Stanley Falls, Afrikka, 18.7.1890
Hyvä ja ylhäinen ystäväni
Minulla on suuri kunnia esittää Teidän Majesteetillenne muutamia Kongon* vapaavaltiota koskevia huomioita. Ne perustuvat kattaviin tutkimuksiin sekä omiin havaintoihini tuosta Afrikan mantereelle perustamastanne valtiosta ja sen hallinnosta.
Matkustin viime vuonna suurin odotuksin tuohon Teidän Afrikassa omistamaanne valtioon. Nyt velvollisuuteni on kertoa Teidän Majesteetillenne suoraan mutta kunnioittavasti, miten pettyneeksi ja toivottomaksi vierailu minut teki.
Kaikki ne syytökset, joita seuraavassa esitän teidän Kongoon nimittämäänne hallintoa kohtaan, perustuvat perinpohjaisiin selvityksiin.
Minulla on esittää väitteideni tueksi luotettavia todistajia, asiakirjoja, kirjeitä sekä virallisia julkaisuja.
George W. Williams
Eli: 1849–1891
Kansallisuus: Yhdysvaltalainen
Työ: Sotilas, pappi, lakimies, poliitikko, journalisti ja kirjailija
Perhe: Naimisissa, yksi lapsi
Tunnetaan: Williams kirjoitti ensimmäisenä yhdysvaltalaisena mustien roolista Yhdysvaltojen historiassa. Hänen julkaisuihinsa lukeutuu laaja History of the Negro Race in America From 1616 to 1880 sekä useita kirjoja mustista sotilaista Yhdysvaltojen sisällissodassa.
Vapaavaltiota perustettaessa herra Henry M. Stanley lähetti valkoihoisen edustajansa sekä neljä tai viisi sansibarilaista sotilasta solmimaan sopimuksia paikallisten alkuasukaspäälliköiden kanssa.
He kertoivat päälliköille, että heidän sydäntään särki kuulla niistä lukemattomista sodista, joita päälliköiden ja kylien välillä käytiin ja että valkoihoiset halusivat vain rauhaa mustien veljiensä kanssa. He myös väittivät haluavansa ”yhdistää Afrikan heimot, jotta ne pystyisivät paremmin puolustamaan itseään ja rikastumaan”.
Jopa 15 miljoonaa kongolaista kuoli Leopoldin alaisuudessa nälkään, tauteihin tai väkivaltaan.
He taisivat kaikki temput ja kikat, ja pian Teidän Majesteettinne omisti kokonaisia kyliä, jotka oli ostettu muutamalla laatikollisella giniä.
Minun tietojeni mukaan hallinto ei kuitenkaan ole toteuttanut lupaamiaan ”kunniallisia ja käytännönläheisiä tekoja lisätäkseen väestön osaamista ja turvatakseen sen hyvinvoinnin”*. Teidän Majesteettinne hallinto ei ole käyttänyt frangiakaan koulutukseen eikä perustanut Kongoon minkäänlaista teollisuutta.
Myös työvoimajärjestelmä on erittäin epäkäytännöllinen. Sotilaat ja työläiset tuodaan valtaosin Sansibarista, Sierra Leonesta, Liberiasta, Accrasta tai Lagosista ja kuljetetaan niin kurjissa oloissa, etteivät eurooppalaiset kohtele karjaansakaan niin huonosti.
Matkalla he joutuvat kärsimään kuumuutta ja sadetta ja nukkumaan laivan kannella kosteissa ja ahtaissa oloissa ilman minkäänlaista suojaa. Usein tilaa on niin vähän, että he joutuvat makaamaan jopa toistensa päällä. Tämän vuoksi moni kuolee jo matkalla.
Kun hengissä selviytyneet saapuvat Kongoon, heidät pannaan tekemään raskasta työtä yhden šillingin* päiväpalkalla. Sotilaille luvataan 16 šillinkiä kuussa, mutta usein he saavat palkakseen vain halpoja taskuliinoja ja niin huonoa giniä, että se on lähes myrkyllistä.
Teidän Majesteettinne hallinnon moraaliset, sotilaalliset ja taloudelliset resurssit eivät riitä niin suuren alueen hallitsemiseen. Matka Leopoldvillestä N’Gombeen on yli 300 mailia, eikä sen varrella ole ainuttakaan sotilasta tai siviilivirkamiestä.
