Travelers in the Middle East Archive
Kannabis.

Milloin kannabiksesta tuli laitonta?

Noin 650 vuotta sitten muuan arabipäällikkö sääti ensimmäisen kannabiskiellon ja uhkasi lain rikkojia tuskallisella rangaistuksella – mutta sekään ei saanut alamaisia lopettamaan savuttelua.

Yksi ensimmäisistä tunnetuista kannabiskielloista langetettiin vuonna 1378 Arabiassa. Emiiri Soudom Sheikhouni kyllästyi tuolloin siihen, että hänen köyhät alaisensa torkahtelivat kannabista polteltuaan niin, että työt jäivät tekemättä, ja päätti lopulta kieltää koko päihteen.

Emiiri määräsi kaikki alueen hamppukasvit tuhottavaksi ja päätti, että kannabiksen käytöstä kärähtäviltä revitään kaikki hampaat pois.

Kiellolla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta – vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa kannabiksen käyttö päinvastoin vain lisääntyi.

Kuningas: Teistä tulee tolloja!

Seuraava tunnettu kannabiskielto julistettiin neljä vuosisataa myöhemmin, kun kuningas Andrianampoinimerina uudisti vuonna 1787 Madagaskarin lainsäädäntöä ja tuomitsi kannabiksen käytön yhteiskunnallisesti haitalliseksi toiminnaksi, josta seuraisi kuolemanrangaistus.

”Kun poltatte hamppua, teistä tulee tolloja. Kun poltatte pitkiä lehtiä, järkenne lähtee. Tästä syystä en salli sitä”, kuningas totesi. Lopulta hänen oli silti todettava, ettei kuolemanrangaistuskaan kitkenyt kannabiksen käyttöä valtakunnasta.

1800-luvulla kannabis kiellettiin myös muun muassa Mauritiuksella, Singaporessa ja Kreikassa.

Kannabiskiellot yleistyivät vauhdilla etenkin 1900-luvun alkupuoliskolla, ja vuonna 1925 YK:n edeltäjä Kansainliitto ryhtyi ensimmäisenä kansainvälisiin toimiin kannabista vastaan.

Kannabis lisättiin tuolloin niin kutsutussa kansainvälisessä oopiumisopimuksessa mainittujen kansainvälisesti valvottavien vaarallisten aineiden luetteloon.

Kannabis kriminalisoitiin kuitenkin varsinaisesti monissa Euroopan maissa vasta toisen maailmansodan jälkeen – esimerkiksi Suomessa vuonna 1966.

Miten kauan kannabista on käytetty?

Kannabista on käytetty jo muinaisista ajoista alkaen. Historioitsijat arvioivat, että kasvin käytön omaksuivat ensimmäisinä kiinalaiset yli kymmenentuhatta vuotta sitten.

Suitsukeastia.
© Xinhua Wu

10 000 eaa.

Kannabis on ensimmäisiä viljelykasveja. Sitä alettiin viljellä Luoteis-Kiinassa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin kannabista alettiin myös käyttää päihteenä. Vuonna 2019 tutkijat löysivät kannabisjäämiä suitsukeastiasta, joka oli löytynyt 2 500 vuotta vanhalta hautapaikalta.

Assyria.
© Sailko

2 000 eaa.

Kannabis levisi Aasiasta Lähi-itään, jossa sitä käyttivät ensimmäisinä nykyisen Irakin alueella eläneet muinaiset assyrialaiset. He käyttivät kannabista suitsukkeena ja kutsuivat sitä nimellä qunabu, josta ilmeisesti juontuu myös nykyisin käytetty sana kannabis.

Skyytit.
© ArchaiOptix

500 eaa.

Ensimmäinen kirjallinen maininta kannabiksesta on kreikkalaisen Herodotoksen (noin 484–425) tekstissä. Tämä kuvaa, miten ratsastajakansa skyytit heittivät kannabiksen siemeniä kuumille kiville ja hengittivät niiden savua. ”Skyytit kiljuivat innosta tämän höyrykylvyn äärellä”, historioitsija kirjoitti.