Säätä ennustettiin linnuista, puista ja tuulen suunnasta
Kansa ennusti säätä luonnonilmiöistä ja eläinten käyttäytymisestä jo kauan ennen tieteellisen meteorologian kehittymistä. Maatalousyhteisössä talon työt suunniteltiin sään mukaan, ja sen muuttumista seurattiin tarkasti. Jotkin ennustukset pitivät paikkansa, toiset eivät.
Murmeli Punxsutawney Phil tuli maailmankuuluksi elokuvasta Päiväni murmelina.
”Ämmäinviikolla ämmät kastelee”
Riikka, Sari, Margareeta, Johanna, Mataleena, Oili ja Kirsti sekä näiden nimien muunnoksia kantavat tytöt ja naiset viettävät nimipäiväänsä heleässä kesässä.
Ennen vanhaan säätä seurattiin ”akkainviikolla” tarkasti, sillä kansa ahersi heinäpellolla ja herrasväki vietti lomaansa.
Niin suotavaa kuin pouta olisikin tuolloin ollut, tiedettiin sateiden kuitenkin tulevan vääjäämättä.
Sanottiin, ettei naisten viikko mene vesittä, sillä ”ämmät ovat kovia itkemään”.
Erityisen varmasti sadetta odotettiin Marketan (20.7.) päivänä, eikä kovinkaan mairittelevasti, sillä Marketta sai lisänimet ”vesiperse” ja ”kusihäntä”.
Jos sade sitten osui jonkun muun nimipäivän kohdalle, sai päivänsä viettäjä syyt niskoilleen. Mataleenan (22.7.) sanottiin joka vuosi kastelevan kinttunsa, Reeta taas ”pissii pirahuttaa” tai Reetan päivänä pilvi vähintäänkin ”jonkin piskon heittää”. Ilmatieteen laitoksen mukaan on tyypillistä, että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä.
”Kun pääskyt lentävät matalalla, tulee sade”
Pääskyt toimivat kuin ilmapuntari.
Piti vain mennä pihalle tarkkailemaan lintujen lentoa: pääskyt lentävät yleensä korkealla etsimässä hyönteisiä, mutta jos ne lensivät matalalla, oli odotettavissa sadetta.
Ennustus kävi usein toteen, sillä ennen sadetta hyönteiset reagoivat kohoavaan ilmankosteuteen ja lentävät matalammalla. Niitä jahtaavat pääskyset seuraavat perässä.
Pääsky antoi viljelijälle vihjeen tulevasta säästä.
”Vanhojen luiden kolotus tietää huonoa säätä”
Ennen vanhaan saman katon alla eli monta sukupolvea. Iäkkäimmät auttoivat kevyissä taloustöissä ja jakoivat auliisti elämänkokemustaan.
He esimerkiksi väittivät tuntevansa tulevan säänmuutoksen kehossaan: heidän mukaansa sää vaikutti selvästi heidän vanhoihin reumaisiin niveliinsä.
Tässä ei ehkä olla ihan hakoteillä, sillä vielä nykyäänkin moni väittää tuntevansa sään vaihtelut ”luissaan”.
Monet reuman muodot aiheuttavat nivelten turpoamista, ja ilmanpaineen laskun uskovan pahentavan turvotusta. Kun ilmanpaine laskee lähestyvän sateen tai myrskyn vuoksi, nivelten kudokset ja nesteet laajenevat, ja reumaisissa nivelissä se tuntuu lisääntyneenä kipuna.
Reuman runtelemat ikäihmiset varoittivat huonosta säästä.
”Kun aurinko laskee pilveen, se tietää sadetta”
Illalla tiirailtiin auringonlaskun suuntaan, jos piti suunnitella seuraavan päivän peltotyöt tulevan sään mukaan.
Jos aurinko laski matalalla olevan pilvikerroksen taakse, odotettavissa oli vanhan kansan mukaan sadetta – ja se piti usein paikkansa.
Skandinaviassa uudet säärintamat tulevat usein lännestä. Lämmin rintama ja sitä seuraava sade näkyvät siis ensin pilvipeitteenä horisontissa auringonlaskun aikaan. Seuraavana aamuna sadepilvet ovat ehtineet jo tarkkailupaikalle.
Pilvinen horisontti varoitti sateen tulosta.
”Ei kaakko kauan kuivana tuule”
Tuulen suunnasta tehdyt ennustukset osuvat usein kokemus-peräisesti oikeaan. Kaakkois- ja itätuuli ovat varmoja sateen tuojia: ”Iän ilmat ilkeimmät, eikä kaakko kauan kuivana tuule.”
Pohjoinen taas tuo kylmää, mutta pohjatuuli tyyntyy yöksi.
Lämmintä säätä ja poutaa tietävät etelästä ja lännestä sekä lounaasta puhaltavat tuulet. Etelätuulta seuraavan sateen kuitenkin ennustettiin jatkuvan pitkään tai tuovan muassaan ukkosen.
”Minkä ennen juhannusta sataa, se sataa laariin”
Kun maanviljelys oli vielä tärkein elinkeinomme, tämän sanonnan ymmärsivät kaikki.
Nyt asiaa joutuu hieman selittämään: kun maanviljelijä keväällä kylvi viljan (vehnän, ohran ja kauran – ruis kylvettiin useimmiten jo syksyllä), toivottiin sateita, jotta itäminen sujuisi hyvin. Itäneet siemenet tarvitsivat edelleen runsaasti vettä, jotta ne nousisivat voimalla oraalle.
Oraatkin tarvitsivat sopivasti sateita, jotta ne kasvaisivat vahvoiksi ja korsi jaksaisi kannattaa kunnon tähkän.
Jos säät olivat suotuisia, tähkät olivat jo juhannuksena hyvällä alulla. Sateiden toivottiin hellittävän heilimöinnin eli siitepölyn lentämisen ja kypsymisen ajaksi.
Rankkasateita ei toivottu, sillä ne saivat viljan lakoamaan.
Jos sateita saatiin oikeaan aikaan kohtuudella, voitiin syksyllä korjata runsas sato puitavaksi, kuivattavaksi ja laareihin varastoitavaksi.
Tärkeitä päiviä sään kannalta
Joka kuussa oli päiviä, jolloin ihmiset havainnoivat säätä tai luontoa erityisen tarkkaan. Kokemuksen perusteella niistä pystyi ennustamaan tulevien kuukausien säätä.
- 25. tammikuuta: Jos on pakkanen Paavalina, silloin on helle helluntaina.
- 2. helmikuuta: Jos teeri alkaa soida kynttilältä, tulee keväästä hyvä ja tasainen.
- 25. maaliskuuta: Mitä lunta Maariana katolla, sen verran Valpurina pelloilla.
- 23. huhtikuuta: Jos on Jyrkinä kylmää, on kylmää vielä 30 päivää.
- 25. toukokuuta: Kun Urpo on turkki päällä, on kesä silloin paita päällä.
- 8. kesäkuuta: Salomonin sade tietää neliviikkoista sadetta.
- 2. heinäkuuta: Jos Marian etsikkopäivänä sataa, niin sataa kaksi viikkoa yhtä soittoa.
- 24. elokuuta: Sitä sää syksynä, mikä päivä Pärttylinä.
- 21. syyskuuta: Jos Mattina lehmänpaska jäätyy, niin tulee pitkä syksy.
- 21. lokakuuta: Vanhan Mikon hyvä ilma piisaa aina vanhaan Köyriin (4.11.).
- 25. marraskuuta: Mikä ennen Kaisan päivää tuiskuten tulee, se vetenä merehen menee.
- 25. joulukuuta: Joulun suvi pääsiäisen lumi.
”Pihlaja ei kanna kahta taakkaa vuodessa”
Pihlaja on ollut suomalaisille pyhä puu jo pakana-ajalta lähtien.
Kristillinen perinnekin hyväksyi sen ”pyhäksi”, sillä sen marjassa on nähtävissä ristikuvio. Pihlajan on uskottu myös ennustavan tulevan talven lumitilannetta.
Sanotaan, että ”pihlaja ei kanna kahta taakkaa”, eli jos pihlajassa on paljon marjoja, tuleva talvi on vähäluminen – ja päin vastoin. Joissakin harvoissa lähteissä kerrotaan taas runsaan pihlajanmarjasadon ennustavan runsasta lumentuloa.
Tieteellistä näyttöä ei kummastakaan vaihtoehdosta ole.
Runsas pihlajanmarjasato tiesi vähälumista talvea
”Huhtikuun sää on kuin lapsen perse...”
... koskaan ei voi tietää, mitä sieltä tulee. Säätieteilijöiden mukaan kevät alkaa huhtikuussa, jolloin saavutetaan useimmiten terminen kevät eli päivä, jolloin vuorokauden keskilämpötila kohoaa plussan puolelle. Kelirikko on monin paikoin huhtikuun riesa:
”Puoli (kuukautta) suksin, puoli venein.”
Sadetta toivottiin mieluummin kuin liian lämmintä, sillä ”sataen suvi tuleepi” ja ”jos hatutta huhtikuussa halkoja hakataan, niin turkit päällä toukoja tehdään”.
Töiden kannalta huhtikuu on paras kalanpyydysten tekoon ja korjaamiseen, sillä valoa on riittämiin.
Kalavedet kutsuvat, ja erityisesti kutuhauen pyyntiin pitää päästä. Vielä ei ole kuitenkaan aika ryhtyä siemeniä kylvämään, vaikka lämmin siihen houkuttaisi, sillä ”eihän hullukaan huhtikuulla kylvä”, koska ”huhtikuun kaurasta ei mitään tule”.
Kalastajat ja viljelijät olivat yhtä ulalla huhtikuun säästä.
Unesta herätetyn murmelin ennustus
Yhdysvaltain kuuluisin sääennustaja painaa kolme kiloa ja nukkuu talviunta.
Sen nimi on Punxsutawney Phil, ja siitä tulee kerran vuodessa amerikkalaisten säätiedotusten seuratuin tähti.
Toinen helmikuuta Groundhog Dayna (murmelinpäivänä) toimittajia virtaa Punxsutawneyn pikkukaupunkiin Pennsylvaniaan katsomaan, kun murmeli nostetaan talviunilltaan pesästään yleisön eteen.
Jos taivas on tuolla hetkellä pilvessä, kevät tulee aikaisin. Jos taas aurinko paistaa, Phil pelästyy omaa varjoaan ja kiirehtii takaisin pesäkoloonsa. Tällöin talvi jatkuu vielä kuusi viikkoa.
Murmelinpäivä on perinne monin paikoin Yhdysvalloissa, mutta tunnetuin murmeli on ehdottomasti Phil – vaikka se ennustaa usein pieleen.
Phil esi-isineen on ennustanut säätä vuodesta 1886 ja osunut tilastojen mukaan vain 39-prosenttisesti oikeaan. Onkin siis varmempaa uskoa Philin ennustaman sään vastaiseen säähän (61 %).
2 000 vuotta sään havainnointia
Säätä on alettu tarkkailla systemaattisesti jo ennen ajanlaskumme alkua. Käyttökelpoiset sääennusteet yleistyivät vasta lennättimen myötä 1800-luvun alkupuoliskolla.
Kreikkalaiset pohtivat säätä 350 eaa.: Kreikkalainen filosofi Aristoteles kirjoitti teoksen Meteorologica, jossa kerrotaan sääilmiöistä sekä muista luonnonilmiöistä. Meteorologia tieteenä syntyi vasta myöhemmin.
Järjestelmällistä sään havainnointia 1654: Toscanan Ferdinand II perusti ensimmäisen sääasemien verkoston. Havaintoja kerättiin 11:stä Euroopan kaupungista, mutta sääennusteita ei niiden perusteella osattu tehdä.
Lennätin oli tuulta nopeampi 1837: Lennättimen keksiminen mahdollisti entistä nopeamman tiedonvälityksen. Säätietoja voitiin alkaa kerätä laajoilta alueilta, ja näin saatiin yleiskuva säärintamien liikkeistä.
Tuhoisa myrsky pani vipinää tutkimukseen 1854: Meteorologinen tutkimus kiihtyi, kun Englannin ja Ranskan sotalaivoja tuhoutui myrskyssä Krimin sodan aikana ja tajuttiin, että sää olisi voitu ennustaa ja tuho välttää.
Ensimmäinen lehden sääennuste 1861: The Times -lehti painoi ensimmäisen sääennusteen. Lontoon ennuste kuului: ”17 astetta, navakkaa lounaistuulta, selkeää.” Ennuste osui kuulemma oikeaan.