Fasismin kaksi isää: Mussolini ja Hitler vuonna 1940

Mitä fasismi on? Mussolinista ja Hitleristä nykypäivään

Fasismi on nykyään poliittinen kirosana. Historian pahimmat diktaattorit kutsuivat silti ylpeänä itseään fasisteiksi. Tutustumme fasismin kehitykseen Mussolinin Italiasta Hitlerin Saksaan ja meidän aikamme fasistisia piirteitä omaaviin hallintoihin. Mitä yhteistä ja eroa totalitaarisilla liikkeillä on?

Fasismi on nykyään poliittinen kirosana. Historian pahimmat diktaattorit kutsuivat silti ylpeänä itseään fasisteiksi. Tutustumme fasismin kehitykseen Mussolinin Italiasta Hitlerin Saksaan ja meidän aikamme fasistisia piirteitä omaaviin hallintoihin. Mitä yhteistä ja eroa totalitaarisilla liikkeillä on?

Wikimedia Commons

Fasismilla on väkivaltainen historia ja verinen perintö. Nykyään vain poliittisia ääriryhmiä kutsutaan fasisteiksi tai uusfasisteiksi.

Silti on tärkeää tutustua fasismin historiaan ymmärtääkseen sen, miten autoritaariset ideologiat ovat edelleen osa nykypäivän politiikkaa.

Tutkiskelemme tässä artikkelissa fasismin historiaa, ideologiaa ja perintöä.

Mitä fasismi vastustaa?

Fasismi on poliittinen ideologia, joka syntyi Euroopassa vuoden 1919 tienoilla ja tuli seuraavien vuosikymmenten aikana hallitsevaksi Italian, Saksan ja Espanjan diktatuurivaltioissa.

Fasismi on historiallisesti vastustanut jyrkästi muita aatteita ja poliittisia järjestelmiä. Niinpä voidaan sanoa, että fasismi suhtautuu vihamielisesti esimerkiksi

  • demokratiaan
  • liberalismiin
  • sosialismiin
  • marxismiin
  • kapitalismiin
  • individualismiin.

Fasismin kuusi ominaispiirrettä

Fasismin kaksi isää: Mussolini ja Hitler vuonna 1940

Fasismin kaksi isää: Mussolini ja Hitler vuonna 1940.

© Wikimedia Commons

Mutta millä fasismi klassisessa muodossaan haluaa korvata halveksimansa poliittiset järjestelmät?

Voidaan tunnistaa kuusi ominaispiirrettä, jotka liittyvät fasismiin enemmän tai vähemmän. Mitä useampi fasismin kuudesta ominaispiirteestä esiintyy tarkastellussa tapauksessa, sitä selvemmin fasismi siinä ilmenee puhtaimmassa muodossaan.

vinjetti fasismi kasi
© Wikimedia Commons

Nationalismi

Fasismiin liittyy aina äärinationalismi, jossa isänmaa tai etninen yhteenkuuluvuus nousee tärkeimmäksi arvoksi – Italiassa keskiöön nousi valtio, natsi-Saksassa valkoinen arjalainen rotu.

hitler vinjetti
© Wikimedia Commons

Jumalaksi ylennetty diktaattori

Historiallisesti fasismi on ensitöikseen lakaissut demokratian tieltään. Espanjan diktaattori Francisco Franco jopa totesi, että hänen puolueensa ”ei usko äänioikeuteen perustuvaan hallintoon”.

Sen sijaan fasistisia valtioita hallitsee diktaattori, joka esiintyy jonkinlaisena yli-inhimillisenä, jopa jumalan kaltaisena hahmona.

hakaristi fasismi
© Wikimedia Commons

Laillistettu väkivalta

Yksi fasismin merkittävimmistä piirteistä on se, että väkivallasta tulee laillinen poliittinen keino tottelemattomia alamaisia, poliittisia vastustajia sekä muita valtioita vastaan. Fasistit uskovat vahvimman oikeuteen ja pitävät väkivaltaa välttämättömänä keinona vallan saamiseksi.

