Imageselect & Adventist Evangelism

Loppu on (aina) lähellä!

Komeettoja, tulva-aaltoja ja Jeesuksen paluu maan päälle – ihmiset ovat aina ennustaneet maailmanloppua. Onneksi ennustukset ovat tähän asti olleet väärässä, mutta tuomiopäivän profeettoja on silti riittänyt.

Noin 2800 eaa.: Villi meno tiesi lopun alkua

Varhaisimman tunnetun tuomiopäivän profetian mukaan kasvava korruptio, kiihtyvä kirjoittelu ja kurittomat kakarat enteilivät maailmanloppua.

Sumerilaisten noin vuonna 2800 eaa. kivitauluun kaivertamat synkät sanat ennustivat:

”Maassa vallitsee turmelus näinä viimeisinä päivinä. Korruptio rehottaa, lapset eivät enää tottele vanhempiaan ja kaikki miehet haluavat vain kirjoittaa. On selvää, että olemme matkalla kohti maailmanloppua.” Sumerilaiset pysyivät kuitenkin voimissaan vielä lähes tuhat vuotta.

Sumerin kieli on maailman vanhin tunnettu kirjoitettu kieli, toiseksi vanhin on egypti.

© Rama

Heidän kulttuurinsa, joka oli syntynyt jo noin 4500 eaa., oli varhaisin tunnettu sivilisaatio Mesopotamiassa eli nykyisen Irakin alueella.

Välillä sumerilaiset kaupunkivaltiot olivat voimakkaan Akkadin valtakunnan alaisia muutaman vuosisadan, ja kun Akkad luhistui 2100-luvulla eaa., sumerilaiset eivät pystyneet torjumaan ulkoisia vihollisia.

Lopulta Elamin valtakunta valloitti Sumerin noin 2000 eaa., eikä Sumer koskaan sen jälkeen noussut enää entiseen suuruuteensa vaan sen kieli ja kulttuuri olivat jo pitkälle hävinneet 1900-luvulla eaa.

Rooma ryöstettiin neljästi antiikin aikaan ja oli lopulta vain varjo entisestään.

© New-York Historical Society

634 eaa.: Kotkat ennustivat Rooman loppua

Roomalaiset odottivat lopun olevan lähellä, kun lähestyttiin vuotta 120 AUC (lyhenne latinan sanoista ab urbe condita eli ”kaupungin perustamisesta”).

Tarinan mukaan Rooman perustaja Romulus oli nähnyt Palatinuskukkulalta 12 kotkaa taivaalla ja pitänyt niitä merkkinä siitä, että hänen tuli perustaa mahtava kaupunki.

Kotkat kuitenkin enteilivät myös tuhoa: kukin niistä edusti kymmentä vuotta, joten Rooma tuhoutuisi 120 vuotta perustamisensa jälkeen. Meidän ajanlaskumme mukaan Rooma perustettiin vuonna 753 eaa., joten tuhon piti tapahtua 634 eaa.

Kun tuo vuosi saapui, paniikki levisi, roomalaiset hamstrasivat ruokaa ja linnoittautuivat koteihinsa tai pakenivat.

Vuoden päätteeksi Rooma oli kuitenkin edelleen pystyssä, ja myöhemmin Roomasta tuli koko Italian valtias ja lopulta yksi historian mahtavimmista keisarikunnista.

Valtakunnan läntinen osa romahti vasta vuonna 476 germaanien syöstyä keisari Romulus Augustuksen vallasta.

Itäosa pääkaupunkinaan Konstantinopoli sinnitteli vuoteen 1453 eli yli kaksituhatta vuotta ennustetun tuhon jälkeen.

Tertullianus (155–240 jaa.) oli elinaikanaan kiistelty hahmo, mutta häntä pidetään yhtenä kirkkoisistä.

© Granger/Imageselect

Noin l72 jaa.: Lahko odotti Jeesusta tulevaksi pian

Tuomiopäivän lahkot olivat ominaisia varhaiselle kristinuskolle.

Ne odottivat Jeesuksen palaavan luomaan maanpäällisen paratiisin, jonne vain oikeauskoiset pääsisivät.

Yksi suosituimmista profeetoista oli Montanus, joka väitti pystyvänsä keskustelemaan Pyhän Hengen kanssa.

100-luvun puolivälissä henki tuli häneen, ja transsissa hän kertoi, että tuomiopäivä koittaisi vuonna 172 Herran syntymän jälkeen.

