Ihmeellisiä ilmestyksiä

Ihmiset ovat kautta aikojen kertoneet tarinoita myyttisistä olioista. Tarueläinten avulla on selitetty käsittämättömiä ilmiöitä, ja ne ovat osaltaan tehneet maailmasta ymmärrettävämmän. Niihin uskoville tarujen otukset ovat olleet aivan yhtä todellisia kuin metsän eläimet.

Ihmiset ovat kautta aikojen kertoneet tarinoita myyttisistä olioista. Tarueläinten avulla on selitetty käsittämättömiä ilmiöitä, ja ne ovat osaltaan tehneet maailmasta ymmärrettävämmän. Niihin uskoville tarujen otukset ovat olleet aivan yhtä todellisia kuin metsän eläimet.

Maalohikäärme

Maalohikäärme tunnetaan kaikkialla. Lännessä se on usein paha, Idässä puolestaan kiltti ja hyväntahtoinen.

© Mary Evans

Kaikkialla maailmassa kerrotaan tarinoita suurista liskoja tai käärmeitä muistuttavista olioista. Maalohikäärmeet ovat usein viisaita ja kilttejä.

Tunnetuimpia tarueläimiä ovat maalohikäärmeet. Niistä kerrotaan kaikkialla maailmassa eri kulttuureissa lukuisina muunnelmina.

Tarujen tarkkaa alkuperää ei tunneta, ja usein lohikäärmetarinoiden ja muista matelijoista, kuten krokotiileistä ja suurista käärmeistä, kerrottujen tarinoiden raja onkin häilyvä. Tarinoiden lohikäärmeet ovat usein hyvin kiinnostuneita kullasta ja jalokivistä, joita ne voivat kerätä vuosisatoja.

Ajan mittaan lohikäärmeelle kertyy valtava aarre, jota se vartioi luolassaan. Erityisen laajalti lohikäärmeisiin uskotaan Kiinassa, jossa niitä pidetään onnea ja rikkautta tuovina jumalolentoina.

Lohikäärmeisiin liitetyt merkitykset vaihtelevat, mutta karkeasti jaotellen Lännessä niitä pidetään pahoina ja ilkeinä, Idässä puolestaan viisaina ja hyvinä.

Kentauri

Kreikassa kentaureita pidettiin villeinä ja väkivaltaisina.

© scanpix/corbis

Kreikkalaisessa mytologiassa kentauri – ihmisen ja hevosen sekoitus – on tunnettu tuhansia vuosia. Kentaurit syntyivät kuningas Iksionin liitosta Zeuksen puolison Heran hahmossa olleen pilven kanssa.

Tarinoissa kentaurit ja ihmiset eivät tule toimeen keskenään vaan joutuvat jatkuvasti kahinoihin, etenkin kun kentaurit alkoholia juotuaan muuttuvat aggressiivisiksi.

Yksi merkittävimmistä taisteluista käytiin kentaurien yrittäessä siepata kaikki naisvieraat Peirithoksen häistä. Siitä lähtien kaikki kentaurit on tavattaessa järjestään tapettu tai karkotettu.

Sekä antiikin Kreikassa että myöhemmässä kirjallisuudessa kentaurit ovat symboloineet kesyttämätöntä ja villiä, vaikka yksittäisiä kentaureja on myös kuvattu viisaina opettajina.

Ihmissusi

Susiksi muuttuvista ihmisistä eli ihmissusista kerrotaan yleisimmin Euroopassa, mutta vastaavia olentoja tunnetaan myös muualla.

Myytin synnystä ollaan montaa mieltä, mutta ajatus siitä, että ihminen voi muuttua eläimeksi, elää vahvana monissa tarustoissa ja uskonnoissa. Siitä voidaan päätellä, että myytit ovat syntyneet toisistaan riippumatta.

Useimmiten ihmissudet ovat tavallisia ihmisiä, jotka muuttuvat eläimeksi kirouksen seurauksena.

Ihmissusitarinoilla on harvoin symbolista merkitystä, tosin joskus niillä pyritään osoittamaan, että itse Paholainen kulkee keskuudessamme ja voi kirouksellaan saattaa viattomimmankin pahuuden voimien valtaan.

