Elizabeth Packard käpertyi kauhuissaan piiloon peittonsa alle. Hänet oli suljettu Illinois’n osavaltion mielisairaalaan, ja viereiseen selliin juuri tuotu potilas huusi niin sydäntä särkevästi, että Elizabethia aivan kylmäsi.
Hoitajat olivat selvästi kyllästynyt hankalaan potilaaseen ja yrittivät vaientaa hänet pakottamalla hänet kylmään kylpyyn, mutta jääkylmä vesi sai naisen kirkumaan vain entistä kovempaa. Yhtäkkiä nainen hiljeni. Sekunnit kuluivat, ja Elizabeth pidätteli hengitystään.
Lopulta sellistä alkoi kantautua elonmerkkejä, ja Elizabeth kuuli heikon äänen anelevan:
”Apua, apua.”
Hoitajat eivät kuitenkaan piitanneet avunpyynnöistä vaan painoivat jälleen potilaan pään veden alle ja nostivat hänet pintaan vetämään henkeä vasta, kun hän oli jo hukkumaisillaan.
Vuonna 1860 Illinois’n mielisairaalassa ei parannettu ketään. Se oli ennemminkin vankila, jossa naiset tulivat lopulta hulluiksi.
”Naisten oikeudet ovat tehneet vaimoni mielisairaaksi.” Elizabethin aviomies Theophilus Packard
Ennen mielisairaalaan joutumistaan Elizabeth Packard oli 21 vuoden ajan huolehtinut kuuliaisesti perheestään – ankarasta ja dominoivasta pappismiehestään Theophilus Packardista ja parin kuudesta lapsesta – ja kodistaan pienessä Mantenon kaupungissa.
Vähitellen jokin alkoi kuitenkin muuttua.
Elizabeth ei pystynyt enää pysymään vaiti, kun hän oli eri mieltä miehensä kanssa. Pastorista taas oli sietämätöntä, että hänen vaimonsa nolasi hänet heidän väitellessään, ja hän päätti lähettää Elizabethin laitoshoitoon.
Naimisissa olevilla naisilla ei ollut vuonna 1860 Yhdysvalloissa juuri oikeuksia. Mies sai halutessaan passittaa vaimonsa pakkohoitoon – Illinois’ssa lain mukaan vieläpä ”ilman todisteita mielisairaudesta”.
Kaupungin sheriffi saattoi Elizabethin junalle, joka veisi hänet 300 kilometrin päähän Jacksonvillessä sijaitsevaan hoitolaitokseen.
Elizabeth Packard kannettiin vastoin tahtoaan junaan ja kuljetettiin mielisairaalaan.
Elizabeth oli laitokseen joutumisestaan järkyttynyt, mutta alkushokista toinnuttuaan hän alkoi odottaa innolla tapaavansa laitoksen johtajan – tämä varmasti näkisi heti, ettei hän ollut suinkaan henkisesti sairas.
Johtaja, tohtori Andrew McFarland, lyttäsi kuitenkin tylysti Elizabethin toiveet. Hän oletti Elizabethin pakkohoidolle olevan vankat perusteet ja päätti vakaasti vielä paljastaa tämän viehättävän ulkokuoren alla piilevän hulluuden.
Elizabeth itse uskoi, että hän pystyisi vielä kääntämään McFarlandin pään. Neljän kuukauden ajan hän käyttäytyi mallikelpoisesti tuntikausia kestäneissä terapeuttisissa istunnoissa johtajan kanssa. Tästä ei ollut kuitenkaan apua, ja lopulta Elizabethin mitta täyttyi.
Hän oli jo ymmärtänyt, etteivät laitoksen kaikki potilaat olleet suinkaan sairaita vaan hänen laillaan aviomiestensä pakkohoitoon lähettämiä.
Naisten tuli vaieta seurakunnassa, Elizabeth Packardin mies saarnasi.
Vain hullu vastustaa miestään raamattupiirissä
Elizabeth Packard väitti usein miehelleen vastaan tämän raamattupiireissä, mikä oli pastorin mielestä selvä merkki mielenvikaisuudesta.
Pastori Packardia raivostutti se, että Elizabeth rohkeni kyseenalaistaa hänen raamatun tulkintansa – hänhän oli pappi ja vieläpä Elizabethin aviomies. Hän käski Elizabethin pysyä poissa raamattupiiristä ja uskotella muulle seurakunnalle, että kyseessä oli hänen oma päätöksensä.
Elizabeth vastasi:
”Mutta rakkaani, eihän se ole minun valintani.”