mussolini otsa fasismi
© Wikimedia Commons

Valtio on yksilöä tärkeämpi

Fasismissa ihanneyhteiskuntaa säännellään tiukasti, koska valtio on tärkeämpi kuin yksilö. Siksi valtio saa sanella, millaisia töitä ihmisten pitäisi tehdä, kuinka monta lasta heillä pitäisi mieluiten olla ja millaista perhe-elämän tulisi olla.

hitler saapas
© Wikimedia Commons

Tarkat sukupuoliroolit

Yhteiskunnasta tulee usein äärikonservatiivinen ja sukupuoliroolit ovat tarkat – mies sotilaana ja elättäjänä, nainen hoivaajana – eikä mitään poikkeamia heteroseksuaalisesta ydinperheestä suvaita. Ihannetapauksessa perheiden pitäisi tuottaa monia lapsia, jotka voivat osallistua kansakunnan sotiin.

vyo mussolini fasismi
© Wikimedia Commons

Välttämätön sota

Sota on tärkeä osa historiallista fasismia. Kaksi selkeintä esimerkkiä fasistisesta valtiosta – Italia ja natsi-Saksa – olivat molemmat sotaisia maita. Suuri osa niiden teollisuudesta tuki sotia, joita ne pitivät oikeudenmukaisina ja välttämättöminä maan nostamiseksi imperiumiksi.

Italia – ensimmäinen fasistinen valtio

Mussolini marssilla Roomaan vuonna 1922

Mussolini vuonna 1922 Rooman marssilla, jonka seurauksena Mussolini kannattajineen otti vallan Italiassa.

© Wikimedia Commons

Mussolinin nousu valtaan

25 000 mustapukuista mielenosoittajaa marssii Rooman kaduilla kaatosateessa. Mustapaidat ovat Benito Mussolinin rähinäarmeija.

He ovat terrorisoineet hänen poliittisia vastustajiaan vuodesta 1919. Liike sai vähitellen jalansijaa, ja vuonna 1921 entinen sosialisti ja toimittaja perusti Kansallisen fasistipuolueen – ja alkoi toteuttaa fasistista ideologiaa.

Lokakuussa 1922 Mussolinin kunnianhimo fasistipuolueen suhteen sai pontta, kun Italian kuningas Vittorio Emanuele III nimitti hänet uuden hallituksen pääministeriksi.

Mussolinin mukaan mustapaitojen marssi Roomaan sinetöi fasistien vallan, mutta todellisuudessa vallansiirto oli jo tapahtunut, kun mustapaidat kävelivät pääkaupungin katujen läpi.

Vain kolmessa vuodessa Benito Mussolini oli onnistunut hyödyntämään italialaisissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen kytenyttä vihaa nopeasti kasvavan kansanliikkeen käynnistämiseen.

Vaikka Italia taisteli sodassa voittajien puolella, se ei saanut läpi aluevaatimuksiaan. Osallistuminen sotaan oli myös maksanut ihmishenkiä ja paljon rahaa.

Italialaiset olivat katkeroituneet epäonnistumisesta, ja Mussolini kiirehti syyttämään siitä hallitusta sodan kynnyksellä perustamassaan sanomalehdessä Il Popolo d’Italiassa.

”Italia tarvitsee johtajan. Miehen, jolla on tilanteen mukaan taiteilijan herkkä sielu ja soturin vahva käsi. Miehen, joka tuntee kansansa ja rakastaa sitä ja joka voi tarvittaessa hallita sitä voimalla”, hän kirjoitti.

Mistä sana fasismi tulee?

Fasces - fasistien vallan symboli Italiassa

Rooman valtakunnassa fasces-vitsakimppu symboloi valtaa.

© Shutterstock

Fasismi sai nimensä roomalaisesta vallan symbolista

Sana ”fasisti” juontuu latinan sanasta fasces. Fasces oli antiikin Roomassa voimaa symboloiva vitsakimppu, johon oli liitetty kirves.

Rooman valtakunnassa vitsakimppu symboloi yhtenäisyyden voimaa – yksi keppi on helppo katkaista, kun taas nippua on mahdotonta murtaa.

Fasces oli antiikin Roomassa sekä symboli että oikea ase, jota merkittävän henkilön edellä kulkevat henkivartijat kantoivat.

