Ennen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja vuonna 1944 demokraattisen puolueen viesti presidentti Franklin D. Rooseveltille oli selvä: tämän oli korvattava senhetkinen vasemmistohenkinen varapresidenttinsä maltillisella senaattori Harry S Trumanilla.
Presidentillä oli Valkoisen talon työhuoneensa pöydällä kyltti, jossa luki ”The Buck Stops Here” – vastuu on minun.
Keskilännestä kotoisin oleva maatilan poika, 60-vuotias Truman, oli ennen politiikkaa kokeillut monia ammatteja. Kun Roosevelt kuoli aivoverenvuotoon kolme kuukautta neljännen kautensa alkamisen jälkeen, Trumanista tuli maan 33. presidentti.
Toinen maailmansota oli yhä käynnissä, ja Truman teki raskaan päätöksen pommittaa Japania ydinaseilla. Sodan jälkeen hän osallistui Euroopan jälleenrakennuksen tukemiseen sekä YK:n ja NATOn perustamiseen.
Harva Yhdysvaltojen presidentti on tehnyt yhtä kauaskantoisia päätöksiä kuin Truman, eivätkä sodanjälkeiset ongelmat pelästyttäneet häntä. Trumanin työpöydällä olevassa kyltissä luki: ”The Buck Stops Here!”
Pian virkaan astumisensa jälkeen Truman osallistui toisen maailmansodan päättämiseen.
Saksan natsiaate piti tyrehdyttää
Heinäkuun lopulla vuonna 1945 toisen maailmansodan voittajat, Neuvostoliiton Stalin, Britannian Churchill ja Yhdysvaltojen Truman, tapasivat Saksassa Potsdamissa.
Cecilienhofin linnassa osapuolet jakoivat keskenään Saksan miehitysvyöhykkeiksi. Saksa piti ennen kaikkea riisua natsiaatteesta ja sen poliittinen järjestelmä piti palauttaa demokraattiseksi.
Sodassa kokemiensa tappioiden korvaamiseksi Stalin sai viedä Neuvostoliittoon tuotantolaitoksia ja koneita Saksan itäosista jälleenrakennusta vauhdittamaan.
Aasiassa sota raivosi edelleen, ja huippukokous antoi ultimaatumin, jossa se uhkasi Japania tuholla, jollei maa antautuisi.
Atomipommi: Trumanin vaikein päätös
Varapresidenttinä Truman ei ollut tutustunut valtavaan Manhattan-projektiksi kutsuttuun tutkimusohjelmaan, jonka suojissa kehitettiin atomipommia. Hän kuuli asiasta vasta noustuaan presidentiksi huhtikuussa 1945.
Kuukauden päästä Saksa antautui, mutta Kaukoidässä Japani taisteli edelleen, vaikka oli jo hävinnyt sodan. Pommia voitaisiin käyttää siellä.
Liittoutuneiden huippukokouksessa heinäkuussa Potsdamissa Truman vihjaisi Stalinille, että Yhdysvallat aikoi käyttää uutta, tuhoisaa asetta Japania vastaan.
Stalin ei näyttänyt yllättyvän tiedosta. Hän tiesi vakoojiensa ansiosta enemmän Yhdysvaltojen ydinaseohjelmasta kuin presidentti itse.
Elokuussa Trumanin piti tehdä päätös pommin pudottamisesta. ”En halua, että pommi pudotetaan, ellei se ei ole aivan välttämätöntä”, hän kirjoitti.
”Tiedän, että Japani on sodassa julma ja raaka vastustaja, mutta mielestäni vastustajan elukkamaisuus ei anna meille oikeutta toimia elukan lailla.”
”Little Boy” pudotettiin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945.
Presidentillä oli useita muitakin vaihtoehtoja: jatkaa sotaa perinteisin keinoin ja tehdä Japaniin maihinnousu, joka olisi ollut suurempi ja verisempi operaatio kuin Normandiassa, tai esitellä atomipommin tuhovoimaa asumattomalla saarella.
Truman päätti kuitenkin pudottaa pommin suureen japanilaiskaupunkiin. Ensimmäinen, Hiroshimaan pudotettu pommi surmasi 80 000 ihmistä, mutta Japani ei antautunut.
”Elukkaa on kohdeltava elukan tavoin”, Truman totesi, ja antoi käskyn pudottaa toinen pommi Nagasakiin. Hän ilmoitti, että seuraavaksi olisi vuorossa Tokio. Silloin Japani lopulta antautui.