Tuolloin Jeesus palaisi ja muuttaisi turkkilaisen Pepuzan kaupungin uudeksi pyhäksi Jerusalemiksi. Montanus seuraajineen asettui Pepuzaan, missä he rukoilivat vuorokauden ympäri, paastosivat päiväkausia ja pidättäytyivät sukupuolielämästä ollakseen puhtaita ja valmiita Jeesusta varten.

Jumalan poikaa ei kuulunut, mutta se ei lannistanut lahkoa. Montanus oli vain käsittänyt päivän väärin, ja Jeesus oli totisesti tulossa.

”Uskon sen, koska se on niin uskomatonta!” julisti teologi Tertullianus noin 203–206 jaa. kirjoittamassaan lahkon puolustuspuheessa.

Muun muassa Tertullianuksen ansiosta lahko pysyi hengissä 500-luvulle asti.

Jeesuksen paluu oli suosittu aihe keskiajan ja renessanssin maalauksissa.

© Museo del Prado

Kristityt eivät ole kyllästyneet odottamaan tuomiopäivää

Kristityt ovat yrittäneet laskea päiviä tuomiopäivään siitä lähtien, kun kiertelevä saarnaaja Jeesus julisti pian tulevaa maailmanloppua.

1000

Keskiajan raamatuntutkijat uskoivat, että Jeesuksen paluu ja tuomiopäivä tapahtuisivat tuhat vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen eli vuonna 1000.

Siksi joukoittain kristittyjä vaelsi vuonna 999 Jerusalemiin, jonne Jeesuksen oletettiin saapuvan. Ryöstely yltyi Euroopassa, sillä monet rikolliset ajattelivat, etteivät kuitenkaan pääsisi taivaaseen.

Kun vuoden 1000 ensimmäinen päivä valkeni, paavi Sylvester II selitti, että hänen lakkaamaton rukoilunsa oli onneksi pelastanut ihmiskunnan sillä erää.

1033

Munkki Radolf Glaber Burgundista uskoi myös tuhannen vuoden ennustukseen – mutta hänen mukaansa ajankohta piti laskea Jeesuksen kuolemasta.

Todisteet hän löysi Raamatun Ilmestyskirjasta, jossa sanotaan, että ”kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan” ja että sitä seuraisivat sota ja rutto.

Munkki eli vuoteen 1047 ja puolusteli pieleen mennyttä ennustustaan sillä, että ”Jumalan armo ja hyvyys” olivat pelastaneet maailman.

1284

Paavi Innocentius III piti islamia syynä ihmiskunnan tulevaan tuhoon.

Hän lisäsi saatanan luvun 666 islamin perustamisvuoteen ja päätteli siitä, että maailmanloppu tulisi vuonna 1284. Innocentius kuoli 50 vuotta ennen julistamaansa tuomiopäivää, ja vuonna 1284 hänen ennustuksensa oli useimmilta unohtunut.

1306

Pappi Gerard Pöhldeläinen laski vuonna 1147 maailmanlopun koittavan tuhat vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri oli ottanut vallan Roomassa.

Konstantinuksesta oli tullut keisari vuonna 306, joten maailmanloppu koittaisi 1306.

Taboriitit olivat Jan Husin oppeja noudattavien hussilaisten radikaali siipi.

© Cesky Institut

1420: Lahko auttoi Herraa puhdistuksissa

Vuonna 1419 tšekkiläinen pappi, taboriittien lahkon johtaja Vaclav Koranda ennusti tuomiopäivän koittavan seuraavan vuoden helmikuussa. Hän julisti, että lahkolaisten pitäisi pysyä kotona tuona kuukautena syntisten tuhoutuessa.

”Sitten eräänä päivänä löydämme kaikki muut kuolleina makaamassa”, Koranda profetoi.

Kun vuonna 1420 ei tapahtunutkaan mitään, Koranda tuumi, että lahkon oli autettava Herraa puhdistamaan maailma syntisistä.

”Taboriitit ovat armeija, jonka Jumala on lähettänyt kaikkialle maailmaan hävittämään pahuuden”, pappi meuhkasi.

Lahkolaiset surmasivat tuhansia ihmisiä, hajottivat luostareita ja polttivat taloja.

Kun Jeesusta ei siltikään kuulunut, lahko hajosi sisäisiin kiistoihin. 1430-luvulla kuningas Sigismundin ritarit nujersivat viimeisetkin taboriitit.

Tulevasta vedenpaisumuksesta varoitettiin pamfleteissa.

© Imageselect

1524: Vedenpaisumus nielaisisi maailman

Saksalainen tähtitieteilijä Johannes Stöffler laski vuonna 1499, että moni planeetta olisi linjassa Kalojen tähtikuvion kanssa 20. helmikuuta 1524, mikä aiheuttaisi valtavan rankkasateen ja sitä seuraavan raamatullisten mittojen vedenpaisumuksen.