Fasces symboloi näin myös valtion oikeutta rankaista kansalaisiaan.

Mussolini oli alkuun kiihkeä sosialisti

Benito Mussolini oli kotoisin tavallisesta perheestä Predappiosta Pohjois-Italiasta. Hänen äitinsä oli opettaja, isä seppä. Itse hän seurasi äitinsä jalanjälkiä ja työskenteli jonkin aikaa opettajana ennen kuin hänestä tuli toimittaja ja sitten vapaaehtoinen ensimmäisessä maailmansodassa.

Ennen sotaan lähtöään Mussolini oli ollut kiihkeä sosialisti, mutta sosialistit eivät tukeneet Italian osallistumista sotaan. Nuori Mussolini erotettiin puolueesta, kun hän puhui sotaan liittymisen puolesta sosialistisen Avanti-lehden päätoimittajana.

Sodan jälkeen ympäri Italiaa syntyi useita sodasta työttömyyteen ja niukkuuteen palanneiden sotaveteraanien etuja puolustavia ryhmiä. Yksi niistä toimi Milanossa, ja Mussolinilla oli siinä keskeinen rooli.

Maaliskuussa 1919 tästä ryhmästä muodostui Mussolinin fasistipuolueen alku kokouksessa, johon osallistui noin 300 ihmistä. Mussolini julisti, että Italiasta puuttui ”vastapuolue, joka taistelisi kahta vaaraa, oikeiston taantumaa ja vasemmiston tuhoisuutta, vastaan.”

Poliittisen vallankäytön keinojen osalta meillä ei ole ennakkoluuloja. Hyväksymme kaikki, mitkä ovat välttämättömiä, sekä lailliset että niin sanotut laittomat. Benito Mussolini
Mussolini Rooman marssilla vuonna 1922

Benito Mussolini marssilla Roomaan ennen kuin hän ajeli päänsä täysin kaljuksi ja alkoi esiintyä sotilaspuvussa.

© Wikimedia Commons

Poliittinen väkivalta

Ensimmäinen maailmansota oli tärkeä fasismille, koska se paljasti liberalismin ja sosialismin ongelmat – ja samalla se oli ensimmäinen totaalinen sota, jossa koko yhteiskunta osallistui sotaan jossakin määrin.

Mussolini näki fasismin kolmantena tienä, vaihtoehtona suurille epäonnistuneille ideologioille, ja sota osoitti, että yhteiskunta voi toimia yhtenä suurena kokonaisuutena. Jopa työttömyys laskee, sillä tehtaat ja sota vaativat koko ajan lisää ihmisiä.

Vuoden 1919 heikon vaalimenestyksen jälkeen fasisteilla meni paljon paremmin kaksi vuotta myöhemmin, kun he saivat parlamentista 35 paikkaa. Mussolinin nousu ei kuitenkaan ollut pelkästään kampanjoinnin ja palopuheiden ansiota.

Vuodesta 1920 lähtien fasistit käyttivät järjestelmällisesti väkivaltaa poliittisia vastustajiaan vastaan. Mussolinin puolisotilaallinen ryhmä, mustapaidat, tappeli lähes päivittäin veitsin ja pampuin sosialisteja vastaan Italian kaupunkien kaduilla.

”Poliittisen vallankäytön keinojen osalta meillä ei ole ennakkoluuloja. Hyväksymme kaikki, mitkä ovat välttämättömiä, sekä lailliset että niin sanotut laittomat”, fasistien johtaja kiteytti.

Alussa oli selvempää, mitä Mussolinin fasistit vastustivat kuin mitä asioita he ajoivat. Vihollisia olivat kaikki, jotka Mussolinin mukaan olivat pettäneet Italian: yhteiskunnan eliitti, talouselämä, kirkko, hallitus, ulkomaalaiset mitä suurimmassa määrin – sekä vanhat sosialistit.

Kolme fasismin määritelmää

Vidkun Quisling astelee naisosaston edessä

Fasismi levisi Italiasta ja Saksasta muuallekin. Vidkun Quisling oli Norjan fasistisen puolueen Nasjonal Samlingin johtaja ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Kuvassa Quisling astelee puolueen Kvinnehirden-naisjaoston edessä.

