Yksi Moron henki­vartijoista pääsi ulos autosta, mutta hänet ammuttiin kadulle.

© Corbis/All Over
Yhteiskunta - Politiikka

Pankkivankidraama Italiassa: Kukaan ei halunnut pelastaa Aldo Moroa

Terrori iski Italian sydämeen, kun Punaiset prikaatit sieppasivat huippupoliitikko Aldo Moron keskellä kirkasta päivää. Suurkaupunkia haravoi 13 000 poliisia, mutta poliitikot käänsivät kollegalleen selän. Kukaan heistä ei näyttänyt haluavan pelastaa Moron henkeä.

Rooman keskustassa tumma hahmo ylitti kadun lähellä Piazza del Popoloa. Yön pimeydessä se kyyristyi kukkakauppiaan kuorma-auton viereen ja viilsi veitsellä auton renkaita. Sitten se poistui.

Kun aurinko parin tunnin kuluttua nousi jälleen taivaalle, autolle tehty ilkityö vaikutti Italian rikostilastoissa mitättömältä rikkeeltä. Maa oli kokenut pahempiakin rikoksia: mafia, talous­elämän korruptio ja poliittisen vallan väärinkäyttö olivat arkipäivää, ja sekä vasemmiston että oikeiston ääriryhmittymät tehtailivat pommi-iskuja ja kidnappauksia.

Poliitikot olivat pitkään olleet erimielisiä ja toiminta­kyvyttömiä mutta juuri tuona päivänä, 16. maaliskuuta 1978, oli toivoa sovinnosta. Yksi maan eturivin poliitikoista, Democrazia Cristiana -puolueen (DC) eli kristillisdemokraattien Aldo Moro oli useita vuosia tehnyt työtä luodakseen kokoomushallituksen Italian kommunistipuolueen Partito Comunista Italianon eli PCI:n kanssa.

Äärioikeisto solvasi uuden hallituksen ”kumartavan kommunismille”, ja vasemmisto toitotti ”petosta työväen­luokkaa vastaan”. Moro ei silti taipunut, ja nyt hän aikoi mennä parlamenttiin esittelemään kokoomushallituksensa.

Terroristit iskivät avoimesti kadulla

Torstai 16. maaliskuuta, Aldo Moron koti, kello 9: Huippupoliitikko Moro poistui kotoaan Via Fanilta. Hän oli kulkenut samaa reittiä työpaikalleen parlamenttiin 15 vuoden ajan.

Aurinko paistoi 61-vuotiaan Moron kasvoille, kun hän avasi asuntonsa ulko-oven ja astui ulos Rooman kevääseen Via Fanille. Kuten aina, musta Fiat-limusiini oli odottamassa jalkakäytävän vieressä yhdessä valkoisen Alfa Romeon kanssa.

Niiden vieressä seisoivat autonkuljettaja Domenico Ricci ja neljä henkivartijaa. Moro tervehti seuruetta lyhyesti ennen kuin hän istui Fiatin takaistuimelle ja asetti harmaan huopahattunsa ja asiakirjasalkkunsa viereensä.

Rooman aamu oli lämmin, ja Alfa Romeossa istuvat kolme henkivartijaa olivat avanneet auton ikkunat. He juttelivat rennosti, kun pieni saattue rullasi hitaasti ylös kohti Via Stresan risteystä.

Yksikään seurueesta ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että jonkin matkan päässä heitä tarkkaili moottoripyöräilijä, jolla oli päässään hiihtomyssy. Samalla het kellä, kun Moron saattue lähti matkaan, moottoripyöräilijä teki kadulla U-käännöksen. Äkillinen liike oli merkki hänen tovereilleen: uhri oli poistunut asunnostaan ja nyt oli kidnappaajien vuoro hoitaa tehtävänsä.

  • Via Fanin ja Via Stresan risteys, kello 9.02: Neljä kidnappaajaa olivat pukeutuneet Alitalian työntekijöiksi, jotta he eivät vahingossa ampuisi toisiaan kaaoksessa.

Takapenkillä Aldo Moro oli alkanut lukea työpapereitaan, eikä hän ehtinyt edes vilkaista ylös, kun hänen kuljettajansa äkkiä jarrutti ja väisti heitä kohti peruuttavaa valkoista autoa, jossa oli diplomaattikilvet.

