Michael Evans, 1982 (NARA/Reagan Library)

Ronald Reagan antoi kuoliniskun Neuvostoliitolle

Ronald Reagania pilkattiin typerykseksi, kun hän aloitti presidentinvirassa vuonna 1981. Entisellä näyttelijällä oli lopulta merkittävä rooli Eurooppaa jakaneen rautaesiripun murtamisessa ja kylmän sodan päättymisessä.

Kuka Ronald Reagan oli?

Ronald Reagan oli Yhdysvaltojen 40. presidentti, ja hän johti maata vuosina 1981–1989.

Presidenttikautensa alkuaikoina entinen Hollywood-näyttelijä joutui pilkan kohteeksi sekä kotimaassaan että Euroopassa. Etenkin vasemmisto ivasi republikaanipolitiikkoa ja haukkui häntä typerykseksi ja asehulluksi cowboyksi.

Nykyisin käsitys Reganista on kuitenkin merkittävästi moniulotteisempi.

Reaganin ankara suhtautuminen Neuvostoliittoon johti suurvaltojen aserajoituksiin ja lopulta Berliinin muurin murtumiseen vuonna 1989 ja kommunismiin päättymiseen Euroopassa.

Tuolloin ei tosin vielä tiedetty, että Reaganista tulisi yksi 20. vuosisadan ikonisimmista yhdysvaltalaispresidenteistä.

Köyhä poika Keskilännestä

Ronald Reagan syntyi Tampicossa Illinois’ssa vuonna 1911. Hänen perheensä oli köyhä ja muutti tiuhaan. Yhdeksänvuotiaana Ronald oli asunut jo seitsemässä eri paikassa.

Reaganin isä oli alkoholisoitunut kenkäkauppias. Lapsena Ronald löysi eräänä päivänä isänsä makaamassa lumessa umpijuovuksissa ja joutui raahaamaan tämän sisälle lämpimään. Siihen päättyi hänen lapsuutensa.

Ronald Reagan pääsi nuorukaisena urheilukommentaattoriksi WHO-radioasemalle Des Moinesissa Iowassa. Vuonna 1937 hän matkusti Kaliforniaan kommentoimaan Chicago Cubs -joukkueen pelejä, ja päätti samalla kokeilla onneaan koekuvauksissa Hollywoodissa.

Siitä käynnistyi Reaganin elokuva- ja TV-ura, joka siivitti hänet lopulta Valkoiseen taloon asti.

Ronald Reagan näyttelijänä

B-luokan elokuvista liiton johtoon

Seuraavien 25 vuoden aikana Ronald Reagan näytteli 52 elokuvassa.

Hänen läpimurtoelokuvansa oli vuonna 1940 ilmestynyt Hänen viimeinen ottelunsa, jossa Reagan esitti jalkapalloilija George Gippiä.

Ronald Reagan ei kuitenkaan saavuttanut koskaan elokuvaurallaan suurta menestystä, ja hän kutsuikin itseään ”B-luokan elokuvien Errol Flynniksi”.

Reagan löysi kuitenkin 1940-lopulla paikkansa Hollywoodissa näyttelijöiden ammattiliiton, Screen Actors Guildin, puheenjohtajana. Hän keskitti tarmonsa etenkin oletetun kommunismin kitkemiseen elokuvakaupungista.

Ronald Reagan näyttelijänä vuonna 1940

Ronald Reagan esiintyi 52 elokuvassa ennen kuin vaihtoi Hollywoodin politiikkaan 1960-luvulla. Hänen tunnetuin roolinsa oli jalkapalloilija George Gipp vuonna 1940 ilmestyneessä elokuvassa “Hänen viimeinen ottelunsa“.

© Wikimedia Commons

Puheenjohtajan työ vei Reaganin kaiken ajan, ja vuonna 1948 hänen ensimmäinen vaimonsa Jane Wyman sai lopulta tarpeekseen ja haki eroa. He saivat yhdessä kolme lasta, joista yksi ikävä kyllä kuoli synnytyksessä.

Neljä vuotta myöhemmin Reagan tapasi näyttelijä Nancy Davisin. Pari meni naimisiin 4. maaliskuuta vuonna 1952 ja sai sittemmin kaksi lasta.

Presidentti Ronald Reagan ja Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen Nancy Reagan

Reaganit olivat naimissa 52 vuotta. Nancy Reagan oli itsekin alun perin näyttelijä, ja Yhdysvaltojen ensimmäisenä naisena hän tuli tunnetuksi etenkin huumeidevastaisen ”Just Say No” -kampanjan johtohahmona.

© Shutterstock

Ronald Reagan oli tuolloin jo siirtynyt elokuvarooleista General Electric -yhtiön sponsoroiman televisio-ohjelman juontajaksi.

Yhtiötä edustaessaan hän pääsi samalla hiomaan puhetaitojaan, joka edistivät myös hänen poliittista uraansa.

Milloin Reaganista tuli presidentti?

Reagan oli ikämiespresidentti

Ronald Reagan valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1980. Hän oli tuolloin 69-vuotias ja historian iäkkäin Yhdysvaltojen presidentiksi valittu henkilö.

Matka kohti Valkoista taloa oli alkanut jo vuonna 1964, jolloin Reagan oli tehnyt poliittisen läpimurtonsa republikaanien presidenttiehdokkaan Barry Goldwaterin tueksi pitämillään puheilla.

