Mussolini halusi luoda imperiumin

Parvekkeella puhunut mies oli Benito Mussolini, Italian kiistaton yksinvaltias.

Hänen suosionsa lähenteli uskonnollista hurmiota; kerrottiin muun muassa, miten hän oli kerran onnistunut pysäyttämään tulivuoren laavavirran pelkällä tahdonvoimallaan.

Abessinian valloitus kasvatti hänen kansansuosiotaan entisestään, sillä se ruokki hänen itse hartaasti vaalimaansa mielikuvaa, jonka mukaan hän oli muinaisen Rooman keisarin Augustuksen oikeutettu perillinen.

Mussolini oli 14 vuodessa tehnyt Italiasta fasistisen diktatuurin, jota hän itse johti yksinvaltaisesti, ja hän uskoi palauttaneensa Italian loiston ja suuruuden.

Mussolini oli Italian vihatuin mies

Benito Mussolini syntyi tavalliseen perheeseen Predappion kylässä Pohjois-Italiassa.

Hänen äitinsä oli opettaja ja isänsä seppä.

Myös Mussolini toimi jonkin aikaa opettajana, mutta erosi työstään toteuttaakseen unelmansa.

Isänsä tavoin hän oli innokas sosialisti ja lisäksi lahjakas puhuja ja kirjoittaja, joten hän eteni nopeasti Italian sosialistipuolueessa, Partito Socialista Italianossa, jossa hän edusti vasempaa siipeä.

Vuonna 1912 hänet nimitettiin vasta 29-vuotiaana maan tärkeimmän sosialistisen lehden, puolueen äänenkannattajan Avantin päätoimittajaksi.

Poliittisissa piireissä Mussolini antoi itsestään mielellään kuvan työväenluokan miehenä, joka pukeutui vaatimattomasti ja eli säästeliäästi vähillä varoillaan.

Milanon muodikkaissa kahviloissa ja ravintoloissa hän kuitenkin esiintyi tyylikkäässä puvussa ja tuli nopeasti tunnetuksi miehenä, joka ei kieltäytynyt tarjotusta drinkistä tai kahvikupillisesta.

Mikään varsinainen seurapiirileijona hän ei kuitenkaan ollut.

Hänen tapanaan oli mumista sanottavansa, tuijottaa eteensä synkkänä ja puhjeta raivoamaan, jos joku oli hänen kanssaan eri mieltä.

Erimielisiä riitti.

Lokakuussa 1913 Mussolini kirjoitti ystävälleen:

”Uurastan kuin koira, mutta kaikki, niin papit kuin syndikalistitkin, hyökkäävät kimppuuni jatkuvasti.”

Mussolinin riitaisuus teki hänestä, kuten hän itse kuvaili, ”Italian vihatuimman miehen”.

Mussolini joutui jättämään päätoimittajan paikan

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914, Mussolini vastusti kiivaasti Italian liittymistä sotaan.

Hänen kantansa myötäili puolueen kantaa, jonka mukaan Italian tuli pysyä puolueettomana.

”Proletariaatin ei tule osallistua hyökkäys- eikä valloitussotaan, sillä sodan jälkeen se on edelleen yhtä köyhä ja riistetty kuin ennenkin”, hän kirjoitti lehdessään elokuussa 1914.

Muutamaa kuukautta myöhemmin tuuli oli kääntynyt.

Lokakuussa 1914 Mussolini esitti Avantissa kysymyksen:

”Olemme etuoikeutettuja saadessamme elää maailmanhistorian mullistavimpia aikoja. Haluammeko me, ihmisinä ja sosialisteina, olla passiivisia sivustakatsojia tässä suuressa draamassa? Vai tahdommeko mieluummin vaikuttaa tapahtumien kärjessä?”

Mussolini vastasi kysymykseensä itse: Italian pitäisi liittyä sotaan Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan ja antaa siten alkusysäys maailmanvallankumoukselle.

Mussolini oli sinetöinyt oman tiensä.

Hän oli uhmannut sosialistipuolueen puolueettomuuspolitiikkaa, minkä vuoksi hän joutui vetäytymään päätoimittajan paikalta.

Kuukauden päästä hänet erotettiin puolueesta.