Normaalisti sellainen ei olisi ollut mahdollista, sillä kukkakauppiaan auto oli tavallisesti pysäköitynä kaupan ulkopuolelle, mutta tänä aamuna se oli jouduttu viemään korjaamolle, koska sen kaikki renkaat oli puhkottu.

Moron auto jarrutti niin yllättäen, että perässä tuleva Alfa Romeo ei ehtinyt pysähtyä vaan törmäsi limu­siiniin. Kaikki kiroilivat ja huusivat, mutta välikohtaus oli melko tavallinen Italian kaoottisessa liikenteessä.

Henkivartija ja kuljettaja eivät aavistaneet mitään pahaa, ennen kuin diplomaattiautosta syöksähti ulos autoa kuljettanut nainen ja hänen matkustajansa. He osoittivat Moron autoa konepistooleilla.

Pian auton ikkunat helähtivät rikki, ja luodit upposivat kuljettajaan ja henkivartijaan, jotka kuolivat välittömästi ja kaatuivat etupenkillä toisiaan vasten.

Seuraavaksi henkensä menettivät Alfa Romeolla ajaneet henkivartijat. Viereisestä kahvilasta ilmestyi esiin neljä ihmistä konepistooleineen, ja he alkoivat tulittaa turvamiehiä, joista yksi liukui kuolettavasti haavoittuneena autosta ja ehti juuri laukaista aseensa kaksi kertaa, ennen kuin yksi terroristeista ampui häntä selkään.

”Antakaa minun olla! Antakaa minun mennä! Mitä oikein haluatte?” huusi Moro, kun hänet työnnettiin tummansiniseen Fiat 132:een. Kun ovi oli lämähtänyt kiinni Moron takana, Via Fanille laskeutui jälleen rauha. Tekijät olivat haihtuneet tiehensä, ja kadulle oli jäänyt vain 91 hylsyä ja ruumiita.

Paikalle tulleet poliisit eivät nähneet vilaustakaan sieppaajista, sillä nämä olivat jo paenneet.

© Scala Archives

Uutinen kidnappauksesta levisi

  • GR2-radioasema, kello 9.25: Siinä vaiheessa, kun ensimmäiset poliisiautot ehtivät Via Fanille, Moro oli jo kuljetettu vaivihkaa pois.

”Hyvät kuuntelijat. Tässä radio GR2:n ylimääräiset uutiset!” Uutistenlukijan ääni värisi. ”Keskeytämme ohjelman kertoaksemme dramaattisen uutisen, joka vaikuttaa lähes uskomattomalta mutta on ikävä kyllä totta. Hetki sitten terroristit kidnappasivat Roomassa kristillisdemokraattien johtajan Aldo Moron.”

Uutisstudion ulkopuolella satojen poliisiautojen sireenien ääni peitti alleen Rooman tavanomaisen katumelun.

  • Kommunistisen puolueen päämaja, Rooma: Päästäkseen hallitukseen Italian kommunistit olivat joutuneet katkaisemaan suhteensa Moskovaan. Moron kidnappauksen jälkeen puolueen hallitustoiveet romuttuivat.

Kaikki tuijottivat 53-vuotiasta Ugo Pecchiolia, kun hän alkoi puhua. Toisen maailmansodan aikana Pecchioli oli vastustanut Mussolinin hallintoa, ja siitä asti hän oli nauttinut Italian vasemmistolaisten arvostusta.

Hän oli parlamentin puolustusvaliokunnan jäsen, ja hänellä oli hyvät yhteydet tiedustelupalveluun. Pecchiolin kanta oli selvä:

”Terroristit aikovat pakottaa valtion polvilleen. Kantani on, että neuvotteluista kieltäydytään ehdottomasti.”

Näillä sanoilla Pecchioli muotoili Italian kommunistipuolueen kannan, ja sen hyväksyi heti myös istuva pääministeri, kristillisdemokraattien Giulio Andreotti. Virallinen Italia oli päättänyt olla tiukka terroristeja vastaan.

Samaisena päivänä Andreottin oli ollut määrä luovuttaa paikkansa Aldo Morolle, mutta nyt uusi kokoomushallitus oli olosuhteiden pakosta pantu hyllylle.

Valokuva osoitti Aldo Moron olevan terroristien hallussa.

© Scala Archives

Aldo Moro vietiin piilopaikkaan

  • 2. päivä, terroristien piilopaikka: Moroa pidettiin vankina Via Montalcini -kadun talossa numero 8 muutama kilometri Rooman keskustasta etelään.

