Robert Schediwy
Propagandakyltti kiinalaisella kadulla

Milloin Kiinaan säädettiin yhden lapsen politiikka?

1970-luvulla Kiinassa oli 250 miljoonaa uutta suuta ruokittavana – ja valtion oli turvauduttava rajuihin keinoihin korkean syntyvyyden hillitsemiseksi.

Kiinaan säädettiin tiukka yhden lapsen politiikka vuonna 1980. Laki rajoitti perheiden lapsiluvun yhteen, ja sen tarkoituksena oli hillitä väestönkasvua, joka uhkasi Kiinan kommunistisen puolueen mukaan maan taloudellista kehitystä ja yhteiskuntarauhaa.

Syntyvyys alkoi nousta toisen maailmansodan jälkeen. Sata vuotta raivonneiden sotien ja epidemioiden jälkeen kiinalaisten elinolot olivat kohentuneet ja he elivät aiempaa pitempään. Väestö kasvoi niin nopeasti, että vuonna 1970 Kiinassa oli jo 250 miljoonaa uutta kansalaista.

Kiinalainen vihkipari

Avioliitto on Kiinassa tärkeä instituutio, ja miljoonat miehet ovat vaarassa syrjäytyä, koska he eivät löydä itselleen vaimoa.

© Shutterstock

Nyt Kiinassa on ”liikaa” miehiä

”Myöhemmin, pitempään, vähemmän”

Alkuun Kiinan väestöpolitiikkaa kuvasi iskulause ”Myöhemmin, pitempään ja vähemmän”, eli ihmisten haluttiin avioituvan myöhemmin, odottavan pitempään raskauksien välillä ja hankkivan vähemmän lapsia. Ehkäisyyn ja abortteihin kannustettiin erityisesti maaseudulla, missä syntyvyys oli suurinta, ja toimilla oli suuri vaikutus. Silti lapsilukua rajoitettiin yhteen vuonna 1980.

Lain valvonta vaihteli alueittain. Kaupungeissa valvonta oli tiukkaa ja naisia pakotettiin käyttämään ehkäisypillereitä, ja lisäksi kansalaisia kannustettiin vakoilemaan toisiaan. Maaseudulla lain rikkomista katsottiin usein läpi sormien. Vuonna 2013 yhden lapsen politiikkaa lievennettiin ja kolme vuotta myöhemmin se kumottiin, minkä seurauksena kiinalaisperheet saattoivat virallisesti hankkia kaksi lasta. 31. toukokuuta 2021 Kiina ilmoitti, että sallittu lapsiluku nostetaan kolmeen.

Video: Tällaista oli varttua Kiinan yhden lapsen politiikan aikana

Kiinalais-amerikkalainen dokumentaristi Nanfu Wang kertoo videolla, millaista oli varttua Kiinan yhden lapsen politiikan aikana.