Vassil/Wikimedia Commons
Beninin pronssit

Kuuluisat afrikkalaisveistokset tehtiin orjapronssista

Eurooppalaiset varastivat 1800-luvulla Beninistä tuhansia afrikkalaisia pronssiesineitä. Kemialliset analyysit paljastivat esineiden synkän alkuperän.

Kuuluisat niin sanotut Beninin pronssit ovat viime vuosina puhuttaneet historioitsijoita ja taiteentuntijoita. Muun muassa saksalaiset ja etenkin brittiläiset siirtomaaisännät varastivat Afrikasta tuhansia pronssiesineitä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, ja ne päätyivät eurooppalaisiin ja yhdysvaltalaisiin museoihin, joissa suuri osa niistä on edelleen.

Sadoille Beninin pronssiesineille tehtyjen tutkimusten mukaan veistoksilla on synkkä eurooppalainen kytkös.

Saksalaistutkimuksissa ilmeni, että niissä käytetty metalli oli peräisin Saksasta Reininmaalta.

Pronssia tuotiin Beniniin nykyisessä Nigeriassa niin sanottuina manillarenkaina, joita käytettiin maksuvälineenä Länsi-Afrikassa. Niillä maksettiin muun muassa paikallisille päälliköille ja kuninkaille vastineeksi orjista, joita kuljetettiin laivoilla Afrikasta Amerikkaan.

Sopimus vahvistaa tutkimusta

Manillarenkaat olivat suuressa arvossa Afrikassa, ja saksalaisen kauppiaan ja Portugalin kuninkaan Juhana III:n välisen sopimuksen perusteella tiedetään, että kuningas valmistutti erilaisia manillarenkaita Saksassa. Yksityiskohtaisessa sopimuksessa määritellään muun muassa tarkat vaatimukset Afrikan eri alueilla suosituille renkaille.

”Manillarenkaat kuljetettiin Reininmaalta yli 6 300 kilometrin matka Beniniin”, Tobias Skowronek saksalaisesta Georg Agricolan teknisestä yliopistosta kertoo.

Monet muun muassa saksalaiset, yhdysvaltalaiset ja brittiläiset museot ovat viime vuosina palauttaneet Beninin pronsseja Nigeriaan. Niitä on kuitenkin edelleen paljon Afrikan ulkopuolella, etenkin Britanniassa British Museumissa.

Beninin pronssit Saksa

Saksa palautti 22 Beninin pronssia Nigeriaan joulukuussa 2022.

© Raimond Spekking