Lentäjä lensi 8 300 kilometriä harhaan ja sai kansan suosion
Douglas Corrigan aikoi lentää New Yorkista Kaliforniaan, mutta 28 tuntia myöhemmin hän laskeutuikin Irlannin maaperälle: oliko kyseessä virhe tai tahallinen teko?
Douglas ”Wrong Way” Corrigan lensi Curtiss Robin-lentokoneella.
”Hei, ajat väärään suuntaan!” jotkut ohikulkijat huutelivat virnistellen 31-vuotiaalle Douglas Corriganille ja osoittelivat päinvastaiseen suuntaan.
Oli elokuinen ilta vuonna 1938, ja Corrigan istui avoautossa San Antonion pormestarin rinnalla. Kaupungin asukkaat olivat tulleet reitin varrelle riemuitsemaan ja nähdäkseen lentäjän, jonka piti lentää New Yorkista Kaliforniaan mutta joka päätyikin yli 8 300 kilometrin päähän Dubliniin Irlantiin.
Auton pysähdyttyä tuhannet ihmiset hurrasivat Corriganille, kun pormestari ojensi hänelle kaupungin avaimet.
Corrigan kiitti ja kertoi sitten, kuinka hän runsaasta lentokokemuksestaan huolimatta oli tulkinnut kompassia väärin.
”Kaikki nauroivat. Minä puolestani nauroin heille, koska he uskoivat juuri kertomani tarinan”, Corrigan kirjoitti myöhemmin omaelämäkerrassaan That’s My Story.
Vaikka sitaatista voisi muuta päätellä, Corrigan vakuutti elämänsä loppuun asti päätyneensä Irlantiin virheen vuoksi. Hän kuitenkin kertoi aina tarinaansa leveästi hymyillen.
Lupa yksinlentoon evättiin
Vuonna 1927 Corrigan oli ollut rakentamassa Charles Lindberghin konetta, jolla tämä lensi ensimmäisenä yksin Atlantin yli.
Silloin Corrigan päätti, että jonain päivänä hänkin tekisi moisen lennon, mutta viranomaiset estivät hänen aikeensa kerta toisensa jälkeen.
Corrigan otti ensimmäisen askeleen kohti unelmaansa vuonna 1933, kun hän osti käytetyn Curtiss Robin -lentokoneen.
Sen moottori ei ollut riittävän tehokas Atlantin-ylitykseen, joten Corrigan vaihtoi siihen 165 hevosvoiman viisisylinterisen Wright J6-5 -moottorin. Hän myös rakensi ja asensi lisäpolttoainesäiliöt, joita niin pitkälle lennolle tarvittiin. Hän ei kuitenkaan saanut viranomaisilta lupaa Atlantin-ylitykseen.
Corrigania käskettiin asentamaan koneeseensa vielä lisää polttoainesäiliöitä, mutta sitten sekään ei riittänyt tarkastajille, jotka seuraavaksi vaativat, että hänen pitäisi hankkia radiopuhelinlupa – vaikka hänen koneessaan ei edes ollut radiopuhelinta.
Vuonna 1937 Corrigan uskoi vihdoin saavansa luvan lentoonsa, mutta sitten Amelia Earhart katosi yksinlennollaan Tyynenmeren yllä, eikä ketään enää haluttu päästää lentämään yksin pitkiä matkoja.
Seuraavana vuonna Corrigan sai kuitenkin luvan lentää Amerikan mantereen halki New Yorkista Kalifornian Long Beachiin ilman välilaskuja.
Koneen pääkompassi hajosi
Aamuvarhaisella 17. heinäkuuta 1938 Corrigan saapui New Yorkin Floyd Bennett Fieldin lentokentälle.
Hänellä oli kaikki tarvittavat lupapaperit kunnossa, suklaapatukoita evääksi sekä kartta, johon oli merkitty suunniteltu lentoreitti Kaliforniaan.
Corrigan tarkasti taskulampun avulla huolellisesti koneensa moottorin, minkä jälkeen hän kysyi lentokentän johtajalta, mihin suuntaan hänen pitäisi nousta.
”Ei sillä ole väliä. Kunhan et lennä päin kiitoradan länsipuolella olevia rakennuksia”, hänelle vastattiin.
”Suuntaan itään”, vastasi Corrigan ja sulki ohjaamon oven.