Aldo Moro haukkoi hermostuneena henkeään vain reilun kahden neliömetrin kokoisessa huoneessa, johon oli ahdettu retkisänky, pieni pöytä ja lipasto, ja yritti tukahduttaa ahtaan paikan kammonsa.

Moron selli sijaitsi huoneistossa, jonka terroristi Anna Laura Braghetti oli muutamaa viikkoa aiemmin ostanut käteisellä 50 miljoonalla liiralla (noin 134 000 eurolla). Rahat olivat peräisin pankkiryöstöstä. Päivisin 24-vuotias Braghetti oli töissä rakennusyhtiössä, mutta kaiken vapaa-aikansa hän käytti Punaisten prikaatien auttamiseen.

Braghetti oli sisustanut asunnon porvarilliseen tyyliin: siellä oli kaksi kukkasohvaa ja kanarialintu häkissään. Ryhmän johtaja Marlo Moretti oli rakentanut olohuoneeseen väliseinän, ja kirjahyllyn taakse oli näin syntynyt salahuone, jossa Moroa pidettiin vankina.

Vain Moretti sai mennä Moron huoneeseen, ja hän puki tällöin aina päähänsä mustan kommandopipon niin, ettei Moro päässyt näkemään hänen kasvojaan.

Kolme muuta terroristia kuulivat olohuoneen kaiuttimista, mitä kapeassa, ”kansanvankilaksi” kutsutussa huoneessa tapahtui.”

  • 3. päivä, Rooman keskusta: Sieppaajat olivat olleet hiljaa kaksi päivää. Ei tiedetty, oliko Aldo Moro elossa.

Il Messagero -lehden toimittaja tutki kuumeisesti Largo di Torre Argentina -aukiolla Rooman keskustassa sijaitsevan kaupan edessä olevaa kopio­konetta. Se toimi kolikoilla ja oli kaikkien käytettävissä, mutta toimittaja ei ollut tullut paikalle kopioimaan. Toimitukseen oli hetkeä aikaisemmin soitettu nimetön puhelu:

”Tässä puhuu Punaiset prikaatit. Kopio­koneen päällä on paperipino, jonka alla on kirjekuori. Se sisältää Aldo Moron valokuvan.”

Lopulta toimittaja löysi kuoren ja palasi kiireesti toimitukseen. Kuoressa oli Moron valokuvan lisäksi Punaisten prikaatien viesti, jossa se ilmoitti olevansa vastuussa kidnappauksesta ja viidestä murhasta. Terroristiryhmä ilmoitti myös, että Moro joutuisi lähipäivinä ”Kansan tuomioistuimeen”.

Il Messaggeron päätoimittaja tutki Moron kuvaa. Siinä poliitikko istui Punaisten prikaatien lipun alla. Hänen puseronsa oli rypyssä, ja hän näytti istuvan kumarassa mutta vaikutti vahingoittumattomalta. Sitten päätoimittaja karjaisi: ”Etusivu uusiksi!”

24-vuotias Braghetti laittoi Morolle ruokaa päivittäin. Hän sai elinkautisen vuonna 1980, ja hän vapautui 2002. Hän avioitui vankilassa Gallinarin kanssa.

© Corbis/All Over & L'Unita

Moro painosti poliitikkoja kirjeillään

  • 13. päivä, terroristien piilopaikka: Moro yritti tehdä päivistään vankeudessa siedettäviä.

Aldo Moro peseytyi pienessä pesuvadissa, joka oli tuotu huoneeseen. Hän oli juuri ajanut partansa, ja nyt hän valmistautui juomaan aamukahvinsa, jonka hän nautti aina parin biscotton eli mantelipikkuleivän kanssa.

Terroristit olivat antaneet hänelle ensin ajankuluksi Marxin ja Leninin teoksia, mutta kun Moro näytti tuntevan ne paremmin kuin terroristit itse, hän oli saanut jännitysromaaneja. Tänään Moron ajatukset olivat muualla, sillä hän oli saanut luvan kirjoittaa perheelleen ja poliitikkotovereilleen.

Kahvin jälkeen Moro istuutui pienen pöydän ääreen. Hänellä oli vahva tunne siitä, että hän pääsisi pian vapaaksi. Hänen oli vain vakuutettava kollegansa siitä, että heidän oli neuvoteltava terroristien kanssa.