Hän nousi pian itse konservatiivisten republikaanien uudeksi toivoksi, ja vuonna 1966 Reagan valittiin Kalifornian kuvernööriksi.

Hän toimi Yhdysvaltojen väkiluvultaan suurimman osavaltion kuvernöörinä lopulta kahdeksan vuotta, mutta tähtäsi vieläkin korkeammalle.

Reagan asettui ehdolle republikaanien esivaaleissa vuosina 1968 ja 1976 muttei tullut vielä valituksi presidenttiehdokkaaksi.

Hänen hetkensä koitti lopulta neljä vuotta myöhemmin, ja voittoisan kampanjansa jälkeen Reagan aloitti ensimmäisen kautensa Yhdysvaltojen presidenttinä vuonna 1981.

Koomikko Bob Hope kysyi kerran Reaganilta, millaista oli olla presidentti. Reagan vastasi: ”No, se ei eroa paljon näyttelemisestä, paitsi että minun täytyy tehdä käsikirjoituskin itse.”

Reaganin käsikirjoitus oli selkeä alusta lähtien.

Reaganin päätavoitteena oli – ensimmäisenä presidenttinä 1930-luvun New Deal -politiikan lanseerauksen jälkeen – tehdä loppu hyvinvointivaltiosta.

Hänen talouspolitiikkansa, niin kutsuttu ”reagonomics”, merkitsi muun muassa merkittäviä veronalennuksia ja julkisten menojen leikkauksia. Reaganin ulkopolitiikkaa leimasivat hänen taistelunsa kommunismia vastaan ja kova linjansa etenkin Neuvostoliittoa kohtaan.

Vuonna 1986 Reagan kohtasi poliittisen uransa suurimman kriisin, kun kävi ilmi, että Yhdysvallat oli myynyt aseita Iraniin maahan kohdistuneesta asesaarrosta huolimatta.

Virallisen selityksen mukaan asekauppojen tavoitteena oli vapauttaa yhdysvaltalaisia panttivankeja, joita terroristit pitivät vankina Libanonissa.

Todellisuudessa asekauppojen tuotot käytettiin kuitenkin salaa Contra-sissien tukemiseen Nicaraguassa, missä vastarintataistelijat pyrkivät kaatamaan maan vasemmistolaisen hallinnon.

Vuotta myöhemmin, 12. kesäkuuta 1987, Ronald Reagan piti Berliinin muurilla historiallisen puheensa.

Suurvaltojen välinen armoton valtataistelu kiteytyi tuolloin Reaganin kuuluisiin sanoihin: “Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!”.

Kaksi vuotta Reaganin vetoomuksen jälkeen muuri kaatui ja Eurooppaa jakanut rautaesirippu murtui.

VIDEO: Historiallinen lause jäi lähes lausumatta.

“Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!” Ronald Reagan jyrisi Brandenburgin portilla Berliinissä 12. kesäkuuta 1987 neuvostojohtaja Mihail Gorbatšoville. Kuuluisa vaatimus oli kuitenkin vähällä jäädä mainitsematta. Useat neuvonantajat olivat varoittaneet Reagania olemaan lausumatta kyseistä vaatimusta siinä pelossa, että se tulkittaisiin tarpeettoman provosoivasti aikana, jolloin Neuvostoliitossa oltiin juuri ottamassa Yhdysvaltojen kannalta myönteisiä edistysaskelia.

Ronald Reagan presidenttikautensa jälkeen

Alzheimerin tauti koitui Reaganin lopuksi

Kun Ronald Reaganin toinen presidenttikausi päättyi vuonna 1989, hän vetäytyi kotiinsa Los Angelesin vauraaseen Bel Airin kaupunginosaan. Leppoisia eläkeläispäiviä ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Elokuussa 1994 Reaganilla diagnosoitiin Alzheimerin tauti, ja 5. marraskuuta entinen presidentti kertoi kansalle sairaudestaan kirjeessä.

Ronald Reagan kuoli 5. kesäkuuta vuonna 2004 keuhkokuumeeseen, jota Alzheimerin tauti oli pahentanut. Lukuisat valtionjohtajat esittivät surunvalittelunsa hänen kuolemansa johdosta.

Yhdysvaltojen silloinen presidentti George W. Bush totesi: ”Tämä on surullinen päivä Yhdysvalloissa. Ronald Reagan jättää jälkeensä valtion, jonka hän palautti entiselleen, ja maailman, jonka hän pelasti.”

Reagan tunnettiin huumorintajustaan sekä selkeästä viestinnästään kansan johtajana. Yksityiselämässään hän silti tiesi, mitä hymyn taakse voi kätkeytyä.

Historioitsija Edmund Morris totesi Reaganin elämäkerran julkaisun yhteydessä entisen presidentin olleen useimmille arvoitus:

”Hän oli yksi historian arvoituksellisimmista ihmisistä. En edelleenkään ymmärrä Ronald Reagania ihmisenä. Kukaan ei ymmärrä Ronald Reagania. Jopa Nancy, hänen pitkäaikainen vaimonsa, myönsi minulle, että hänkin yhä sisimmässään pohtii, kuka Reagan todella oli.”