Toukokuussa 1915 Italia liittyi sotaan, ja Mussolini ilmoittautui rintamapalvelukseen.

Helmikuussa 1917 hän haavoittui lievästi kranaatinsirpaleista.

Jälkeenpäin hän kertoi mielellään, miten oli kärsinyt maansa puolesta, vaikkakin täysin turhaan.

Vaikka Italia oli voittajien puolella, sen kaikki aluevaatimukset eivät menneet läpi ja sota verotti maan taloutta huomattavasti.

Fasismi alkoi nousta

Mussolini käytti hyväkseen sodan jälkeen vallinnutta poliittista levottomuutta ja alkoi lietsoa tyytymättömyyttä vallitsevia oloja ja hallitusta kohtaan.

Hän perusti Il Popolo d’Italia -nimisen lehden, jossa hän saattoi mielin määrin parjata vallalla olevaa järjestelmää ja vaatia vahvaa johtajaa.

”Italia tarvitsee johtajan, miehen, josta löytyy tarvittaessa taiteilijan herkkyyttä ja soturin voimaa. Miehen, joka tuntee kansansa ja rakastaa sitä, ja joka pystyy ohjaamaan sitä voimalla, jos se on tarpeen”, hän julisti nimeämättä kuitenkaan ehdokastaan uudeksi johtajaksi.

Sodan jälkeen Italiaan syntyi useita ryhmiä ajamaan työttömyyteen ja kurjiin oloihin palanneiden sotaveteraanien etuja.

Mussolini osallistui aktiivisesti yhden Milanossa vaikuttavan veteraaniasiaa ajavan järjestön toimintaan.

Maaliskuussa 1919 Mussolini järjesti kokouksen, jonka tarkoituksena oli perustaa oikeiston taantumuksellisuutta ja vasemmiston tuhoisuutta vastaan taisteleva järjestö.

Kokoukseen saapui noin kolmensadan hengen sekalainen seurakunta, joka muodosti uuden fasistisen liikkeen perustan.

Sana fasismi oli perua antiikin roomalaisesta vallan symbolista, fasces-vitsakimpusta, jonka keskellä oli kirves.

Vitsakimpputunnus valittiin symboloimaan joukossa piilevää voimaa.

Uuden järjestön ideologinen päämäärä ei ollut kovinkaan selvä. Kerrotaan, että Mussolinin vanhin tytär, yhdeksänvuotias Edda, yritti kerran illallispöydässä udella isältään, mistä fasismissa oli kysymys.

Mussolinin kerrotaan vastanneen: ”Suu kiinni ja syö.”

Alussa oli helpompi nähdä, mitä Mussolini vastusti kuin mitä hän tavoitteli.

Vihollisia olivat kaikki, jotka Mussolinin mielestä olivat pettäneet Italian, ja heitä oli lukuisia: yhteiskunnan eliitti, suurpääoma, kirkko, hallitus, monet ulkomaalaiset ja vanha sosialismi.

Parlamenttivaaleissa marraskuussa 1919 Mussolini oli ehdolla Milanossa, mutta häntä ei valittu.

Kaksi vuotta myöhemmin hänen puolueensa Partito Nazionale Fascista sai kuitenkin jo 35 paikkaa Italian parlamentissa.

Lue myös: Mitä fasismi on? Mussolinista ja Hitleristä nykypäivään.

Mussolini oli nyt varteenotettava poliittinen tekijä, mutta pelkkä vaalitulos ei kuitenkaan taannut puolueelle nopeata läpimurtoa.

Vuodesta 1920 alkaen fasistit alkoivat valloittaa järjestelmällisesti jalansijaa liikkeelleen väkivaltaisilla hyökkäyksillä poliittisia vastustajiaan vastaan.

Mustiin paitoihin pukeutuneet ja pampuilla ja puukoilla varustautuneet fasistien rähinäjoukot tappelivat lähes päivittäin sosialisteja vastaan Italian kaupunkien kaduilla.

Mussolini ei itse osallistunut tappeluihin mutta veteli langoista kulissien takana.

”Emme tuomitse mitään poliittisia vallankäytön välineitä. Hyväksymme ne, jotka ovat välttämättömiä, olivatpa ne laillisia tai niin sanotusti laittomia”, hän kiteytti puolueensa toimintatavat.

Terrorikampaja tuotti tulosta.

Vuoden 1922 kevään ja kesän aikana fasistit ottivat vallan useissa kaupungeissa, tosin parintuhannen ihmishengen kustannuksella.

Fasisteista oli tullut Italian vaikutusvaltaisin ryhmä, ja oli aika ottaa viimeinen merkittävä askel.

Lokakuun alussa 1922 Mussolini uhkasi, että jollei hallitus siirtäisi valtaa fasisteille, he marssisivat Roomaan.

Muutaman viikon kuluttua 25 000 mustapaitaa marssi Mussolinin johdolla Roomaan.

Armeija olisi helposti pystynyt pysäyttämään mielenosoituksen, mutta se ei tehnyt mitään, ja 29. lokakuuta kuningas Vittorio Emanuele III nimitti Mussolinin pääministeriksi.

Mussolini otti vastuun murhasta

Mussolini asettui asumaan Roomaan viiden tähden Grand Hoteliin, josta hän hallitsi valtakuntaansa.

Hänen vaimonsa Rachele ja lapsensa Edda, Vittorio ja Bruno jäivät Milanoon, koska, kuten hän toimittajille tunnusti, hänen valtansa tiellä ei saanut olla häiriötekijöitä.

Mussolini julisti poliittisen menestyksen perustuvan ”sydämen autiuteen” mutta unohti tyystin mainita oman sydämensä tyhjyyttä lievittävän rakastajattarensa, Margherita Sarfattin.

Mussolini alkoi palauttaa valtioon rauhaa ja järjestystä, ja puolueeseen alkoi virrata uusia jäseniä.

Lokakuun 1922 ja joulukuun 1923 välisenä aikana fasistipuolueen jäsenmäärä kasvoi 300 000:sta 783 000:een.

Mussolini viekoitteli italialaisia muun muassa keventämällä yritysverotusta ja lyhentämällä työaikoja.

Huhtikuun 1924 parlamenttivaaleissa kansa palkitsi hänet äänestämällä fasistit selvään voittoon 65 prosentilla äänistä.

Äänestystulos takasi Mussolinille hänen havittelemansa valta-aseman maan hallituksessa.

Tulos sai kuitenkin myös huhut vaalivilpistä leviämään.

Muutama viikko vaalien jälkeen parlamentille pitämässään puheessaan sosialistijohtaja Giacomo Matteotti syytti Mussolinia vilpistä, mikä koitui hänen kohtalokseen.

10. kesäkuuta 1924 Matteotti siepattiin kadulta Roomassa, ja pari kuukautta myöhemmin hänen ruumiinsa löytyi metsästä.

Mussolinille tilanne oli tukala.

Vaikka todisteita ei ollut, kaikki uskoivat hänen järjestäneen murhan, ja luottamus Mussoliniin alkoi horjua.

Hänen oli otettava aloite omiin käsiinsä, ennen kuin tilanne kääntyisi puoluetta vastaan.

Niinpä 3. tammikuuta 1925 hän itseriittoiseen tapaansa astui parlamentin puhujanpönttöön ja ilmoitti ottavansa henkilökohtaisesti kaiken historiallisen, moraalisen ja poliittisen vastuun väkivaltaisista tapahtumista.

Sen jälkeen hän ilmoitti palauttavansa järjestyksen niin puolueen riveihin kuin koko maahankin ja otti itselleen diktaattorin valtuudet.

Mussolini halusi olla kuin keisari Augustus

Seuraavina vuosina Mussolini lakkautti lehdistönvapauden ja kielsi kaikki muut paitsi fasistisen puolueen.

Samanaikaisesti hän aloitti vaihtelevalla menestyksellä useita hankkeita, joiden tarkoitus oli parantaa maan taloutta ja lisätä hänen omaa kannatustaan.

Mussolini rakennutti asuntoja, julkisia rakennuksia ja teitä, ja muutamassa vuodessa maan vehnäsato viisinkertaistui niin, että Italia tuli riippumattomaksi kalliista tuontiviljasta.