  • 14. päivä, sisäministeriö, Rooma: Kahdessa viikossa viranomaiset olivat selvittäneet vain sen, että Moron sieppaaja oli Punaiset prikaatit -ryhmä.

Italian sisäministeri Francesco Cossiga istui tuolillaan rauhattomana. Hän avasi hitaasti kirjeen eteensä kirjoituspöydälle. Kirje oli Aldo Morolta, ja se oli osoitettu hänelle henkilökohtaisesti. Kirjoitustyyli oli Morolle tyypilliseen tapaan mahtipontista ja jaarittelevaa.

”Hyvä Francesco. Samalla kun täten lähetän sinulle lämpimimmät terveiseni, joudun nykyisessä ikävässä tilanteessani kiinnittämään huomiosi muutamaan selkeään ja realistiseen vaihtoehtoon, kun ajatellaan vastuuta, jota nyt kannat (ja jota luonnollisesti kunnioitan)”, Moro kirjoitti ja ilmaisi toiveensa pikaisesta vapautumisesta ”suurempien ongelmien välttämiseksi”.

Lopuksi Moro painotti, että oli erittäin tärkeää, että terroristien ja hallituksen välinen viestintä pysyisi salaisena. ”Se ehkäisisi vihamielistä ilmapiiriä”, hän arveli.

Cossigan silmiin kohosivat kyyneleet. Moro ilmiselvästi toivoi, että Italian hallitus aloittaisi neuvottelut, mutta sisäministeri tiesi liiankin hyvin, että niin ei kävisi.

  • 15. päivä, Rooma: Koko Italia pohti, olivatko Moron sanat hänen omiaan.

Roomalaiset joutuivat kulauttamaan kurkkuunsa ylimääräisen espresson, kun he avasivat aamulla lehden. Yöllä juuri ennen lehtien painoon menoa useat toimitukset olivat saaneet Punaisilta prikaateilta avoimen kirjeen.

Siinä terroristiryhmä julkisti Aldo Moron ”yksityisen” kirjeen sisäministeri Cossigalle ja teki siitä pilaa. Punaiset prikaatit väittivät kirjettä malliesimerkiksi siitä, miten Italian poliitikot käyttivät ”salaisia”, ”valonarkoja” ja ”mafiamaisia menetelmiä” ongelmien käsittelyssä, ja ryhmä painotti julkaisseensa kirjeen, jotta ”mitään ei salattaisi kansalta”.

Siinä ei vielä ollut kaikki. Moron kirjeen lisäksi lehdet julkaisivat poliitikkojen ja mielipidejohtajien reaktiot kirjeeseen. Kohu vain yltyi.

”Ne eivät ole hänen sanojaan!” julisti vasemmisto­liberaali La Repubblica suurin kirjaimin etusivullaan, ja kristillisdemokraattien omassa lehdessä Il Popolossa kirjoitettiin, että Moroon ”kohdistuu ankaria ja epäinhimillisiä pakotteita”, minkä vuoksi hänen suuhunsa pantuja sanoja ei voitu pitää luotettavina.

Kolmas lehti siteerasi niin sanottua käsialantutkijaa, joka väitti, että Moro todellisuudessa tarkoitti aivan päinvastaista kuin kirjoitti.

Loppujen lopuksi tultiin yleisesti siihen tulokseen, että Moro itse asiassa vastusti ankarasti neuvotteluita Punaisten prikaatien kanssa.

  • 20. päivä, Italian parlamentti: Pääministeri Andreotti piti puheen. Hän oli koko ajan vastustanut kommunistien ottamista hallitukseen.

”Emme neuvottele terroristien kanssa.” Näin totesi pääministeri Giulio Andreotti kerta toisensa jälkeen seisoessaan Italian parlamentin puhujanpöntössä. Pidettyään puheensa hän ehti tuskin takaisin paikalleen salissa, kun hänelle työnnettiin käteen kirje. Kirje oli Aldo Morolta, ja se oli jo ko­pioitu ja jaettu kaikille parlamentin jäsenille. Uudessa kirjeessään Moro esitti painavan vastalauseensa Andreottille ja muille, jotka kieltäytyivät neuvottelemasta terroristien kanssa.

”En voi muuta kuin painottaa sitä, että ilmaisen kantani täysissä sielunvoimissani, eikä minua pakoteta siihen millään lailla”, Moro kirjoitti. ”Suoraan sanottuna tunnen, että te kaikki olette pettäneet minut.”

