Kummitusnainen hautausmaalla

Pohjolan linnat vilisevät aaveita

Silminnäkijät ovat kertoneet seiniin muuratuista naisista, verenhimoisista koirista ja jopa natsikummittelijasta. Tutkijat selvittävät, miksi aaveet viihtyvät vanhoissa rakennuksissa.

Silminnäkijät ovat kertoneet seiniin muuratuista naisista, verenhimoisista koirista ja jopa natsikummittelijasta. Tutkijat selvittävät, miksi aaveet viihtyvät vanhoissa rakennuksissa.

Shutterstock

Tanskassa Dragsholmin linnassa asui vuoden 1550 tienoilla mahtava ja tarmokas aatelismies, Mogens Gyldenstierne. Miehellä oli kaunis tytär, Celestine Mariann de Bayonne Gyldenstierne, ja tavan mukaan Mogens oli luvannut tyttärensä jo varhaisella iällä sopivaan hienoon sukuun kuuluvan miehen puolisoksi.

Kun nuori Celestine sitten rakastuikin tallipoikaan, joka vieläpä saattoi hänet raskaaksi, Mogens raivostui. Hän sanoi tyttärelleen, että tämän oli matkustettava Schleswigiin synnyttämään lapsensa, jotta synti ei paljastuisi.

Isä Gyldenstiernellä oli kuitenkin synkkä suunnitelma. Celestinen läksiäisjuhlassa hän määräsi tytön siepattavaksi ja muurattavaksi vangiksi pieneen huoneeseen, missä tämä mahtui tuskin seisomaan suorana.

Celestine valitti ja raapi seinää, mutta linnan väki oli saanut ankaran määräyksen sivuuttaa kaikki avunpyynnöt. Lopulta Celestine kuoli janoon ja hapen puutteeseen, mutta häntä ei ollut nähty linnassa viimeistä kertaa.

Hän vaeltaa nyt rauhattomana linnan käytävillä ja huoneissa läksiäisissä yllään olleessa valkeassa mekossa. Erityisen kiinnostunut hän on nukkuvista miehistä, ehkä siksi, että hän haluaa löytää rakkaan tallipoikansa.

Niin kuuluu kertomus Dragsholmin valkeasta neidosta, jonka monet linnassa käyneet väittävät nähneensä.

Luuranko ja kangas

Dragsholmin linnan korjaustöissä vuonna 1910 seinistä kiviä irrottaneet rakennustyöläiset löysivät naisen luurangon. Nainen oli muurattu seinäonkaloon.

© Mads Winther/Ritzau Scanpix

Celestine on vain yksi monista valkeista naisista ja muista aaveista ja yliluonnollisista olennoista, jotka vainoavat Pohjolan linnoja ja linnakkeita.

Kertomuksia yliluonnollisista tai niin sanotuista paranormaaleista ilmiöistä on niin paljon, että historiasta kiinnostuneiden harrastajien lisäksi ne ovat herättäneet tutkijoiden mielenkiinnon, ja he ovat alkaneet tarkastella selittämättömiä ilmiöitä uteliain silmin.

Mitä kummitukset ovat? Miksi niitä nähdään? Ja miksi koskaan ei kyllästytä kuulemaan kiehtovia ja karmeita tarinoita aaveista?

Dragsholmin linna

Dragsholmin linna toimii hotellina, ja monet siellä yöpyneet väittävät nähneensä kummituksia.

© Toxophilus

Rakastaja mestattiin

Tarinoita riittää tutkittaviksi luonnontieteilijöille ja psykologeille, jotka pyrkivät selvittämään laajimmalle levinneitä paranormaaleja ilmiöitä. Pohjola kuhisee tarinoita kummituksista.

Yliluonnollisia ilmiöitä esiintyy monissa erilaisissa muodoissa, mutta ne näyttävät noudattavan melko yksinkertaista kaavaa. Tyypillisiä kummituksia ovat vihainen koira, mestattu aatelismies tai valkoisiin pukeutunut nainen , joista yksi tunnetuimmista esiintyy tanskalaisessa Rosenholmin linnassa.

Siellä seinävaatteet tornihuoneen pohjoisseinällä alkavat joka ilta puolenyön aikaan lepattaa selittämättömästi, minkä jälkeen nuori nainen astuu esiin seinästä. Hahmo on nuoren aatelisneidon haamu. Hänen virheenään oli rakastua tilanhoitajaan, kerrotaan 1700-luvulta peräisin olevassa tarinassa.