Soita kuivatettiin ja metsiä raivattiin, ja näin lisättiin maanviljelijöiden käytössä olevaa viljelyalaa.

Etelä-Italian köyhyyteen tai alhaiseen syntyvyyteen Mussolinin toimilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta.

Syntyvyyden lisäämiseksi ja varmistaakseen tykinruuan riittämisen Italian sotavoimiin Mussolini kielsi ehkäisyvalistuksen.

Naimattomien nuorukaisten verotusta kiristettiin, kun taas suuret perheet saivat verohelpotuksia.

Yli seitsemän lapsen äidit saivat mitalin, usein salamavalojen välkkeessä ja itsensä Il Ducen ojentamana.

Tiedotusvälineissä ja julisteissa aloitettiin massiivinen propagandakampanja, jossa kerrottiin, miten junatkin kulkivat ajallaan Mussolinin ansiosta.

Kuvissa, postikorteissa ja filmeissä Il Duce poseerasi erilaisissa tilanteissa: juoksulenkillä, kuivaamassa itseään uinnin jälkeen, laskettelemassa, ratsastamassa, lentämässä, soittamassa viulua tai pellolla sadonkorjuutöissä.

Mussolini piti kansalle palavia puheita, ja haltioitunut yleisö riemuitsi.

Toreille ja aukioille asennetut kovaääniset toivat puheet maan syrjäisimmissäkin kolkissa asuvien ulottuville.

Mussolinin suosiolle ei näyttänyt tulevan loppua, ja menestys nousi diktaattorin päähän.

Hän alkoi haaveilla uudesta Rooman imperiumista, jota hän itse hallitsisi keisari Augustuksen seuraajana.

Hän halusi nostaa Rooman kaupungin ja valtakunnan uuteen kukoistukseen keisariajan kulta-aika esikuvanaan.

”Viiden vuoden kuluessa koko maailma saa ihastella uutta Roomaa, sen suuruutta, järjestystä ja mahtavuutta”, julisti Mussolini puheessaan uudenvuodenaattona 1925.

Mussolini tarvitsi paavin tuen

Italialaiset jumaloivat vahvaa diktaattoriaan, ja hän sai alamaisiltaan vuosittain yli 200 000 ihailijakirjettä.

Kansan hurmiota kuvaa hyvin ensimmäiselle ehtoolliselleen valmistautuvan nuoren tytön kirje:

”Toivon, että saisin vastaanottaa sekä Jeesuksen että Il Ducen. Toivon saavani molemmat kielelleni, rintaani ja sydänraukkaani.”

Suhde kirkkoon oli Mussolinille ongelmallinen.

Hän oli onnistunut nousemaan kansan suosioon, mutta paavilla oli oma erityinen paikkansa useimpien italialaisten sydämissä.

Paavi Pius XI:lla oli merkittävästi valtaa, ja hän oli vakavasti otettava kilpailija, jonka kanssa oli syytä olla hyvissä väleissä.

Mussolini oli ikänsä pitänyt uskontoa teeskentelynä, ja nuorena miehenä hän oli muun muassa nimitellyt katolisen kirkon pappeja ”mustiksi basilleiksi”.

Tilanne oli nyt kuitenkin toinen: Mussolini tarvitsi paavin tuen valtansa pönkittämiseksi.

Niinpä vuonna 1929 hän allekirjoitti Roomassa Paavi Pius XI:n kanssa juhlallisin seremonioin niin sanotun lateraanisopimuksen.

Sopimuksen perusteella Vatikaanista tuli itsenäinen valtio ja paavista sen päämies.

Katolisuudesta tuli valtionuskonto, ja uskonnonopetus tuli kouluissa pakolliseksi.

Sopimuksella Mussolini varmisti hallinnolleen paavin tuen.

”Kaitselmus on lähettänyt meille tämän miehen”, totesi puolestaan paavi Pius XI diktaattorista, joka hänen silmissään oli palauttanut Italian Jumalalle ja Jumalan Italialle.

Mussolini kutsui Hitleriä apinaksi

Kun kotirintamalla vallitsi rauha, Mussolini saattoi keskittyä ulkoisiin asioihin. Hän unelmoi Välimeren sisäänsä sulkevasta mahtivaltakunnasta.