Kuulakärkikynä ja YK:n peruskirja
Ajatus kansainvälisestä foorumista, jolla voitaisiin ratkoa konflikteja, heräsi jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Kansainliitto ei kuitenkaan menestynyt, koska Yhdysvallat ei halunnut olla siinä mukana ja koska liitto ei pystynyt asettamaan sanktioita rauhaa rikkoville maille.
Toisen maailmansodan aikana presidentti Franklin D. Roosevelt oli mukana liputtamassa uuden maailmanjärjestön puolesta. Valmistelutyöt olivat jo pitkällä, kun Roosevelt odottamatta kuoli.
Trumanin tehtäväksi jäikin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan loppuunsaattaminen Yhdysvaltojen osalta. ”Jos koetamme käyttää sitä itsekkäästi yksittäisen valtion tai muutaman kansakunnan etujen ajamiseen, syyllistymme petokseen”, hän julisti puheessaan järjestön muille perustajille.
YK:n peruskirja allekirjoitettiin 24. lokakuuta 1945, ja sen päätavoitteena oli rauhan ylläpitäminen ja ihmisoikeuksien turvaaminen. Truman hoiti perustamisseremonian ilman suurellisia eleitä, ja tyylilleen uskollisesti hän allekirjoitti asiakirjan kymmenen senttiä maksaneella kuulakärkikynällä. Hän ei luottanut seremoniaa varten tarjolla olleeseen täytekynään.
Rautaesirippu – Truman antoi Churchillin puhua
Puheet rautaesiripusta, joka jakoi Euroopan, liitetään yleensä Winston Churchillin vuonna 1946 pitämään puheeseen. Taustalla toimi Truman, joka antoi Churchillille puheenvuoron.
Truman oli kutsunut Churchillin Yhdysvaltoihin antaakseen Britannian silloisen entisen pääministerin puhua uudesta maailmanjärjestyksestä.
Vuotta ennen Fultonin puhetta Churchill oli hävinnyt vaalit Britanniassa.
Fultonin yliopistossa Missourissa pitämässään puheessa Churchill käytti sanaa ”rautaesirippu” kuvaamaan kahden erilaisen yhteiskuntajärjestelmän välistä rajalinjaa.
Rautaesirippu ei ollut pelkkä symbolinen linja, vaan sillä viitattiin 7 000 kilometrin pituiseen rajaan, joka jakoi Saksan ja ulottui etelään halki Euroopan.
Linjan itäpuolelle vedettiin piikkilankaa ja rakennettiin vartiotorneja, ja aseistautuneet sotilaat ampuivat jokaisen rajanylitystä yrittäneen.
Churchill oli tyytyväinen tavattuaan Trumanin. ”Parahin Harry, ihailen sitä, mitä olet tehnyt maailmanrauhan ja vapauden puolesta Fultonin-tapaamisemme jälkeen”, hän sanoi presidentille lähettämässään kirjeessä.
Truman halusi pysäyttää Neuvostoliiton etenemisen taloudellisin, poliittisin ja sotilaallisin keinoin.
Pyrkimys pysäyttää kommunismi
Amerikkalaiset seurasivat paheksuen, kuinka Moskovasta johdettu kommunismi valtasi Itä-Euroopan toisen maailmansodan jälkeen.
Trumanin mukaan kommunismin eteneminen oli syytä koettaa pysäyttää niissä maissa, jotka eivät olleet suoraan Stalinin vallassa. Asenne synnytti Yhdysvaltoihin uuden ulkopoliittisen opin.
Truman ilmaisi kongressille 12. maaliskuuta 1947 pitämässään puheessa, että oli välttämätöntä puuttua tarvittaessa asein tilanteeseen, jossa jokin maa oli ajautumassa neuvostovallan alle.
Puhe oli suunnattu sekä Yhdysvaltojen kansalle että koko maailmalle. Trumanin opiksi nimetty ajattelu rikkoi maassa aiemmin vallinneen mallin, joka pyrki pitäytymään ulkona maailmanpolitiikasta.
Uudet yhdysvaltalaistraktorit pääsivät Euroopan satamista suoraan peltotöihin.
Truman hyväksyi Marshall-avun
Sodan runtelema maanosa kamppaili noustakseen uudelleen jaloilleen, eikä eurooppalaisilla ollut varaa yhdysvaltalaisiin tuotteisiin. Ratkaisuna oli tukea Eurooppaa taloudellisesti.
