Shutterstock/Anas-Mohammed
Hamas

Miten Hamas syntyi?

Israel näki 1970-luvulla tilaisuuden käyttää erilaisia islamistisia liikkeitä Palestiinan vastarinnan pilkkomiseen osiin. Strateginen siirto osoittautui kuitenkin katastrofaaliseksi virheeksi.

Israelilaiset heräsivät lauantaina 7. lokakuuta 2023 räjähdysten ääneen, kun tuhansia Gazan kaistalta tulleita raketteja syöksyi Etelä-Israeliin.

Samaan aikaan asemiehet rynnäköivät useisiin Israelin kaupunkeihin sekä tappoivat ja sieppasivat satoja sotilaita ja siviilejä hyökkäyksessä, jollaista ei ollut nähty vuosiin.

Verisen hyökkäyksen takana oli Hamas eli palestiinalainen järjestö, joka on EU:n ja Yhdysvaltojen terroristilistalla.

Hamasin perustivat virallisesti vuonna 1987 syvästi uskonnollisen Muslimiveljeskunnan jäsenet.

Tuolloin Palestiinan Israelin vastaista vastarintaa hallitsivat PLO:n ja Fatahin kaltaiset maallistuneet ja kansallismieliset liikkeet, ja useiden israelilaisten ja amerikkalaisten lähteiden mukaan Israel piti Hamasia välineenä palestiinalaisten jakamiseksi.

Tämän vuoksi Israel sulki 1970- ja 1980-luvuilla silmänsä Palestiinan islamistisilta voimilta ja toisinaan jopa tuki niitä.

”Valitettavasti Hamas on Israelin luomus", kertoi kaksi vuosikymmentä Gazassa työskennellyt israelilainen entinen uskontosuhteiden virkailija Avner Cohen Wall Street Journalille vuonna 2009.

VIDEO: Näin Israel auttoi Hamasin muodostamisessa

Video

Palestiinalaiset ottivat Hamasin omakseen

Hamasista tuli nopeasti suosittu palestiinalaisten keskuudessa. He kokivat liikkeen, joka keskittyi voimakkaasti sosiaalipalveluihin, pystyvän vastaamaan paremmin heidän päivittäisiin tarpeisiinsa kuin maallisemmat liikkeet.

Hamas pyrki kuitenkin aseelliseen konfliktiin Israelia vastaan ja käytti erityisesti itsemurhapommittajia vahingoittaakseen sekä siviili- että sotilaskohteita. Vuonna 2004 Israel sai lopulta tarpeekseen ja tappoi liikkeen johtajan Ahmed Yassinin helikopterihyökkäyksessä, jossa kuoli myös hänen kaksi henkivartijaansa ja yhdeksän siviiliä. Yassin oli jo pyörätuoliin sidottu ja lähes sokea, ja maailmanlaajuisesti tuomittu isku teki hänestä palestiinalaisten suuren marttyyrin.

Hamasin suosio kasvoi huimasti, ja vuonna 2006 se saavutti ensimmäisen voittonsa Palestiinan parlamenttivaaleissa. Hamas oli lyhyen jakson hallituksessa Fatahin kanssa.

Osapuolten väliset jännitteet johtivat kuitenkin aseelliseen konfliktiin, jonka jälkeen Hamas otti Gazan kaistan hallintaansa.

Siitä lähtien Hamas on hallinnut Gazaa tiukalla kädellä ja tehnyt säännöllisesti iskuja israelilaisiin kohteisiin.