© Wikimedia Commons

Fasismia on – kuten kaikkia poliittisia ideologioita – vaikea määritellä tarkasti. Keskustelua fasismin olennaisimmista piirteistä käydään koko ajan asiantuntijoiden, poliitikkojen ja tavallisen kansan keskuudessa.

Poimimme kolme selkeähköä määritelmää:

Mussolini halusi palauttaa Rooman valtakunnan

Vuoden 1922 Rooman-marssin jälkeen Mussolini ryhtyi täysin palkein hankkimaan kansan suosiota.

Hän lupasi palauttaa ylvään Rooman valtakunnan, hän kevensi yritysten verotusta, ja kaikkialta kansaa pommitti heidän suuren johtajansa, Il Ducen, propaganda.

Huhtikuun 1924 vaaleissa italialaiset palkitsivat hänet valitsemalla fasistit johtoon noin 65 prosentilla annetuista äänistä.

Seuraavina vuosina Mussolini lakkautti lehdistönvapauden ja kielsi kaikki muut puolueet paitsi omansa.

Kotirintaman jälkeen hän käänsi katseensa muualle. Hän halusi tehdä Välimerestä ”Italianmeren” ja laajentaa valtakuntaansa.

Mussolini kielsi ehkäisyvalistuksen saadakseen armeijalle kasvupohjaa. Lisäksi hän asetti erikoisveron naimattomille miehille sekä myönsi verohelpotuksia yli viisilapsisille perheille.

Seitsemän lasta synnyttäneet naiset palkittiin mitalilla, ja monesti Il Duce ojensi sen itse salamavalojen räiskyessä.

Lokakuun 3. päivänä vuonna 1935 Italia aloitti sodan Abessiniaa eli Etiopiaa vastaan Afrikassa. Diktaattorin mukaan ”ei pelkästään armeija vaan 44-miljoonainen kansa sen mukana” marssisi kohti tavoitettaan.

Taistelu oli epätasa-arvoista ja julmaa. Vanhoilla kivääreillään, miekoillaan ja keihäillään etiopialaisilla ei ollut mahdollisuuksia italialaisten pommikoneita, myrkkykaasua, panssarivaunuja ja konekiväärejä vastaan.

Kahdeksan kuukauden taistelujen jälkeen Mussolini julisti voittonsa ja imperiumin uudestisyntymisen.

Hitler ja Mussolini

Fasistit Mussolini ja Hitler Münchenissä 1940

Mussolini ja Hitler Münchenissä vuonna 1940.

© Shutterstock

Liitto Hitlerin kanssa tuli kalliiksi

Yksi harvoista valtionpäämiehistä, joka tunnusti Italian väkivaltaisen Etiopian valloituksen, oli Adolf Hitler, joka oli vuonna 1933 noussut Saksassa valtaan natsipuolueen johtajana.

Il Duce ei kuitenkaan ollut vaikuttunut saksalaisesta palvojastaan. Lähipiirissään Mussolini kutsui Saksan johtajaa ”putkimieheksi sadetakissa”, ”samaa uraa soittavaksi gramofoniksi” ja ”typeräksi pikku pelleksi”.

Hän arvosteli myös ”riitelevän apinan” ideologiaa, jota hän piti ”sataprosenttisesti rasistisena”.

Tiukasti säännelty saksalainen yhteiskunta teki kuitenkin vaikutuksen Mussoliniin tämän virallisella vierailulla natsi-Saksaan. Hitler esitteli suuria paraateja, ja Il Ducen näkemys Führeristä muuttui.

Vuonna 1939 maat solmivat niin sanotun terässopimuksen, jolla ne sopivat tukevansa toisiaan sodassa. Seuraavana vuonna Mussolini liitti Italian toiseen maailmansotaan.

Diktaattori arveli, että hänen liittolaisensa voittaisi sodan nopeasti ja että Italia voisi vähäisin omin tappioin olla voittajan puolella ja jakaa saaliin. Toisin kävi.

