Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

General Balbahadur Kunwar

Gurkhasotilaat: Brittien urheat eliittijoukot

Nepalin kuuluisat gurkhasotilaat ovat palvelleet kahdensadan vuoden ajan Britannian lipun alla monissa maailman vaikeimmissa polttopisteissä. Nepalin ja Britannian erityinen suhde alkoi, kun britit luulivat voivansa antaa gurkhille sotilaallisen opetuksen – mutta toisin kävi.

R. Palmer

Britit olivat valmiina, kun aurinko nousi Kalangan linnoituksen ylle 31. lokakuuta 1814. Linnoituksessa, joka oli rakennettu kielekkeelle Himalajan vuoriston juurelle, odotti 650 gurhkaa. Brittiläinen kenraalimajuri Robert Gillespie uskoi valloittavansa Kalangan leikiten.

Pienten gurkhajoukkojen johtaja, kenraali Balbahadur Kunwar, ei ollut vastannut mitään Gillespien tekemään ”tarjoukseen” ehdottomasta antautumisesta. Nyt närkästynyt Gillespie halusi osoittaa gurkhille Brittiläisen imperiumin armeijan mahdin.

Krigsudbruddet i 1814
© HISTORIA

Intia 1814: Brittien kaksoishyökkäys

1800-luvun alussa britit hallitsivat jo suurinta osaa Intiasta. Maan pohjoisosissa Nepalin kuningaskunnan gurkhasotilaat alkoivat tunkeutua rajan yli, ja vuonna 1814 britit julistivat gurkhille sodan.

Britit julistivat sodan marraskuussa 1814 ja lähettivät neljä divisioonaa eli 42 000 miestä kohti Nepalia. Kaksi divisioonaa hyökkäsi maan itäosaan, kaksi luoteeseen, ja tarkoitus oli kohdata pääkaupungissa Katmandussa.

Muutama päivä aiemmin britit olivat ottaneet haltuunsa pienen ylänkötasanteen vain 60 metriä nepalilaislinnoituksen alapuolella.

Sinne oli raahattu jyrkkiä polkuja pitkin norsujen avulla tykkejä, ja pioneerit kaivoivat ampumahautoja ja valmistelivat valtaustikkaita.

Nyt 2 700 brittiläistä, irlantilaista ja intialaista sotilasta oli valmiina taisteluun.

Ensin tehtäisiin tykkitulella aukko linnoituksen muuriin, minkä jälkeen joukot hyökkäisivät linnoitukseen. Brittien miesylivoima oli musertava, eikä mikään voisi mennä vikaan.

Tarkastettuaan vielä tykistöasemansa Gillespie antoi tyytyväisenä tulikäskyn.

Tykit paukkuivat puolentoista tunnin ajan, mutta vain harva kuula osui kohteeseensa. Gillespie alkoi käydä kärsimättömäksi.

Hänet tunnettiin taidoistaan taistelutantereella, mutta hänen huhuttiin olevan myös viinaan ja naisiin menevä ja häntä oli vastikään syytetty kaksinnaimisesta, joten hän tarvitsi nyt kipeästi kunniakasta voittoa.

Niinpä hän antoi lähimpien upseeriensa varoituk­sista huolimatta hyökkäyskäskyn jo kaksi tuntia suunniteltua aiemmin kello kahdeksan.

Gurkha-kongen Narayan Shah

Gurkhakuningas Prithvi Narayan Shah valloitti nykyisen Nepalin, ja hänen seuraajansa tunkeutuivat Intiaan.

© Hulton/AOP & Bordersnepal

Gurkhat uhkasivat Britannian ”kruununjalokiveä”

Intia oli 1800-luvulla Britannian siirtomaiden ”kruununjalokivi”, joka toi emämaalle runsaasti rahaa ja suuria taloudellisia etuja.

Gurkhat ajautuivat törmäyskurssille Brittiläisen imperiumin kanssa, kun he tunkeutuivat Pohjois-Intiaan 1800-luvun alussa.