Kenraali George Marshall oli toisen maailmansodan aikana organisoinut Yhdysvaltojen sotaponnistuksia, ja rauhan tultua Truman nimitti hänet ulkoministeriksi.
Matkustaessaan Euroopassa Marshall järkyttyi näkemänsä tuhon, nälän ja näköalattomuuden laajuudesta. Teollisuustuotanto oli lamassa, eikä maanviljelys kyennyt elättämään maanosan asukkaita.
Marshall ideoi laajan avustusohjelman, jonka oli tarkoitus sekä nostaa Eurooppa jaloilleen että tarjota yhdysvaltalaiselle teollisuudelle uusia rauhan ajan mahdollisuuksia ja markkinoita.
Truman hyväksyi suunnitelman, vaikka se haukkasi noin kymmenesosan Yhdysvaltojen budjetista vuosina 1948–53: koko ohjelman hinta oli 13 miljardia sen aikaista dollaria.
Marshallin suunnitelma toimi, sillä Länsi-Eurooppa alkoi jälleen päästä jaloilleen, mikä elvytti kauppaa ja tiivisti Yhdysvaltojen suhdetta Eurooppaan.
Avun vastaanottaneet maat saivat elintarvikkeita, raaka-aineita ja lainoja sekä koneita ja laitteita.
Myös Neuvostoliitto osoitti aluksi kiinnostusta Marshall-apua kohtaan, mutta kieltäytyi pelätessään menettävänsä otteensa Itä-Euroopasta.
Suomikin sai avuntarjouksen mutta ei Neuvostoliiton reaktion pelossa ottanut sitä vastaan.
Miljardeja dollareita
Marshall-suunnitelma pumppasi Eurooppaan rahaa, jolla voitiin ostaa varaosia ja ruokaa Yhdysvalloista. Elpyminen alkoi.
Saksa
hävisi sodan, ja se oli liitettävä jälleen osaksi eurooppalaista elämää. Maa sai 1,4 miljardia dollaria eli noin kymmenesosan Marshall-avusta. Britannia sai isoimman potin, 3,44 miljardia dollaria, ja Ranska 2,8 miljardia.
Tanska
selvisi sodasta melko pienin vaurioin, mutta se sai silti Yhdysvalloilta 276 miljoonan dollarin verran tukea vuosina 1948–53.
Suomi
alkoi noudattaa sodan jälkeen puolueettomuuspolitiikkaa ja kieltäytyi Marshall-avusta pitääkseen välit Neuvostoliiton kanssa hyvinä.
Kaupungin lapset parveilivat lentokenttien läheisyydessä anellen lentäjiltä makeisia. Koneita kutsuttiinkin ”rusinapommittajiksi”.
Truman avasi ilmasillan Stalinin saartoa vastaan
Ensimmäinen kova kahnaus idän ja lännen välillä tapahtui vuonna 1948 Neuvostoliiton saarrettua Länsi-Berliinin. Truman pelasti kaupungin.
Stalin katkaisi 24. kesäkuuta 1948 maaliikenneyhteydet Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen keskellä sijainneeseen Länsi-Berliiniin, ja kaupunki jäi ilman huoltotoimituksia.
Stalin halusi luoda kaupunkiin nälänhädän, jotta länsiosa olisi antautunut ja saatu liitetyksi Itä-Berliiniin. Suunnitelma epäonnistui.
Truman reagoi nopeasti: jo kahdessa päivässä järjestyi ilmasilta, jonka avulla 2,2 miljoonan asukkaan kaupunki sai ruokatarpeita. Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan lentokoneet suorittivat yhteensä 200 000 lentoa.
Kiivaimmillaan Berliiniin laskeutui kone puolen minuutin välein. Neuvostoliitto ei uskaltanut ryhtyä avoimeen konfliktiin ilmasiltaa vastaan, ja 30. syyskuuta 1949 Stalin luovutti ja lopetti saarron.
Kaupunki pelastui, kun ilmasilta toi 486 891 tonnia elintarvikkeita ja 1,44 miljoonaa tonnia hiiltä.
Truman toimi tasa-arvon puolesta
Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen armeijassa taisteli 125 000 mustaa sotilasta. He kuuluivat erillisiin mustien yksiköihin, joille ei tarjottu samoja sairaalapalveluita kuin valkoiset saivat.
