Viisasten kivi oli alkemistien tavoittelema maaginen aine tai esine, jonka uskottiin muun muassa voivan muuttaa muita materiaaleja jalometalleiksi, esimerkiksi tekevän raudasta kultaa. Lisäksi sen avulla uskottiin voitavan valmistaa ikuisen elämän eliksiiriä.
Ensimmäiset maininnat viisasten kivestä ovat 300-luvulta egyptiläisen Zosimos Panopolislaisen tekstissä.
Hän oli innostunut kiinalaisesta ja intialaisesta alkemiasta, mutta aasialaisista virkaveljistään poiketen hän ei yrittänyt valmistaa lääkkeitä vaan kultaa ja hopeaa. Hän pyrki kemian, filosofian ja spiritualismin avulla löytämään ”kiven, joka ei ole kivi”.
Tutkija Isaac Newton käytti runsaasti aikaa alkemian parissa.
Newtonkin etsi viisasten kiveä
Myös Isaac Newton halusi löytää viisasten kiven.
Suuri kokoelma Newtonin muistiinpanoja myytiin huutokaupassa vuonna 1936, ja noin kolmannes niistä käsitteli alkemiaa ja sisälsi mainintoja viisasten kivestä.
Newtonin perhe oli salannut paperit hänen kuolemansa jälkeen.
Zosimoksen kuvaukset siitä olivat vaikeaselkoisia, mutta arabialaiset ja eurooppalaiset alkemistit jatkoivat siitä huolimatta hänen työtään ja pyrkivät löytämään tuon kullan ja ikuisen elämän antajan.
Viisasten kivestä tuli alkemian keskeinen elementti, joka symboloi alkemistien täydellisyydentavoittelua ja siinä mielessä myös henkisyyttä ja valaistumista.
Alkemistit kuvailivat viisasten kiveä varsin eri tavoin. Yleensä siitä kirjoitettiin monitulkintaisesti, ja sen valmistusta käsittelevissä teksteissä mainitaan epämääräisiä ainesosia, kuten ”auringonsäteet”.
Välineitä, joita alkemistit keksivät, käytetään yhä kemiassa. Yksi esimerkki on retortti eli tislausastia.
Fosfori löytyi sattumalta vuonna 1669, kun alkemisti Hennig Brandt keitti virtsaa yrittäessään valmistaa viisasten kiveä.
Viisasten kivi oli joidenkin mielestä ymmärrettävä vertauskuvallisesti. Esimerkiksi saksalaisen Michael Maierin (1568–1622) mukaan kyse oli todellisuudessa geometrian ymmärtämisestä.