Italia ja sen rautatieverkko olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen kehnossa jamassa. Mussolinin noustua valtaan vuonna 1922 fasistit hehkuttivat uuden hallinnon rautateillä tekemiä mittavia parannuksia.
Monet läntiset tiedotusvälineet suhtautuivat Mussoliniin myönteisesti, ja jo vuonna 1923 yhdysvaltalainen Prescott Evening Courier -lehti kirjoitti:
”Italian junat kulkevat aikataulussa nuoren diktaattorin otettua vallan.”
Pienet fasistit ylistävät suurta junanrakentajaa. Pojat halusivat ehkä isoina mustapaidoiksi, jotka muun muassa valvoivat järjestystä junissa.
Jopa Mussolinin arvostelijat pitivät propagandaa totuutena, ja The New York Times -lehti kirjoitti vuonna 1931:
”Matkailijat kehuvat Mussolinia siitä, että hän on saanut junat kulkemaan ajallaan, mutta Italian kansalaisten perusvapauksia hänen hallintonsa on rajoittanut räikeästi.”
Junien täsmällisyyteen liittyvä valhe pesiytyi ulkomaisiin medioihin niin tiukasti, että sitä kerrottiin vielä toisen maailmansodan jälkeenkin, kun Mussolini oli teloitettu ja lännen suhtautuminen fasismiin oli muuttunut.
Time-lehti kirjoitti vuonna 1949: ”Sen lisäksi, että Mussolini pani junat kulkemaan ajallaan, hän sai Rooman kaoottisen liikenteen sujumaan.”
PUOLESTA JA VASTAAN: Diktaattori panosti juniin
Junien määrä kasvoi
Fasistihallinto laajensi ja kehitti etenkin Pohjois-Italian rautatieverkostoa ja rakennutti uusia, suuria rautatieasemia.
Matka-ajat lyhenivät
Uuden Firenze–Bologna-radan rakentaminen nopeutti tutkimusten mukaan kaupunkien välistä junamatkaa. Vuonna 1938 matka-aika oli keskimäärin 29 prosenttia lyhyempi kuin vuonna 1921 – ainakin virallisten aikataulujen mukaan.
Italialaiset eivät valittaneet junien myöhästelystä
Italialaisten ei tiedetä juurikaan purnanneen junien kulusta. Sensuuri vaiensi – myös ulkomaalaisten toimittajien – valitukset viiveistä ja onnettomuuksista.
Parannukset eivät olleet fasistien ansiota
Monet ratojen parannushankkeet oli aloitettu jo lähes 20 vuotta ennen Mussolinin ja fasistien valtaannousua.
Tilanne parani vain pohjoisessa
Junaliikenteen kehittäminen oli Mussolinille tärkeä propagandahanke, ja sen painopiste oli Rooman seudulla ja Pohjois-Italiassa, missä kävi runsaasti matkailijoita ja liikemiehiä. Etelä-Italian rautateitä ei merkittävästi kehitetty fasistihallinnon aikana.
Vierasmaalaiset todistajina
Ulkomaalaiset kertoivat myöhästymisistä. Italiassa matkailutoimistossa työskennellyt brittiprofessori Bergen Evans kertoi vuonna 1930 useimpien junien myöhästelevän.
LOPPUPÄÄTELMÄ: Turistien ja yläluokan junat kulkivat aikataulussa
Ennen poliittista uraansa Mussolini oli ollut toimittaja, ja hän tunsi hyvin tiedotusvälineiden ja propagandan mahdin. Hän alkoi kehittää Italian rautatieverkostoa esiintyäkseen vahvana johtajana ja kansan palvelijana, joka pystyi nykyaikaistamaan Italian. Monet tiedotusvälineet menivät lankaan ja toistivat propagandaa.
Useimmat nykyhistorioitsijat ovat yksimielisiä siitä, että fasistit ottivat kunnian sellaisistakin rautatieverkoston laajennuksista, joihin heillä ei ollut osaa eikä arpaa, ja että junaverkoston parannukset palvelivat lähinnä yläluokkaa ja matkailijoita.
Italiassa useita vuosia asunut yhdysvaltalaistoimittaja George Seldes kirjoitti vuonna 1936:
”Sinisilmäisiä matkailijoita kuljettavat pikajunat ovat kyllä ajoissa, mutta pienemmät radat ovat niin kehnossa kunnossa, että niillä junat ovat vähän väliä myöhässä.”