Yksisarvinen

Yksisarvinen edustaa rohkeutta ja puhtautta.

© scanpix/corbis

Hevosen kaltainen olio, jolla on sarvi otsassa, tunnetaan erityisesti Euroopassa, mutta sillä on vastineensa myös Aasiassa ja Afrikassa. Ensimmäisenä yksisarvisia kuvasivat kreikkalaiset, ja niitä pidettiinkin antiikin aikaan tavallisina eläiminä.

Vasta keskiajalla yksisarviseen alettiin liittää maagisia ominaisuuksia. Samalta aikakaudelta ovat peräisin yksisarvisen kuvaukset valkoisena hevosena, jolla on terävä sarvi otsassa.

Ainoa yhtymäkohta aikaisempaan oli sarvi – esimerkiksi Marco Polo kuvaili eläintä, joka muistutti pikemminkin sarvikuonoa.

Ajoittain yksisarvinen on ollut rohkeuden ja voiman symboli, mutta useimmiten se edustaa puhtautta ja neitseellisyyttä.

Vesikäärmeet

Skandinaavisessa mytologiassa Thor yrittää surmata Midgårdin käärmeen eli Jörmundgarin.

© bridgeman

Käärmeiden ja lohikäärmeiden kaltaiset oliot, jotka elävät meren- tai järvenpohjassa, tunnetaan lähes kaikissa kulttuureissa.

Skandinaavisessa mytologiassa voi esimerkiksi törmätä ns. maailmankäärmeeseen, Jörmundgariin, jonka ruumis ulottuu koko maailman ympäri.

Vesikäärmeet ovat käärmeen näköisiä, tosin joillakin voi olla räpylät. Merikäärmeet ovat suuri vaara merenkävijöille, kun taas järvissä asustelevat harvoin näyttäytyvät.

Ne vartioivat usein vedenalaista linnaa tai mahtavaa aarretta.

Kraken

Kraken on meripeto, joka voi pitkillä lonkeroillaan upottaa laivoja. Se elää mm. Norjan rannikolla.

© Pierre Denys de Montfort

Valtavista lonkerollisista merihirviöistä on kerrottu kautta aikojen, mutta ensimmäiset yksityiskohtaiset kuvaukset ovat peräisin 1700-luvun keskivaiheilta.

Silloin norjalainen piispa Erik Pontoppidan kertoi, että Norjan rannikolla saattoi törmätä kraken-nimiseen merihirviöön, joka oli niin valtavan kokoinen, että merimiehet monesti erehtyivät luulemaan sitä saareksi nähtyään sen kelluvan liikkumatta veden pinnalla.

Krakenilla on lukuisia pitkiä lonkeroita, ja se pystyy vetämään suurimmankin laivan syvvyyksiin. Se on kuitenkin myös hyvin vaarallinen sukeltaessaan, koska silloin se aiheuttaa laivat mukaansa imaisevan valtavan pyörteen.

Krakenista voi olla myös hyötyä, sillä pohjassa levätessään se vetää puoleensa suuria kalaparvia. Rohkea kalastaja voi siis saada mahtavan saaliin, jos hän panee henkensä alttiiksi ja uskaltaa seurata mahtavaa krakenia.

Seikkailutarinoissa krakenista on tullut meren vaarojen symboli. Esimerkiksi Jules Vernen romaanissa Sukellusveneellä maailman ympäri mainitaan krakenia muistuttava lonkerohirviö.

Todennäköisesti kraken-tarinoiden taustalla on vähemmän mystinen eläin. Jo 1800-luvun alkupuolella tanskalainen eläintieteilijä Japetus Steenstrup väitti, että tarinat krakenista perustuvat laivojen kohtaamisiin valtavan kymmenlonkeroisen jättiläiskalmarin kanssa. Eläin voi kasvaa jopa 13 metrin pituiseksi.

Bunyip

Bunyip, Australian vesistöissä elävä hylkeen kaltainen otus, syö kaikki, jotka uskaltavat tulla lähelle.