Kansan tuomioistuin työskenteli

  • 22. päivä, terroristien piilopaikka: Punaisten prikaatien johtaja kuulusteli Moroa päivittäin.

Ennen nousuaan terroristiryhmän johtajaksi Mario Moretti oli muun muassa opiskellut ja ollut tehdastyössä. Nyt hän kiskoi kiukuissaan kommandopipon päästään ja heitti sen kukkasohvalle. Hän oli juuri taas kuulustellut Aldo Moroa tuloksetta olohuoneen kirjahyllyn takana.

Moretti oli toivonut saavuttavansa kidnappauksella suuria. Ensinnäkin hän oli uskonut, että Moro olisi paljastanut kuulusteluissa Italian politiikan salaisia lehmänkauppoja. Niin ei kuitenkaan käynyt. Tunteja kestäneiden kuulusteluiden aikana Moro väisteli kysymyksiä, eikä hänen vastauksistaan ollut mitään hyötyä.

  • 31. päivä, pääministerin työhuone, Rooma: Suunnitelma ottaa kommunistit Italian hallitukseen oli herättänyt huolta maan liittolaisissa. Kidnappauksen jälkeen vaara näytti olevan ohi.

Pääministeri Giulio Andreotti silmäili henkilökohtaista sähkettä Yhdysvaltojen presidentiltä Jimmy Carterilta. Sähkeessä Carter lupasi ”täyden tukensa” Italian hallituksen kovalle linjalle terroristeja vastaan. Andreotti oli hädin tuskin saanut sähkeen luettua, kun puhelin soi. Soittaja oli sisäministeri Cossiga, joka kertoi, että Punaiset prikaatit oli julkaissut uuden tiedotteen:

”Aldo Moron kuulustelut ovat päättyneet. Aldo Moro on kiistatta syyllinen ja hänet tuomitaan kuolemaan.”

Aldo Moroa säilytettiin ”kansanvankilassa”. Aamuisin hän sai kahvia ja keksejä.

© Getty Images/Billede fra filmen “Il caso Moro” (1987)

Terroristijohtajan asunto tulvi

  • 34. päivä, Via Gradoli, Rooma: 13 000 poliisia oli haravoinut Roomaa etsiessään tuloksettomasti Aldo Moroa.

Palomiehet tunkeutuivat iltapäivällä parvekkeen ovesta Via Gradolilla sijaitsevaan asuntoon, jonka alapuolella asuva naapuri oli valittanut vedenpaisumuksesta.

Joku oli avannut suihkun huoneiston kylpyhuoneessa ja tukkinut viemärin. Siivotessaan sotkua palomiehet havaitsivat kasan asiakirjoja, jotka käsittelivät Punaisia prikaateja, ja sängyn alta he löysivät ison kasan aseita. Myöhemmin selvisi, että asunnon vuokralainen oli Mario Moretti, Punaisten prikaatien johtaja. Lisäksi asunnon omisti yhtiö, jota Italian tiedustelupalvelu tarkkaili.

Ei tiedetty, kuka oli avannut suihkun ja aiheuttanut vesi­vahingon. Vaikutti kuitenkin siltä, että joku halusi kiinnittää viranomaisten huomion asuntoon.

Samana päivänä viranomaiset saivat Punaisilta prikaateilta uuden virallisen tiedonannon. Se oli jo seitsemäs tiedonanto kidnappausdraaman alkamisen jälkeen. Siinä terroristit ilmoittivat, että Aldo Moro oli teloitettu ja hänen ruumiinsa oli heitetty Lago della Duchessa -järveen Rooman itäpuolella olevilla vuorilla.

Tiedonanto aiheutti suuren poliisioperaation jäätyneellä järvellä. Sukeltajat joutuivat ensin hakkaamaan jääpeitteeseen avantoja, jotta he pääsivät etsimään ruumista.

Sukeltajat eivät löytäneet järvestä mitään. Joku oli johtanut poliitikot väärille jäljille ehkä testatakseen, miten italialaiset reagoisivat uutiseen Moron kuolemasta.

  • 36. päivä, Rooma: Tiedonannosta oli kulunut viisi päivää, mutta ei tiedetty, oliko Moro hengissä.

