Bridgeman/Getty images
Vartija Lontoossa piti huolta asukkaista

Mitä yövartija teki työkseen?

Ennen vanhaan oli olemassa monia ammatteja, jotka ovat nyttemmin kadonneet. 1700-luvun lopulta alkaen Lontoon yövartijoiden työasuna oli pitkä sininen takki.

Nykyisen kaltaiset poliisivoimat saivat alkunsa 1800-luvulla. Sitä ennen poliisin virkaa olivat keskiajalta lähtien toimittaneet kaupungeissa öiseen aikaan järjestystä valvoneet yövartijat.

Suomenkin kaupungeissa oli yövartijoita jo keskiajalla, jolloin heidän tehtävänsä oli muun muassa partioida kaduilla ja pitää vahtia mahdollisten tulipalojen varalta.

Maaseudulla yövahteja alettiin käyttää 1800-luvun alussa.

Etelä-Pohjanmaalla heidän tehtävänsä oli estää puukkojunkkareiksi kutsuttuja nuorukaisia ottamasta laitumelta toisten hevosia ja ajamasta niitä uuvuksiin.

Keskiajan poliisivoimat

1700-luvun lopulta alkaen Lontoon yövartijoiden työasuna oli pitkä sininen takki.

Yövartijan lyhty
© Shutterstock

Lyhty valaisi kierroksellaan olevan yövartijan tietä. Keskiajalla kaupungeissa ei ollut minkäänlaista katuvalaistusta.

Yövartija vanha vartija
© Bridgeman/Getty images

Vartija huusi tasatunnein värssyn, jolla hän ilmoitti kellonajan. Siitä kaupunkilaiset myös kuulivat vartijan olevan kierroksellaan.

Räikkä herätti ja hälytti
© Bridgeman/Getty images

Räikkä tai kello kuului yövartijoiden varusteisiin. Niillä he tekivät hälytyksen esimerkiksi tulipalon sattuessa.

Piikikäs aamutähti
© Bridgeman/Getty images

Aseistus piti aisoissa varkaat, juoppolallit ja muut öykkärit. Samalla se symboloi yövartijoiden auktoriteettia aivan kuten poliisien virkamerkki nykyään. Englannissa yövartijoilla oli yleensä pitkä keppi, Saksassa hilpari ja Tanskassa ”aamutähti” eli piikikäs nuija.