Valloitusretkiensä ensimmäiseksi kohteeksi hän valitsi Itä-Afrikassa sijaitsevan Abessinian, nykyisen Etiopian.

3.10.1935 Mussolini ilmoitti, että ”ei ainoastaan armeija vaan kokonainen 44-miljoonainen kansa” vyöryi Abessinian rajan yli.

Taistelusta tuli epätasainen ja raaka. Abessinialaisilla ei ollut vanhanaikaisine kivääreineen, miekkoineen ja keihäineen mitään mahdollisuuksia italialaisten pommikoneita, myrkkykaasuja, panssarivaunuja ja konekiväärejä vastaan.

Kahdeksan kuukauden sotimisen jälkeen Mussolini julisti voittaneensa ja palauttaneensa Rooman imperiumin.

Kun Espanjan sisällissota myöhemmin vuonna 1936 alkoi, Mussolinin asema oli vahvempi kuin koskaan.

Hän lähetti kansan täydellä tuella 70 000 italialaissotilasta sotimaan kapinakenraali Francon puolesta.

Myös Saksa tuki Espanjan fasisteja, joten olosuhteet johdattivat Mussolinin ja Hitlerin taistelemaan ensi kertaa toistensa rinnalla.

Hitler ja Mussolini olivat tavanneet Venetsiassa kesäkuussa 1934, ja yhtenä harvoista valtionjohtajista Hitler oli myöhemmin hyväksynyt Italian sotatoimet Abessiniassa.

Hitler ihaili Mussolinia, jota hän kutsui ”loistavaksi valtiomieheksi vailla vertaa”. Ihailu oli kuitenkin yksipuolista.

Mussolini puolestaan nimitteli kulissien takana Hitleriä ”sadetakkiin pukeutuneeksi putkimieheksi”, ”samaa sävelmää lakkaamatta soittavaksi gramofoniksi” ja ”pieneksi tyhmäksi pelleksi”.

Lisäksi hän arvosteli ”tuon lörpöttelevän apinan” ideologiaa, jonka hän ilmoitti olevan ”täysin rasistista”.

Marraskuussa 1936 Mussolini kuitenkin jo ilmoitti Saksan ja Italian välisestä yhteistyösopimuksesta, niin sanotusta Rooman-Berliinin akselista, ”jonka ympärillä Euroopan muut rauhaa toivovat maat pyörivät”.

Seuraavan vuoden syyskuussa Mussolini teki ensimmäisen virallisen vierailunsa Saksaan.

Natsit olivat valjastaneet koko propagandakoneistonsa tehdäkseen Il Duceen lähtemättömän vaikutuksen.

Mussolinia oli Berliinissä vastassa loputtomien sotilasrivistöjen paraati sekä 800 000 ihmistä, jotka sadetta ja ukkosta uhmaten olivat kokoontuneet kuuntelemaan hänen puhettaan.

Innostuneiden saksalaisten edessä Mussolini painotti fasistien ja natsien ideologista sukulaisuutta ja julisti Saksan ja Italian olevan maailman suurimmat ja aidoimmat demokratiat.

Mussolini solmi terässopimuksen natsien kanssa

Saksan-vierailu sai Mussolinin vakuuttumaan natsismin vahvuudesta ja ideologisesta mallikelpoisuudesta.

Vuonna 1938 hän sääti Italiaan saksalaisen esimerkin mukaan juutalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja, juutalaisen rakastajattarensa suureksi tyrmistykseksi.

Vuoden 1939 toukokuussa Mussolini ja Hitler solmivat niin sanotun terässopimuksen, joka velvoitti maat tukemaan toisiaan mahdollisissa sotilaallisissa selkkauksissa kolmannen osapuolen kanssa.

Sopimus osoittutui kohtalokkaaksi Mussolinille ja koko Italialle.

Jo ennen toisen maailmansodan syttymistä monet italialaiset suhtautuivat nuivasti liittoon saksalaisten kanssa.

He pelkäsivät, että Hitlerin jatkuvat uhkailut sodasta ja laajentumisesta johtaisivat toteutuessaan Italian valtaviin ongelmiin, ja siinä he olivat oikeassa.

