Fine Art America & Wikimedia

Mikä on punaisen ristin tausta?

Punainen risti perustettiin vuonna 1863, ja siitä lähtien se on tunnettu apua tarvitsevien auttajana ympäri maailmaa.

Avustusjärjestö Punaisen Ristin logo on ”käänteinen” Sveitsin lippu, jossa on punainen risti valkoisella pohjalla.

Se lienee valittu kunnioituksesta järjestön alullepanijaa, sveitsiläistä Jean-Henri Dunantia kohtaan.

Dunant seurasi vuonna 1859 itävaltalaisten ja ranskalais-italialaisten joukkojen välistä taistelua Solferinossa.

Erittäin verinen taistelu vaati noin 6 000 kuolonuhria ja jätti jälkeensä 25 000 haavoittunutta. Dunant huomasi kauhukseen, että kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen haavoittuneita sotilaita, vaan heidät vain jätettiin kuolemaan.

Hän hankki omilla rahoillaan lääkkeitä, sidostarpeita ja telttoja ja järjesti alueen siviilejä auttamaan kaikkia haavoittuneita riippumatta siitä, kummalla puolella nämä olivat taistelleet.

Taistelun jälkeen Dunant kirjoitti kokemuksistaan kirjan ja matkusti ympäri Eurooppaa puhuakseen johtavien poliitikoiden ja sotavoimien johtajien kanssa ihmisoikeuksista sodassa.

Helmikuussa 1863 Geneven yleisen hyvinvoinnin yhdistys, johon Dunant kuului, alkoi kehitellä ideaa puolueettomasta järjestöstä, joka hoitaisi sodissa haavoittuneita.

Vuonna 1864 otettiin käyttöön järjestön tunnus, punainen risti, josta puolueettomat lääkärit ja hoitajat tunnistaisi taistelukentillä, ja 12 maata allekirjoitti haavoittuneiden sotilaiden aseman turvaavan ensimmäisen Geneven sopimuksen.