Britit tuhosivat siirtomaarikoksista kertovia arkistoja
Tuore raportti paljastaa, että brittiläiset virkamiehet saivat määräyksen tuhota raskauttavia asiakirjoja, joissa kerrottiin brittien rikoksista siirtomaissaan.

Brittien siirtomaavallan aikainen asiakirja paljastaa, että britit kohtelivat mau-mau-kapinallisia 1950-luvun Keniassa hyvin ankaralla kädellä.
Virkamiehet tuhosivat 1960-luvulla järjestelmällisesti muun muassa polttamalla ja mereen heittämällä tuhansia asiakirjoja, joissa kuvailtiin brittisotilaiden rikoksia Britannian siirtomaavallan viimeisinä vuosina muun muassa Keniassa.
Tuoreen raportin mukaan siirtomaaministeri Iain Macleod ilmoitti vuonna 1961 virkamiehilleen, että uusi hallinto ei missään tapauksessa saisi saada käsiinsä materiaalia, joka ”voisi saattaa Hänen Majesteettinsa hallinnon huonoon valoon”.
Esimerkiksi Keniassa raskauttavia asiakirjoja poltettiin ja heitettiin mereen. Asiakirjoja vietiin myös Britanniaan ja varastoitiin salaiseen arkistoon Buckinghamshireen, missä ne ovat olleet koskematta yli 50 vuotta.
Vuonna 2011 kenialaiset saivat luvan haastaa Britannian valtion oikeuteen. Britannian ulkoministeriö lupasi avata 8 800 salaista asiakirjatiedostoa 37 siirtomaasta. Asiakirjoissa kerrotaan mm. kenialaiskapinallisten kidutuksista ja murhista, mm. ”elävänä käristämisestä”.
Tähän mennessä on julkaistu 1 200 kansiollista asiakirjoja. Loput on tarkoitus julkaista vuonna 2013.
Tuhotuissa papereissa on tietoa todennäköisesti seuraavista asioista:
● Brittisotilaiden raaka 24 aseettoman kyläläisen murha nykyisen Malesian alueella vuonna 1948.
● Brittien toimet Jemenissä. Britannian armeijan tiedustelupalvelun joukoilla oli siellä 1960-luvulla salainen kidutuskeskus.
● Diego Garcían saaren alkuperäisväestön pakkosiirrot. Yhdysvallat halusi saaren tukikohdakseen, ja britit karkottivat noin 1 500 paikallista Mauritiukseen.