© State Library of Victoria

Kun eurooppalaiset siirtomaaisännät tulivat Australiaan 1700-luvulla, he kuulivat bunyip-nimisestä hirviöstä.

Alkuasukkaat kuvailivat sitä vedessä eläväksi olioksi, jolla oli hevosen häntä, räpyläjalat ja mursun hampaat – ja joka pisti poskeensa kaikki, jotka uskaltautuivat öiseen aikaan järvien tai jokien lähistölle.

Siirtomaaherrat uskoivat, että kyseessä oli todellinen eläin, jota ei vain vielä ollut ”löydetty”, ja Sydneyn Australian Museumiin asetettiin jopa vuonna 1848 näytteille bunyipin kallo. Se osoittautui kuitenkin vain valtavaksi hevosen kalloksi.

Bunyip on juurtunut syvälle Australian mytologiaan, ja sitä esittäviä kalliomaalauksia on löydetty runsaasti. Niinpä bunyip-tarinoiden arvellaan ulottuvan jopa 10 000 vuotta ajassa taaksepäin.

Jotkut tutkijat arvelevat, että kyseessä on jo sukupuuttoon kuollut eläin, toiset uskovat tarinan syntyneen jokiin loukkuun jääneistä hylkeistä.

Merenneidot

Oliot, joilla on ihmisen ylävartalo ja kalan pyrstö, ovat tunnettuja eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti niistä on kuvauksia Euroopassa.

Vanhimmat tunnetut tarinat ovat todennäköisesti peräisin Babyloniasta yli 3 000 vuoden takaa. Alueelta peräisin olevassa tarussa kerrotaan mm. meren kuninkaasta Oanneksesta, jolla oli ihmisen pää ja jalat mutta joka muuten muistutti suurta kalaa.

Ajan mittaan elämään ovat jääneet erityisesti tarinat naispuolisista vedenhaltijoista eli merenneidoista, jotka usein tuottivat huonoa onnea. Kreikkalaisissa tarinoissa kerrotaan esim.

Merenneidoista, jotka lauloivat niin kauniisti, että merimiehet hyppäsivät laulun kuullessaan mereen – osasivatpa sitten uida tai eivät.

Myöhemmissä tarinoissa neidot houkuttelivat ihanalla ulkomuodollaan laivoja karille.

Yleensä vedenhaltijoihin on suhtauduttu suurella kunnioituksella. Ne saattavat olla ystävällisiä ja auttaa haaksirikkoutuneita, mutta toisaalta ne myös aiheuttavat usein onnettomuuksia.

Lentävät lohikäärmeet

Ilmalohikäärmeet ovat lohikäärmeistä perinteikkäimpiä, ja niitä esiintyy tunnetuimmissa kansantaruissa ja legendoissa. Lentäviä lohikäärmeitä on erilaisia, ja jokaisella on oma tehtävänsä, joka vaihtelee yleensä taustalla olevan kulttuurin mukaan.

Keski- ja Etelä-Amerikan quetzalcoatl eli sulkakäärme lahjoittaa ihmisille viisauden, ja Australian sateenkaarilohikäärmeen tärkein tehtävä on kantaa sateenkaarta selässään ja asettaa se sateen jälkeen taivaalle.

Kiinassa ja Japanissa lohikäärmeet ovat yleensä viisaita ja hyviä vaikkakin ankaria suojelijoita, joiden lähelle ei ole helppo päästä, sillä niiden pyrstöt voivat synnyttää tornadoita ja pyörremyrskyjä roikkuessaan alas pilvistä.

Lohikäärmeisiin on liitetty myös erilaisia symbolisia merkityksiä. Niitä voidaan pitää pahuuden ja ahneuden symbolina, mutta toisaalla ne edustavat viisautta ja pitkäikäisyyttä.

Harpyijat

Kreikkalaisessa mytologiassa harpyijat ovat siivekkäitä olioita, joita jumalat lähettävät ihmisiä kiusaamaan.

Yksi ilkeimmistä taruolennoista, jonka kynsiin voi joutua, on harpyija. Harpyijat ovat pahoja, julmia ja väkivaltaisia olioita, joita jumalat lähettävät kiusaamaan tahtoaan vastaan rikkoneita ihmisparkoja. Ne saattavat esimerkiksi varastaa ihmisten ruuat tai siepata ihmisen raadeltavakseen ja kidutettavakseen.

