”Tiedän vain, että olet syntynyt”

Argentiina, 12.4.1995

Lapsenlapselleni Täytät 19 noin puolen vuoden päästä. Laskelmieni mukaan synnyit lokakuussa 1976 armeijan keskitysleirillä paikassa, joka tunnetaan nimellä Pozo de Quilmes*.

He ampuivat isääsi päähän alle puolen metrin päästä. Se tapahtui joko juuri ennen syntymääsi tai pian sen jälkeen. Isäsi oli täysin puolustuskyvytön, kun hänet ammuttiin.

Ehkäpä isäsi ampujat olivat samoja sotilaita kuin ne, jotka veivät hänet ja sinun äitisi pois 24. elokuuta Buenos Airesissa (Argentiinan pääkaupunki). Sotilaat veivät vanhempasi keskitysleirille paikkaan nimeltä Automotores Orletti**. Se sijaitsi Florestan kaupunginosassa, ja sotilaat kutsuivat sitä ”puutarhaksi”.

Isäsi nimi oli Marcelo ja äitisi Claudia. He olivat molemmat 20-vuotiaita, ja sinä olit ollut tuolloin äitisi vatsassa kuusi kuukautta. Sotilaat veivät hänet, ja sinut hänen vatsassaan, Quilmesiin, kun hänen oli aika synnyttää.

Hän on todennäköisesti synnyttänyt sinut siellä jonkun sotilasdiktatuuria myötäilevän lääkärin valvonnassa. He riistivät sinut häneltä saman tien. Jos kävi niin kuin useimmiten kävi, he antoivat sinut avioparille, joka ei kyennyt itse saamaan lapsia.

Lapsia annettiin sotilashenkilöille tai poliiseille, tai heitä saatettiin antaa tuomareille tai toimittajille, jotka suhtautuivat myötämielisesti poliisin ja armeijaan*. Jokaisella keskitysleirillä oli tuohon aikaan synkkä odotuslistansa.

Listalla olevat odottivat jonkun vangin synnyttävän saadakseen hänen lapsensa. Heti lapsen synnyttyä vanki – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta – teloitettiin.

On kulunut noin 13 vuotta sotilasjuntan kaatumisesta, emmekä edelleenkään tiedä mitään äitisi kohtalosta. Isäsi maalliset jäännökset löydettiin öljytynnyristä, joka oli täytetty hiekalla ja betonilla ja heitetty San Fernando -jokeen. Sieltä isäsi löydettiin 13 vuotta myöhemmin. Hänet on nyt haudattu La Tabladaan. Sen ainakin tiedämme varmasti.

On outoa puhua sinulle lapsistani vanhempinasi, joita sinulla ei koskaan ollut.

En tiedä, oletko tyttö vai poika. Tiedän vain, että olet syntynyt. Näin vakuutti isä Fiorello Cavalli** Vatikaanin valtiosihteeristöstä minulle helmikuussa 1978. Olen pohtinyt, mitä sinulle on tapahtunut syntymäsi jälkeen, ja mietteeni ovat ristiriitaisia.

Toisaalta tuntuu vastenmieliseltä, että kutsut ”isäksi” jotakuta armeijan tai poliisin roistoa, joka sinut varasti, tai jotakuta isäsi murhaajien toveria.

Toisaalta toivon, että vartuitpa sitten kenen luona tahansa, niin sinut on kasvatettu hyvin, olet saanut käydä koulua ja sinua on rakastettu paljon. Enkä kuitenkaan voi olla samalla ajattelematta, että se rakkaus, jota sinulle on osoitettu, on ollut jollakin tavalla puutteellista.

Ei niinkään sen vuoksi, että sinut kasvattaneet eivät ole biologisia vanhempiasi – kuten he väittävät – vaan koska heidän on täytynyt ainakin jossakin määrin tuntea tarinasi ja he ovat osallistuneet sen peittelemiseen.

Olet luultavasti saanut kuulla koko joukon valheita.

Olen kaikkina näinä vuosia myös miettinyt, mitä tekisin, jos sinä yhtenä päivänä löytyisitkin. Riistäisinkö sinut siitä kodista, jonka tunnet, vai puhuisinko adoptiovanhemmillesi ja pyytäisin tapaamisoikeutta? Kuitenkin niin, että sinä saisit tietää, kuka olet ja mistä tulet.

Jouduin käymään läpi noita asioita joka kerta, kun oli mahdollisuus, että Plaza de Mayon isoäidit* olivat löytäneet sinut. Kuvitelmani siitä, mitä tapahtuisi, vaihtelivat aina vähän sen mukaan, minkä ikäinen olisit tuolloin ollut.

Olen pelännyt, että olisit ehkä liian pieni ymmärtämään, mitä oli tapahtunut ja miksi ne ihmiset, joita pidit vanhempinasi, eivät olleetkaan vanhempiasi, vaikka ehkä haluaisitkin heidän olevan. Olen pelännyt, että tieto voisi haavoittaa sinua ja tehdä pysyvää vahinkoa vasta muotoutuvalle identiteetillesi.

Nyt olet kuitenkin jo vanhempi. Pystyt jo ymmärtämään, kuka olet, ja päättämään, miten haluat sen suhteen toimia. Isoäideillä on geneettisiä tietokantoja, joiden avulla kadonneiden lasten alkuperä – sinun alkuperäsi – voidaan varmistaa tieteellisellä varmuudella.

Katso video sotilasdiktatuurista:

Olet nyt lähes saman ikäinen kuin vanhempasi olivat, kun heidät murhattiin. Pian olet jo vanhempi kuin heistä koskaan tuli. He tulevat ikuisesti olemaan 20-vuotiaita. Heillä oli unelmia – unelmia sinun suhteesi ja unelmia paremmasta maailmasta.

Puhuisin mielelläni heistä sinun kanssasi, ja haluaisin kuulla sinun kertovan itsestäsi. Haluaisin nähdä poikani sinussa ja antaa sinun löytää hänet minusta. Olemmehan molemmat hänen orpojaan.

Ehkä olet perinyt poikani harmaanvihreät silmät; tai ehkä äitisi kastanjanruskeat silmät, jotka olivat aina hellät ja eloisat. Kuka tietää, millainen olet, jos olet poika? Kuka tietää, millainen olet, jos olet tyttö?

Ehkä sinä voit selvittää tämän mysteerin ja astua uuteen tapaamalla isoisäsi, joka odottaa sinua täällä.