Vuonna 1917 bolševikit syöksivät Venäjällä tsaarin vallasta ja nousivat maan johtoon. Samalla kumoutui tsaarin homoseksuaalisuutta koskenut kielto.
Bolševikit laillistivat samaa sukupuolta olevien välisen seksin joulukuussa 1917, ja päätös vahvistettiin tarkistusten jälkeen Neuvostoliiton uudessa rikoslaissa vuosina 1922 ja 1926.
Vaikka homoseksuaalit olivat nyt ainakin juridisesti tasa-arvoisia kansalaisia, kommunistipuolueella oli vaikeuksia muodostaa ja vakiinnuttaa omaa kantaansa homoseksuaalisuuteen.
Stalin kielsi homoseksuaaliset suhteet ja käytti lakia kilpailijoidensa vainoamiseen.
Psyykkinen sairaus
1920-luvulla Neuvostoliiton poliittisten johtajien kannat vaihtelivat homoseksuaalien sietämisen, tukemisen ja vastustamisen välillä. Monet neuvostojohtajat pitivät homoseksuaalisuutta psyykkisenä sairautena, joka tuli parantaa.
Kaikki eivät silti jakaneet tätä näkemystä. Esimerkiksi terveysministeri Nikolai Semaško piti homoseksuaalien vapauttamista ”osana vallankumousta”, ja hän ajoi useita sosiaalisia uudistuksia, jotka antaisivat homoseksuaaleille lisää oikeuksia.
Semaškon puoluetoverit kuitenkin tyrmäsivät uudistukset – he pitivät homoseksuaalisuutta esimerkkinä ”kansakunnan rappeutumisesta”.
VIDEO: Homoseksuaalisuus Neuvostoliitossa
Stalin sanoi viimeisen sanan
Erimielisyydet ratkesivat tylysti, kun Josif Stalin kielsi miesten välisen seksin vuonna 1933. Kovimmillaan siitä voitiin tuomita viideksi vuodeksi työleirille. Tuomio jaettiin vuosittain noin tuhannelle miehelle.
Samoihin aikoihin Stalinin propagandakoneisto alkoi yhdistää homoseksuaalisuuden pedofiliaan ja fasismiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan Stalin käytti homosuhteet kieltävää lakia poliittisten vihollistensa vainoamiseen ja raivaamiseen tieltään.
Homoseksuaalien sorto jatkui Venäjällä aina vuoteen 1993 asti, jolloin homoseksuaaliset suhteet jälleen laillistettiin.