Mikä kynttilänpäivä on?
Kynttilänpäivään liittyy sekä maallisia että kirkollisia perinteitä, ja päivä tunnetaan myös Marian puhdistuspäivänä ja Herran temppeliintuomisen päivänä.
Kristityt ovat ainakin 500-luvulta viettäneet päivää sen muistoksi, että Jeesus-lapsi vietiin temppeliin siunattavaksi.
Neitsyt Maria toi Jeesuksen temppeliin 40 päivää syntymän jälkeen.
Paikoitellen päivään liittyviä kansanperinteitä jatkettiin pitkälle 1800-luvulle.
Perinteisiin kuului muun muassa runsas syöminen.
Katolisessa kirkossa pidetään kynttilänpäivänä kynttilämessu.
Milloin kynttilänpäivä on?
Kynttilänpäivä eli Marian puhdistuspäivä oli alun perin 2. helmikuuta eli 40 päivää joulun jälkeen.
Naista pidettiin nimittäin epäpuhtaana 40 päivää poikalapsen synnytyksen jälkeen (3. Mooseksen kirja, luku 12). Tyttölapsen synnytettyään nainen oli epäpuhdas 80 päivää.
Nimi Marian puhdistautumisen päivä juontuu Luukkaan evankeliumista, missä kerrotaan, että Jeesuksen äiti Maria saapui temppeliin 40 päivää synnyttämisen jälkeen tuomaan lapsen siunattavaksi.
Suomessa kynttilänpäivä siirrettiin jo vuonna 1772 helmikuun toista päivää seuraavaan sunnuntaihin, mikäli päivä muuten sattuu arkeen. Jos toinen helmikuuta taas sattuu laskiaissunnuntaihin, juhlaa vietetään edellisenä sunnuntaina.
”Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen.” Luukkaan evankeliumi, luku 2, jae 22
Varhaisimmat tiedot kynttilänpäivän vietosta ovat noin vuodelta 385. Tuolloin Jeesuksen syntymäpäivänä pidettiin tammikuun 6. päivää, ja Marian puhdistutumispäivä oli siitä 40 päivän päästä eli 14. helmikuuta.
Kynttilänpäivä oli myös sen merkki, että talvesta puolet oli mennyt. Silloin luotiin katsaus ruokavarastoihin ja tarkastettiin, kuinka paljon ruokaa oli jäljellä lopputalveksi.
Kynttilänpäivän perinteitä
Kynttilänpäivänä syötiin
Suomalaisessa kansanperinteessä kynttilänpäivään ei liittynyt uskonnollisia merkityksiä, vaan se oli sydäntalven merkkipäivä, joka enteili jo kevättä.
Silloin pantiin pötyä pöytään.
Kynttilänpäivää vietettiin syömisen merkeissä.
”Sian kynttä Kynttelinä, lapaluuta Laskiaissa, pääpuoli pääsiäisenä.”
Kynttilänpäivään liittyi muiden perinteisten juhlapäivien tapaan omat ruokaperinteensä, jotka vaihtelivat hieman eri puolilla maata.
Esimerkiksi Keski-Suomessa syötiin kynttilänpäivänä rasvaliemeen keitettyä ohrapuuroa eli niin sanottua kynttiläpuuroa.
Pohjois-Suomessa taas herkuteltiin sorkkavellillä, jossa oli lehmän ja lampaan sorkkia eli kyntösiä. Sorkat oli säästetty syysteurastuksesta asti. Sorkkapataa keitettiin aamusta asti, ja siihen pantiin niin monta sorkkaa kuin oli syöjiäkin.
Sanottiin, että variksen vaakuntaa kynttilänpäivän jälkeen seurasi nopeasti suoja ja kevät.
Päivä kertoi myös tulevista säistä
Lisäksi kynttilänpäivään liittyy monia sään ennustuksia, sillä olihan talvi vaihtumassa kevääksi. Tietyistä seikoista saattoi ennustaa kevään tuloa ja tulevan vuoden säitä.
- ”Kun ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, kylmää kynnet kyntäjältä.”
- ”Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, ei ole kelpoa keseä.”
- ”Ensimmäisestä suojasta kynttilän jälkeen on yhdeksän viikkoa sulaan veteen, jäiden lähtöön.”
Variksen vaakuntaa kynttilän jälkeen seuraa pian suoja ja kevät, jos taas teeri ”alkaa soida” pian kynttilältä, keväästä tulee tasainen ja hyvä.
(Lähde: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto)
Kynttilänpäivä on valon juhla
Nimi ”kynttilänpäivä” juontuu keskiaikaisesta tavasta vihkiä kynttilämessussa vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.
Katolisessa kirkossa näin tehdään edelleen.
Katolisessa kirkossa suoritetaan kynttilänpäivänä kynttilämessu, jossa siunataan vuoden kynttilät.
Pakanalliset kansat pitivät helmikuun alkua ja etenkin toista päivää epäonnen päivinä, ja silloin ihmiset kulkivat soihtujen kanssa karkottamassa pahuutta.
Katolisen kirkon myötä soihdut alkoivat edustaa valoa eli Kristusta.
Päivä pitenee selvästi
Kynttilät ja soihdut toivat valoa pimeyteen, mutta pimein aika alkaa kynttilänpäivänä muutenkin olla jo takanapäin, tai kalajokilaisen sanonnan mukaan ”Kynttilänä jo hulluki huomaa, etton päivät pitenny”.