Italialle sota oli katastrofi ja fasistidiktaattorin kannatus laski päivä päivältä. Vuonna 1943 liittoutuneet nousivat maihin Sisiliassa, ja Mussolinin armeijan tappio oli sinetöity.

Kaksi vuotta myöhemmin Il Duce pidätettiin, kun hän yrittää paeta saksalaisen saattueen kanssa. 28. huhtikuuta 1945 hänet teloitettiin yhdessä rakastajattarensa kanssa.

Myöhemmin heidän ruumiinsa tuotiin milanolaiselle aukiolle, jossa Mussolinin entiset alamaiset parveilivat sylkemään ja virtsaamaan kuolleen diktaattorinsa ruumiin päälle.

Italia innoitti Hitleriä

Vuosi Mussolinin Rooman-marssin jälkeen Adolf Hitler yrittää samaa Saksassa. 8. marraskuuta 1923 Hitler ryntäsi Bürgerbräukeller-oluthalliin Münchenissä ja ampui aseellaan ilmaan.

Hän julisti kansallisen vallankumouksen alkaneeksi luottaen siihen, että Saksasta tulisi nyt natsidiktatuuri, jonka johtaja hän itse olisi.

Hitler oli Mussolinin tavoin ensimmäisen maailmansodan veteraani ja syvästi pettynyt maansa surkeaan tilaan tuhoisan sodan jälkeen. Orastava kansan viettelijä piti kahta tekijää syypäänä ennen niin mahtavan keisarikunnan luhistumiseen.

Ensimmäinen syntipukki oli Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltojen liittouma, toinen juutalaisten liian suuri ja tuhoisa vaikutusvalta Saksassa.

Hitler oli määrätty armeijan urkkijana vakoilemaan kansallismielisen oikeistopuolueen, Saksan työväen puolueen (Deutsche Arbeiterparti) toimintaa, mutta pian hän liittyi itse puolueeseen. Hänen palopuheensa keräsivät suuria yleisöjä, ja vuonna 1920 puolue muutti nimensä Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei (NSDAP).

Seuraavana vuonna Hitleristä tuli kasvavan puolueen johtaja, ja hän alkoi värvätä innokkaita puoluesotilaitaan.

Oluttupavallankaappaus

Vuonna 1923 Hitler arveli mobilisoineensa tarpeeksi miehiä vallankumouksen käynnistämiseksi. Mussolinin esikuvan mukaisesti ”Oluttupavallankaappauksen” piti varmistaa hänen valtansa – mutta hän oli arvioinut väärin.

Vallankaappauksella ei ole tarpeeksi poliittista tukea, ja yöllä Baijerin poliisi valmistautui kohtaamaan seuraavan päivän marssijat.

Poliisi avasi tulen natsimarssijoita kohtaan, ja 14 Hitlerin fasistista seuraajaa kuoli. Natsien vallankumous oli toistaiseksi peruttu.

Mutta sitä seurannut oikeudenkäynti, jossa Hitleriä syytettiin maanpetoksesta, tarjosi hänelle oivan estradin edistää fasismiaan.

Hänet tuomittiin lopulta viideksi vuodeksi vankeuteen, josta hän istui vain vuoden, kunnes hänet vapautettiin hyvän käytöksen vuoksi.

Hitler onnistui nousemaan valtaan kymmenen vuotta epäonnistuneen oluttupavallankaappauksen jälkeen.

Mikä on fasismin ja natsismin ero?

Kuva Adolf Hitleristä vuonna 1939 tekemässä natsitervehdystä

Kuva Adolf Hitleristä vuonna 1939 tekemässä natsitervehdystä.

© Shutterstock

Hitlerin nousu valtaan

Suuren laman, kiihtyvän inflaation ja kuuden miljoonan saksalaisen työttömän avulla Hitlerin fasistinen nationalismi herätti vastakaikua saksalaisissa äänestäjissä.

Tultuaan valituksi valtakunnankansleriksi vuonna 1933 Hitler määräsi välittömästi uudet vaalit. Niissä natsipuolue sai 43,9 prosenttia äänistä, mutta liitto Saksalaiskansallisen kansanpuolueen (DNVP) kanssa toi Hitlerille ehdottoman enemmistön eli 51,9 prosenttia äänistä.

