Architect of the Capitol
Britit antautuvat amerikkalaisille.

Mikä hallitus kaatui ensimmäisenä epäluottamusäänestyksessä?

Amerikkalaisarmeija kävi kiivasta itsenäisyystaistelua brittejä vastaan, kun hallitus kaatui ensimmäistä kertaa historiassa epäluottamuslauseen vuoksi vuonna 1782 – amerikkalaisten onneksi.

Amerikkalaiset ja brittiläiset joukot taistelivat Yorktownin lähistöllä Virginiassa syksyllä 1781. Yhdysvaltain vapaussota oli täydessä käynnissä, ja noin 17 000 amerikkalaissotilasta oli pakottanut 7 000 miehen brittijoukot linnoittautumaan kaupunkiin.

Britit oli saarrettu joka puolelta, ja 17. lokakuuta he totesivat vastarinnan jatkamisen toivottomaksi ja antautuivat.

Uutinen siitä, että mahtava Britannian armeija oli antautunut joukolle amerikkalaisia kapinallisia, aiheutti Britanniassa suuren järkytyksen.

Britit antautuvat amerikkalaisille.

Brittijoukkojen antautuminen kapinallisille Pohjois-Amerikassa johti hallituksen kaatumiseen Lontoossa.

© Architect of the Capitol

Varsinkin parlamentissa suuttumus oli suuri. Hallitusta syytettiin brittien nöyryyttämisestä, ja poliittinen enemmistö julisti pian, että se ei enää ”pystynyt tuntemaan luottamusta nykyisiin ministereihin”. Hallitus joutui eroamaan.

Pääministeri Frederick North

Pääministeri Frederick Northin johtama hallitus kaatui epäluottamuslauseeseen vuonna 1782.

© National Portrait Gallery

Britit halusivat eroon sodasta

Epäluottamuslause oli kova isku pääministeri Frederick Northille, jonka oli pyydettävä kuningas Yrjö III:ta hyväksymään hallituksensa eroilmoitus. Sotainto oli Lontoon poliitikkojen keskuudessa jo muutenkin vähäistä, ja hallituksen ero painoi sen pohjalukemiin.

Huhtikuussa 1782 Britannian alahuone päättikin lopettaa sodan Amerikassa, ja myöhemmin samana vuonna järjestettiin ensimmäiset rauhanneuvottelut. Viimeiset brittisotilaat lähtivät New Yorkista marraskuussa 1783, ja Yhdysvalloista tuli itsenäinen valtio.

Pohjoismaissa on jaeltu hallituksille epäluottamuslauseita

Pääministeri joutui eroamaan

Frederick North johti ensimmäistä epäluottamuslauseeseen kaatunutta hallitusta, mutta hän ei ollut ensimmäinen luottamuspulan kampittama pääministeri. Sen kyseenalaisen kunnian sai kokea hänen kollegansa Robert Walpole vuonna 1742.

Walpole jäi historiaan Britannian ensimmäisenä pääministerinä, jona hän toimikin 20 vuotta, kunnes syytökset korruptiosta ja sotilaallisesta epäpätevyydestä lopulta johtivat luottamuspulaan parlamentissa.