Jane Grey horjahti pari askelta taaksepäin käsittäessään, mistä oikein oli kyse. Hänen edessään kyyristeli polvistuneena Englannin mahtavin mies, Sir John Dudley.
Dudley oli Janen appi, Northumberlandin herttua ja Englannin sijaishallitsija, joka oli yli kolmen vuoden ajan hallinnut Englantia nuoren ja sairaalloisen kuninkaan Edvard VI:n puolesta.
Matkalla Lontoon ulkopuolella Greenwichissä sijaitsevaan kuninkaan palatsiin Jane oli arvellut, että hänet oli kutsuttu hyvästelemään kuoleva kuningas. Nyt hän kuitenkin seisoi kasvokkain Englannin mahtavimpien miesten kanssa, ja yksi kerrallaan miehet polvistuivat hänen eteensä vannoen uskollisuuttaan.
Janelle valkeni, että kuningas oli jo kuollut ja että hänestä, kuninkaan kaukaisesta sukulaisesta, oli tulossa Englannin valtakunnan seuraava hallitsija.
Saatuaan lopulta ajatuksensa koottua Jane lausui vapisevalla äänellä: ”Lain mukaan kruunu ei kuulu minulle, enkä pidä siitä.” Sitten hän jatkoi viitaten Edvardin sisarpuoleen prinsessa Mariaan: ”Lady Maria on laillinen kruununperillinen.”
Taidemaalari Giovanni Battista Cipriani (1727–1785) otti taiteellisia vapauksia kuvatessaan hetkeä, jolloin Lady Jane saa kuulla, että hänestä tulee Englannin kuningatar. Janen vallanhimoisella apella tuskin oli mukanaan Englannin kruunua ja valtikkaa!
Asia oli kuitenkin jo päätetty, eikä Dudley suostunut luopumaan ovelasta suunnitelmastaan, jonka myötä miniä varmistaisi hänelle vallan ja tekisi hänen perheestään Englannin uuden hallitsijasuvun.
Dudley oli jo lähettänyt sanansaattajat kertomaan, että kruunu oli tänä päivänä, 9. heinäkuuta 1553, ensimmäisen kerran siirtynyt naispuoliselle perijälle.
Dudleyn asema oli uhattuna
Dudley oli alkanut laatia suunnitelmaansa jo puoli vuotta aiemmin, helmikuussa 1553. Edvard VI:n lähimpänä neuvonantajana Dudley tiesi, että tämä kuolisi vielä saman vuoden aikana vaikeaan keuhkotautiin, todennäköisesti tuberkuloosiin tai keuhkokuumeeseen.
Kuninkaan kuolema merkitsi mahdollisuutta, jota Dudley ei voinut ohittaa: Dudleyn perhe voisi nousta Englannin uudeksi hallitsijasuvuksi.
Dudley tiesi, että hänen oli toimittava nopeasti. Edvardin kuoltua hänen kaksi sisarpuoltaan olivat perimysjärjestyksessä seuraavina, ja sisaret vihasivat Dudleya kuin ruttoa. Perisipä kruunun kumpi sisar tahansa, sijaishallitsija menettäisi valta-asemansa.
Northumberlandin herttua halusi kaapata vallan ja tehdä perheestään Englannin uuden hallitsijasuvun.
Vallankaappaaja peri juonittelun taidon
Mies, joka nosti Lady Jane Greyn valtaan ja kuolemaan, oli syntynyt vallan sisäpiirissä. John Dudleyn isä oli ollut kuningas Henrik VII:n taloudellinen neuvonantaja, ja hän oli käyttänyt asemaansa hyväkseen ja kerännyt itselleen huomattavan omaisuuden varastamalla valtion kassasta.
Kun Henrik VIII oli perinyt kruunun isänsä jälkeen, hänen ensimmäisiä toimiaan oli ollut Dudleyn isän mestauttaminen. Poika ei kuitenkaan joutunut kärsimään isänsä tekojen tähden.