Parin jälleen riidellessä pastori uhkasi lähettää vaimonsa mielisairaalaan, mutta Elizabeth ei ottanut uhkausta todesta. Pastori alkoi kuitenkin mustamaalata Elizabethia seurakunnalleen tämän selän takana, ja Manteron kirkkoväki alkoi vähitellen uskoa, että Elizabeth todella oli mielisairas. He allekirjoittivat jopa adressin, jotta hänet otettaisiin hoitoon.
Pastori pystyi nyt luottamaan siihen, ettei häntä paheksuttaisi, jos hän veisi vaimonsa laitokseen. Hän otti yhteyttä Illinois’n mielisairaalaan ilmoittaakseen vaimonsa pakkohoitoon.
Todellisista psyykkisistä sairauksista kärsivät potilaat olivat laitoksessa epäpätevän henkilökunnan armoilla, eikä heidän sairauksiaan osattu hoitaa. Elizabeth kirjoitti asiasta johtajalle:
”Koen, että Jumala kutsuu minua, ja haluan seurata tätä kutsua. Aion paljastaa tekemisenne, jos ette kadu.”
Kirjeellä ei ollut kuitenkaan toivottua vaikutusta.
Lautaset lensivät ruokailussa
Samana päivänä kun McFarland luki kirjeen, Elizabeth vietiin laitoksen törkyiselle osasto 8:lle, jonne suljettiin yleensä vain väkivaltaiset ja vakavista mielen sairauksista kärsineet naiset.
Osastolla ruokailuissa haarukat ja lautaset lentelivät, ja kerran eräs vanki tarttui Elizabethia hiuksista ja raahasi häntä pitkin käytäviä.
Elizabeth alkoi jo epäillä, ettei hän selviäisi laitoksesta hengissä. Viha ja suuttumus muuttuivat suruksi. Kun hän eräänä päivänä rohkeni lohduttaa toista naista suutelemalla tätä äidillisesti otsalle, vainoharhainen potilas iskikin häntä nyrkillä.
Isku oli niin raju, että Elizabeth oli lähellä menettää näön toisesta silmästään.
Elizabeth Packard suljettiin Illinois State Asylum and Hospital for the Insane-mielisairaalaan Jacksonvillessä. Vuonna 1851 avatussa laitoksessa hoidettiin psyykkisesti sairaita, joista oma perhe ei voinut huolehtia.
Osaston ainoana mieleltään terveenä Elizabethin onnistui luoda hyvät suhteet työntekijöihin, jotka pakottivat vastahakoisia potilaita jääkylmiin kylpyihin, sitoivat heitä sänkyihin ja piiskasivat heitä.
Elizabeth sai myös vähitellen puhuttua itselleen luvan kylvettää potilaita inhimillisemmällä tavalla – ja päivittäin, kun muutoin kylpyjen välissä saattoi kulua viikkoja.
Kuukaudet muuttuivat vuosiksi, ja Elizabethin valtataistelu McFarlandin kanssa jatkui. Tämäkin alkoi jo ymmärtää, ettei pastorin rouva aikonut antaa periksi taistelussaan potilaiden epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan.
McFarland vei Elizabethiltä ajoittain oikeuden ulkoiluun, mutta kun tämä ei tehonnut, hän vaihtoi taktiikkaa ja alkoi esiintyä myötämielisenä voittaakseen Elizabethin luottamuksen – voidakseen sitten muka paljastaa tämän mielisairaaksi. Tämäkään taktiikka ei toiminut.
Kolmen vuoden jälkeen McFarland oli jo lopen kyllästynyt vaikeaan potilaaseensa ja otti ilolla vastaan odottamattoman tarjouksen.
VIDEO: Pikaopas naisasiataistelijoiden merkittäviin voittoihin – osa 1
Kesäkuussa 1863 Elizabethin vanhin poika kääntyi McFarlandin puoleen. Hän oli tullut täysi-ikäiseksi ja tarjoutui ottamaan vastuun äidistään, jos tämä kirjattaisiin ulos laitoksesta. McFarland leimasi Elizabethin potilastietoihin sanan ”parantumaton” ja päästi hänet menemään.
Vailla muitakaan vaihtoehtoja Elizabeth palasi miehensä luo Mantenoon, missä hänet otettiin kalseasti vastaan. Kun pastori ei eräänä päivänä löytänyt avaimiaan, hän syytti Elizabethia niiden varastamisesta, lukitsi hänet huoneeseen ja naulasi ikkunatkin kiinni.
Elizabeth oli todellakin piilottanut avaimet ja varoittanut ystäviään, että hänen miehensä saattaisi tehdä jotain harkitsematonta, mistä hänet voitaisiin viedä oikeuteen. Suunnitelma toimi, ja ystävät palkkasivat juristin haastamaan pastorin oikeuteen vapaudenriistosta.