Päästyään kiinni valtaan Hitler ryhtyi välittömästi toimiin varmistaakseen sen. Hän asetti lakeja, jotka käytännössä lakkauttivat demokratian ja antoivat hänelle hallintavallan parlamentin ja presidentin yli.

Hitleristä oli tullut Saksan diktaattori, mikä johti historian häikäilemättömimmän fasistisen valtion syntyyn.

Adolf Hitlerin vaalijuliste

Hitler lupaa töitä. Lupaus täysillä käyvistä tehtaista varmistaa Hitlerille diktaattorin aseman neljäksi vuodeksi.

© Bildarchiv Preussischer Kulturbesitz

Hitler teki Saksasta historian fasistisimman valtion

Mussolinin tapaan Hitler kielsi nopeasti kaikki muut puolueet kuin omansa. Hän myös lakkautti poliittisten vastustajiensa sanan- ja kokoontumisvapauden.

Saksan kansaa pommitettiin kaikkialla laajamittaisella propagandalla.

Toisaalta se ylisti Hitlerin hallintoa, sodan välttämättömyyttä ja valkoisen arjalaisen rodun paremmuutta, ja samalla se tuomitsi Saksan demokraattiset vastustajat – Ranskan, Englannin ja Yhdysvallat – ja kuvasi etniset vähemmistöt ali-ihmisinä.

Tarkoitus oli aivopestä Saksan kansa hyväksymään Hitlerin ankara hallinto, joka suuntasi kaikki maan resurssit sotaan luvatun hyvinvoinnin sijaan.

Saksan taloudesta tuli sotatehdas, jonka tehtävä oli varustaa natsien kasvava armeija hyökkäyssotaan. Koko yhteiskunta rakentui sen väkivaltaisen sotilaallisuuden ympärille, johon fasismi perustuu ja joka natsismissa saavutti äärimuotonsa.

Hitler halusi suurperheitä saadakseen sotilaita sotiinsa. Naisten tärkeimmäksi tehtäväksi tuli synnyttää ja hoitaa lapsia, kun taas miesten tehtävä oli sotia tai työskennellä tehtaissa.

Homoseksuaalisuus kiellettiin, ja tuomitut homoseksuaalit lähetettiin keskitysleireille monien muiden vähemmistöjen kanssa, joille Hitlerillä ei ole sijaa kolmannessa valtakunnassaan. Heitä olivat muun muassa romanit, värilliset, poliittiset vastustajat ja ennen kaikkea juutalaiset.

Natsien äärimmäinen rasismi maksoi lopulta noin kuuden miljoonan juutalaisen hengen holokaustin aikana.

Samalla natsit aloittivat toisen maailmansodan, jossa jopa 80 miljoonaa ihmistä kuoli maailmanhistorian verisimmässä sodassa.

Francon fasistinen Espanja

Francisco Franco ja Adolf Hitler kokouksessa Hendayessa vuonna 1940.

Francisco Franco oli sotien välisen ajan fasistisista diktaattoreista menestynein. Hän oli vahvasti fasistinen itsevaltainen diktaattori vuodesta 1939 kuolemaansa vuonna 1975 saakka.

© Wikimedia Commons

Totalitaarisesta valtiosta orgaaniseen demokratiaan

Puoli miljoonaa ihmishenkeä vaatinut Espanjan sisällissota loppui vihdon vuonna 1939 kolmen vuoden veristen taistelujen jälkeen. Tasavaltalaisella vasemmistohallituksella ei ollut enää voimia taistella kenraali Francisco Francoa ja hänen oikeistolaisia falangistejaan vastaan.

Helmikuussa jopa Ranskan ja Englannin liberaalit demokratiat tunnustivat, että Espanja oli nyt Francon hallinnassa. Se oli alku neljä vuosikymmentä kestäneelle diktatuurille, jota yleisesti kuvaillaan fasistiseksi hallinnoksi.

Franco itse kutsui mieluummin hallintoaan ”totalitaariseksi valtioksi”, kunnes fasistit lopulta hävisivät toisen maailmansodan ja nimi sai negatiivisen sävyn. Tämän jälkeen francolaiset kutsuivat valtiomuotoaan ”orgaaniseksi demokratiaksi”.

Sekä Hitler että Mussolini tukivat aktiivisesti Francoa Espanjan sisällissodan aikana, ja näiden kolmen maan diktatoristen johtajien välillä oli myös useita yhtäläisyyksiä.

Sisällissodan jälkeen Franco teloitti tuhansia poliittisia vastustajiaan ja teki itsestään itsevaltaisen diktaattorin. Muut puolueet julistettiin laittomiksi, ja sadattuhannet pakenivat uutta diktatuuria.

Espanjan versio fasismista

Hitlerin ja Mussolinin tavoin Francon Espanja oli erittäin konservatiivinen sukupuoliroolien, perhe-elämän ja seksuaalisuuden suhteen. Espanjan katolinen kirkko tuki suurissa määrin Francon hallintoa.

Franco aloitti myös tiukan sensuurin liberaaleja, kommunisteja ja muita hänen äärikonservatisminsa kanssa ristiriidassa olevia ideologioita vastaan. Poliittisia vastustajia ja ammattiliittoja kiellettiin ja vainottiin, usein poliittisen poliisin voimin.

Kuten muissa fasistisissa valtiossa, Espanja toteutti äärinationalismia, jota hyödynnettiin diktatuurin propagandassa, ja myös Franco esiintyi jumalallisena johtajana.

Franco ei kuitenkaan pyrkinyt laajentamaan maansa alueita, kuten Hitler ja Mussolini olivat tehneet. Espanjan diktaattori yritti sen sijaan – siinä onnistumatta – pitämään kiinni Afrikan siirtomaistaan.

Toinen ei-fasistinen piirre Francon Espanjassa oli, että hänen puolueensa FET y de las JONS ei ollut niin yksimielinen kuin italialaiset fasistit tai saksalaiset natsit. Sisäisiä erimielisyyksiä oli useissa poliittisissa, pääasiassa taloudellisissa kysymyksissä.

Vuonna 1975 Francisco Franco kuoli, ja Espanjasta tuli jälleen monarkia kuningas Juan Carlos I:n hallitsemana. Kuningas ryhtyi pian demokraattisiin uudistuksiin ja siirsi valtaa kansalle.

Seitsemän muuta esimerkkiä fasismista

Fasismista uusfasismiin ja puolifasismiin

Fasismi oli toiseen maailmansotaan asti vain yksi poliittinen ideologia samaan tapaan kuin liberalismi tai sosialismi, mutta nimi joutui nopeasti epäsuosioon maailmansodan julmuuksien paljastuttua.

Toisen maailmansodan jälkeen useimmat aiemmin fasistiset valtiot eivät enää olleet fasistisen vallan alla – tai eivät enää nimittäneet itseään fasistiseksi.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen maailmassa ei myöskään ole ollut maata, jota voitaisiin kuvata täysin fasistiseksi, kuten Mussolinin Italia ja Hitlerin Saksa olivat.

Nykyään toimittajat ja asiantuntijat käyttävät sanaa ”uusfasistinen” viittaamaan maihin, joiden hallinnolla on merkittäviä yhtäläisyyksiä historian fasististen valtioiden kanssa.

Sana ”fasismi” on nykyään poliittinen solvaus – synonyymi rasismille, diktatuurille ja kansanmurhalle – ja yksi pahimmista asioista, joilla asiantuntijat tai kriitikot voivat kutsua valtiota tai valtionjohtajaa.

Koko 1930-luvun ajan ja sodanjälkeisenä aikana fasistiset tai puolifasistiset liikkeet saivat kuitenkin jalansijaa useissa muissa maissa, erityisesti Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Tässä on niistä esimerkkejä.

Romanialaisen rautakaartin tunnus
© Wikimedia Commons

Romanian rautakaarti

Fasismin innoittama liike, joka pyrki valtaan Romaniassa vuosina 1927–1941. Rautakaarti oli antidemokraattinen, antikapitalistinen, antikommunistinen ja antisemitistinen.

Gyula Gömbös
© Wikimedia Commons

Gyula Gömbös Unkarissa

Gyula Gömbös oli Unkarin pääministeri vuodesta 1932 vuoteen 1936, jolloin hän kuoli syöpään. Hän solmi liiton sekä Hitlerin että Mussolinin kanssa ja sai paljon vaikutteita jälkimmäisestä. Hänen johtamaansa puoluetta kutsuttiin myös ”rodunsuojelijapuolueeksi”.

Parti Populaire Français’n tunnus
© Wikimedia Commons

Jacques Doriot’n johtama fasistiliike

Jacques Doriot oli Ranskan kansanpuolueen Parti Populaire Françaisin (PPF) johtaja. Hän kannatti yhteistyötä Italian ja Saksan kanssa ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Taisteli jopa Saksan joukoissa itärintamalla.

Kreikan juntan tunnus
© Wikimedia Commons

Kreikan juntta

Useita toisen maailmansodan jälkeisiä sotilasdiktatuureja on sanottu fasistisiksi. Näihin kuuluu Kreikan juntta, joka oli vallassa vuosina 1967–1974. Näitä hallituksia ei ole leimannut samalla tavalla antisemitismi ja laajenemispyrkimykset, mutta häikäilemättömyys poliittisia vastustajia kohtaan on ollut yhtä murhanhimoista.

Brasilialaisen integralismi-liikkeen logo
© Wikimedia Commons

Brasilian integralistit

Fasismin innoittama liike Brasiliassa. Integralistit yrittivät toteuttaa vallankaappauksen vuonna 1938 Plinio Salgadon johdolla. Se kuitenkin epäonnistui, ja Salgado joutui lähtemään maanpakoon Portugaliin.

Augusto Pinochet
© Wikimedia Commons

Pinochet Chilessä

Demokraattisesti valittu presidentti Salvador Allende syrjäytettiin vallankaappauksella vuonna 1973, ja Augusto Pinochetista tuli sotilasjuntan johtaja. Kuten Kreikassakin, vallankaappaukseen liittyi poliittisten vastustajien häikäilemätön vaino. Siinä kuoli ainakin 3 000 ihmistä, ja kidutus oli yleistä. Chilen juntta harjoitti ääriliberalistista politiikkaa, joka toi suurta köyhyyttä. Chilen juntta ei kuitenkaan harjoittanut antisemitismiä eikä hautonut laajenemishaaveita, kuten sotienväliset fasismin perustajat.

Ratko Mladić
© Wikimedia Commons

Serbia entisen Jugoslavian sotien aikana

Jugoslavian sisällissodan aikana f-sana esiintyi usein tiedotusvälineissä. Erityisesti laajentumishaluista Serbiaa kutsuttiin fasistiseksi. Kansanmurha ja etniset puhdistukset toivatkin kieltämättä mieleen klassiset fasistiset valtiot.

Ukraina ja Venäjä – kumpi on fasistinen?

Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa molempien maiden johtajat syyttävät vastapuolta fasistiseksi.

Vladimir Putin jopa perusteli Venäjän hyökkäystä Ukrainaan kutsumalla naapurimaata ”avoimesti uusnatsistiseksi”. Putin on myös kutsunut Ukrainan vuoden 2014 vallankumousta ”fasistiseksi vallankaappaukseksi”.

Huhtikuussa 2022 julkisuuteen tuli Ukrainan tiedustelupalvelun sieppaamaksi kerrottu venäläisen äidin puhelu Ukrainan rintamalla taistelevalle pojalleen. Äiti sanoi pojalleen, että tämän ei pitäisi tuntea syyllisyyttä siviilien, mukaan lukien naisten ja lasten, tappamisesta, koska nämä olivat fasisteja.

Samaan aikaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kutsui Putinia fasistiseksi diktaattoriksi.

Ehkä sana ”fasisti” on vesittynyt, ehkä sitä käytetään umpimähkään. Useimmat kuitenkin uskovat tunnistavansa fasismin siihen törmätessään.

Kysymmekin: kumman valtion toiminnassa fasismin perintö näkyy enemmän, Ukrainan vai Venäjän?

Lue myös: Ukraina ja venäjä – mitä eroa?