Profetia levisi pamfleteissa ympäri Eurooppaa ja synnytti paniikkia. Laivanrakentajilla oli kissan päivät, kun rikkaat tilasivat itselleen arkkeja.

Yksi näistä oli saksalainen kreivi von Iggleheim, joka rakennutti Reinille kolmikerroksisen arkin.

Päivää ennen laskettua tuomiopäivää alkoi hieman sataa ja syntyi joukkotappeluita ihmisten pyrkiessä von Iggleheimin arkkiin.

Sata ihmistä rusentui hengiltä, ja kreivi kivitettiin kuoliaaksi hänen yrittäessään estää paniikissa olevaa ihmismassaa tunkeutumasta alukseensa.

Lontoossa 20 000 ihmistä pakeni turvaan kukkuloille ja kirkonmiehet linnoittautuivat korkealle kirkkojen vinteille.

Kun tulvaa ei tullutkaan, Stöffler teki uudet laskelmat, joiden mukaan vedenpaisumus tulisikin vasta vuonna 1528, mutta kukaan ei enää uskonut häntä.

© Shutterstock

1666: Konservatiivit tekivät polttoitsemurhia

Venäjän ”vanhauskoisten” liikkeelle tsaari Aleksei oli itse antikristus, sillä hän vaati alamaisiaan tekemään ristinmerkin kolmella sormella eikä kahdella, kuten siihen asti oli ollut tapana.

Liikkeen jäsenet uskoivat moisen harhaoppisen tavan johtavan maailman tuhoon eivätkä totelleet.

Moni linnoittautui kotiinsa tai kirkkoihin, ja kun tsaarin sotilaat saapuivat pidättämään heitä, lahkolaiset sytyttivät rakennukset tuleen ja paloivat itse mukana suojellakseen sieluaan kadotukselta.

20 000 ihmistä kuoli liekkeihin. Se ei kuitenkaan saanut tsaaria muuttamaan mieltään, ja lahko on nykyään lähes hävinnyt.

Pilapiirroksessa vuodelta 1843 milleristi on kömpinyt hyvin varustettuun ruokakaappiin odottamaan tuomiopäivää.

© Granger/Imageselect

1844: 100 000 ihmistä myi omaisuutensa

Tutkittuaan monta vuotta Raamattua yhdysvaltalainen viljelijä William Miller näki siinä paljon sellaista, mitä kukaan muu ei ollut huomannut.

Vanhan testamentin Danielin kirja ja mutkikkaat laskelmat vakuuttivat itseoppineen saarnamiehen siitä, että loppu koittaisi 22. lokakuuta 1844, jolloin Jeesus saapuisi ja tuomitsisi kaikki taivaaseen tai helvettiin.

”Jeesus Kristus tulee ja ottaa kaikki pyhät uskovaiset mukaansa ja palkitsee heidät heidän teoistaan”, Miller vakuutti.

Ei-uskoville kävisi hänen mukaansa huonommin: ”Maailma puhdistetaan tulella, ihmisten työt tuhotaan ja syntiset poltetaan tuhkaksi.”

William Miller kuoli vain viisi vuotta pieleen menneen ennustuksensa jälkeen – edelleen vakuuttuneena siitä, että tuomiopäivä oli lähellä.

© Ellen G. White Estate

Millerin profetiaa painettiin julisteisiin, joita kiinnitettiin kirkkoihin eri puolille Yhdysvaltoja, ja ennustusta levitettiin myös lehdissä ja pamfleteissa. Pelkästään New Yorkissa Millerin julistuksesta kiersi 600 000 kopiota.

Miller sai vakuutettua 100 000 yhdysvaltalaista, ja monet myivät kaiken omaisuutensa, sillä sitä ei voinut kuitenkaan ottaa mukaan taivaaseen.

”Jotkut valvovat koko yön valkoiseen ’taivaaseenastumiskaapuunsa’ pukeutuneena odottaen tulevansa temmatuksi taivaaseen hetkenä minä hyvänsä”, kirjoitti Boston State Democrat -lehti.

Kun tuomiopäivää ei tullutkaan, Millerin seuraajat eli niin sanotut milleristit olivat ymmällään. Jotkut alkoivat käyttäytyä kuin lapset siinä pelossa, että eivät olleet olleet riittävän viattomia taivaaseen.

Yksi Millerin papeista vakuutti seuraajille, että Jeesus istui pilvenlaidalla ja kun he vain rukoilisivat oikein tarmokkaasti, hän tulisi alas tuomitsemaan syntisiä.

