Pikku jääkausi oli Euroopassa vallinnut normaalia viileämpi ajanjakso, joka päättyi vuoden 1850 tienoilla. Sen tarkkaa alkamisajankohtaa ei sen sijaan tiedetä varmuudella.
Vanhoista kirjoituksista on käynyt ilmi, että Pohjois-Atlantin ahtojäävyöhyke alkoi laajentua etelään jo 1200-luvulla, Kasvijäännökset puolestaan osoittavat, että Grönlannin mannerjäätikkö kasvoi nopeasti vuosina 1275– 1300.
Alppien pohjoispuolella vuoden 1315 kevät ja kesä olivat niin sateisia, että moni uskoi uuden vedenpaisumuksen olevan ovella.
Sateet ja viileä sää tuhosivat sadon ja aiheuttivat ruokapulan. Kylmää talvea seurasi taas sateinen kevät, ja vuonna 1316 alueella puhkesi lopulta todellinen nälänhätä.
1300-luvun alun huonoa säätä pidetäänkin yhtenä osoituksena pikku jääkauden alkamisesta.
NASAn tutkijat ovat kuitenkin toista mieltä; heidän mukaansa pikku jääkausi alkoi vasta 1550-luvulla.
Siitä tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä, että 1600-luku oli tavallista kylmempi, ja esimerkiksi Euroopan suuret joet jäätyivät säännöllisesti talvisin.