Mahtavalla Britannian Itä-Intian kauppakomppanialla oli 1600-luvun lopusta asti ollut yksinoikeus kauppaan Intiassa.

Läheisessä yhteistyössä Britan­nian hallituksen kanssa toimiva kauppakomppania kävi erittäin kannat­tavaa kauppaa intialaisella puuvillalla, mausteilla ja oopiumilla.

Kauppakomp­paniasta tuli vähitellen niin mahtava, että se saattoi perustaa oman armeijansa, joka 1700-luvun puolivälistä alkaen otti hallintaansa suurimman osan Intiaa.

Samoihin aikoihin gurkhakuningas Prithvi Narayan Shah yhtenäisti Nepalin kuningaskunnan. Hänen seuraajansa jatkoivat valtion laajentamista ja lähettivät joukkoja pohjoiseen Intiaan alueille, jotka olivat brittien hallinnassa.

Britit päättivät ajaa gurkhat takaisin asevoimin toivoen voivansa samalla avata uusia kauppareittejä Nepalin halki Tiibetiin ja Kiinaan. Britit odottivat nopeaa voittoa, mutta sota kesti kaksi vuotta.

Vuoristokansan urheat soturit

Kalangan taistelu oli yksi ensimmäisistä Britannian valtiota edustaneen Britannian Itä-Intian kauppakomppanian ja gurkhajohtoisen Nepalin kuningaskunnan välillä. Gurkhilla oli sodassa vain 16 000 sotilasta, kun taas briteillä oli 42 000 aikansa parhailla käsiaseilla ja tehokkailla tykeillä aseistautunutta miestä.

”Uskon mitä vahvimmin sodan loisteliaaseen ja nopeaan päätökseen.”
Brittijoukkojen komentaja Francis Rawdon-Hastings.

Kokenut kenraalimajuri David Ochterlony kuvaili gurkhia ennen sotaa voitonvarmasti joukoksi ”heikosti aseistautuneita ja kurittomia barbaareja”, jotka britit päihittäisivät mennen tullen.

Hän joutui kuitenkin nopeasti tunnustamaan, että pienikokoiset mutta jäntevät gurkhat olivat sitkeimpiä ja tehokkaimpia tappajia, jotka Britannia oli koskaan taisteluissa kohdannut.

Gurkhat olivat lähtöisin Nepalista Gorkhan alueelta, missä alkujaan mongo­lialainen kansa eli paime­nina Himalajan juurella.

1500-luvun alussa intialainen hindujen sotilaskasti rajputit oli paennut muslimimoguleja Gorkhaan. Rajputit olivat naineet paikallisia naisia, ja niin oli syntynyt sitkeä kansa, jossa sekoittuivat pohjoisintialainen ja mongolialainen veri.

Vuonna 1740-luvulla Gorkhan uusi hallitsija Prithvi Narayan Shah alkoi valloittaa lähialueitaan ja loi niistä yhtenäisen Nepalin kuningaskunnan vuonna 1769. Samoihin aikoihin britit aloittivat Intian-valloituksensa.

Brittien menestys teki vaikutuksen Prithvi Narayan Shahiin, ja hän loi eurooppalaisen esikuvan mukaisen armeijan.

Erona oli kuitenkin se, että kun brittiarmeijassa kuri oli kollektiivista, gurkhien vahvin valttikortti oli jokaisen yksittäisen sotilaan periksiantamattomuus ja rohkeus.

Seuraavat gurkhakuninkaat tekivät armeijansa avulla uusia valloituksia Nepalin ja Intian välisellä raja-alueella, ja niin gurkhien ja brittien yhteenotto oli väistämätön.

Vuonna 1814 britit saivat tarpeekseen ja lähettivät neljä divisioonaa antamaan gurkhille opetuksen eurooppalaisen sodankäynnin tehokkuudesta.

”Uskon mitä vahvimmin sodan loisteliaaseen ja nopeaan päätökseen”, kirjoitti brittijoukkojen komentaja Francis Rawdon-Hastings.

Britit kokivat yllätystappion

Ensimmäinen suuri taistelu käytiin siis Luoteis-Nepalissa Kalangan linnoituksen luona 31. lokakuuta 1814. Gillespiellä oli noin 4 000 intialaista ja brittiläistä sotilasta, gurkhia puolestaan oli vain 650, heistäkin osa oli naisia ja lapsia.

Britisk generalmajor Robert Gillespie

Brittien muun sodanjohdon tapaan myös kenraalimajuri Gillespie uskoi, että gurkhat olisi helppo voittaa. Hän menetti itse henkensä Kalangan linnoituksen taistelussa.

© Bridgeman

”Jokaisen sotilaamme kylmähermoinen ja harkittu urheus päihittää aina villin ja päättömän rohkeuden”, kirjoitti Gillespie upseereilleen.

Puolentoista tunnin tykistötulituksen jälkeen kärsimätön Gillespie lähetti miehensä hyökkäykseen.

Ensimmäisinä ratsastivat irlantilaiset rakuunat, ja heitä seurasivat jalkaväki ja pioneerit valtaustikkaineen. Kun rakuunat saapuivat linnoituksen juurelle, gurkhat rynnistivät ulos aseistautuneina perinteisillä kuk­ri-veitsillään.

Ketterästi pieni­kokoiset gurkhat väistelivät brittien pistimiä ja suojautuivat tehokkaasti miekoilta kilpiensä taakse.

”Oli mahdotonta päästä sen kirotun kilven yli, ohi tai alitse. Kaikki oli pelkkää synkkyyttä”, kirjoitti yksi rakuunoista myöhemmin.

Gurkhat iskivät partaveitsenterävillä kukri-veitsillä niin miehiä kuin hevosiakin.

Muutamassa minuutissa haavoittui 58 rakuunaa ja neljä makasi jo kuolleena maassa. Silloin gurkhat juoksivat yhtäkkiä takaisin linnoitukseen. Sieltä he alkoivat tulittaa hyökkääjiä kiväärein ja jousin sekä heitellen kiviä.

Myös brittien jalkaväki saapui linnoituksen juurelle, mutta se ei päässyt riittävän lähelle voidakseen pystyttää valtaustikkaita. Päinvastoin miesten oli etsittävä suojaa gurkhien jatkuvalta kuula- ja nuolisateelta.

Kun viimeisetkin brittisotilaat olivat lopulta päässeet perille, katas­trofaalisesta alusta raivostunut Gillespie komensi kaikki voimansa mur­tamaan gurkhien puolustusta.

Eräs Gillespien miehistä oli huomannut pienen vartioimattomalta näyttävän sisäänkäynnin linnoituksen luoteispuolella, ja joukko brittisotilaita hiipi sen luo linnoituksen etupuolella pala­vista majoista nousevan savun suojassa.
Brittien saapuessa paikalle he hämmästyivät huomatessaan, että sisäänkäyntiä ei enää näkynyt.

Gurkhakenraali Balbahadur Kunwar oli peittänyt salamannopeasti aukon tukeilla ja isoilla kivillä, ja yhtäkkiä suoraan kohti brittiläistä osastoa osoittikin valtava tykki, jonka ammukset räjäyttivät hetkessä seitsemän brittisotilasta taivaan tuuliin.

Samalla hetkellä gurkhat riensivät ulos linnoituksen toisesta ovesta ja iskivät pahaa-aavistamattomien vihollistensa kimppuun. Monet britit lähtivät pakenemaan suin päin paniikissa, mutta jotkut jatkoivat yhä urheasti taistelua.

Esimerkiksi Gillespie ryntäsi adjutant­tin­sa Frederick Youngin kanssa eteenpäin miekka tanassa.

Gillespien ryntäys pysähtyi kuitenkin pian rintaan osuneeseen laukaukseen, ja hän menehtyi Youngin käsivarsille.

Taistelu oli menetetty, ja linnoituksen edessä makasi 30 kuollutta brittisotilasta ja viisi upseeria.

Nasseree-bataljon

Intian kapinan aikana vuonna 1857 muun muassa gurkhien Nasseree-pataljoona taisteli brittien puolesta.

© SSPL

Gurkhista tuli Britannian vastine Ranskan muukalaislegioonalle

Gurkhasodassa britit huomasivat, että pienikokoiset vuoristolaiset olivat ihailtavia sotilaita. Vuonna 1815 sodan yhä riehuessa britit perustivat neljä vähän yli tuhannen hengen pataljoonaa, joihin he värväsivät miehiä sotavangeiksi ottamiensa gurkhien joukosta.

Gurkhat osoittautuivat erityisen taitaviksi viidakkosodassa ja sissi-iskuissa, ja sodan jälkeen Britannia sopi Nepalin kanssa siitä, että se voisi värvätä armeijaansa lisää gurkhia.

Siitä lähtien gurkhia on taistellut brittijoukoissa, ja Ranskan muukalaislegi­oonan tapaan heitä on lähetetty maailman vaikeimpiin kriisi­pesäkkeisiin. Britannialla on yhä palveluksessaan noin 3 500 gurkhaa.

Brittien oli pakko jatkaa sotaa

Vaikka miestappiot Kalangan linnoituksessa jäivät vähäisiksi, tappio oli briteille sokki. He olivat uskoneet nopeaan ja ylivoimaiseen voittoon, jonka piti poistaa gurkhien uhka sekä osoittaa Intian kapinamielisille alueille, että ylivoimaisia brittejä vastaan oli turha nousta.

Sen sijaan nyt näytti siltä, että maailman vahvin imperiumi ei pystynyt päihittämään edes kourallista nepalilaisia vuoristolaisia. Brittien oli siis pakko jatkaa sotaa – ja voittaa.

Kalangan linnoituksen luo lähetettiin lisää tykkejä ja miehiä taltuttamaan sitkeät gurkhat.

Linnoitusta tulitettiin tuntitolkulla, mutta britit eivät päässeet tunkeutumaan sisään edes muuriin tekemästään aukosta. Gurkhat kaivoivat hetkessä muurin taakse ojan ja pystyttivät siihen teräviä paaluja.

Kuukauden taistelujen jälkeen linnoitus oli käytännöllisesti katsoen raunioina, mutta läpimurto tapahtui vasta, kun britit löysivät ja tukkivat lähteen, josta linnoitus sai vettä. Ilman vettä gurkhatkaan eivät pärjänneet, ja aamulla 30. marraskuuta 1814 britit pääsivät tunkeutumaan linnoitukseen.

Heitä vastassa oli voimakas lemu, ja linnoituksen pihalla lojui kasoittain kuolleita ja haavoittuneita. Vielä hengissä olevat makasivat huohottaen kivusta ja janosta.

”Jotkut raukat olivat maanneet siinä raajat murtuneina kolme päivää. En koskaan unohda erästä nuorta naista, jonka jalka oli poikki ja joka makasi ruumiiden keskellä, ja kun hän ei voinut liikkua, hän vain aukoi suutaan vettä saadakseen niin epätoivoisena, ettei sitä voi mitenkään kuvailla”, kirjoitti sotamies Henry Sherwood.

Hengissä selvinneet kertoivat kenraali Balbahadurin ja yhä taistelukuntoisten gurkhien lähteneen edellisyönä linnoituksesta todettuaan, että puolustusta ei voinut jatkaa ilman vettä.

Kalangan taistelussa kuoli tai haavoittui 763 brittiä, joista 31 oli upseereita, ja gurkhat menettivät 520 sotilasta.

Britit olivat maksaneet voitostaan kovan hinnan, mutta he eivät voineet muuta kuin kunnioittaa gurkhien urheutta ja taistelutapaa.

”Oli gurkhien luonne muutoin mikä tahansa, niin haavoittuneita tai vankeja kohtaan ei osoitettu minkäänlaista julmuutta, myrkkynuolia ei käytetty, eikä kaivoja saastutettu. Heitä ei liikuttanut mikään kitkerä kostonhenki: he taistelivat meitä vastaan reilussa yhteenotossa kuin miehet”, kirjoitti upseeri James Fraser vanhemmilleen.

Gurkha-soldater med kukri-kniv

Kukri-veitsi on gurkhien tunnetuin ja pelätyin ase.

© Polfoto/topfoto

Gurkhien pelätty kukri-veitsi

Pitkällä ja partaveitsenterävällä kukri-veitsellään gurkhat saattoivat viiltää vihollisensa kahtia yhdellä vedolla.

Gurkhiin liitetään monia myyttejä. Yhden mukaan heidän käyrän kukri-veitsensä on aina saatava verta, kun se on paljastettu.

Veitsen syntytarinaa ei tunneta, mutta jotkut uskovat sen olevan perua kreikkalaisesta kopis-veitsestä, jollaista Aleksanteri Suuren joukot kantoivat mukanaan sotaretkellään itään 300-luvulla eaa.

Kukri-veitsiä on erikokoisia, mutta viidakkosodassa käytetyt veitset ovat yleensä noin 40 senttiä pitkiä.

Gurkhien taistelutaktiikasta kerrottiin vuonna 1814: gurkhat hyökkäsivät brittien kimppuun veitsin, ja kun he olivat tulleet tarpeeksi lähelle, he kierähtivät maassa brittien pistimien ali ja leikkasivat miehiltä kukrillaan mahan auki.

Kukri-kniv

Kukri-veitsen ominaisuudet

Pituus: 40 cm
Terä: 27 cm
Paino: 600 g

Scanpix
Kukri-kniv

Kahvan pää on nimeltään Charpo eli Jumalan silmä. Kahva on veistetty puusta tai puhvelin sarvesta.

Scanpix
Kukri-kniv

Kahvan vieressä olevien urien nimi on kaudi. Ne estävät veren valumisen kahvaan ja kahvan muuttumisen liukkaaksi. Kaudi myös symboloi Shiva-jumalan atrainta.

Scanpix
Kukri-kniv

Terä on pitkä ja leveä, ja sillä on helppo katkaista vaikkapa käsivarsi yhdellä iskulla.

Scanpix
Kukri-kniv

Käyrä veitsen terä symboloi Nepalin kuuta eli Chandraa.

Scanpix

Yllätyshyökkäys uutenavuotena

Kalangan taistelu antoi esimakua siitä, mitä briteillä olisi edessään: vankkoja linnoituksia, joita ei voinut valloittaa suorilla hyökkäyksillä vaan vain pitkillä pommituksilla ja piirityksillä. Pian osoittautui, että gurkhat osasivat puolustautumisen lisäksi myös hyökätä.

Joulukuussa 1814 Britannian 360 miehen etujoukot saapuivat Parsan linnoitukselle Nepalin pääkaupungin Katmandun eteläpuolella olevalle ylängölle.

Joukkojen johtaja, kapteeni Henry Sibley, totesi pian linnoituksen olevan hylätty mutta gurkhien oleilevan yhä alueella. Sibley päätti leiriytyä tiheän kasvillisuuden keskellä olevan joen rantaan.

Vihollisen läheisyydestä huolimatta Sibley ei käskenyt linnoittaa leiriä mutta piti sentään huolen, että kaikki miehet olivat aseistautuneita, kun hän itse juhli uuttavuotta teltassaan.

Hieman ennen aamunkoittoa 1. tammikuuta viidakon uumenista ilmestyi gurkhasotilaita ja norsuilla ratsastavia kiväärimiehiä.

Leiriä puolustaneet britit eivät osuneet kehenkään tiheässä viidakossa, ja britit menettivät paljon miehiä. Jäljelle jääneet vetäytyivät piiriin ja taistelivat selät vastakkain tunnin verran, kunnes heidän oli pakko paeta joen yli.

