Insinööri Celso Garcia Vargas matkusti vuonna 2019 Peruun ja Boliviaan tutkimaan aiemmin vähemmän tutkittuja inkavaltakunnan osia. Läheltä Ollantaytambon inkakaupunkia hän löysi sormuksen, joka ei ensi vilkaisulta eronnut juurikaan aiemmin löydetyistä inkojen sormuksista.
Sormus oli koristeltu kolme pyrstösulkaa omaavan primitiivisen korppikotkan kuvalla, ja korun pintaan oli kertynyt naarmuja ja ajan tuomaa vihreää patinaa. Outoa oli kuitenkin sormuksen koko.
Sormuksen sisähalkaisija oli 2,7 cm, eli se oli liian suuri tavallisen kokoiselle ihmiselle. Vargasin laskelmien mukaan ihmisen pitäisi olla 2,3–2,5 metriä pitkä, jotta sormus olisi hänelle sopivan kokoinen.
Vargas oli kuullut Perun alkuperäiskansojen edustajien puhuvan ikivanhasta jättiläisten kansasta, josta hänellä oli nyt kenties käsissään todiste.
Perusta löydetty suuri sormus viittaa siihen, että siellä on joskus saattanut elää erityisen pitkä kansa.
Paikallisten mukaan jätit olivat väkivahvoja ja taitavia rakentajia, jotka jättivät jälkeensä runsaasti jälkiä kulttuuristaan. Puheet jättiläisistä voivat kuulostaa taikauskoiselta höpinältä, mutta tarinoita jättiläisistä on kuultu muistakin lähteistä.
Tarinat juontavat juurensa aina 1500-luvulta, jolloin monet espanjalaiset kertoivat nähneensä näitä jättikokoisia ihmisiä omin silmin.
Valloittajat kertoivat jättiläisistä
Jättiläisiä on monien kulttuurien tarustoissa, mutta juuri Perussa heistä kertovat tarut ovat erityisen yleisiä.
”Jotkut heistä olivat niin pitkiä, että tavallisen kokoiset miehet ylsivät heitä hädin tuskin polveen.” Historioitsija ja konkistadori Cieza de León
Ensimmäinen muistiin merkitty kertomus jättiläisistä on peräisin venetsialaiselta löytöretkeilijältä Antonio Pigafettalta, joka kuului Fernão de Magalhãesin Tyynenmeren kautta Aasiaan purjehtineeseen retkikuntaan. Retkikunta saapui Etelä-Amerikan rannikolle noin vuonna 1520, jolloin Pigafetta väitti kohdanneensa jättiläisiä:
”Eräänä päivänä näimme rannalla jättimäisen miehen, joka tanssi, lauloi ja heitteli hiekkaa päälleen. Hän oli niin pitkä, että me yletyimme häntä vain vyötäisille asti, mutta mittasuhteiltaan hän oli täysin ihmismäinen.”
Pigafettan mukaan Magalhães lähti tapaamaan ystävällismieliseksi osoittautunutta jättiä. Kapteeni nimesi kansan ”Patagonian jättiläisiksi”, ja vielä nykyäänkin Etelä-Amerikan eteläkärki tunnetaan nimellä Patagonia. Jättiläisiä alkoi tuon jälkeen näkyä myös monissa Uutta maailmaa kuvaavissa kartoissa.
Kertomukset Perun jättimäisistä ihmisistä alkoivat levitä Euroopassa erityisesti siirtokuntalaisten myötä. Esimerkiksi espanjalainen konkistadori ja historioitsija Pedro Cieza de León kirjoitti jättiläisistä vuonna 1609. Hän oli kuullut tarinan joltakulta toiselta espanjalaiselta mutta oli silti vakuuttunut sen todenperäisyydestä.
Leónin mukaan rannalle espanjalaisten leirin lähettyville oli äkkiä rantautunut lautta, jonka matkustajat olivat niin suuria, etteivät espanjalaiset olleet koskaan nähneet mitään vastaavaa.
”Jotkut heistä olivat niin pitkiä, että tavallisen kokoiset miehet ylsivät heitä hädin tuskin polveen. Heillä oli olkapäille ulottuvat hiukset ja jättikokoinen pää. Silmät olivat lautasen kokoiset ja kasvot parrattomat”, León kirjoitti.
Cieza de León kertoi, että vaikka hän ei itse ollut nähnyt jättejä, hän oli nähnyt heidän leirinsä jäännökset espanjalaisten leirin lähettyvillä. Paikalla oli kiviuuni, joka oli niin suuri, että tavallisen kokoisen ihmisen olisi ollut miltei mahdotonta käyttää sitä.
Rakennustaito herätti ihmetystä
Espanjalaiset havaitsivat myös, että seudulla oli monia vaikuttavia rakennelmia, jotka näyttivät siltä, etteivät ne voineet olla tavallisten ihmisten aikaansaannoksia. Tämä koski erityisesti nimellä Sacsayhuamán tunnettua valtavaa linnoitusta, joka oli rakennettu massiivisista kivistä ja sijaitsi inkavaltakunnan pääkaupungin Cuscon pohjoislaitamilla.
1400-luvulta peräisin oleva Sacsayhuamánin linnoitus on rakennettu täysin ilman laastia.
”Kivet oli ladottu niin tiiviisti, ettei edes neulaa voinut työntää niiden väliin”, espanjalainen historioitsija ja konkistadori Pedro Pizarro kirjoitti.
”Kivet olivat niin valtavia, etteivät tavalliset ihmiset pystyisi niitä siirtämään”, konkistadori jatkoi.
Nykyään tiedetään, että Sacsayhuamánin suurimmat kivet painavat 60 tonnia. Se on epäselvää, miten inkat rakensivat vaikuttavan linnoituksensa. Erään teorian mukaan kiviä siirreltiin pyörivien tukkien päällä.
Rakennelmat eivät olleet ainoita merkkejä jättiläisten olemassaolosta. Jotkut espanjalaiset kertoivat löytäneensä suuria ihmisen luita ja hampaankappaleita.
”Sääriluu oli tavallisen miehen pituinen.” Pappi Fernando de Montesinos
Lähetystyötä tehnyt pappi Fernando de Montesinos kirjoitti 1500-luvun lopussa löytämistään erikoisista ihmisen luista: ”Sääriluu oli tavallisen miehen pituinen.”
”Suuresta luolasta löytyi jättiläisten jäännöksiä. Siellä oli kolmen jätin luut ja epämuodostuneet päät (venytetyt pääkallot, toim. huom.) seremoniallisiin kankaisiin käärittynä”, kirjoitti jesuiittapappi Pablo José Arriaga vuonna 1620.
Myytti sinnitteli elossa
Kenenkään ei ole todistetusti vahvistettu kohdanneen elävää jättiläistä, ja mikäli jättikansa oli olemassa, kaikki viittaa siihen, että se katosi pian valloittajien saavuttua.
1800-luvulla arkeologit ja antropologit kiinnostuivat kuitenkin uudelleen vanhasta uskomuksesta.
Monet perulaiskansat jo ennen inkoja sitoivat vauvojen pään ympärille puunkappaleita muokatakseen pään pitkänomaiseksi.
”Amerikan mantereella näyttää asuneen runsaasti pitkiä ihmisiä, sillä sieltä on löydetty sellaisten ihmisten jäännöksiä, jotka ovat olleet paljon alueen nykyasukkaita pidempiä”, esimerkiksi New York Tribune -lehti kirjoitti, kun mantereelta oli löydetty kalloja, jotka kuuluivat paljon suuremmille ihmisille kuin mitä alueella muuten asui.
Suuret luut olivat todennäköisesti kuitenkin muinaisten eläimien, kun taas pitkänomaiset kallot kuuluivat inkoille, joiden yläluokalla oli tapana venyttää vastasyntyneiden vauvojen kalloja.
Vaikka tarinoita ja löytöjä on kertynyt jo 500 vuoden ajalta, suurin osa tutkijoista on sillä kannalla, että kertomukset jättiläisistä ovat liioittelua ja perulaista tarustoa.
Nyt löydetty sormus antaa kuitenkin chileläisen historioitsijan Rafael Videla Eissmannin mukaan syyn olettaa, että 1500-luvun Perussa on kuin onkin saattanut elää muista eristyksissä ollut erityisen pitkien ihmisten kansa.
Sormus ei ole lopullinen todiste tämän kansan olemassaolosta, mutta varmistaa ainakin sen, että kiinnostus Perun muinaisia jättiläisiä kohtaan ei sammu vielä vuosiin.