Sanomalehtikioskeille syntyi pitkät jonot, kun laajalevikkinen Il Messaggero julkaisi erikoisnumeron myöhään illalla. Muutamaa tuntia aiemmin lehti oli saanut jälleen uuden valokuvan Aldo Morosta vankina.

Kuvassa hän piti kädessään edellispäivän La Repubblicaa todisteena siitä, että kuva oli uusi. Yhdessä kuvan kanssa Il Messaggero julkaisi tuoreimman viestin Punaisilta prikaateilta. Siinä terroristiryhmä ilmoitti viimein, mitä se vaati Aldo Moron vapauttamisesta: ”kommunisten vankien” vapauttamista Italian vankiloista.

Painottaakseen vaatimustaan Punaiset prikaatit ampui Milanossa vanginvartijan. Muutamaa päivää myöhemmin se murhasi Padovan yliopiston professorin ja haavoitti kristillisdemokraattia Lazlossa.

  • 46. päivä, terroristien piilopaikka: Moro pelkäsi ja raivosi, kun kukaan ei halunnut auttaa häntä.

Lähes joka aamu italialaispoliitikot saivat uuden kirjeen Aldo Morolta. Punaiset prikaatit olivat julistaneet kuolemantuomion mutta ilmoittaneet myös olevansa valmiita neuvotteluihin, ja mahdollisuus niihin sai Moron kirjoittamaan raivoisasti. Kirjeiden sävy muuttui jatkuvasti vihaisemmaksi. Hän ei käsittänyt, miksi kaikki hänen ystävänsä kieltäytyivät neuvottelemasta.

”Tämä painajaismainen juttu saa minusta tuntumaan siltä, ettei minulla ole enää yhtään ystävää”, Moro kirjoitti tuttavalleen. ”Paavi kykenisi tekemään enemmän!” hän raivosi katoliselle papille, ja vaimolleen Eleonoralle hän ilmoitti tekevänsä pesäeron poliittisiin kollegoihinsa:

”Kuolen, jos se on, mitä puolueeni haluaa. En halua, että kukaan valtaapitävistä tulee hautajaisiini.”

Terroristi Anna Laura Braghetti tarjoili spagettia parmesaanin kanssa, mutta huolet aiheuttivat Morolle vatsavaivoja. Pian hän söi enää kasviksia.

Mario Moretti oli turhautunut poliitikkojen torjuvaan asenteeseen. Hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin panna kuolemantuomion täytäntöön, sillä Aldo Moron vapauttamista ilman myönnytyksiä hallitukselta pidettäisiin heikkouden merkkinä. Moretti päätti yrittää vielä kerran saada ratkaisun syntymään.

Terroristi soitti Moron vaimolle

  • 47. päivä, Moron asunto: Moron perhe oli eristäytynyt sieppauksesta alkaen. Se karttoi julkisuutta ja toivoi draaman päättyvän onnellisesti.

Puhelimen pirinä rikkoi Moron asunnossa vallitsevan hiljaisuuden. Moron vaimo, Eleonora, vastasi. Soittaja oli Mario Moretti, mutta Eleonora ei tiennyt sitä.

”Kuunnelkaa tarkkaan. Olen yksi niistä, joilla on tekemistä miehenne kanssa. Välitän teille viimeisen viestin.”

Eleonora Moro vapisi kuunnellessaan kidnappaajaa.

”Soitamme tämän viimeisen kerran, koska olemme turhautuneita. Miehenne on vakuuttunut siitä, että teidät on petetty. Millään, mitä olette tehneet, ei ole ollut mitään vaikutusta. Pyydämme teiltä vain yhtä asiaa: pakottakaa Zaccagnini [puolueen pääsihteeri] vastaamaan.

Oletteko ymmärtänyt? Kristillisdemokraattien on pakko toimia nyt. Se on ainoa tapa, jolla neuvottelut etenevät. Jos se ei onnistu, väistämätön tapahtuu seuraavien tuntien kuluessa.” Sen jälkeen Moretti katkaisi puhelun.

  • 55. päivä, terroristien piilopaikka: Moron perhe anoi puolueelta turhaan apua. Oli syntynyt pattitilanne. Terroristien oli toimittava.

Aldo Moro sai luvan peseytyä. Hänelle oli annettu puku, joka hänellä oli ollut päällään, kun hänet oli siepattu. Paita ja housut oli silitetty, mutta Moro huomasi, että kummatkin oli kasteltu suolavedessä ja sotkettu hiekkaan. Moro ei silti voinut muuta kuin vetää ne ylleen. Lopuksi hän laittoi kaulaansa kravatin tavalliseen tapaan.

