Katsojat asettuivat paikoilleen Wienin Burgtheaterissa toukokuun 1. päivänä vuonna 1786. Keisarillisessa teatterissa oli alkamassa sen hetken supertähden Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämän komediallisen oopperan kantaesitys, ja tunnelma oli innokkaan odottava.
Figaron häät -nimisessä teoksessa palvelija Figaro on menossa naimisiin kamarineito Susannan kanssa. Nuorenparin työnantaja, kreivi Almaviva, on kuitenkin myös iskenyt silmänsä Susannaan ja yrittää vokotella neitoa tämän tästä – yleisön suureksi huvitukseksi.
”Hän on kuningas, hän tekee, mitä tahtoo. Ottaa tytön äidiltään ja käyttää hyväkseen häntä – soturin tytärtä, nuorukaisen morsianta.” Kuvaus vuosina 2100–1200 eaa. kirjoitetussa ”Gilgamesh”-eepoksessa
Himokas kreivi uhkaa jopa vaatia droit du seigneur -oikeutensa täytäntöönpanoa – käsite tunnetaan latinaksi nimellä jus primae noctis eli suomeksi ensiyön oikeus.
Lopulta pariskunta onnistuu estämään kreivin säädyttömät suunnitelmat. Figaro saa Susannansa, eikä morsiamen tarvitse maata kenenkään muun kuin oman aviomiehensä kanssa.
Mozartille ja yleisölle kreivin mainitsema oikeus oli selvästi ennalta tuttu, mutta oliko entisaikaan herroilla todella oikeus maata ensimmäisenä alamaistensa morsianten kanssa näiden hääyönä – vai kuuluuko moinen käytäntö vain fiktion maailmaan?
PUOLESTA JA VASTAAN: Perinne mainitaan monesti
Ilmiö mainitaan muun muassa babylonialaisessa Gilgamesh-eepoksessa ja keskiaikaisessa ranskalaisessa Baudouin de Sebourc -runoteoksessa. Siinä hallitsija vaatii oikeutta maata morsiamen kanssa jos ei saa osaa tämän myötäjäisistä.
Kreikkalainen historioitsija Herodotos (480-420 eaa.) kirjoittaa libyalaisesta heimosta ja sen eräästä perinteestä seuraavaa: ”Se on ainoa heimo, jolla oli tapana tuoda kuninkaan eteen kaikille vihille menevät naiset, joista hän sai valita ne, ketkä häntä eniten miellyttivät.”
Talonpoikien oli maksettava naimisiin menosta tietyillä alueilla keskiajan Euroopassa. Maksulla kenties myös evättiin linnanherran oikeus kajota morsiameen.
Monet mieshallitsijat ovat kautta historian epäilemättä painostaneet naisia seksiin, mutta ei ole selkeitä todisteita siitä, että ensiyön oikeus olisi ollut lakisääteinen käytäntö.
Kaikissa teoksissa, joissa ensiyön oikeus mainitaan, sitä kuvataan menneisyyteen kuuluvana perinteenä tai ilmiönä, jota esiintyy kaukana kirjoittajan asuinseudulta.
Vaikka isännillä ei ollut ensiyön oikeutta sinänsä, jotkut sekaantuivat silti palvelusväen avioliittoihin. Pohjoistanskalaisen maanomistajan William Hallingin (1744–1796) kerrotaan naittaneen tilansa komeimmat miehet ja koreimmat naiset keskenään, tavoitteenaan jalostaa paikallisväestöstä kauniimpaa.
Gilgamesh on tarun sumerilainen kuningas, josta kerrotaan tulleen kuolemansa jälkeen tuonpuoleisen kuningas.
LOPPUPÄÄTELMÄ: Kysymys jakoi Euroopan oppineita
Aina 1800-luvulle asti ensiyön oikeuden oletettiin yleisesti olleen todellinen käytäntö joskus muinaisessa menneisyydessä.
Vuosisadan kuluessa monet eurooppalaiset tutkijat alkoivat kuitenkin kiinnostua perinteen todenperäisyydestä. Monet uskoivat sillä olevan oikeasti juurensa historiassa, mutta oikeuden olemassaoloa alettiin myös kyseenalaistaa.
Ajatus linnanherran ensiyön oikeudesta on ikuistettu venäläistaitelija Vasili Polenovin vuodelta 1874 olevaan maalaukseen.
Vuonna 1881 saksalainen juristi Karl Schmidt totesi perusteellisen selvitystyönsä jälkeen, ettei ensiyön oikeuden olemassaolosta keskiajan Euroopassa löytynyt todisteita.
Tämä oli käännekohta, joka ratkaisi kiistan. Jotkut tutkijat ovat tosin pitäneet sitkeästi kiinni siitä, että oikeus todella oli joskus olemassa, mutta valtaosa on päätynyt Schmidtin kannalle ja pitää ensiyön oikeutta vain myyttinä.
MYYTINMURSKAAJIEN TUOMIO:
Todisteita ei ole.