Monticello, USA, 24/10 1823
Arvoisa herra
Kirjeissänne esittämänne kysymys on suurin ja tärkein, johon olen joutunut ottamaan kantaa sitten itsenäistymiseen liittyvien pohdintojen.
Itsenäistyminen teki meistä kansakunnan, kun taas nyt esillä olevan kysymyksen ratkaisu tulee toimimaan kompassina ja osoittaa kansakunnalle sen suunnan, johon meidän tulee purjehtia edessämme avautuvien aikojen valtameressä. Ja sitä matkaa emme voisi aloittaa tätä parempaan aikaan.
Ensimmäinen ja tärkein opinkappaleemme olkoon, että meidän ei tule koskaan sekaantua Euroopan kuohuntaan.
Amerikan, niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikan, intressit poikkeavat suuresti Euroopan intresseistä.
Siksi meillä on oltava aivan oma poliittinen järjestelmämme, joka on täysin erillään Euroopasta.
Euroopassa suunta on kohti diktatuuria, mutta meidän on puolestamme pyrittävä vapauteen omalla pallonpuoliskollamme.
Erityisesti yksi valtio voisi tuhota pyrkimyksemme. Nyt se kuitenkin tarjoutuu johtamaan ja auttamaan meitä pyrkimyksissämme.
Hyväksymällä tuon valtion ehdotuksen voimme irrottaa sen despoottien joukosta ja siirtää sen merkittävän painon vapauden vaakakuppiin.
Tuo maa on Britannia, joka kaikista maailman mahdeista voisi tehdä meille eniten vahinkoa.
Mutta kun se on puolellamme, meidän ei tarvitse pelätä muuta maailmaa.
Meidän tulee vaalia sydämellisiä suhteita sen kanssa, eikä mikään voisi toimia ystävyyden liimana paremmin kuin taisteleminen vielä kerran yhdessä yhteisen asian puolesta.
En toivoisi Britanniankaan ystävyyttä, jos hintana olisi osallistuminen sen sotiin, mutta sota, johon tämänkertainen ehdotus meidät saattaisi viedä, ei olisi Britannian sota vaan meidän.
Sen päämääränä olisi esitellä amerikkalainen järjestelmä, pitää kaikki ulkovallat poissa mantereeltamme ja estää eurooppalaisten valtojen sekaantuminen sisäisiin asioihimme.
Se tarkoittaisi omien periaatteidemme vakauttamista, ei niistä luopumista.
”Emme voi koskaan sallia Euroopan sekaantuvan asioihin Atlantin tällä puolen.” Thomas Jefferson.
Jos meillä on mahdollisuus erottaa eurooppalaiset vallat toisistaan ja vetää niistä mahtavin omalle puolellemme, on meidän totisesti tartuttava siihen mahdollisuuteen.
Olen kuitenkin myös Canningin (Britannian pääministeri) kanssa samaa mieltä siitä, että yhteistyömme pikemminkin ehkäisisi sodan kuin provosoisi siihen.
Jos Britannian paino siirtyy meidän vaakakuppiimme, Eurooppa, kaikki valtiot yhdessäkään, ei rohkenisi aloittaa sotaa – sillä miten se voisi lyödä vihollisen, jos sillä ei enää olisi ylivoimaista laivastoa puolellaan?
Meidän on kysyttävä kuitenkin itseltämme yksi kysymys.
Haluammeko saada haltuumme vielä yhden tai useamman Espanjan provinssin ja liittää ne liittovaltioomme? Myönnän rehellisesti, että olen pitänyt Kuubaa mielenkiintoisimpana mahdollisena lisänä valtiojärjestelmämme joukkoon.
Kuuba antaisi meille niin Meksikonlahden kuin myös sitä ympäröivien maiden ja niemimaiden sekä siihen rajoittuvien vesialueiden hallinnan – ja se vahvistaisi meidän poliittista vakauttamme.
Tiedän kuitenkin, että siihen ei päästä ilman sotaa, ei vaikka Kuuba olisi itse siihen halukas.
Toinen tavoitteemme onkin Kuuban itsenäisyys, ja etenkin sen itsenäisyys Englannista, ja se on mahdollista saavuttaa ilman voimatoimia.
Sen tavoitteen saavuttamiseksi en emmi luopua ensimmäisenä esittämästäni muutosvaihtoehdosta vaan hyväksyn Kuuban rauhanomaisen itsenäistymisen ja ystävyytemme Englannin kanssa mieluummin kuin Kuuban liittämisen meihin sodan ja vihollisuuksien uhalla.
Voin siksi rehellisesti puoltaa ehdotettua julistusta, jonka mukaan emme pyri minkään noiden alueiden omistukseen emmekä aio asettua niiden ja emämaan rauhanomaisten neuvottelujen tielle.
Aiomme kuitenkin vastustaa kaikin käytettävissämme olevin keinoin kaikkien muiden valtojen sekaantumista asiaan ja etenkin niiden mahdollisia yrityksiä alistaa nuo alueet valtaansa, tapahtui se millä keinoin tahansa, ja erityisesti jos sitä yritetään voimankäytöllä, miehittämällä tai vastaavalla.
Neuvon siis presidenttiä rohkaisemaan brittihallitusta jatkamaan kirjeenvaihdossamme kuvailtuja pyrkimyksiään ja vakuuttamaan sille tukevansa niitä sikäli kuin se on hänen vallassaan.
Koska seurauksena voi kuitenkin olla sota, joka vaatii kongressin julistuksen, asia tulisi saattaa kongressin eteen mahdollisimman pian.
Olen ollut niin kauan erossa politiikasta enkä ole niin pitkään aikaan ottanut kantaa poliittisiin tapahtumiin tai ollut niistä edes kiinnostunut, että tiedostan ja ymmärrän hyvin, jos kaikki eivät pidä minua pätevänä esittämään varteenotettavia näkökulmia ja mielipiteitä.
Nyt esillä olevilla asioilla on kuitenkin niin kauaskantoiset seuraukset ja ne määrittävät niin pitkälti kohtaloamme tulevaisuudessa, että mielenkiintoni on taas herännyt.
Siksi rohkenen tuoda esiin mielipiteeni siinä toivossa, että näkö-kannastani olisi hyötyä tälle maalle.
Pyydän teitä ottamaan vastaan ja huomioimaan mielipiteeni siinä määrin kuin pidätte sitä tarkoituksenmukaisena, ja vakuutan teille pysyvää ja syvää ystävyyttä ja kunnioitusta.
Th. Jefferson
Jälkikirjoitus
Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi niin sanotun Monroen doktriinin 2. joulukuuta 1823.
Doktriini käytännössä sementoi Yhdysvaltojen poliittisen vallan läntisellä pallonpuoliskolla, ja sen perusteella esimerkiksi presidentti Theodore Roosevelt sai Yhdysvaltojen haltuun osan Panaman kannasta kanavan rakentamista varten.
Presidentti John F. Kennedy vetosi doktriiniin vuonna 1962 vaatiessaan Neuvostoliittoa vetämään aseensa pois Kuubasta.
Thomas Jefferson
- Eli: 1743–1826.
- Kansallisuus: Yhdysvaltalainen.
- Ammatti: Presidentti, lakimies, plantaasinomistaja ja poliittinen vaikuttaja.
- Perhe: Vaimo Martha, jonka kanssa 11 lasta. Marthan kuoltua sai kuusi lasta orjansa Sally Hemingsin kanssa.
- Tunnetaan: Jefferson oli vuonna 1776 allekirjoitetun Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen päälaatija. Hänestä tuli Yhdysvaltojen ensimmäinen ulkoministeri ja maan kolmas presidentti.