Leiriin jäi 121 heidän menehtynyttä toveriaan – näiden joukossa Henry Sibley.

Gurkha-børn på engelsk militærskole

Myös gurkhien lapset voivat päästä sotilaskouluun Britanniassa.

© Gamma/AOP

Muun muassa Gillespien ja Sibleyn tekemien virhearvioiden seuraukset opettivat karvaasti briteille, että gurkhat olivat vaarallisimmillaan lähitaistelussa ja varsinkin päästessään käyttämään tappavaa kukri-veistään.

Yksi parhaista kuvauksista kukrin tehokkuudesta on peräisin Wood-nimiseltä papilta, joka 1800-luvun lopulla kirjoitti matkakokemuksistaan Nepalissa. Woodin mukaan veitsen tehokkuus oli ennemmin sen käyttäjän kykyjen kuin voiman ansiota:

”Siksi gurkha, tuskin nuorta poikaa isompi, voi leikata palasiksi paljon suuremman vastustajansa, joka ei ymmärrä hänen tekniikkaansa.”

Kukrein aseistautuneet gurkhat saivat Britannian intialaiset sotilaat pakenemaan kerta toisensa jälkeen rynnätessään veitsineen hyökkäykseen.

Sen sai kokea myös brittikenraali Ochter­lony, kun hänen joukkonsa muutama päivä ennen Sibleyn joukkojen tappiota Parsassa olivat asettamassa raskasta tykistöä asemiin rinteille lähelle Mangun linnoitusta.

Hieman ennen auringonnousua linnoituksen portit aukenivat ja kaikui taisteluhuuto ”Ayo Gurkhali!”, gurkhat tulevat.

Lähes 2 500 gurkhasoturia ryntäsi perinteiset kilvet ja veitset kohotettuina rinnettä kohti brittien asemia. Pelkkä raivoisien gurk­hien näkeminen sai useimmat intialaissotilaat vapisemaan, ja monet pakenivat.

Briteillä oli kuitenkin yksi etu puolellaan: he saattoivat ampua rinnettä nousevia hyökkääjiä ylhäältä päin.

Päästyään brittikiväärien kantaman päähän gurkhat joutuivatkin sankkaan luotisateeseen, mutta aina yhden kaaduttua ilmaantui jostain toinen tilalle.

Vasta kolmen tunnin kuluttua gurkhat vetäytyivät takaisin jättäen jälkeensä 150 kuollutta.

Britit olivat menettäneet vain yhdeksän miestä, ja Mangun taistelu olikin heidän ensimmäinen selkeä voittonsa.

Såret Gurkha-soldat under 2. verdenskrig

Gurkhilta vaaditaan vahvaa fyysistä kuntoa. Kuvassa gurkha kantaa haavoittunutta II maailmansodassa.

© Gamma/AOP

Valintakoe on maailman tiukin

Nykyisin vain noin prosentti Britannian gurkha-joukkoihin hakeutuvista nuorukaisista selviää tiukasta testistä.

Noin 28 000 nuorta nepalilaista kilpailee vuosittain paikasta brittien gurkhajoukoissa. Monet ovat aiempien gurkhasotilaiden lapsia, jotka on pienestä asti kasvatettu sotilaiksi.

Vain parisataa hakijaa läpäisee vaativat valintakokeet ja otetaan palvelukseen.

Valitut lennätetään Britanniaan, missä he käyvät läpi kahdeksan kuukauden koulutuksen Yorkshiressa. Prikaatin päämaja on Wiltshiressa, mutta gurkhat voidaan lähettää minne tahansa päin maailmaa. Gurkhat sitoutuvat vähintään 15 vuoden palvelukseen.