Seinävaate, mies, nainen, poika

Toisin kuin monissa muissa pohjoismaisissa linnoissa Aarhusin läheisessä Rosenholmissa on vielä seinävaatteita ja huonekaluja 1700-luvulta.

© Sommer

Rakastavaiset salasivat suhteensa niin pitkään kuin voivat, mutta tytön tullessa raskaaksi tilanne selvisi hänen isälleen. Raivoissaan aatelismies vaati, että tilanhoitaja oli teloitettava mahdollisimman pian, mutta ensin tämä piti lyödä ritariksi, koska tavallinen tilanhoitaja ei voinut olla hänen lapsenlapsensa isä.

Isäntä komensi tilanhoitajan ulos linnan pihalle, tarttui raskaaseen miekkaansa ja suoritti vihkimisseremonian, jossa tulevan ritarin hartiaa napautettiin miekalla kolme kertaa.

Tilanhoitaja ei saanut nauttia ritarin asemastaan pitkään, koska välittömästi seremonian hoidettuaan aatelismies iski pään poikki tyttärensä rakastajalta. Tyttö ei saanut surra rauhassa pitkään.

Hänet muurattiin elävänä tornihuoneen vanhaan ikkunasyvennykseen, missä hän kärsi yksinäisen, hitaan ja julman kuoleman.

Kun linnan kello lyö kaksitoista, aatelisneito ja tilanhoitaja palaavat vaaleat vaatteet yllään. Siihen aikaan tornihuoneen läheisille käytäville uskaltautuvat voivat nähdä kaksi hahmoa – valkean neidon ja päättömän tilanhoitajan – kietoutuneina ikuiseen hellään syleilyyn huoneen oven edessä.

Rosenholmin linna

Rosenholmin linna avattiin turisteille yhtenä ensimmäisistä Tanskassa jo 1920-luvulla.

© Shutterstock

Naisia muurattiin seinien sisään

Nuori nainen, joka rakastui alempaan säätyyn kuuluvaan ja koki siksi julman kohtalon, on myös keskiaikaiseen Olavinlinnaan Suomessa sijoittuvan kummitustarinan aiheena. Jykevä rakennus on vuodesta 1475 lähtien kestänyt useita venäläisten piirityksiä.

Yhden yhteydessä linnanherran tytär Ingel rakastui venäläisten piiritysjoukkojen upseeriin. Kiinnostus oli molemminpuolista, ja eräänä yönä tyttö päästi venäläisen linnaan. Petollinen upseeri hyödynsi tilaisuutta ja avasi linnan portit, jolloin vihollissotilaat vyöryivät sisään.

Puolustusjoukot toimivat ripeästi ja ajoivat kovan kamppailun jälkeen vihollisen pakoon. Linnanherra ei kuitenkaan antanut anteeksi Ingelille, joka rangaistukseksi muurattiin seinän sisään. Kun täysikuu valaisee öisin, kummitustarinan mukaan Ingel ja hänen venäläinen rakastajansa näyttäytyvät yhdessä linnan parvekkeella.

Opetus on selvä: alempiarvoiseen rakastuva tai vanhempiaan uhmaava tuomitaan ikuiseen onnettomuuteen.

Fredrik II ja Mecklenburgin prinsessa Sofia

Tanskan Fredrik II ja prinsessa Sofia avioituivat vuonna 1572. Kuningas rakasti kuitenkin toista, eikä hänen sielunsa siksi saanut koskaan rauhaa.

© Lucas Cranach Jr.

Onneton rakkaus on muutenkin ollut monen kummittelutapauksen taustalla. Tanskan kuningas Fredrik II ei tarinoiden mukaan koskaan toipunut siitä, ettei hän saanut aatelisneito Anne Hardenbergiä, johon hän oli rakastunut nuorena.

Anne tosin oli varakasta sukua ja asui Svaneholmin renessanssilinnassa Skånessa, joka tuolloin kuului Tanskalle, mutta hän ei ollut tarpeeksi ylhäinen kelvatakseen kruununprinssin puolisoksi.

Fredrik nai vuonna 1572 suvun valitseman puolison, Fredrikin tuolloin 15-vuotiaan serkun, Mecklenburg-Schwerinin prinsessan Sofien, ja eli onnettomana elämänsä loppuun. Yli 400 vuoden kuluttua kuningas ei ilmeisesti ole luovuttanut vaan etsii Annea yhä Svaneholmin linnasta.

Fredrik ei silti ole täysin sokea muille naisille. Kun kolme koulutyttöä kohtasi Fredrik II:n haamun linnan musiikkisalongissa, hän sipsutti hilpeästi musiikin tahtiin ja iski silmää.

Linnan eräällä kreivittärellä oli samanlainen kokemus kuninkaan aaveesta.

Aave käsikahleissa, mies ja kirja

Ateenassa vanha mies kahlittiin ja haudattiin. Roomalaisen Plinius nuoremman mukaan hän alkoi sitten kummitella.

© Henry Justice Ford

Historian ensimmäinen kummitus kalisutti kahleita

Roomalainen poliitikko ja kirjailija Plinius nuorempi kirjasi ensimmäisellä vuosisadalla muistiin ensimmäisen tunnetun kummitustarinan:

”Ateenassa oli talo, suuri ja tilava mutta pahamaineinen. Yön hiljaisuuden rikkoi talossa raudan ääni rautaa vastaan, ja jos kuunteli tarkemmin, kahleiden kalina ensin kaukaa ja sitten lähempää.”

Filosofi Athenodorus osti talon myöhemmin. Eräänä iltana hän istui odottamassa aavetta, joka pian näyttäytyikin.

Filosofi seurasi olentoa, joka vajosi pihalla maan alle. Seuraavana päivänä Athenodorus pyysi Ateenan kaupungilta lupaa kaivaa paikassa, johon aave oli kadonnut, ja siitä löytyi käsistä ja jaloista kahlehdittu luuranko. Vainaja haudattiin kunniallisesti, jolloin kummittelu loppui.

Vihainen koira enteilee kuolemaa

Kaikki kummitukset eivät ole ihmisen hahmoisia. Norjassa Akershusin linnakkeen nykyiselle paikalle alettiin keskiajalla rakentaa kuninkaanlinnaa. Linnan komentaja määräsi koiran haudattavaksi elävältä rakennuksen portille.

Julman kuoleman tuli varmistaa, että koira kummittelisi ja siten vartioisi linnan sisäänkäyntiä suojellen ikuisesti linnan sisällä olevia. Ei voida tietää, oliko se kuolleen eläimen ansiota, mutta varmaa on, ettei Akershusia koskaan ole vallattu.

Toisaalta aavekoira ei ollut mukavaa seuraa edes norjalaisille itselleen, koska Malcanis – vihainen koira – ei pelotellut vain vihollisia.

Kun linnan viimeinen kivi oli vuonna 1299 paikoillaan, koira alkoi haukkua ja riehua. Kummittelua esiintyi etenkin pimeässä käytävässä linnan itäpuolen alla pääportin lähellä.

Tarinan huipennus oli, kun osa käytävästä romahti oudosti vuonna 1550.

Tanskalaissyntyinen aatelismies Peder Hanssøn Litle, joka linnaläänin päällikkönä hallinnoi linnaa, joutui vasten tahtoaan menemään linnan uumeniin tutkimaan vahinkojen laajuutta. Siellä häntä odotti vihainen koira hampaat irvessä ja silmät punaisina pimeässä loistaen.

Aatelismies puolustautui parhaansa mukaan hirvittävää otusta vastaan, joka vetäytyi vasta, kun Peder Litle heitti sitä kohti palavan soihdun, jonka hän oli ottanut mukaan valaisemaan pimeää käytävää.

Hel-jumalatar ja koira

Pohjoismaisessa mytologiassa vilisee pahoja yliluonnollisia koiria. Tässä tuonelan valtias Hel ja raivoisa Garm-koira.

© Walhall: Germanische Götter- und Heldensagen. Für Alt und Jung am deutschen Herd

Peder kömpi nelinkontin ulos, mutta hän ei ollut vahingoittunut. Pian hän pyyhki hien otsaltaan ja liittyi tovereidensa seuraan lämpimissä yläkerran huoneissa. Helpotus jäi lyhytaikaiseksi.

Seuraavan vuoden pääsiäisenä hän putosi hevosen selästä ja loukkaantui pahoin. Peder ei toipunut vaan kuoli syyskuussa 1551 vammoihinsa. Kaikki Malcanisin nähneet ovat tarinan mukaan kokeneet samantapaisen kohtalon.

Koira jatkoi kummitteluaan, vaikka Akershus rakennettiin uudelleen 1600-luvulla. Sen sanotaan olevan Norjan kummitusmaisin paikka. Esimerkiksi kuningatar Margareeta I:n kamaripiian väitetään vaeltavan Akershusin käytävillä.

Margareeta I (1353–1412) oleskeli usein linnassa, ja yksi hänen kamaripiioistaan kuoli nälkään erityisen ankarana talvena. Nykyään monet kertovat nähneensä Margareetan salissa kasvottoman kamaripiian astelevan levottomana edestakaisin pimeässä.

Akershus

Akershusin linna Oslossa on yli 700-vuotias ja toimii edelleen sotilaskäytössä.

© Jules Verne Times Two/julesvernex2.com/CC-BY-SA-4.0

Useimmat aaveet ovat satoja vuosia vanhoja, mutta kummittelu ei aina ole ikivanhaa perua. Skaugumin kuninkaanlinnassa Oslon lounaispuolella majailee Norjan saksalaisen valtakunnankomissaarin Josef Terbovenin haamu.

Terboven astui virkaansa heti natsien miehitettyä Norjan huhtikuussa 1940, otti saman tien haltuunsa Skaugumin linnan ja käytti valtaansa harvinaisen julmasti.

Esimerkiksi vuonna 1942 Terboven määräsi noin 288 sairasta sotavankia Beisfjordin leirissä Pohjois-Norjassa teloitettavaksi. Vanginvartijat ampuivat sairaat konekivääreillä.

Parakkeihin piiloutuneet vangit poltettiin elävältä. Valtakunnankomissaarin otteet olivat jopa propagandaministeri Joseph Goebbelsin mielestä liian kovia.

Terboven ei epäröinyt koskaan – ei edes sodan kääntyessä Saksaa vastaan. Hänen tavoitteenaan oli varmistaa, että Norja kestäisi kuin linnoitus, vaikka kaikki muut Saksan alueet luovuttaisivat. Saksa antautui 8. toukokuuta 1945, ja silloin myös Terboven käsitti, että kaikki toivo oli mennyttä.

Valtakunnankomissaari ei halunnut kohdata tappiota – eikä liittoutuneiden vapautusjoukkoja – vaan päätti keskiyön aikaan räjäyttää itsensä 50 kilolla dynamiittia bunkkerissa linnan lähellä.

Nykyään Norjan kruununprinssiparia vartioivat kaartilaiset väittävät nähneensä Terbovenin vaeltamassa levottomana linnan tienoilla – ehkä yrittääkseen ikuisesti pitää Festung Norwegenin lujana tai rangaistuksena pahoista teoistaan.

Josef Terboven, natseja

Vähän ennen toisen maailmansodan päättymistä natsien valtakunnankomissaari Norjassa, Josef Terboven, tappoi itsensä Skaugumin linnassa. Norjalaisvartijat ovat kertoneet hänen kummittelevan siellä.

© Riksarkivet

Vanhat ja uudet kummitustarinat ovat osa perinnettä, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien takaa. Jo 700-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen runoilija Homeros mainitsi vainajien henget, jotka elivät ja vaelsivat kuoleman valtakunnassa Haadeksessa.

Seuraavina vuosisatoina syntyi käsitys, että vainajien henget leijailivat lähellä ruumiin leposijaa ja että kuolleet vainosivat sukuaan, ellei heitä ollut haudattu oikeita rituaaleja noudattaen.

Roomalainen poliitikko ja kirjailija Plinius nuorempi kirjasi ensimmäisellä vuosisadalla muistiin maailman ensimmäisen kummitustarinan levottomasta sielusta, jota ei ollut haudattu kunnolla ja joka siksi kummitteli ateenalaisessa talossa.

Jotkin linnojen kummituksista kertovat tarinat ovat peräisin jo keskiajalta, mutta monet nykyään tunnetut tarinat saivat alkunsa 1800-luvulla.

Useimpien arkea olivat aiemmin ohjailleet uskonto ja taikausko, mutta nyt tiede ja rationaalinen ajattelu saivat yliotteen – ainakin väestön vaikutusvaltaisessa osassa. Uuden rationalismin vastapainoksi syntyi romantiikka, joka nosti ihanteeksi menneisyyden, luonnon ja mystisyyden.

Kuolema oli osa arkea, koska lääketiede ei vielä osannut kukistaa infektiotauteja tai muita suuria surmaajia, ja tarinat rakkaista edesmenneistä, jotka palasivat haudasta, lohduttivat omaisia.

Toisille tarinat antoivat turvallisella etäisyydellä vaaroista samantapaisia hyviä väristyksiä kuin nykyään haetaan kauhuelokuvista.

Spiritistiset istunnot, viestittely räyhähenkien kanssa ja ”henkien liikuttama lasi” olivat suosittua ajanvietettä. Myös kertomukset kummitusten vainoamista taloista ja linnoista elivät kukoistuskauttaan. Monet nykyään tunnetut tarinat kirjattiin muistiin juuri 1800-luvulla.

Tutkijat paneutuivat myös kummitustarinoihin, joita he yrittivät selittää luonnontieteellisten periaatteiden pohjalta. Lontoossa perustettiin vuonna 1882 tiedeseura Society for Psychical Research, jonka tavoitteena oli selvittää, mitä paranormaalien ilmiöiden taakse kätkeytyi.

Veitsenheitto, mies ja veitsi

”Society for Psychical Research” -yhdistys tutki monia yliluonnollisia ilmiöitä. Vuonna 1928 eräs kaivostyöläinen väitti, ettei tuntenut kipua. Sitä testattiin heittämällä häntä veitsillä.

© Mary Evans Picture Library/Alfredo Ortelli/Ritzau Scanpix

Sen jäsenet olivat arvostettuja tutkijoita, joukossa oli myös monia sittemmin Nobel-palkinnon saaneita. Seura paljasti lukuisia huijauksia mutta totesi myös, että kokemukset aaveiden näkemisestä olivat kovin yleisiä ja että silminnäkijän psykologinen tila vaikutti kokemukseen.

Toiset yrittivät ajan uuden tiedon ja tekniikoiden pohjalta selittää yliluonnolliset ilmiöt ”sähköisinä latauksina” tai ”menneisyyden toisintoina”.

Puuseinät natisevat ja pimeys hämää

Edelleenkään – noin 150 vuoden kuluttua – tieteen voimin ei ole täysin pystytty selvittämään kaikkien paranormaaleiksi ilmiöiksi luokiteltujen tapausten taustaa. Tutkijat ovat kuitenkin päässeet erittäin pitkälle yleisimpien ”yliluonnollisten ilmiöiden” selvittämisessä. Heidän mukaansa kaikkiin on löydettävissä täysin luonnollinen selitys.

Monet kummittelutapaukset voidaan selittää vanhojen linnojen ja talojen huonolla kunnolla. Niissä paikat ovat usein huonosti valaistuja, ja on helppo kuvitella, että ”jokin” liikuskelee pimeissä nurkissa. Tuulessa natisevien puurakenteiden ääni voi hyvinkin kuulostaa salaperäisiltä askelilta.

Ilmiö voi kuitenkin johtua myös homesienistä. Insinööri Shane Rogers, yhdysvaltalaisen Clarksonin yliopiston professori, tutki kuukausien ajan seurauksia, kun hengitysilmassa oli homesieniä, jotka viihtyvät kosteissa ja hoitamattomissa ympäristöissä, kuten linnojen kellareissa.

Toistaiseksi tutkimusten mukaan näyttää siltä, etteivät sienet vain ärsytä hengitysteitä ja silmiä vaan vaikuttavat myös aivoihin. Altistuneeseen ihmiseen voi iskeä selittämätön pelko tai sekavuus, jonka hän tulkitsee yliluonnolliseksi kokemukseksi.

Jos Shane Rogers on oikeassa, teoria voi selittää, miksi kummittelua usein esiintyy vanhoissa, ränsistyneissä taloissa.

Kummitus, lakana

Aaveet esiintyvät usein käärinliinassa, jossa ne on haudattu. Valkoinen käärinliina symboloi vainajan viattomuutta ja epäoikeudenmukaista kuolemaa.

© Shutterstock

Selityksiä etsivien tutkijoiden kiinnostus on kohdistunut myös toiseen aineeseen. Lääkäri W. H. Wilmer julkaisi vuonna 1921 American Journal of Ophthalmology -lehdessä kertomuksen aaveiden vainoamasta talosta.

Siinä asunut perhe alkoi kokea outoja asioita heti muutettuaan taloon. Huonekalut liikkuivat selittämättömästi öisin, käytävillä kuului kuiskailevia ääniä, ja perheenjäsenistä tuntui koko ajan, että joku piti heitä silmällä.

Heistä jopa tuntui, että joku piti heistä kiinni sängyssä. Epämiellyttävät tapahtumat jatkuivat, kunnes teknikko tutki perheen uunin.

Uunin todettiin olevan epäkunnossa, ja se työnsi joka yö talon täyteen häkää, väritöntä ja hajutonta mutta erittäin myrkyllistä kaasua.

Tämän jälkeen lääkärit päättelivät, että häkä saattaa pieninä määrinä aiheuttaa aistiharhoja, jotka muistuttavat tuttuja kummitustarinoita. Arvio osoittautui oikeaksi: kun talon uuni korjautettiin, ”kummittelu” lakkasi.

Näkymättömät ”aallot” siirtävät esineitä

Jotkut myöhemmät tutkijat arvelivat infraääniä yliluonnollisten ilmiöiden mahdolliseksi syyksi. Infraääniaallot ovat taajuudeltaan äärimmäisen alhaisia ääniaaltoja.

Jotkut eläimet, kuten valaat, virtahevot ja norsut, käyttävät infrataajuuksien ääniä viestiessään toisilleen, mutta ihmiskorva ei kuule infraääntä. Aallot ovat kuitenkin hyvin voimakkaita, ja ne voivat erityistapauksissa siirtää painavia esineitä, rikkoa ikkunoita ja vaurioittaa elimistöä.

Suurin osa infraäänistä on ihmisen luomia. Esimerkiksi lentokoneet, raketit, autoliikenne, satelliitit ja tuuliturbiinit pommittavat jatkuvasti ihmisiä ja eläimiä matalilla ääniaalloilla.

Tutkijat, jotka ovat kartoittaneet tuuliturbiinien tai liikennemelun vaikutusta asutuksen lähellä, ovat todenneet, että matalataajuuksinen melu voi aiheuttaa sekavuutta ja paniikin tunnetta sekä muuttaa sydämen lyöntirytmiä ja verenpainetta. Ihminen voi kokea elämyksen selittämättömänä mutta ”selkeästi epämiellyttävänä tuntemuksena”.

”Kylmä hiki valtasi minut, oloni oli painostava, ja minusta tuntui, että joku oli huoneessa kanssani.” Vic Tardy, informaatiotekniikan asiantuntija Coventryn yliopistossa, Britanniassa

Vic Tandy, informaatiotekniikan asiantuntija Coventryn yliopistossa Britanniassa, huomasi 1980-luvulla, että infraääni voi jopa luoda tuntemuksen näkymättömän olennon läsnäolosta. Tandy työskenteli lääketieteellisiä välineitä valmistavassa laboratoriossa, ja etenkin yhdessä huoneista Tandy tunsi olonsa tukalaksi.

”Kylmä hiki valtasi minut, oloni oli painostava, ja minusta tuntui, että joku oli huoneessa kanssani”, Tandy kertoi myöhemmin.

Tandy näki silmäkulmassaan vilauksen jostain, mutta kun hän kääntyi katsomaan tarkemmin, hahmo oli kadonnut. Selityksen hän sai seuraavana päivänä. Tutkija harrasti miekkailua, ja kun hän puhdisti miekkaansa samassa huoneessa, jossa edellisenä päivänä oli nähnyt hahmon, hän huomasi terän värisevän.

Tandy sai selville, että värinä johtui ilmastointilaitteen tuottamista 19 hertsin ääniaalloista. Ääntä ei voinut kuulla, mutta se aiheutti pelottavia, aavemaisia vaikutuksia.

Yhdysvaltalaisessa kokeessa koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä altistui tietämättään vaimeille infraääniaalloille. Tämän jälkeen tutkijat haastattelivat molempia ryhmiä niiden kokemuksista huoneessa.

Kahleet, kuula

Kahleet haamun jalassa ovat tuonpuoleisen rangaistus niistä synneistä, joita vainaja teki eläessään.

© Shutterstock

Tulos oli selvä. Suurin osa infraääniaalloille altistetuista koehenkilöistä kertoi, että he olivat tunteneet kylmiä väreitä selässään ja kokeneet, että huoneessa oli näkymättömiä olentoja heidän kanssaan. Muut tutkimukset ovat vahvistaneet yhteyden.

Tutkijoiden mukaan teoria voi selittää, miksi aaveita tuntuu esiintyvän usein myrskysäällä, jolloin tuulet tuottavat matalia infraääniaaltoja.

Brittiläisessä National Physical Laboratoryssä on myös tutkittu, miksi jotkut paikat näyttävät olevan suotuisampia ”kummittelulle” kuin muut, ja on tultu siihen tulokseen, että infraääni kerääntyy taskuihin, kuten isojen kallioluolien ahtaisiin suuaukkoihin.

Kummitus, miehiä

Aaveita on myös Vanhassa testamentissa, jossa En-dorin noita kutsuu juutalaisen profeetan Samuelin hengen esiin.

© John-Petrov

Tämä tiedetään varmasti:

Kummituksia ei ole

  • Ihmiset ovat tuhansia vuosia uskoneet kummituksiin.
  • Kummitustarinat perustuvat usein satoja vuosia vanhoihin taruihin.
  • Luonnontieteet voivat selittää useimmat paranormaalit kokemukset.
  • Kohtaamiset ”kummitusten” kanssa liittyvät usein uneen. Ilmiö johtuu unihäiriöstä, jota kutsutaan unihalvaukseksi.
  • Aivoista vapautuu dopamiinia, kun ihminen pelästyy kummitustarinaa.
  • Dragsholmin linnassa Tanskassa sanotaan olevan sata kummitusta, henkeä ja haamua. Hotellina nykyään toimiva linna mainitaan monissa eniten kummiteltujen kohteiden luetteloissa.

Kummitukset tulevat unen mukana

On siis todettu, että matalat äänet voivat aiheuttaa tukalaa oloa, mutta tutkijat ovat pitkään ihmetelleet, miksi kummittelua esiintyy lähes aina pimeässä ja usein juuri ennen nukahtamista. Esimerkiksi Celestine, Dragsholmin valkea neito, nähdään usein iltayöstä.

Ajankohta ei ole sattumaa, huomauttavat tutkijat, jotka kartoittavat ihmisen luontaista unirytmiä ja ovat havainneet, että ilmiö liittyy usein niin kutsuttuun unihalvaukseen. Unen aikana aivot käyvät läpi erilaisia vaiheita.

Ensimmäinen on kevyt uni, jota kutsutaan nimellä ”non-rapid eye movement” (NREM). Sen jälkeen uni syvenee ja nukkuja siirtyy vaiheeseen nimeltään ”rapid eye movement” (REM). Myöhemmin uni taas kevenee ja liukuu vähitellen valvetilaan.

REM-unen aikana nähdään todentuntuisimmat unet, mutta varhaisessa ja myöhäisessä univaiheessa, kun aivot vaipuvat uneen ja ovat taas heräämäisillään, aivoaallot aiheuttavat ”kummittelua”.

Näissä vaiheissa nukkuva näkee ilmiöitä kuten läikkiä, vaaleita viivoja, geometrisiä kuvioita ja ihmisen kaltaisia muotoja. Myöskään äänet, kuten kovat rysähdykset, huudot tai kuiskaukset, eivät ole epätavallisia.

Kokeet osoittavat, että monet uskovat kevyen unen vaiheessa olevansa hereillä. Vartalo on silloin kuitenkin lamaantunut, todennäköisesti turvatoimena, koska muuten voisimme eläytyä fyysisesti uniimme ja vahingoittaa itseämme, jos esimerkiksi yrittäisimme hypätä ulos ikkunasta.

Nukkuva nainen, olioita

Niin sanotun unihalvauksen aikana painajainen jatkuu, vaikka henkilö uskoo olevansa hereillä. Tilanne voi olla hyvin pelottava.

© Detroit Institute of Arts

Unihalvauksesta kärsivillä REM-uni jatkuu osin valveillaoloaikana. He tuntevat olevansa hereillä, mutta heillä ilmenee unen kaltaisia aistiharhoja samoin kuin silloin, kun he ovat nukahtamaisillaan.

He eivät kuitenkaan voi liikkua, joten he ovat usein epämiellyttävän olotilan vankina. Jotkut tuntevat silloin painetta rinnan päällä, kuin näkymätön olento pitelisi heitä paikoillaan.

Ilmiö on alun perin sanan painajainen takana – kyseessä on tunne siitä, että joku tai jokin istuu rintakehän päällä samaan aikaan, kun aivot turhaan yrittävät herätä. Olotila on melko yleinen, sillä tutkimuksen mukaan peräti kahdeksan prosenttia ilmoittaa kokeneensa sen.

Tutkijat voivat jopa aiheuttaa tilan manipuloimalla ihmisen unta.

Silmäkulmassa nähdyt epäselvät hahmot unen ja valveen rajamailla ja äkillinen ahdistuksen tunne ovat subjektiivisia ilmiöitä, mutta niille on erittäin todennäköisesti luonnollinen selitys.

Entä sitten äkilliset lämpötilan putoamiset, joita on koettu vainotuissa taloissa ja jotka ovat mitattavissa lämpömittarilla?

Kamera, kummittelumittari

Aaveiden metsästäjät käyttävät lämpömittareita, videokameroita ja niin sanottuja EMF-mittareita, jotka rekisteröivät muutoksia sähkömagneettisessa säteilyssä.

© Shutterstock

Myös lämpötilan muutoksiin on tieteellinen selitys. Brittiläinen käyttäytymistutkija Richard Wiseman on tutkinut kameroiden, lämpöherkkien kuvannuslaitteiden, liikeantureiden ja muiden mittauslaitteiden avulla Hampton Court Palacea, joka sijaitsee 20 kilometrin päässä Lontoon ulkopuolella.

Linnaa pidetään yhtenä Britannian eniten kummituksia vilisevänä paikkana, ja kävijät ovat vuosikausia kertoneet tunteneensa yhtäkkiä läpitunkevan kylmyyden ja linnassa kierrellessään kylmät väreet selkäpiissään.

Richard Wisemanin kosteusmittaukset osoittavat, että kävijöiden osoittamat paikat, joissa ilmiöitä on esiintynyt eniten, ovat myös linnan kosteimpia.

Wiseman selittää, että kosteus aiheuttaa pieniä lämpötilan muutoksia, jotka kävijä kokee kylminä kohtina linnan käytävissä ja huoneissa. Tämä myös selittää osin sen havainnon, että yliluonnollisia ilmiöitä usein esiintyy tietyissä paikoissa.

Kummitus

On vaikea todistaa, että kummituksia ei varmasti ole, mutta tähän asti tutkijat ovat onnistuneet selvittämään kaikki paranormaalit ilmiöt tieteellisesti.

© Shutterstock

Vastaukset puuttuvat:

Onko ”kummituksia” sittenkin?

Tiede on onnistunut esittämään selitykset tavallisimpiin ”yliluonnollisiin” ilmiöihin. Tutkimukset eivät kuitenkaan selitä kaikkia kummitustarinoita, eikä millään tutkimuksella voida täysin sulkea pois, etteikö ”kummituksiksi” kuvailtuja ilmiöitä olisi olemassa.

Tietyissä tapauksissa kummitukset ja muut selittämättömät ja yliluonnolliset ilmiöt todennäköisesti johtuvat yhteyksistä ja voimista, joita tieteen avulla ei vielä ole pystytty ymmärtämään. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikille yliluonnollisille ilmiöille on luonnollinen selitys, mutta kaikkia ei ole vain vielä saatu selvitettyä.

Aivot tekevät tepposet

Tieteellisillä teorioilla voidaan selittää monia kummitteluja, joita esiintyy eri puolilla Pohjolaa linnoissa ja kartanoissa. Usein varsinainen kummitushavainto on vain silmäkulmasta nähty varjo tai valkoinen hahmo.

Aivot yrittävät vaistomaisesti ymmärtää selittämättömän aistihavainnon, ja ”kummittelua” kokeva yrittää asettaa havaintonsa kehykseen, joka perustuu tietoihin paikalla tapahtuneista asioista. Tämä on vielä yksi selitys siihen, miksi kummitukset suosivat vanhoja taloja.

Kaartilaiset, jotka näkevät Skaugumin linnan pihalla selittämättömän varjon, ajattelevat Terbovenia ja päättelevät nähneensä natsin haamun. Tarinat Terbovenin pahoista teoista hänen asuessaan Skaugumissa ovat historiallisesti tosia, mutta niin ei ole suurimmassa osassa kummitustarinoita.

Sellainen on esimerkiksi kertomus Celestinestä. Lähteissä ei mainita naista nimeltään Celestine Mariann de Bayonne Gyldenstierne. Toisaalta hänen isäkseen väitetty mies, joka sopisi myös ajallisesti, valtakunnanneuvos Mogens Gyldenstierne, on kuvailtu historiallisissa lähteissä ja kertomuksissa.

Valtakunnanneuvos oli ansiokas amiraali ja kuului kuningas Fredrik I:n luotettujen aatelismiesten piiriin. Gyldenstiernen päiväkirjoissa, hänen vaimonsa Anne Krabben kanssa käymässään kirjeenvaihdossa tai muiden kirjoittamissa kertomuksissa ei mainita tytärtä nimeltä Celestine eikä varsinkaan seinään muuraamista.

Lisäksi tyttären nimi on ajalle epätyypillinen, huomauttavat historiantutkijat, jotka eivät juurikaan perusta tarinasta.

Celestinen tarina on muiden kummitustarinoiden lailla yhä suosittu – ehkä siksi, että halutaan kunnon väristyksiä. Myös siihen tieteellä on selitys: pelästyminen vapauttaa aivoista dopamiinia, onnen tunnetta ja hyvää oloa tuottavaa välittäjäainetta.

Varmaa myös on, että maan ja taivaan välillä on asioita, joita emme näe emmekä heti ymmärrä. Sellaisia ovat myös infraääniaallot, univaiheet ja kylmäsillat – tieteen todelliset kummitukset.

©

Historian suurimmat arvoitukset

Artikkeli on kirjasarjasta “Historian suurimmat arvoitukset”. Sen joka osassa sukelletaan mysteereihin aina temppeliritareista natsien okkultismiin.

Tutustu kirjasarjaan ja tarjoukseen täällä: www.historianet.fi/arvoitukset