Rasistinen kohtelu jatkui mustien veteraanien palattua rintamalta kotiin. Truman ryhtyi toimiin tasa-arvon puolesta. Hän poisti etnisyyteen perustuvan erottelun armeijasta antamalla 26. heinäkuuta 1948 asiaa koskevan asetuksen numero 9981.
Kaksi vuotta aiemmin hän oli kutsunut koolle komission tutkimaan mustien amerikkalaisten kansalaisoikeuksia ja sitä, kuinka niitä voitaisiin vahvistaa.
Miltei 20 vuotta myöhemmin presidentti John F. Kennedy palasi samojen pyrkimysten pariin.
Gandhi pyrki luomaan yhteishenkeä, mutta Pakistanin johtaja Muhammad Ali Jinnah suhtautui siihen kalseasti.
Tunnustus vahvisti uusia valtioita
Intian itsenäistyessä maan vapaussankari Mahatma Gandhi koetti estää maan jakautumista erillisiksi hindu- ja muslimivaltioiksi.
Muslimit kuitenkin pitivät pintansa, ja päivää ennen Intian itsenäistymistä 15. elokuuta 1947 Pakistan irtautui Britannian vallan alta.
Truman lähetti ensimmäisten joukossa onnittelunsa Pakistanin johdolle huolehtien näin siitä, ettei Pakistanin asemaa itsenäisenä valtiona enää voitu asettaa kyseenalaiseksi.
Truman onnitteli samoin elkein myös Israelia vuonna 1948. Sähkeellä haluttiin osoittaa arabinaapureille, että Yhdysvallat tuki Israelia.
Tanskan edustajana toimi suurlähettiläs Henrik Kauffman (toinen vasemmalta).
NATO: Musketöörien vala Neuvostoliittoa vastaan
Maaliskuussa 1948 Yhdysvallat ja Kanada isännöivät Pentagonissa kokouksia kymmenelle Länsi-Euroopan valtiolle. Tuloksena oli Atlantin liitto, josta myöhemmin tuli NATO.
Isäntämaiden lisäksi mukana olivat Belgia, Tanska, Ranska, Hollanti, Islanti, Italia, Luxemburg, Norja, Portugali ja Britannia. Tavoitteena oli taata rauha ja vakaat olot liittouman maissa.
Länsi-Saksa liittyi mukaan vuonna 1955. Perustana on niin sanottu muskettisoturisopimus: jos vieras valtio hyökkää jäsenmaahan, kaikki NATO-maat puolustavat.
Pohjois-Korea ehti vallata osan Etelä-Koreasta ennen Yhdysvaltojen väliintuloa.
Koreoiden avoin kiista
Kun kommunistinen Pohjois-Korea koetti vallata Etelä-Korean vuonna 1955, YK joutui ensimmäisen vakavan haasteensa eteen.
”Emme voi pettää YK:ta”, Truman sanoi ja sai jäsenvaltioilta suostumuksen sotatoimiin, joiden oli tarkoitus ajaa pohjoiskorealaiset takaisin.
Neuvostoliitto ja Kiina asettuivat Pohjois-Korean puolelle, ja sota kesti kolme vuotta. Vuonna 1953 julistettu aselepo määritti rajalinjaksi 38. leveyspiirin, jossa se oli osapuilleen sijainnut myös sodan alussa.
Truman ja kaksi Kiinaa
Ennen kuin Kiinan sisällissota Tšiang Kai-šekin johtamien nationalistien ja Mao Zedongin johtamien kommunistien välillä oli ratkennut, Yhdysvallat tunnusti 1940 nationalistien hallituksen virallisen aseman.
Toisen maailmansodan jälkeen kommunistit valtasivat Manner-Kiinan ja Tšiang Kai-šek pakeni Taiwanin saarelle. Korean sodasta oppineena Truman ilmoitti kesäkuussa 1950 Yhdysvaltojen haluavan pitää Taiwanin ja Manner-Kiinan välisen salmen neutraalina vyöhykkeenä.
Yhdysvaltojen seitsemäs laivasto komennettiin Taiwaninsalmelle estämään Kiinan hyökkäys Taiwaniin, mikä takasi Taiwanin Kiinalle itsenäisen aseman.
Kommunistinen Kiina on silti 70 vuotta pitänyt Taiwania provinssinaan.