Salakuljetettiin Intiasta
Ranskalainen jalokivikauppias Jean Baptiste Tavernier matkusti vuosina 1631–1668 kuudesti Intiaan hankkimaan timantteja Euroopan kasvavalle aatelille.
Useimmat hänen matkoistaan suuntautuivat sisämaassa sijaitsevaan Golcondan sulttaanikuntaan, jossa 30 000 miestä raatoi joka päivä Kollurin kaivoksissa louhimassa timantteja.
Tavernier piti kaikista kaupoistaan tarkkaa kirjanpitoa, mutta niistä ei löydy merkintää sinisen timantin ostosta.
Onkin päätelty, että Tavernier osti kiven pimeästi.
Kaikki timanttikaupat piti 1600-luvulla hyväksyttää sulttaanilla, mutta todennäköisesti Tavernier on ostanut jalokiven salaisella sopimuksella pääministeri Mir Jumlan kanssa ja vienyt sen luvatta maasta.
Vaivannäkö oli kuitenkin turhaa. Sininen on hindujen kuoleman jumalan Yaman väri ja edustaa siten kuolemaa ja tuhoa.
Intialaiset pitivät sinisiä timantteja kirottuina, joten Tavernier olisi voinut todennäköisesti ostaa kiven halvalla sulttaanilta itseltään.
Sinisen värin aiheuttaa boori, joka värjää jalokivet jo pieninäkin määrinä.
Jalokivikauppias Tavernier matkusti usein Intiaan ostamaan timantteja.
Timantista maksettiin ennätyshinta
Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n talousministeri Jean-Baptiste Colbertin 6. joulukuuta 1668 allekirjoittaman asiakirjan mukaan Ludvig maksoi Euroopan ainoasta sinisestä timantista jalokivikauppias Tavernierille ennätykselliset 893 731 liiraa eli nykyrahassa yli viisi miljoonaa euroa sekä paronin arvonimen.
Colbert kuvaili timanttia ”siniseksi, paksuksi ja sydämenmuotoiseksi”.
Kauppa herätti huomiota kaikkialla Euroopassa, ja siitä kerrottiin muun muassa brittiläisessä aikakauslehdessä.
Varastettiin kuninkaalta
Ranskan vallakumouksenjohtomiehiin kuulunut Georges Danton takavarikoi vuonna 1792 sinisen timantin kuningas Ludvig XVI:lta.
Danton vastasi nuoren tasavallan lain ja järjestyksen säilymisestä, ja hän pelkäsi, että Ludvig voisi lahjoa Euroopan muut kruunupäät auttamaan itsensä takaisin valtaistuimelle.
Niinpä hän määräsi sotilaat takavarikoimaan kruununjalokivet.
Arvoesineet vietiin kuninkaalliseen aarrekammioon, jossa niitä vartioitiin yötä päivää.
Syyskuun 16. päivänä myöhään yöllä tuntematon rikollinen kuitenkin murtautui aarrekammioon ja varasti sinisen timantin, joka ei enää konsaan palannut Ranskaan. Varkautta ei koskaan selvitetty.
Ludvig XVI syöstiin vallasta vuonna 1789, ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin.
Kateissa 20 vuotta
Tasan 20 vuotta katoamisestaan Hope-timantti pulpahti taas esille Euroopassa syyskuussa 1812, mutta kolmena kappaleena, kun jalokivikauppias Daniel Eliason toi myyntiin kaksi pientä ja yhden suuren sinisen timantin.
Timanttien myyjää ei paljastettu Useimmat historioitsijat uskovat, että kivet oli leikattu Ludvigin sinisestä timantista, sillä ensinnäkin Euroopassa ei tunnettu muita sinisiä timantteja ja toiseksikin kivet ilmaantuivat esiin 20 vuoden päästä varkaudesta – sopivasti juuri sen ajan kuluttua, jonka Ranskan vallankumoushallitus oli asettanut rikosten vanhenemiselle.
Timantin olinpaikka noina vuosina on arvoitus, mutta monet uskovat, että Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand oli saanut sen lahjukseksi Ranskan vallankumouksellisilta.
Herttua oli johtanut Preussin ja Itävallan hyökkäystä Ranskaan 1792.
Braunschweigilla oli ollut tilaisuus lyödä Ranskan joukot juuri pari päivää ennen timantin katoamista, kun hänen joukkonsa olivat 14. syyskuuta marssineet valtavalla miesylivoimalla ranskalaiseen Valmyn kaupunkiin. Upsee riensa hämmästykseksi herttua ei kuitenkaan hyökännyt.
Neljä päivää myöhemmin Braunschweig vetäytyi taisteluitta ja Ranska säästyi.
Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand mahdollisesti lahjottiin sinisellä timantilla.
Kuningas velkaantui
Englannin kuningas Yrjö IV osti timantin Daniel Eliasonilta. Historioitsijoiden mukaan ei ole sattumaa, että timantti päätyi juuri Yrjö-kuninkaalle, sillä Braunschweigin herttua oli hänen appensa.
Timantti oli Yrjö IV:n hallussa hänen kuolemaansa vuoteen 1830 asti. Kun kuninkaan kuolinpesää selviteltiin, syntyi skandaali.
Kuningas oli kerännyt mahtavat velat, ja pesänhoitajan, Wellingtonin herttuan, piti myydä sininen timantti kattaakseen edes osan veloista.
Kiven osti Wellingtonin henkilökohtainen ystävä, irlantilainen jalokivikauppias ja pohatta Henry Phillip Hope. Seuraavat 72 vuotta timantti kuului Hope-suvulle, jonka mukaan se sai myös kutsumanimensä.
Jalokivikauppiaan vesa keksi kirouksen
Vuonna 1902 Hope-suku ajautui konkurssiin, ja Washington Post -lehti kirjoitti ”kirotusta timantista, jota kukaan ei halua”.
Ranskalainen Cartierin jalokivikauppiassuku osti kuitenkin timantin vuonna 1910 pilkkahintaan.
Perheen poika Pierre sai tehtäväkseen myydä kiven eteenpäin, ja saadakseen paremmat rahat hän keksi tarinan, että Tavernier oli ryöstänyt timantin hindujumala Sitan patsaalta ja Sita oli siitä hyvästä kironnut kiven.
Seurapiirirouvan suosikkikoru
Pierre Cartierin sepittämä tarina timantin kirouksesta kiehtoi äveriästä Evalyn Walsh McLeania.
Hän osti timantin huippuhintaan 189 000 dollarilla vuonna 1910 Washington Postin omistavan miehensä Ned MacLeanin kanssa.
Evalyn ei kuitenkaan uskonut timantin kiroukseen sittenkään, kun traagiset sattumukset alkoivat koetella hänen onnellista perhettään.
Paris- kunnan 9- vuotias Vinson- poika kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1919, ja pian sen jälkeen Ned MacLean julistettiin mielisairaaksi. Hän vietti loppuelämänsä hoitolaitoksessa.
Washington Post joutui vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, ja se myytiin pakkohuutokaupassa vuonna 1933.
Perheen taloudellisista ongelmista huolimatta Evalyn Walsh yritti vuonna 1932 auttaa lentäjäystäväänsä Charles Lindberghiä, jonka poika oli kidnapattu.
Hän panttasi Hopen 37 500 dollarilla auttaakseen saamaan kokoon pojasta lunnaiksi vaaditun rahasumman. Myöhemmin Walsh myi muut korunsa hankkiakseen Hope-timantin takaisin.
Kun Evalyn Walsh vuonna 1947 kuoli, hän jätti jälkeensä valtavat velat, ja Hope-timantti jouduttiin myymään velkojen maksamiseksi.
Timantin ostaja Harry Winston piti sen vuoteen 1958, jolloin hän myi sen Smithsonian-instituutille Washingtoniin. Tarkkaa myyntihintaa ei tiedetä, mutta huhutaan Harry Winstonin saaneen valtiolta kymmenen vuoden verovapauden kahisevan sijaan.
Timantin kirous
Jean-Baptiste Tavernier: Kuoli villikoirien raatelemana Venäjällä.
Ludvig XVI: Syöstiin vallasta ja teloitettiin muun perheensä kanssa.
Hopen suku: Outoja kuolemantapauksia viiden sukupolven ajan.
Simon Montharides: Jalokivikauppias, joka omisti timantin vuonna 1908, kuoli perheineen auto-onnettomuudessa.
Sulttaani Abdul Hamid: Osti Hope- timantin vuonna 1909 ja syöstiin vallasta samana vuonna.
Harry Winstonin vaimo esittelee Hope-timanttia Smithsonian-instituutissa Washingtonissa.
Lukkojen taa
Aamulla 10. marraskuuta 1958 maailmankuulu sininen timantti saapui huomaamattomassa paketissa Washingtonin Smithsonian-instituuttiin.
Siitä lähtien kiveä on säilytetty instituutin luonnonhistoriallisessa museossa, jossa se on yleisön nähtävillä paksun lasin suojassa.
Museo tutki timantin koostumusta ja historiaa vuoteen 2005 asti.
Tutkimukset muun muassa varmistivat, että sininen Hope on osa Ludvig XVI:lle kuulunutta sinistä timanttia.
Asiantuntijoiden mukaan sen arvo on noin 250 miljoonaa dollaria.