Harpyijoiden määrä vaihtelee tarinasta toiseen. Vanhimmissa kuvauksissa niitä on vain kaksi, myöhemmin luku kasvaa kolmeen. Harpyijoiden kerrotaan olevan sisaruksia, ja monet pitävät niitä erilaisten tuulten henkilöityminä ja tuulen tuhovoiman ilmentyminä.

Sanan ”harpy” yksi varhaisista merkityksistä on ollut ”pyörretuuli”, ja kerrotaankin harpyijoiden metsästävän vain huonolla ilmalla.

Alunperin harpyijat eivät olleet ihmisvartaloisia lintuja vaan lentäviä pahoja henkiä, jotka aiheuttivat etenkin manalan alimpaan kerrokseen eli Tartarokseen matkalla oleville hankaluuksia ja onnettomuuksia. Toisissa tarinoissa harpyijat kuvataan laumaksi pahantahtoisia lintuja.

Ukkoslintu

© Stan Wamiss

Pohjois-Amerikan intiaanien tarustoissa esiintyy ukkoslintu, joka aiheuttaa ukkosen ja salamoinnin siiveniskuillaan. Tutkijoiden mukaan tarinoilla jättiläismäisestä linnusta voi olla juurensa todellisuudessa.

Pohjois-Amerikan intiaanien perimätiedossa ukkonen ei ole ilmatieteellinen ilmiö, vaan sen aiheuttaa valtava ukkoslintu, joka silloin tällöin lähtee kotivuoreltaan metsiin ja preerioille metsästämään.

Linnun siiveniskut saavat pilvet puristumaan toisiaan vasten, mistä aiheutuu kauas kumuava ukkosenjylinä. Salamat puolestaan aiheutuvat joko ukkoslinnun silmien välähdyksistä tai sen kynsissään kantamista käärmeistä.

Ukkoslintutarinoiden alkuperä on tuntematon, mutta kertomukset ovat yleisiä pohjoisamerikkalaisen alkuperäisväestön keskuudessa.

Vielä 1800-luvun lopulla ukkoslinnusta löytyi lukuisia kalliomaalauksia erityisesti Pohjois-Amerikan länsiosista.

Ukkoslinnun tärkein tehtävä on ollut selittää selittämätöntä eli ukkosen syntyä ja tehdä ilmiöstä siten helpommin käsiteltävä.

Jotkut tutkijat uskovat, että myytit saattavat pohjautua suulliseen perimätietoon muinoin todella eläneistä jättiläislinnuista, jotka ovat jo kuolleet sukupuuttoon tai joita jopa saattaa elää jossain muutama yksilö. Mahdollisesti tällaisia lintuja eli vielä Pohjois-Amerikassa, kun ensimmäiset alkuasukkaat saapuivat alueelle arviolta noin 12 000 vuotta sitten.

Feenikslintu

© danmarks natur- og lægevidenskabelige bibliotek

Feenikslinnusta kertova myytti on alkujaan peräisin muinaisesta Foinikian valtakunnasta, joka sijaitsi suunnilleen nykyisten Libanoninja Syyrian alueilla. Sittemmin tarina kuolemattomasta linnusta on levinnyt eri versioina kaikkialle maailmaan.

Samanaikaisesti voi olla olemassa vain yksi feenikslintu. Tämä ainutlaatuinen yksilö kuitenkin elää hyvin pitkään, tarinasta riippuen 500–1 500 vuotta. Kun aika on koittanut, se rakentaa nuotion
kanelipuun oksista, asettuu nuotioon ja sytyttää sen.

Kun vanha feeniks on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi.

Legendaariseen punakultahöyheniseen feenikslintuun on eri aikoina liitetty erilaisia maagisia ominaisuuksia. Keskiajalta lähtien feeniksiä hyödynnettiin myös kristinuskossa, jossa siitä tuli mm.

Jälleensyntymisen, kuolemattomuuden, uhrautuvaisuuden ja kuolemanjälkeisen elämän symboli.