Barbadoksen suurimman kaupungin Jamestownin satama kuhisi ihmisiä toukokuisena aamuna vuonna 1655. Kaksi englantilaista orjalaivaa houkutteli paikalle paljon uteliaita katselijoita.
Laivan ruumasta nousi joukko kalpeita hahmoja, jotka hoippuivat laiturille. Orjien käsiraudat oli avattu, mutta ketjut kalvoivat yhä heidän nilkkojaan heidän vetäessään ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen keuhkoihinsa raitista ilmaa.
Jamestownissa oli totuttu satamaan saapuviin orjalaivoihin ja niiden elävään lastiin. Tällä kertaa orjat olivat kuitenkin toisennäköisiä kuin tavallisesti. Nämä orjat eivät olleetkaan mustia afrikkalaisia vaan valkoihoisia irlantilaisia, ja suurin osa heistä oli naisia ja lapsia.
Kapinalliset pakotettiin pois maasta
Jamestowniin tuodut valkoiset orjat olivat osa etnisiä puhdistuksia, jotka Oliver Cromwell käynnisti Irlannissa 1600-luvun puolivälissä. Cromwell oli vuonna 1649 ollut osallisena tapahtumissa, jotka olivat johtaneet Englannin kuninkaan Kaarle I:n mestaukseen, minkä jälkeen hän oli ryhtynyt hallitsemaan Englantia käytännössä yksinvaltiaana.
Oliver Cromwell löi katolisten kapinajoukot Irlannissa.
Monet katolisista irlantilaisista olivat nousseet kapinaan parhaat viljelysmaat itselleen omineita protestanttisia englantilaisia maanomistajia vastaan, ja levottomuuksissa oli jo kuollut nelisentuhatta maanomistajaa. Cromwell päätti lähteä panemaan irlantilaiset aisoihin.
Cromwellin Irlannin-matkasta tuli raaka kostoretki, joka lannisti pian kapinalliset. Heidän johtohahmonsa hirtettiin, ja rivimiehille Cromwell antoi mahdollisuuden lähteä maasta kahdella ehdolla: he eivät saaneet mennä maahan, joka oli sodassa Englannin kanssa, eivätkä he saaneet ottaa perheitään mukaan.
Useimmat tarttuivat tarjoukseen, ja niin irlantilaisväestö kutistui lähes yksinomaan naisiin ja lapsiin. Cromwell myös takavarikoi lähes kaikki Irlannin maat ja jakoi ne palkkioina omille sotilailleen.
Harvat maassa enää olevat irlantilaiset viljelijät karkotettiin saaren köyhimpiin ja karuimpiin osiin.
Englantilaiset tukahduttivat irlantilaisten kapinan väkivalloin, ja irlantilaisia naisia ja lapsia lähetettiin orjalaivoilla kauas Karibialle.
Orvoiksi jääneet lapset ja naiset, joiden aviomiehet olivat kuolleet tai lähteneet maanpakoon, kiertelivät tiloilta toisille kerjäten henkensä pitimiksi.
Viralliset ohjeet orjakaupasta
Englantilaiset pelkäsivät, että Irlannissa voisi leimahtaa vielä uusia levottomuuksia. Vuonna 1652 annettiin virallinen ohje, jonka mukaan ”irlantilaisnaiset, joita on nyt liian paljon – ja jotka joutuvat siten helposti prostituution kohteeksi – on myytävä kauppiaille, jotka voivat kuljettaa heidät Virginiaan, Uuteen-Englantiin tai muihin siirtomaihin, missä he voivat työnteolla huolehtia omasta toimeentulostaan”.
Kaksi vuotta myöhemmin ohjeita tiukennettiin niin, että jo kaikki irlantilaiset, jotka eivät pystyneet todistamaan voivansa itse hankkia elantoaan, olivat vaarassa joutua orjalaivoille. Lisäksi kaikki sairaaloissa ja köyhäintaloissa olevat lapset sekä vangit tuli lähettää Uuteen maailmaan.
Monet englantilaiset sotilaat, jotka olivat jääneet työttömiksi Cromwellin Irlannin-valloituksen jälkeen, ryhtyivät ihmisryöstäjiksi.
Ratsain he ottivat kiinni köyhiä kiertolaisia, jotka polttomerkittiin kuin karja ja ajettiin kaupunkeihin kokoamispaikoille myytäväksi rikkaille englantilaisille.
Orjia moniin tarpeisiin
Irlantilaiset naiset olivat Uudessa maailmassa haluttua kauppatavaraa, ja nuorimpia ja kauneimpia naisia ostettiin isoilla rahoilla jalkavaimoiksi. Vähemmän kauniit naiset ostettiin siivoamaan ja laittamaan ruokaa, ja irlantilaislapsia otettiin vikkeliksi palvelijoiksi plantaasinomistajien taloihin.
Monia lapsista kohdeltiin kuitenkin kaltoin, ja osa heistä päätyi jo nuorina Jamestownin lukemattomiin bordelleihin. Ne harvat naiset, joita ei myyty plantaaseille, kokivat vielä karumman kohtalon.
Barbadoksen virallisista arkistoista löytyneiden asiakirjojen mukaan saarella toimi ”siittoloita”, joissa naisilla teetettiin lapsia myytäväksi edelleen orjiksi, usein bordelleihin. Siittäjinä näissä lapsitehtaissa toimivat usein niiden omistajat itse tai tarkoitukseen sopiviksi katsotut mustat orjat.
Irlantilaisten naisten ja mustien miesten jälkeläisinä syntyneitä tyttöjä pidettiin seksuaalisesti arvokkaina, koska ajateltiin, että heissä valkoiseen naiseen yhdistyi mustan miehen seksuaalisuus.
Tavalliset irlantilaisnaiset kun olivat joidenkin plantaasinomistajien mielestä ”tylsiä” seksiorjia, kun taas mulattityttöjen uskottiin taipuvan halukkaasti jos jonkinlaisiin seksuaalisiin suorituksiin.
Orjia Irlannista vielä 1800-luvulla
Englannissa alettiin vähitellen paheksua valkoista orjakauppaa. Esimerkiksi Barbadoksen kuvernööri Thomas Modyford valitti Englannin parlamentille vuonna 1665 muiden plantaasinomistajien toimista.
Hänen mukaansa entiset upseerit olivat muuttuneet ”tiukimmista pyhimyksistä säädyttömiksi paholaisiksi”.
Vastustus yltyi, kun ahneet ihmisryöstäjät alkoivat siepata satunnaisesti myös englantilaisia tyttölapsia. Kaikesta huolimatta toiminta jatkui.
Vielä vuonna 1798 tuhansia irlantilaisia myytiin orjiksi Amerikkaan ja Australiaan Irlannissa leimahtaneen uuden kapinan jälkeen. Käytännössä irlantilaisten orjakauppa päättyi vasta Britannian kieltäessä kaiken orjuuden vuonna 1833.
Irlantilaisten orjien tarkka määrä ei ole tiedossa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 500 000 irlantilaista siepattiin ja myytiin orjiksi.
Orjien jälkeläiset ovat eläneet omana yhteisönään.
Irlantilaisorjien jälkeläiset elävät yhä Barbadoksella
Ensimmäiset irlantilaiset myytiin orjiksi Karibialle yli 350 vuotta sitten, mutta orjakaupan jäljet ovat yhä näkyvissä. Barbadoksella elää noin 400 orjien jälkeläistä, joista käytetään nimitystä ”redlegs”.
He asuvat omassa yhteisössään, jossa ongelmina ovat köyhyys, aliravitsemus, alkoholismi ja sisäsiittoisuus. Saaren muut asukkaat ovat vuosisatojen ajan suhtautuneet heihin halveksuen ja epäluuloisesti.
Niinpä irlantilaisperäinen yhteisö onkin aina ollut eristäytynyt eikä ole koskaan puhunut esivanhempiensa kohtaloista avoimesti.