Henrik VIII ihastui John Dudleyn sotilaallisiin taitoihin ja ylensi tämän laivaston amiraaliksi. Myöhemmin kuningas nimitti Dudleyn lähimmäksi neuvonantajakseen.
Kun Henrik VIII kuoli vuonna 1547, Dudley hyödynsi nopeasti asemaansa raivaamalla poliittiset kilpailijat tieltään ja varmisti asemansa Englannin todellisena hallitsijana. Koska Edvard VI oli alaikäinen, sijaishallitsija Dudley teki kaikki tärkeät päätökset ja esimerkiksi myönsi itselleen Northumberlandin herttuan arvonimen.
Dudleyn oli keksittävä nopeasti vaihtoehtoinen kruununperijä, ja Jane Grey oli vastaus hänen haaveisiinsa.
Henrik VIII:n sisaren lapsenlapsena Jane Grey oli kuningas Edvardin serkun tytär, ja mikä parasta: teinityttö oli järjestyksessä seuraava, jos kuninkaan sisaret saataisiin sivuutettua kruununperimyksessä. Juuri tähän Dudley pyrki helmikuussa 1553.
Henrik VIII:n testamentin mukaan vallan perisi Edvardin kuoltua ensin Maria ja sitten Elisabet. Testamentti oli kuitenkin laadittu yhdeksän vuotta aiemmin, ja sen jälkeen asiat olivat edenneet Dudleyn kannalta suotuisasti.
Maria ja Elisabet oli julistettu aviottomiksi, koska Henrik VIII oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan, Marian äidistä Katariina Aragonialaisesta, ja mestauttanut toisen vaimonsa, Elisabetin äidin Anna Boleynin, uskottomuuden vuoksi.
Dudley tuki myös innokkaasti kuningas Edvardia, kun heikentyvä hallitsija ilmoitti, ettei katolisesta Mariasta saanut tulla hänen seuraajaansa, koska tämä tekisi tyhjäksi Edvardin isän pyrkimykset vapauttaa Englanti paavin kynsistä ja palauttaisi maan katolilaisuuteen.
Laskelmoiva Dudley esittikin ehdotuksen ongelman ratkaisuksi: perimyslakia muutettaisiin siten, ettei aviottomilla lapsilla ollut perimysoikeutta. Ehdotus oli rohkea, koska se paitsi pyyhkisi katolisen Marian pois tieltä, myös estäisi protestanttisen Elisabetin nousun valtaan.
Sairas ja vielä alaikäinen kuningas luotti Dudleyyn siinä määrin, että hän hyväksyi suunnitelman. Kuninkaan testamenttiin lisättiinkin määräys, jonka mukaan kruunu siirtyisi ”Lady Janen miespuolisille perillisille”.
Jos Dudleyn poika saisi Janen kanssa pojan, lapsenlapsesta tulisi Englannin ensimmäinen Dudley-sukuinen kuningas.
Nuoret vihittiin pikavauhtia
Kolme kuukautta myöhemmin 15-vuotias Lady Jane Grey vihittiin sijaishallitsijan toiseksi nuorimman pojan Guildfordin kanssa.
Yksi sisällissodan tärkeimmistä taisteluista käytiin Nasebyssä vuonna 1645.
Kuninkaan oli oltava protestantti
Kun Henrik VIII vuonna 1534 pyysi paavilta avioerolupaa ja sai kieltävän vastauksen, Englannissa alkoivat uskonnolliset levottomuudet, jotka kestivät 150 vuotta. Protestantismista tuli valtakunnan uskonto, mutta uskovaiset katolilaiset niskoittelivat vastaan.
Katolisia pappeja vainottiin, ja he joutuivat piileskelemään kuninkaan takavarikoidessa luostarien omaisuutta. 1600-luvun puolivälissä katolilaisten ja protestanttien välillä puhkesi sota, joka päättyi protestanttien voittoon vasta vuonna 1689. Siitä lähtien laki on kieltänyt Englannin hallitsijaa ja tämän puolisoa olemasta katolisia.