  • Perusedellytykset

    • Ikä: 17,5–21 vuotta
    • Pituus: Vähintään 160 cm
    • Paino: Vähintään 50 kg
    • Näkö: Hyvä, ei silmälaseja tai piilolinssejä
    • Hampaat: Enintään kaksi paikkaa
    • Iho: Ei tatuointeja
  • Fyysiset testit

    • Hakijoiden on pystyttävä vetämään vähintään 14 leukaa peräkkäin.
    • Kahdessa minuutissa on tehtävä vähintään 75 vatsalihasliikettä.
    • Minuutissa on pystyttävä hyppimään penkille vähintään 70 kertaa.
  • Doko-juoksu

    Kovin testi on niin kutsuttu doko-juoksu, jonka pituus on viisi kilometriä. Siinä juostaan jyrkkää rinnettä ylöspäin kantaen doko-nimistä koria, jossa on 25 kiloa kiviä. Doko kiinnitetään hakijoiden selkään ja tuetaan pään ympäri kulkevalla liinalla. Koulutukseen haluavien on selviydyttävä doko-juoksusta alle 55 minuutissa.

Gurkhat rakensivat bambuaitoja

Sodan edetessä britit oppivat vähitellen hyödyntämään vahvuuksiaan.

Gurkhat olivat vahvoilla lähitaistelussa, mutta heillä oli vain vähän tykkejä, joten heidän oli vaikea puolustautua tykistöä vastaan. Britit panostivatkin pitkään mutta tehokkaaseen uuvutustaktiikkaan.

Aina kun he saapuivat gurkhalinnoitukselle, jotka yleensä sijaitsivat korkeassa maastossa, he uhrasivat viikkotolkulla aikaa raivatakseen tien lähimmälle huipulle.

Tietä pitkin ampumaetäisyydelle vedettiin mahdollisimman paljon raskaita tykkejä, minkä jälkeen britit saattoivat pommittaa linnoitukseen sulkeutunutta vihollista päiväkausia.

Gurkhat eivät silti antautuneet helpolla, vaan he rakensivat muutamassa tunnissa useiden metrien korkuisia paaluaitauksia viidakon bambuista.

Yleensä pystytettiin kaksi aitaa puolentoista metrin päähän toisistaan ja niiden välinen tila täytettiin kivillä. Esimerkiksi Jaithakin linnoitusta vallatessaan britit törmäsivät bambuaitoihin, joita Jaithakissa rakennettiin jopa kolme.

Raskaan pommituksen jälkeen britit onnistuivat murskaamaan ensimmäisen aidan, mutta he eivät uskaltaneet lähteä rynnäkköön, ennen kuin myös toinen olisi tuhottu.

He keskeyttivät tulituksen yöksi siirtääkseen tykit lähemmäs seuraavaa päivää varten. Aamun koittaessa britit havaitsivat pettymyksekseen, että gurkhat olivat yön aikana ehtineet rakentaa tuhotun aidan uudestaan.

Upseereita kunnioitettiin

Britit päättivätkin ohittaa Jaithakin ja iskeä paljon tärkeämpään Malaunin linnoitukseen, jonka puolustusta johti Bakhti Thapa, yksi gurkhien kuuluisimmista kenraaleista.

Taistelujen aikana gurkhat näyttivät itsestään uuden puolen, joka entisestään kasvatti brittien kunnioitusta vihollisiaan kohtaan.

Brittiupseeri Charles Showers tapettiin lähellä Malaunin linnoitusta huhtikuussa 1815. Kun hänen miehensä seuraavana päivänä menivät hakemaan hänen ruumistaan, he löysivät sen aseteltuna lehvävuoteelle ja kauniilla kankaalla peitettynä. Gurkhat kunnioittivat myös vihollisen upseereja.

Muutamaa päivää myöhemmin kenraali Thapa johti 2 000 gurkhaa itsemurhahyökkäykseen linnoitusta päivittäin pommittanutta tykistöasemaa vastaan.

”He palasivat uudestaan ja uudestaan hyökkäykseen ennennäkemättömällä rohkeudella ja pyrkivät miekat käsissään iskemään tykkeihimme”, kirjoitti luutnantti Robert Ross kirjeessään.