New Yorkin yllä makasi sankka sumu lentokoneen irtautuessa kiitoradalta.
Täydet polttoainesäiliöt tekivät koneesta raskaan, joten Corrigan päätti pitäytyä samassa kurssissa jonkin aikaa kunnes sää selkenisi ja hän voisi rauhassa ottaa kurssin kohti Kaliforniaa.
150 metrin korkeudessa hän huomasi kompassin olevan rikki, joten hän päätti luottaa lattialla olevaan varakompassiin, joka oli asetettu ohjaamaan hänet läntiselle kurssille.
Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt tulkitsevansa kompassia väärin, tai niin hän ainakin jälkikäteen väitti. Niinpä hän jatkoikin yhä kohti itää.
Kahden ensimmäisen tunnin aikana Corrigan näki silloin tällöin pilvien lomasta puita ja myöhemmin suuren kaupungin, minkä jälkeen pilvet ympäröivät vähitellen koneen tiiviisti joka puolelta.
Nyt Corrigan joutui lentämään pelkän kompassin avulla.
Polttoainesäiliö alkoi vuotaa
Kymmenen tunnin kuluttua Corriganin jalkoja alkoi palella. Hän katsahti alas ja huomasi jalkojensa kastuneen, koska polttoainesäiliöön oli tullut vuoto. Hän ei ollut huolissaan vuodosta, koska sellaista oli tapahtunut aiemminkin.
Kun pimeys laskeutui ja Corrigan tarkasteli kojetaulua taskulampun avulla hän huomasi, että polttoainetta oli kertynyt koneen pohjalle jo kahden senttimetrin syvyiseksi lammikoksi. Silloin häntä alkoi hermostuttaa.
Jos neste pääsisi kosketuksiin tulikuumien moottorin osien kanssa, kone syttyisi tuleen.
Corrigan oli 1 800 metrin korkeudessa, ja tulipalo koneessa olisi kohtalokas.
Hän tarttui ripeästi ruuvitalttaan ja pamautti reiän ohjaamon lattian oikealle puolelle, mistä polttoaine pääsi valumaan turvallisesti pois.
Vuotoa Corrigan ei kuitenkaan saanut tukittua.
Hän oli suunnitellut lentävänsä rauhallisesti, koska se säästi kallisarvoista polttoainetta, mutta hitaassa vauhdissa polttoainetta ehtisi myös vuotaa enemmän hukkaan. Niinpä hän päätti nyt kiihdyttää vauhtia.
Douglas Corriganista tuli jännittävän lentonsa jälkeen Yhdysvalloissa suosittu julkkis, joka pääsi myös esittämään itseään valkokankaalle.
Corrigan laskeutui Dubliniin
Auringon noustessa Corriganin lento oli kestänyt 24 tuntia. Hän pelkäsi, että siipien pinnat jäätyisivät pilvissä, joten hän alensi korkeutta.
Tuhannnen metrin korkeudessa hän putkahti pilvistä ja näki – omaelämäkertansa mukaan – suureksi yllätyksekseen pelkkää merta.
Corrigan ei tiennyt tarkalleen, missä hän oli, mutta nähdessään muutaman minuutin kuluttua pienen kalastajaveneen hän päätteli, ettei hän voinut olla kaukana rannikolta.
Pian taivaanrannassa kohosikin jo kukkuloita, eikä aikaakaan, kun hän laskeutui – Irlantiin, Dublinin lounaispuolella olevalle Baldonnelin lentokentälle.
Corrigan vietiin pikavauhtia Yhdysvaltojen suurlähettilään John Cudahyn luo. Corrigan kertoi, että sumun takia hän ei ollut voinut suunnistaa maamerkkien avulla ja että hän oli ilmeisesti tulkinnut kompassia väärin.
”Kerroit lähteneesi sumuisella säällä aamuhämärissä. Minusta sinun kertomuksesikin vaikuttaa vähän hämärältä. Annahan kuulua se todellinen tarina”, kehotti Cudahy.
”Ei ole muita tarinoita.”
”Pidät siis kiinni kertomastasi?”
”Se on minun tarinani. Mutta en tosiaan ole ylpeä navigointitaidoistani.”
Ja siitä tarinasta Douglas Corrigan piti kiinni – hymyssä suin – kuolemaansa asti vuonna 1995.