Vaikka Il Duce oli kaikessa hiljaisuudessa antanut Hitlerin ymmärtää, että Italia ei olisi valmis sotaan ennen loppuvuotta 1942, Hitlerillä ei ollut mitään aikomusta odottaa niin pitkään.

Saksa hyökkäsi Puolaan, minkä seurauksena Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan.

Siitä alkoi toinen maailmansota, mutta terässopimuksesta huolimatta Mussolini empi mukaan liittymistä.

Vasta kun saksalaiset toukokuussa 1940 olivat pyyhkäisseet läpi Belgian, Hollannin ja Ranskan, Mussolini päätteli, että Italian kannattaisi sittenkin hypätä voittoisan sotaherran vaunuihin, jos se halusi oman palansa kakusta.

Armeijan yleisesikunnan päällikkö Pietro Badoglio varoitti Mussolinia siitä, että armeija oli täysin valmistautumaton eikä sillä ollut riittävästi univormuja ja aseita.

Mussolini sivuutti hänen varoituksensa ja vakuutti, että sota olisi ohi jo saman vuoden syyskuussa.

”Tarvitsemme vain muutaman tuhannen kaatunutta voidaksemme osallistua rauhanneuvotteluihin sotaa käyvänä maana”, Mussolini painotti.

Kesäkuussa 1940 hän määräsi joukkonsa hyökkäämään Ranskaan.

Italian sota oli farssi

Mussolinin sotapäällikön ura epäonnistui surkeasti.

Hän määräsi useita suuria sotatoimia Välimeren alueella, mutta kaikkialla taistelut päättyivät surkeasti.

Egyptissä huomattavasti pienemmät brittijoukot löivät italialaiset, ja Kreikassa vain saksalaisten massiivinen tuki esti täydellisen nöyryytyksen.

Tappio seurasi toistaan, ja niiden myötä Mussolinin kannatus laski. Italiassa nähtiin nälkää, ja pulaa oli kaikesta lääkkeistä vaatteisiin.

Rintamalla sotilaat joutuivat taistelemaan täysin riittämättömillä varusteilla, ilman karttoja, surkeasti johdettuina ja ilman yhteistä päämäärää, johon uskoa.

Kymmenettuhannet italialaissotilaat antautuivat, monet taisteluitta.

Mussolinin päähän ei juolahtanut kertaakaan, että juuri hän oli syypää maataan koetteleviin onnettomuuksiin.

Hän syytti virheistä johtavia upseereita ja teki armeijassa laajoja puhdistuksia.

Hänen mielialansa vaihtelivat jatkuvasti: yhtenä päivänä hän lupaili italialaisille nopeaa voittoa, toisena päivänä taas pilkkasi maanmiehiään kutsumalla heitä avuttomiksi lampaiksi tai veltoksi ja arvottomaksi kansaksi.

Elokuussa 1941 Mussolinin poika Bruno kuoli lento-onnettomuudessa.

Sureva Mussolini alkoi kärsiä voimakkaista vatsakivuista ja menetti hiuksensa.

Kiiltävä kalju toi hänelle kansan keskuudessa lisänimen provolone pallonmuotoisen keltaisen juuston mukaan.

Kunnioitus ennen niin mahtavaa johtajaa kohtaan alkoi pahasti murentua.

Heinäkuun 10. päivä 1943 liittoutuneiden joukot nousivat maihin Sisiliassa, mikä sinetöi Italian häviön.

Kaksi viikkoa maihinnousun jälkeen fasistien neuvosto kutsui koolle hätäkokouksen Rooman Palazzo Veneziaan.

Vatsakivuista kärsivä Mussolini piti kokouksessa kaksi tuntia kestäneen hajanaisen ja sekavan puheen, jossa hän yritti puolustautua itseensä kohdistuneelta arvosteluryöpyltä.

Siitä ei enää ollut apua, vaan Mussolini syrjäytettiin diktaattorin paikalta kuningas Vittorio Emanuele III:n täydellä tuella.

”Olette Italian vihatuin mies”, kuningas totesi Mussolinille, joka vangittiin ja karkotettiin Keski-Italiaan Grand Sassossa kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaan tyhjään hotelliin.

