Länsimaiset naiset olivat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa taistelleet äänioikeutensa puolesta, ja 1960-luvulla alkanut niin sanottu feminismin toinen aalto vei tasa-arvotaistelua eteenpäin.
Vaikka naiset saivat periaatteessa osallistua poliittiseen päätöksentekoon, oltiin vielä kaukana todellisesta tasa-arvosta.
Toisen maailmansodan jälkeen edelleen harva nainen oli työelämässä, ja naisten oletettiin toteuttavan kunnianhimojaan kodin seinien sisällä huolehtien kodista, miehestään ja lapsistaan.
Feministit halusivat muutosta.
Uusi aikuisiksi kasvanut naissukupolvi ei aikonut elää elämäänsä miesten sanelun mukaan vaan se halusi ottaa vastuun elämästään ja hävittää miesten dominanssin yhteiskunnasta.
Liike ajoi muun muassa sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa, vapaata aborttioikeutta ja seksuaalista vapautta naisillekin.
Liike alkoi Yhdysvalloista ja levisi myös Pohjoismaihin.
Suomessa tultiin kuitenkin jälkijunassa, ja toisen aallon feminismiin 1960-luvulla tarttuivat pääasiassa suomenruotsalaiset naiset skandinaavisten sisartensa innoittamina.
Presidentti allekirjoitti vuonna 1963 lain, joka kielsi maksamasta naisille alempaa palkkaa.
Ehdotus palkkatasa-arvosta muhi pitkään
Vuonna 1944 republikaaninen asianajaja ja poliitikko Winifred C. Stanley teki Yhdysvaltojen kongressille lakiehdotuksen sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän kieltämiseksi.
Lakiehdotusta ei hyväksytty.
Vasta vuonna 1963 presidentti John F. Kennedy allekirjoitti Equal Pay Act -lain, jonka mukaan naisille ja miehille tuli maksaa samasta työstä samaa palkkaa.
Betty Friedan oli vuonna 1970 järjestämässä tasa-arvomarsseja, jollaiseen osallistui esimerkiksi New Yorkissa 50 000 ihmistä.
Kirja kertoi naisten ahdingosta
Betty Friedania pidetään usein feminismin toisen aallon alullepanijana.
Vuonna 1963 ilmestyneessä kirjassaan Naisellisuuden harhat hän kritisoi ajatusta, että naisen paikka oli kotona.
Kirja perustui haastatteluihin, joissa naiset kertoivat olevansa onnettomia kotirouvina.
Mielenosoittajat vertasivat kauneuskisoja karjamarkkinoihin.
Naiset eivät halunneet olla kuin lihakarjaa
Yhdysvalloissa on vuodesta 1921 järjestetty Miss America -kauneuskilpailut.
Feministit vastustivat kauneuskilpailuja kiivaasti, ja vuonna 1968 he järjestivät suuren mielenosoituksen Atlantic Cityssä Miss America -kilpailun pitopaikan edessä.
Mielenosoittajat protestoivat sitä vastaan, että naiset esineellistettiin ja esitettiin pelkkinä kauniina koristeina, jotka ovat olemassa vain miestä varten.
Naisliike vaikutti myös muotiin. Supermalli Twiggy poikkesi perinteisestä naisihanteesta, ja helmat lyhenivät.
ustin de Villeneuve / Getty Images
Hollywood siirsi valkokankaalle myytin vihaisista, rintaliivejä polttavista feministeistä.
Rintaliivejä ei oikeasti poltettu
Monille on jäänyt 1960-luvun feministisestä liikkeestä mieleen rintaliivien polttaminen mielenosoituksessa Miss America -kilpailuissa vuonna 1968, mutta kyseessä on sensaatiolehdistön luoma myytti.
”Olimme suunnitelleet polttavamme rintaliivejä, mutta poliisi esti sen”, mielenosoitukseen osallistunut Carol Hanisch kertoi myöhemmin.
Gloria Steinem oli feministisen liikkeen näkyvimpiä johtajia.
Arvostettu lehti antoi naisasialle palstatilaa
Toimittaja Gloria Steinem kirjoitti vuonna 1969 New York Magazineen artikkelin After Black Power, Women’s Liberation, jossa hän huomautti, että monet yliopistokoulutuksen saaneet naiset ansaitsivat vähemmän kuin vain 8. luokkaan asti koulua käyneet miehet.
Artikkeli nosti hänet naisasialiikkeen tähdeksi.
Kaksi vuotta myöhemmin hän oli mukana perustamassa yhdistystä, joka tuki poliittisiin virkoihin pyrkiviä naisia.
Gloria Steinem oli feministisen Ms.-lehden perustaja. Lehden tavoite oli saada naiset irtautumaan miesten hallitseman yhteiskunnan kahleista.
Imageselect
Yli 5 000 naista ja miestä marssi 20. lokakuuta 1979 Times Squarella New Yorkissa protestina pornoteollisuutta vastaan.
Porno jakoi mielipiteitä
Feminismiliike ei ollut yhtenäinen, ja etenkin yksi asia jakoi sitä: suhtautuminen pornoon.
Osa feministeistä piti pornoa sorron ja alistamisen välineenä, joka typisti naiset pelkiksi objekteiksi.
Toisten mielestä naiset taas saivat tehdä kehollaan, mitä lystäsivät, ja esiintyä halutessaan vaikka pornofilmeissä.
Ruotsissa ”Ryhmä 8” osoitti mieltään mm. vapaan abortin puolesta.
Aborttioikeutta vaadittiin
Yksi feministisen taistelun aiheista oli aborttikysymys. Suomessa vuoden 1950 aborttilain mukaan raskauden keskeytyksen sai vain lääketieteellisistä syistä.
Feministijärjestö Yhdistys 9 ajoi 1960-luvulla abortin vapauttamista, ja vuonna 1970 tehty lakiuudistus sallikin abortin myös sosiaalisista ja taloudellisista syistä.
Ruotsissa vapaa abortti sallittiin vuonna 1974.
Mielenosoittajat levittivät parvelta banderolleja.
Palkkatasa-arvoa pikkuleivillä
Feministit järjestivät mielenosoituksen vuonna 1970 Tanskan parlamentin istunnossa, jossa käsiteltiin lakiehdotusta sukupuolten välisestä palkkatasa-arvosta.
Naiset huusivat ”vaadimme samaa palkkaa (kuin miehet)” ja heittivät paikalla olleita poliitikkoja ”palkkakakuilla” eli pikkuleivillä, joista oli leikattu pala pois symbolina naisten pienemmälle palkalle.
Poliisi poisti lopulta naiset salista.
Eri maissa järjestettiin naisleirejä, joilla rintaliivit voitiin heittää hiiteen.
NF/Ritzau Scanpix
Kaikki eivät sulattaneet mukisematta kirjaa, jossa selitettiin, että miehet ne vasta alistettuja ovatkin.
Kuka alistaakaan ketä?
Joukko norjalaisia feministejä kokoontui maaliskuussa 1972 Aschehoug-kustantamon johtajan toimistoon protestoimaan Esther Vilarin kirjan The Manipulated Man julkaisua vastaan.
Vilar todisteli kirjassaan, että tosiasiassa naiset alistavat miehiä.
Feministisessä neulonnassa oli nähtävissä perulaisia ja väliamerikkalaisia vaikutteita.
Neulo pöksyt!
Kirjailija Kirsten Hofstätter julkaisi vuonna 1973 Tanskassa ”feministisen” neulontaohjekirjan protestiksi ajan jähmettyneitä käsityönormeja ja -malleja vastaan.
Kaikkien piti saada neuloa, mitä ja miten itse halusivat – vaikka bikinipöksyjä.
Monet vanhempien sukupolvien edustajat pitivät 1970-luvulla kirjaa provosoivana.
Feministit kirjoittivat itseapukirjan
Tanskalaisen feministiliikkeen kirjoittajakollektiivi kirjoitti ja julkaisi vuonna 1975 kirjan nimeltä Kvinde kend din krop eli ”Nainen, tunne kehosi”.
Teos oli tarkoitettu naisten kirjoittamaksi itseapukirjaksi naisille – 1970-luvulla valtaosa naissukupuolta ja naisen kehoa käsittelevistä kirjoista oli nimittäin miesten kirjoittamia.
Tässä kirjassa käsiteltiin naisen kehon lisäksi naisen elämää ja roolia yhteiskunnassa muun muassa sarjakuvilla, joissa havainnollistettiin, miten nainen raatoi päivät pitkät miehensä ja lastensa eteen.
Kirjasta on julkaistu useita uusia painoksia, viimeisin vuonna 2013. Jokainen painos on sisällöltään uusittu.