Hyökkäyksessä kuoli neljännes gurkhista, muun muassa Bhakti Thapa, joka oli tiennyt yrityksen olevan toivoton ja oli jo jättänyt jäähyväiset kahdelle vaimolleen.

Kenraalimajuri Ochterlony piti huolen siitä, että taistelun jälkeen gurkhakenraalin ruumis käärittiin huopiin ja toimitettiin gurkhien puolelle. Illalla britit näkivät Bhakti Thapan ruumisrovion liekit.

Tämän kaksi surevaa leskeä heittäytyivät myös roviolle palaakseen yhdessä miehensä kanssa.

Lachiman Gurung

Lachiman Gurung tappoi yksin 31 japanilaissotilasta.

© Getty Images

Haavoittunut gurkha tappoi 31 japanilaista

Gurkhien motto on: ”On parempi kuolla kuin olla pelkuri.”

Kertomukset gurkhien ainutlaatuisista uro­töistä osoittavat, että he ottavat mottonsa vakavasti, kuten esimerkiksi Lachiman Gurungin tarina toisesta maailmansodasta osoittaa.

Aamulla 12. toukokuuta 1945 Britannian joukoissa taistellut Gurung oli etu­linjan juoksuhaudassa, kun 200 japanilaista ryntäsi heitä kohti usvan läpi. Käsikranaatit räjähtelivät juoksuhaudassa ja haavoittivat kahta Gurungin toveria. Kahdesti Gurung tarttui vihollisen heittämään käsikranaattiin ja nakkasi sen takaisin.

Kolmas kerta ei enää onnistunut, vaan kranaatti räjähti tuhoten Gurungin oikean käden ja vahingoittaen hänen käsivarttaan. Lisäksi hän sai haavoja rintaansa ja jalkaansa ja menetti toisen silmänsä.

Kaikesta huolimatta Gurung jatkoi lataamista ja ampumista vielä terveellä kädellään neljä tuntia japanilaisten toistuvia hyökkäyksiä vastaan. Kun hyökkäykset lopulta päättyivät, hän oli tappanut 31 japanilaissotilasta – vasemmalla kädellään.

Gurung sai myöhemmin ansioistaan Britannian korkeimman sotilaskunniamerkin Viktorian ristin.

Gurungin toverit kertoivat kuulleensa hänen huutaneen taistelun aikana: ”Tulkaa, tulkaa taistelemaan gurkhaa vastaan!”

Tämä tarina ei suinkaan ole ainoa lajissaan. Kun Afganistaniin lähetetty gurkhasotilas vuonna 2011 tappoi yksinään 30 hyökkäävää talebania, brittitoimittaja kirjoitti:

”Miten ihmeessä talebanit edes kuvit­telivat pärjäävänsä 30 miehellä gurkhaa vastaan?”

Gurkhia otettiin brittiarmeijaan

Seuraavien kuukausien aikana gurkhat menettivät linnoituksen toisensa jälkeen, ja 2. joulukuuta 1815 heidän oli tunnustettava tappionsa ja allekirjoitettava rauhansopimus. Lyödyt gurkhajoukot saivat luvan vetäytyä Nepalin pääkaupunkiin Katmanduun.

Tyytymättömyys rauhanehtoihin sai kuitenkin väkivaltaisuudet leimahtamaan pian uudestaan. Gurkhat antautuivat lopullisesti vasta kun kenraalimajuri Ochterlony maaliskuussa 1816 lähestyi Katmandua yli 20 000 miehen kanssa.

Sodan aikana osapuolet olivat oppineet kunnioittamaan toisiaan taistelukentällä, ja niinpä jo vuoden 1815 kulues­sa kenraalimajuri Ochterlony perusti alaisuuteensa neljä tuhannen miehen gurkhapataljoonaa brittien vangeiksi ottamien tuhansien gurkhien joukosta.

Kenraalimajuri Gillespien entinen adjutantti Frederick Young sai komentoonsa yhden pataljoonista, ja tuo The Sirmoor Rifles -niminen pataljoona on yhä olemassa.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota