Hermenegildo Miralles
Katalonialaisia kapinallisia

Miksi Katalonia haluaa irtautua Espanjasta?

Katalonialaiset tarttuivat ensi kertaa aseisiin Espanjan kuningasvaltaa vastaan 1600-luvulla. Sen jälkeen konflikti on vain tulehtunut entisestään.

Katalonian historia ulottuu pitkälle keskiajalle, jolloin katalaanin kieli ja erillinen katalonialainen kulttuuri alkoivat muotoutua Espanjan ja Ranskan rajaseudulla.

Katalonialaisia kapinallisia

Katalonialaiset alkoivat vuonna 1640 kapinoida Espanjan kuningasta vastaan hyökkäämällä tämän sotilaiden kimppuun.

© Hermenegildo Miralles

Katalonian alueet yhdistyivät vuonna 1137 Katalonian ruhtinaskunnaksi, joka muodosti valtioliiton Aragonian kuningaskunnan kanssa. Todellisuudessa alueella oli kuitenkin vahva itsehallinto ja muun muassa oma tuomioistuin. Järjestelyn ansiosta katalonialainen kulttuuri ja kieli saivat kukoistaa.

Katalonialaiset haluavat oman valtion

Meidän aikamme katalonialainen separatismi syntyi 1800-luvulla, kun teollistuminen toi runsaasti vaurautta Kataloniaan. Separatismin kannattajat perustelivat kantaansa sillä, että katalonialaisilla oli oma kulttuuri ja heidän taloudellinen asemansa vahvistuisi, jos alue irtautuisi Espanjasta.

Katalonialainen mielenosoitus

Katalonialaiset ovat viime vuosina osoittaneet usein mieltään irtautumisen puolesta – kuvassa Barcelonassa.

© Josep Renalias

Konflikti jatkuu edelleen

Itsenäistymisaate voimistui etenkin fasistisen kenraali Francon hallintoaikana (1939–1975), jolloin Katalonian kulttuuria tukahdutettiin samaan aikaan kun alueesta kehittyi yksi Espanjan rikkaimmista ja tuottavimmista. Francon kukistuttua vuonna 1975 Katalonia sai jälleen laajemman itsehallinnon, mutta itsenäisyyden kaipuu on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan.