Mikä ystävänpäivä on?
Ystävänpäivää – eli Valentinuksen päivää – vietetään 14. helmikuuta.
Päivää juhlitaan myös ”rakastavaisten” päivänä, jolloin rakastavaiset antavat toisilleen kortteja, kukkia ja suklaata.
Paavi Gelasius julisti päivän 14. helmikuuta vuonna 496 Valentinuksen päiväksi.
Mistä ystävänpäivä juontuu?
Ystävänpäivän – eli Valentinuksen päivän – alkuperä on epäselvä.
Joidenkin tutkijoiden mukaan päivänä on muistettu Valentinus-nimisen papin kuolemaa noin vuonna 270, kun taas jotkut tutkijat katsovat sen juontuvan pyrkimyksestä päästä eroon roomalaisesta Lupercalia-juhlasta.
Lupercalia-juhlaa vietettiin 15. helmikuuta, ja silloin roomalaiset juhlivat maanviljelyksen jumalaa Faunusta sekä Rooman perustajia Romulusta ja Remusta.
Luperci-pappeja vuohien ja koirien hahmossa.
Teemaan kuului myös hedelmällisyyden juhliminen, ja roomalaiset Luperci-papit uhrasivat vuohen hedelmällisyyden ja koiran puhdistautumisen symbolina.
Sitten vuohi nyljettiin, ja sen nahka kastettiin uhrivereen. Vuohen nahkaa pidettiin erityisen hedelmällisenä, ja siksi miehet läiskivät verisillä nahkasuikaleilla viljelyksiä ja naisia.
Rituaalilla pyrittiin vahvistamaan naisten hedelmällisyyttä tulevana vuotena.
Myöhemmin samana päivänä oli juhlan toisen osuuden vuoro. Siinä kaupungin nuoret naiset kirjoittivat nimensä lapuille ja panivat ne suureen uurnaan.
Kaupungin naimattomat miehet nostivat uurnasta nimen, ja heidän tuli viettää vuosi sen naisen kanssa, jonka nimen he olivat nostaneet.
Paavi Gelasius lakkautti Lupercalian 400-luvun lopulla pakanallisena.
Hän kirjoitti juhlaa puolustaneelle senaattori Andromachukselle, että Lupercaliaa viettävät eivät olleet kristittyjä.
Paavi Gelasius halusi lakkauttaa pakanalliset juhlat ja kielsi Lupercalia-juhlan.
Monet juhlan yksityiskohdat tunnetaan nykyään tuosta kirjeestä. Gelasius korvasi Lupercalian kristillisellä kynttilänpäivällä.
Paavi Gelasius julisti helmikuun 14. päivän Pyhän Valentinuksen päiväksi vuonna 496 mutta ei yhdistänyt sitä millään tavalla roomalaiseen Lupercalia-juhlaan. Vasta myöhemmin on löydetty mahdollinen yhteys Lupercalian ja Valentinuksen päivän välillä.
Todennäköisesti se liittyy Lupercalia-juhlan ajankohtaan ja hedelmällisyyden juhlimiseen.
Kuka Pyhä Valentinus oli?
Valentinus oli kapinallinen pappi, joka eli Roomassa 200-luvulla.
Keisari Claudius II (hallintokausi 268–270) kielsi nuorilta miehiltä avioitumisen.
Keisarin perustelu oli se, että nuoret naimattomat ja perheettömät miehet olivat parempia sotilaita. Määräyksestä huolimatta Valentinus jatkoi nuorten rakastavaisten vihkimistä salaa keisarilta.
Kun Valentinuksen toimet paljastuivat, keisari määräsi hänet teloitettavaksi. Valentinuksesta tuli kuolemansa jälkeen pyhimys.
Katolinen kirkko poisti Pyhän Valentinuksen päivän liturgisesta kalenteristaan vuonna 1969, koska tästä ei ollut riittävästi tietoa.
Onkin monta arvausta siitä, kuka historiallinen Valentinus todellisuudessa oli. Katolinen kirkko tunnistaa ainakin kolme Valentinus-nimistä pyhimystä.
Ystävänpäivä ja romantiikka
Valentinuksen päivä ei ole aina ollut romantiikan juhlapäivä.
Keskiajan Ranskassa ja Englannissa yleisen käsityksen mukaan lintujen pariutumisaika alkoi 14. helmikuuta.
Runossa Lintujen parlamentti englantilainen filosofi ja runoilija Geoffrey Chaucer (1343–1400) yhdisti linnut ja rakkauden.
Chaucer kirjoitti, miten linnut kokoontuvat valitsemaan kumppaninsa.
Runon tarkkaa kirjoitusajankohtaa ei tiedetä, mutta yleisen teorian mukaan se voidaan tulkita ylistykseksi Rikhard II:n ja tämän puolison Böömin Annen avioitumiselle vuonna 1380.
Geoffrey Chaucer kuului keskiajan suurimpiin runoilijoihin. Canterburyn tarinoita (The Canterbury Tales) on hänen kenties kuuluisin teoksensa.
Runosta sai alkunsa uusi runouden laji, mutta vasta myöhemmin tuli tavaksi kirjoittaa Valentinuksen päivän eli ystävänpäivän kortteja.
Vanhimman tunnetun Valentinuksen päivän kortin kirjoitti Orléansin herttua Charles vuonna 1415 istuessaan vankina Lontoon Towerissa.
Valentinuksen päivän vietto yleistyi Britanniassa 1600-luvulla. 1700-luvun puolivälissä oli jo tavallista, että rakastavaiset vaihtoivat käsin laatimiaan kirjeitä.
Painetut kortit syrjäyttivät ne 1900-luvulla.
Esther A. Howland kaupallisti ystävänpäiväkortit
Esther A. Howland (1828–1904), yhdysvaltalainen liikenainen Massachusettsista, tajusi jo levinneen tavan mahdollisuudet.
Käsin tehdyt ystävänpäiväkortit olivat olleet jo pitkään perinne Euroopassa, kun 1800-luvun alun Britanniassa alettiin painaa ja myydä valmiita ystävänpäiväkortteja.
Britanniassa kortteja koristivat romanttiset tekstit ja kuvat, kun taas yhdysvaltalaisten kortit olivat humoristisempia ja ilkikurisempia, jopa ilkeitä.
Yhdysvalloissa lähettäjä saattoi kirjoittaa vastaanottajasta loukkaavia kommentteja korttiin ja lähettää sen nimettömänä.
Kun Esther A. Howland näki kauniin, Britanniasta tuodun ystävänpäiväkortin, hän ihastui. Kortin kallis hinta kuitenkin pöyristytti häntä, ja hän päätti, että kortteja voisi tehdä ja myydä halvemmallakin.
Näin syntyi Howlandin idea teollisesti sarjatuotetuista, kauniista ystävänpäiväkorteista.
Useimmissa Howlandin korteissa oli taustapuolella punainen ”H”, josta suunnittelijan tunnisti.
Howland muutti perheensä kodista yhden huoneen tuotantolaitokseksi ja palkkasi paikallisia naisia valmistamaan kortteja.
Hän suunnitteli kortit, ja työntekijät valmistivat kortit mallin mukaan. Suosituimpiin aiheisiin kuuluivat rakastuneet parit ja tyttö kukkakimpun kanssa.
Howlandin ystävänpäiväkorteista tuli suuri menestys, ja nykyään hänet tunnetaan amerikkalaisen ystävänpäivän äitinä, The Mother of the American Valentine.