Useimmat milleristeistä kuitenkin vain masentuivat, etenkin kuin koko Yhdysvallat nauroi heille. Päivä 22. lokakuuta 1844 sai lisänimen ”Suuri pettymys.”

Kaikki eivät kuitenkaan lannistuneet vaan perustivat Seitsemännen päivän adventistit -kirkon, jolla on nykyään yli 20 miljoonaa jäsentä.

Millerin laskelmia ja niiden selityksiä esiteltiin paperilla, ja asiaa valaistiin muun muassa tarueläinten kuvilla.

AF Fotografie/Alamy/Imageselect

Pakanamaiden patsas

Vanhan testamentin Danielin kirjassa mainitun jättipatsaan on tulkittu edustavan pakanallisia Babyloniaa, Meediaa, Persiaa ja Roomaa. Tämä kuva muistutti milleristejä siitä, että kaikki pakanavaltiot tuhoutuisivat.

AF Fotografie/Alamy/Imageselect

Tärkeät luvut

Danielin kirjassa mainittujen lukujen perusteella Miller tiesi, että maailma loppuisi 2 300 vuoden päästä Jerusalemin jälleenrakennusvuodesta 457 eaa. Tukena on lukuja juutalaisesta kalenterista ja muualta Raamatusta.

AF Fotografie/Alamy/Imageselect

Eläimet tuomiopäivän airuina

Tuomiopäivän eläimiä olivat muun muassa vuohet ja seitsemänpäinen lohikäärme. Piirrokset auttoivat milleristejä pitämään silmällä Jeesuksen toisesta tulemisesta kertovia merkkejä.

AF Fotografie/Alamy/Imageselect

Jehovan todistajat järjestävät usein suuria kokouksia, joissa mm. kastetaan uusia jäseniä.

© Loomis Dean/Getty Images

1874, 1878, 1881, 1910, 1925, 1954, 1975, 2000: Kyllä se sieltä vielä tulee

Jehovan todistajat perustettiin 1870-luvulla sille uskolle, että Jeesus saapuisi pian ja loisi maan päälle Jumalan valtakunnan, jonne vain tosiuskovaiset pääsisivät.

Uskontokunnan perustaja Charles Russel kertoi tuomiopäivän koittavan vuonna 1874.

Kun vuosi tuli ja meni eikä mitään tapahtunut, Russel kertoi, että Jeesus oli jo tullut ja läsnä ja olisi vain ajan kysymys, milloin hän tulisi näkyväksi. Seuraavina vuosina hän ennusti maailmanlopun vuosiksi muun muassa vuosia 1878, 1881 ja 1910.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vuonna 1914 oli Jehovan todistajille selvä merkki siitä, että loppu oli lähellä. Maailma oli kuitenkin pystyssä vielä sodan loputtua.

Uusien raamatuntulkintojen perusteella tapahtuma-ajaksi ilmoitettiin vuosi 1925. Silloin myös patriarkat, kuten Mooses ja Daniel, saapuisivat, joten todistajat rakennuttivat heille upean kartanon.

Vuonna 1942 järjestön lehti Vartiotorni vahvisti, että aikaa oli 1900-luvun lopulle asti. Ensin arvailtiin vuotta 1954. Vuonna 1966 lehdessä kerrottiin, että ihmiskunnan loppu eli Harmageddon tapahtuisi vuonna 1975.

Vuonna 1984 Vartiotornissa ilmoitettiin taas, että loppu tulisi ennen vuotta 2000.

Sen jälkeen jehovalaiset eivät ole enää ennustaneet maailmanlopulle tarkkaa vuotta, mutta edelleen he uskovat, että sen aika on ovella.

Astronomi Camille Flammarion uskoi yliluonnolliseen, kuten telepatiaan ja kommunikaatioon kuolleiden kanssa.

© Imageselect

1910: Komeetta tuhoaa Maan

Halleyn komeetta ohittaa Maan joka 76. vuosi, mutta kun se vuonna 1910 taas oli lähestymässä, moni uskoi tuhon olevan ovella.

Syy oli ranskalaisen tähtitieteilijä Camille Flammarionin, joka oli tutkimuksissaan havainnut, että komeetan 22 kilometrin pituinen pyrstö sisälsi runsaasti disyaanikaasua, joka on myrkyllinen syanidiyhdiste.

Kun Maa kulkisi radallaan komeetan pyrstön läpi, maapallo altistuisi väistämättä tappavalle kaasulle.

”Myrkyllinen kaasu valtaa ilmakehän ja saattaa tuhota kaiken elämän maapallolta”, The New York Times -lehti siteerasi Flammarionin teoriaa.

