi vallan 26. heinäkuuta 2023 ja syrjäytti demokraattisesti valitun mutta maanpetturiksi väitetyn presidentin Mohamed Bazoumin. Vallankaappaus herätti lännessä suurta huolta, koska sen pelättiin heikentävän uskonnollisen terrorismin torjuntaa Länsi-Afrikassa ja edistävän merkittävien siirtolaisreittien avautumista EU-maihin.