Terroristit Mario Moretti ja Prospero Gallinari pyysivät häntä asettumaan isoon pyykkikoriin, jossa he kantoivat hänet asunnon kellarin pysäköintihalliin.

”Sisään vain”, tokaisi Moretti osoittaen rähjäistä punaista Renault 4 -autoa, jonka takaluukku oli auki.

180-senttinen Moro alkoi vastaväitteitä esittämättä ahtautua pieneen tilaan. Hän vääntelehti pitkään, tönäisi tavaratilassa olevat ruosteiset lumiketjut tieltään ja lopulta onnistui sulloutumaan tavaratilaan.

Moro näki luultavasti Morettin vetävän aseen esiin, sillä hän ojensi vaistomaisesti oikean kätensä eteensä suojaksi. Škorpion-konepistoolin luodit puhkaisivat hänen vasemman keuhkonsa. Hetken kuluttua Moro menetti tajuntansa. Gallinari nyyhkytti äänettömästi.

Kuolema ajoi Renaultilla

  • 55. päivä, Rooman keskusta: Vanha Renault oli pysäköity kadun varteen vaivihkaa.

Via Caetanille oli ahtautunut satoja ihmisiä. Monet heistä roikkuvat valopylväissä ja ikkunoiden ristikoissa nähdäkseen paremmin.

Kaikki tuijottivat vanhaa Renaultia, joka oli pysäköity kadun päähän. Poliisi oli avannut sen tavaratilan, ja kaikki näkivät, että vararenkaan ja ruosteisten lumiketjujen välissä puristuksissa makasi Moron ruumis.

  • 10. toukokuuta 1978, Torrita Tiberina: Moron perhe oli Italian poliittiselle johdolle katkera siitä, miten sieppaukseen oli suhtauduttu. Eleonora Moro ei halunnut puhua heidän kanssaan.

Kun Eleonora Moro allekirjoitti miehensä ruumiin­avaus­raportin, satoi. Raportissa ei mainittu, että hänen aviomiestään olisi kidutettu. Vaatteiden hiekka ja merivesi olivat vääriä jälkiä, joiden piti johdattaa poliisi harhaan. Pian Eleonora Moro sai kristillisdemokraateilta kirjeen. Siinä häntä pyydettiin suostumaan valtiollisiin hautajaisiin, joihin puolueen johto osallistuisi. Hän ei suostunut ehdotukseen. Sen sijaan hän suuntasi samana iltapäivänä lähisukulaisten ja perheen lähimpien ystävien kanssa Rooman pohjoispuolelle Torrita Tiberinan vuoristokaupunkiin.

Ei urkuja, ei kuoroa, ei kellojensoittoa. Sikäläinen pappi piti lyhyen puheen ja kutsui Aldo Moroa ”yhdeksi meistä”. Sen jälkeen kuusi miestä kantoi arkun kirkkomaalle. Eleonoran silmät pysyivät kuivina, eikä hän sanonut sanaakaan. Vasta, kun arkku oli laskettu hautaan, hän kuiskasi:

”Hyvästi, Aldo.”

Kun Moron ruumis oli löydetty Via Caetanilta, paikalle tungeksi satoja uteliaita.

© Scala Archives

Jälkinäytös – poliittisten puolueiden loppu

Aldo Moron kuoleman jälkeisinä vuosina suurin osa syyllisistä saatiin kiinni ja tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Päätekijä Mario Moretti sai vuonna 1981 kuusi elinkautista. Muutamat terroristeista ehtivät paeta. Yksi heistä pääsi Nicaraguaan ja on yhä vapaalla jalalla.

Suunnitelmat italialaisesta kokoomushallituksesta eivät koskaan toteutuneet, ja kommunistipuolue hajosi vuonna 1991. Seuraavana vuonna tuomioistuimissa setvittiin kristillisdemokraattisessa puolueessa rehottanutta korruptiota, ja puolue hajosi vuonna 1994.

Lue myös:

Poliitikot

Otto von Bismarck oli Saksan rautanyrkki

3 minuuttia
Poliitikot

Mussolini halusi luoda imperiumin

18 minuuttia
Suomi kuuluu Geneven sopimusten allekirjoittajiin.
Politiikka

Milloin Geneven sopimukset laadittiin?

1 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!