Harvempi kuin yksi 20:stä virkamiehestä puhuu alkuasukkaiden kieliä, vaikka he laativat jatkuvasti lakeja, joita eurooppalaistenkin on vaikea ymmärtää.
Kuningas Leopold II perusti Kongon vapaavaltion vuonna 1885. Siirtomaan työläiset laitettiin raatamaan kaivoksissa ja kumiplantaaseilla, ja 1800-luvulla Leopold II oli maailman suurimpia kumintuottajia.
Alueen alkuasukkaat harjoittavat mitä hirveimpiä raakuuksia: Kun heidän päällikkönsä kuolee, he hautaavat hänen mukanaan eläviä orjia ja leikkaavat pään irti vangituilta sotureilta.
Silti Teidän Majesteettinne hallinto ei tee mitään estääkseen näitä julmuuksia.
Teidän Majesteettinne hallinto kohtelee vankeja erittäin julmasti. Heidät lähetetään pakkotyöhön kettingeillä toisiinsa kytkettyinä. Vastaavaa ei näe missään muissa sivistyneissä tai sivistymättömissäkään valtioissa.
”Vankeja ruoskitaan virtahevonnahalla niin, että veri virtaa.” G.W. Williams.
Kahleet pureutuvat vankien kaulan ihoon ja synnyttävät haavoja, jotka kuhisevat kärpäsiä. Lisäksi vankeja ruoskitaan päivittäin kuivuneilla virtahevonnahkasuikaleilla niin, että veri virtaa.
Naisia tuodaan vapaavaltioonne moraalittomista syistä. Heitä hankitaan kahdella tavalla. Mustaihoisia miehiä lähetetään Portugalille kuuluvalle rannikolle, jossa he etsivät naisia jalkavaimoiksi valkoihoisille miehille ja perivät heistä kuukausittaisen maksun.
Toinen tapa on vangita alkuasukasnaisia ja tuomita heidät keksitystä rikoksesta seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön. Sitten valtio vuokraa naisia, joita se pitää omaisuutenaan, eniten tarjoavalle. Upseerit saavat tarjota ensin, ja sitten on tavallisten sotilaiden vuoro. Jos näistä suhteista syntyy lapsia, valtio tulkitsee lastenkin olevan omaisuuttaan.
François Maréchalin karikatyyripiirroksessa Leopold II, Saksan keisari Vilhelm I ja Venäjän keisarikunta symbolinaan kruunupäinen karhu osallistuvat Berliinin konferenssiin 1884, jossa Euroopan maat jakoivat Afrikan siirtomaat keskenään ja päättivät niiden hallinnosta.
Kävin vain yhdellä asemalla*, jossa ei olisi elänyt belgialaisten upseerien tai virkamiesten lapsia surkeissa oloissa. He siis hylkäävät jopa omat jälkeläisensä Kongon vapaavaltion ruoskan alle. Teidän Majesteettinne hallinto harjoittaa orjakauppaa ja maksaa yhdestä sotilaaksi kelpaavasta miehestä kolme puntaa.
Nuo ihmisparat viedään satojen kilometrien päähän kotikylistään palvelemaan yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kieltä he eivät ymmärrä.
Johtopäätökset: Teidän hallintonne ryövää, huijaa ja murhaa sekä harjoittaa orjuutta ja muita raakuuksia, kun taas alkuasukkaat ovat ihmeen kärsivällisiä ja anteeksiantavaisia. Vertailu saattaa Teidän hallintonne väitteet sivistyneistä ja kristillisistä toimintatavoista häpeään.
Kaikki Kongossa tehdyt rikokset tehdään Teidän nimissänne, ja Teidät on saatettava niistä vastuuseen. Siksi pyydänkin Belgian kansaa ja hallitusta pesemään itsensä puhtaiksi Kongon vapaavaltiota tahraavista iljettävistä rikoksista.
Nöyrä ja kuuliainen palvelijanne
George W. Williams
Jälkikirjoitus
Williamsin avoimen kirjeen paljastukset vaikuttivat osaltaan siihen, että Leopold II joutui luovuttamaan Kongon vapaavaltion Belgian valtiolle, minkä seurauksena kongolaisten elinolot vähitellen kohenivat.
Luovutus tapahtui kuitenkin vasta marraskuussa 1908 eli 18 vuotta Williamsin kriittisen kirjeen jälkeen.