Jutun käsittely alkoi vuonna 1864, juuri ennen kuin pastori ehti toimittaa Elizabethin uudelleen mielisairaalaan. Käsittelyssä keskeiseksi teemaksi nousikin se, oliko Elizabeth Packard siinä määrin psyykkisesti sairas, että hänen miehellään oli oikeus sulkea hänet laitokseen.
VIDEO: Pikaopas naisasiataistelijoiden merkittäviin voittoihin – osa 2
Valamiehistö kuunteli viisi päivää pastorin hurjia väitteitä – ja hänen vaimonsa asiallisesti muotoiltuja vastauksia. Viimeisenä käsittelypäivänä pastoria ei enää näkynyt, ja valamiehistö tarvitsi vain seitsemän minuuttia päättääkseen, että Elizabeth oli täysin järjissään.
Aviomies otti lapset ja lähti
Kun Elizabeth palasi kotiin, hänelle selvisi, miksi pastoria ei ollut nähty oikeussalissa: hän oli Elizabethin poissa ollessa myynyt huonekalut, vuokrannut talon ja matkustanut parin lasten kanssa Massachusettsiin.
Yhdysvalloissa lasten huoltajuus ja perheen omaisuus kuului 1860-luvulla aviomiehelle, ja pastori Packard oli näin vapaa matkustamaan, mihin halusi.
Juristi selitti Elizabethille, että hänellä oli vain kaksi vaihtoehtoa: erota miehestään tai muuttaa maan lakeja.
”Valitsen jälkimmäisen”, hän vastasi epäröimättä.
Tästä käynnistyi vuosikausien taistelu. Elizabeth matkusti lähimpään suurkaupunkiin Chicagoon ja alkoi kulkea ovelta ovelle keräämässä rahaa, jotta hän voisi julkaista kirjan potilaiden julmasta kohtelusta mielisairaalassa.
Elizabeth Packard innosti muitakin naisia poliittiseen toimintaan. Seuraavina vuosikymmeninä he ryhtyivät vaatimaan äänekkäästi tasa-arvoa Yhdysvalloissa.
Elizabeth julkaisi viiden vuoden aikana viisi kirjaa avioliiton epätasa-arvoisuudesta ja Illinois’n mielisairaalan olosuhteista. Kirjat myivät hyvin ja toivat Elizabethin julkisuutta ja vaikutusvaltaa.
Vuonna 1867 hänen ”Anti-Insane Asylum Society”-järjestönsä painostuksen ansiosta Illinois’n osavaltio myönsi naimisissa oleville naisille oikeuden puolueettomaan mielentila-arvioon ennen kuin heidät voitiin lähettää hoitolaitokseen.
Laki tuli voimaan takautuvasti, ja monet Jacksonvillen laitokseen suljetut vaimot saivat sen ansiosta vapautensa takaisin. Pian vastaava laki säädettiin myös Massachusettsin, Iowan ja Mainen osavaltioissa.
Elizabethille taistelu naisten oikeuksien puolesta oli vasta alussa. Suuresti hänen ansiostaan Massachusettsissa myönnettiin kaksi vuotta myöhemmin naisille oikeus itse ansaitsemiinsa rahoihin.
Pastori Packard ei voinut enää hallita Elizabethin omaisuutta. Osavaltio määräsi naisille myös tasa-arvoiset oikeudet lasten suhteen.
Taistelu tasa-arvon puolesta jatkui Packardin kuoltua vuonna 1897. Naiset saivat lopulta äänioikeuden vuonna 1920.
Elizabeth lähti uusien lakien turvin Massachusettsiin hakemaan lapsiaan. Pastori Packard oli asettunut asumaan siskonsa luokse, ja Elizabethin saavuttua hän antoi periksi ja antoi hänen viedä parin lapset.
Elizabeth Packard jatkoi kirjojen kirjoittamista ja taistelua naisten oikeuksien puolesta loppuelämänsä ajan. Hänen toimintansa ansiosta presidentti Ulysses S. Grant ja Yhdysvaltojen kongressi jopa hyväksyivät 1870-luvulla lain, joka takasi mielisairaalapotilaille oikeuden vastaanottaa ja lähettää kirjeitä.
Yhtenä suurimmista saavutuksistaan hän oli edistämässä tasa-arvoisten oikeuksien toteutumista naisille Oregonin osavaltiossa vuonna 1880. Elizabeth Packard kuoli 81-vuotiaana vuonna 1897.