Korkealla vankilassaan syrjäytetty diktaattori syventyi Nietzschen töihin ja kirjoitti kirjeitä.

Vaimolleen kirjoittamassaan kirjeessä hän vakuutti omantuntonsa olevan puhdas ja toimineensa 21 vuoden hallintoaikansa epäitsekkäästi, väsymättä ja uskollisesti Italian puolesta.

Mussolini sai karun lopun

Mussolinin vangitsemisen jälkeen Italia julisti aselevon 8. syyskuuta 1943 ja aloitti neuvottelut liittoutuneiden kanssa.

Saksalaiset käänsivät maat ja mannut löytääkseen Mussolinin, jonka he halusivat Pohjois-Italiaan perustamansa puskurivaltion johtoon.

Heinrich Himmler turvautui jopa astrologin apuun selvittääkseen Mussolinin olinpaikan.

Lopulta saksalaiset onnistuivatkin, ja 12. syyskuuta 1943 Mussolini vapautettiin kommandoiskussa. Mussolinista tehtiin niin sanotun Salòn tasavallan hallitsija Pohjois-Italiaan.

Jos Mussolini oli haaveillut menneestä suuruudestaan, hän sai pettyä pahasti.

Hän oli pelkkä saksalaisten ohjailema nukkehallitsija, joka kuvaili itsekin asemaansa ”kaupunginjohtajana, joka yrittää pysyä pystyssä juoksuhiekassa”.

Hänen onnistui kuitenkin vielä kostaa vävylleen, entiselle ulkoministerille Galeazzo Cianolle, joka oli naimisissa hänen tyttärensä Eddan kanssa ja yksi Mussolinin syrjäyttämisen taustalla vaikuttaneista henkilöistä.

Syyskuussa 1943 Ciano pidätettiin, ja myöhemmin hänet teloitettiin maanpetturuudesta.

Mussolini johti nukkehallintoaan Gardajärven rannalla sijaitsevasta asunnostaan ja ilmoitti, että kaikki italialaiset, jotka tarttuivat aseisiin saksalaisia vastaan, tapettaisiin.

Hän julisti, että jokaista tapettua fasistia tai natsia kohti ammuttaisiin vähintään 10 antifasistia.

Mussolini ei tiennyt, että kuolema odotti jo häntäkin oven takana.

Vuonna 1945 liittoutuneet etenivät Pohjois-Italiaan, ja sodan viimeisinä päivinä Mussolini yritti paeta pohjoiseen vetäytyvän saksalaisen sotilasosaston mukana.

27. huhtikuuta 1945 italialaiset partisaanit pysäyttivät saattueen ja löysivät Mussolinin kuorma-auton lavalta maton alle piiloutuneena.

Mussolini ei tehnyt vastarintaa pidätettäessä, ja hänet kuljetettiin Dongon kaupungintalolle, jossa hän huhtikuun 28. päivän aamuna tapasi rakastajattarensa Clara Petaccin.

Vielä samana päivänä pari tuomittiin pikaoikeudessa kuolemaan ampumalla. Tuomio pantiin täytäntöön kello 16.10.

Mussolini ei katsonut teloittajiaan kuolemansa hetkellä, vaan istui hajareisin tuolilla selkä teloituskomppaniaansa päin käännettynä, kun hänet ammuttiin.

Seuraavana yönä ruumiit vietiin kuorma-auton lavalla Milanon Piazzale Loretolle, jonka pölyiselle kiveykselle ne kipattiin aamun varhaisina tunteina.

Tieto ruumiista levisi nopeasti, ja pian kaikkialta kaupungista riensi ihmisiä todistamaan diktaattorin alennustilaa.

He pieksivät kepein tai paljain nyrkein Mussolinin ruumista, polkivat sitä ja sylkivät ja virtsasivat sen päälle.

Viimeisenä nöyryytyksenä Mussolini ja Petacci ripustettiin roikkumaan pää alaspäin huoltoaseman katoksesta.

Benito Mussolinin ruumis pantiin nyt esille kansan pilkattavaksi ja häväistäväksi samassa kaupungissa, mistä hänen nousunsa vallan huipulle oli alkanut.