Syntyi paniikki, eikä auttanut, vaikka muut tutkijat koettivat parhaansa mukaan rauhoitella ihmisiä. Ihmiset alkoivat hamstrata kaasunaamareita ja tukkia asuntojensa avaimenreikiä välttyäkseen kaasulta.

Kekseliäät huijarit myivät myrkkyä vastaan pullotettua puhdasta ilmaa ja pillereitä, joita markkinoitiin ”taivaan vihalta suojaavana eliksiirinä”.

© Shutterstock

Pillereitä ja sateenvarjoja

Paniikin yltyessä tuhon ennustuksetkin laajenivat. Jotkut britit pelkäsivät, että Saksan keisarikunta hyödyntäisi tilanteen ja lähettäisi kaasunaamarein varustettuja joukkoja kanaalin yli valtaamaan Britannian.

Greenwichin observatorio sai huolestuneilta kansalaisilta kirjeitä, joissa ennakoitiin odotettavissa olevia luonnonmullistuksia, kuten:

”Tyynimeri ja Atlantti vaihtavat paikkaa, ja valtava tulva-aalto vie mukanaan taloja, laivoja, haita, valaita ja kaikkia eläviä olentoja.”

Komeetan sitten ohittaessa Maan kaikki varotoimet osoittautuivat turhiksi, sillä vähäisellä myrkkykaasulla ei ollut vaikutusta Maan ilmakehään.

Merkillepantavin tapahtuma sen kuukauden aikana, jolloin komeetta ohitti maan, oli Britannian kuninkaan Edvard VII:n kuolema. Monet pistivät sen tietenkin komeetan syyksi.

© Shutterstock

1954: Ufo veisi pelastukseen

1950-luvun alussa yhdysvaltalainen kotirouva Dorothy Martin sai synkän varoituksen tulevasta vedenpaisumuksesta, joka saapuisi 21. joulukuuta 1954 ja tuhoaisi koko Pohjois- ja Etelä-Amerikan.

Martinin mukaan viesti tuli Clarion-nimisen planeetan avaruusolioilta.

Nämä pystyivät kommunikoimaan hänen kanssaan saattamalla hänet ensin transsiin, ja hän kirjoitti heidän viestinsä paperille.

Helpottava tieto oli, että planeetalta lähetettäisiin ufo pelastamaan hänet ja muut uskovat tuholta.

Martinin seuraajista syntyi maailmanloppua odottavien The Seekers -niminen kultti.

Keskiyöllä 21.12.1954 kultin jäsenet odottivat ufoa Martinin talolla, mutta sitä ei kuulunut, eikä myöskään tulvaa.

Lahko hajosi muutaman viikon kuluttua. Martin toimi kuolemaansa asti vuonna 1992 selvänäkijänä.

Myös Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton puhui vuosituhannen vaihtumiseen liittyvistä uhista.

Richard Ellis/Imageselect

2000: Vaarallinen vuodenvaihde

1990-luvun tietokoneet tunnistivat vain vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa.

Siksi moni pelkäsi, että maailman sähköiset verkot romahtaisivat vuoden 1999 vaihtuessa vuodeksi 2000 ja jopa ydinaseet voisivat laueta tietojärjestelmien pettäessä.

Hallitukset käyttivät miljardeja järjestelmämuutoksiin. Vuosituhannen vaihtuessa tietokoneet eivät kuitenkaan romahtaneet ja ongelmat jäivät pieniksi: esimerkiksi ranskalaisen yliopiston valokyltti toivotti opiskelijat tervetulleiksi ”tammikuussa 1900”.

Tuomiopäivän odotus on yhä tärkeässä asemassa joissakin kristillisissä liikkeissä.

© Adventist Evangelism

2028: Lähtölaskenta on taas alkanut

Maailmanloppu tulee, kun on kulunut yksi sukupolvi Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948, ennusti kirjailija Hal Lindsay vuonna 1970 teoksessaan The Late, Great Planet Earth, jossa hän viittasi Matteuksen evankeliumin profetiaan tuomiopäivästä.

Koska sukupolvi Raamatussa oli 40 vuotta, maailmanloppu koittaisi vuonna 1988. Paitsi ettei koittanut.

Kaliforniassa toimiva Mariners Church -niminen uskontokunta on palannut Lindsayn teoriaan sillä muutoksella, että nykyään sukupolvi vastaa 70–80:tä vuotta.

Maailmanlopun aika olisi siis viimeistään vuonna 2028, mitä ennen ihmiskuntaa koetellaan Raamatun mukaan seitsemän vuotta vitsauksilla, kuten sodalla, nälällä ja epidemioilla.

Ne alkavat tämän teorian mukaan vuonna 2021.