Janen perhe oli myös liiton kannalla, koska näin heidän suhteensa Englannin vaikutusvaltaisimpaan sukuun, Dudleyihin, tiivistyisi.
Häät järjestettiin niin kovalla kiireellä, ettei nuorelle morsiamelle edes ehditty ommella pukua, vaan hän sai tyytyä lainamekkoon. Heti vihkimisen jälkeen sulhasen piti saattaa vaimonsa raskaaksi, ja kun poika syntyisi, Dudley voisi jatkaa sijaishallitsijana ja valtakunnan todellisena vallanpitäjänä.
Suunnitelmassa oli kuitenkin pari heikkoa kohtaa: raskaus kesti 1500-luvullakin noin yhdeksän kuukautta, eikä vauvan sukupuolesta ollut takeita. Jotakin oli tehtävä.
Kun Edvardin kunto kesäkuussa alkoi jälleen heiketä eikä Jane ollut vieläkään pieniin päin, Dudley ryhtyi tuumasta toimeen. Hän painosti kuningasta muuttamaan testamenttiaan vielä kerran. Sanamuoto ”Lady Janen miespuoliset perilliset” muutettiin muotoon ”Lady Jane ja hänen miespuoliset perillisensä”.
15-vuotias Edvard VI oli kuolemaisillaan, kun Northumberlandin herttua John Dudley suostutteli hänet nimittämään oman miniänsä Jane Greyn kruununperilliseksi.
Dudleyn suunnitelma onnistui. Jane oli ohittanut äitinsä serkut kruununperimysjärjestyksessä ja perisi kruunun, kun sairas kuningas kuolisi.
Edvard kuolikin muutamaa viikkoa myöhemmin, mutta Dudley piti uutisen kolme päivää salassa, jotta hän ehti saada muut aateliset hyväksymään Janen Englannin uudeksi kuningattareksi. Myös Maria pidettiin uutispimennossa, ja Dudley valmisteli hänen vangitsemistaan.
Kun kuninkaan kuolemasta viimein kerrottiin julkisesti ja Jane oli nimitetty kruununperijäksi, kansa ei reagoinut sijaishallitsijan odottamalla tavalla. Kansa oli odottanut, että Maria perisi kruunun ja palauttaisi katolilaisuuden, jota useimmat edelleen harjoittivat.
Lisäksi vain harvat tiesivät, kuka Lady Jane Grey ylipäätään oli, ja ulkomailla sekä Espanjan kuningas että Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija pyysivät nähdä sukupuun, joka todisti, että Jane todella oli sukua Tudor-sukuisille kuninkaille.
Kun Jane oli esitelty kruununperijänä, hänet vietiin Lontoon Toweriin.
Jane Greyn aikaan Englannin tulevat hallitsijat viettivät kruunajaisiaan edeltävät yöt Lontoon Towerissa. Tower alettiin vasta myöhemmin yhdistää merkittävien vankien kidutukseen ja vankeuteen.
Hänen oli määrä oleskella Towerissa kruunajaisiin asti. Janelle kävi kuitenkin pian selväksi, että Tower oli kuin kultainen vankila, eikä Dudleylla ollut aikomustakaan päästää häntä hallitsemaan valtakuntaa.
Kun veromestari tuli hoviin ottamaan mittoja kuningattaren uutta kruunua varten, hän puhui Janelta säilyneen kirjeen mukaan sivu suunsa. Jane kirjoitti mestarin kertoneen, että ”tarkoitus on valmistaa myös toinen kruunu aviomiehelleni, kuninkaalle”. Kaikkien hämmästykseksi Janen ja hänen tuoreen aviomiehensä välillä puhkesi äänekäs riita siitä, oliko kuningattaren aviopuolisen nimittäminen kuninkaaksi hyväksyttävää.
Dudleyn vallankaappaus epäonnistui
Jane ei ollut ainoa, jota Dudleyn perheen pyrkimykset pelottivat. Myös suurin osa Englannin kansasta oli huolissaan. Mielialat kääntyivät päivä päivältä yhä enemmän uutta kuningatarta ja tämän vallankipeää aviomiestä ja appea vastaan.
Samaan aikaan Maria onnistui pakenemaan sotilailta, jotka Dudley oli lähettänyt vangitsemaan hänet.
Jane Grey ehti allekirjoittaa useita kirjeitä sanoilla ”Jane – the Quene”. Kuningatarta tarkoittavan queen-sanan kirjoitusasu ei ollut tuolloin vielä vakiintunut.
Maria julisti itsensä saman tien Englannin kuningattareksi ja pyysi maan aatelistoa tukemaan vaatimustaan kruunuun. Moni asettui Marian taakse.
Hieman myöhemmin 10 000 kapinallissotilasta marssi kohti Lontoota. Marian tukijoita ei voinut pysäyttää, ja kapinallisten valloitettua varuskunnan toisensa perään monet kuninkaallisen neuvoston jäsenet vaihtoivat leiriä. Ennen he olivat tukeneet Janen ehdokkuutta, nyt he sen sijaan halusivat Mariasta hallitsijan.
Dudleyn tarkoin harkittu vallankaappaussuunnitelma oli menossa pieleen. Hän kokosi 3 000 miehen armeijan ja lähti marssimaan Lontoosta kapinallisia vastaan. Nähdessään Marian joukkojen ylivoiman Dudley kuitenkin vetäytyi.
Kun uutinen saavutti pääkaupungin illalla 18. kesäkuuta, viimeisetkin aateliset kääntyivät Janea vastaan. Kun Maria saapui kaupunkiin, teinikuningatar pidätettiin ja suljettiin Lontoon Towerin selliin. Hänen valtakautensa oli kestänyt vain yhdeksän päivää.
Maria halusi armahtaa Janen
Maria ei aluksi halunnut rangaista nuorta kilpailijaansa.
Jane Grey mestattiin kirveellä, jollainen on yhä nähtävissä Lontoon Towerissa.
Hän piti Janea pelkkänä naiivina tyttösenä, joka oli joutunut mukaan vallanhimoisten miesten vehkeilyihin. John Dudley sen sijaan tuomittiin ja teloitettiin maanpetoksesta.
Jane ja hänen aviopuolisonsa tunnustivat syyllistyneensä maanpetokseen, ja he saivat kuolemantuomion. Kuningatar Marian toiveesta aviopari kuitenkin teljettiin Toweriin. Muutaman kuukauden kuluttua, tammikuussa 1554, tilanne kuitenkin muuttui.
Janen isäpuoli liittyi mukaan protestanttien kapinaan, jonka tarkoituksena oli syrjäyttää katolinen Maria ja kruunata hallitsijaksi tämän protestanttinen sisar Elisabet.
Kapinat levisivät pääkaupunkiin asti, ja Jane seurasi luultavasti Towerista, miten sotilaat taistelivat kaduilla. Jos protestantit voittaisivat, Jane pääsisi vapaaksi. Marian joukot veivät kuitenkin voiton, ja kuningatar katsoi, että kapinalliset voisivat ryhtyä kannattamaan Janea, mikä uhkaisi hänen asemaansa.
Niinpä kuningatar määräsi vastahakoisesti Janen teloitettavaksi.
Jane Grey teloitettiin aukiolla Lontoon Towerin muurien sisällä. Ennen mestaustaan hän ehti nähdä, miten hänen 18-vuotiaan aviomiehensä ruumis kuljetettiin pois. Aviomies oli mestattu julkisesti.
Kun nuorta tyttöä talutettiin mestauslavalle, hänessä ei näkynyt enää merkkiäkään lujatahtoisesta hallitsijasta, joka oli uhmannut miehensä ja appensa tahtoa.
Tilalla oli pelokas lapsi. Pyövelin edessä hän sitoi liinan silmiensä peitoksi, mutta kun mies pyysi tyttöä laskemaan päänsä pölkylle, tämä huusi kauhuissaan:
”Missä se on? Mitä minun pitää tehdä?”
Vanginvartija painoi hänen päänsä pölkylle, ja pyövelin kirves välähti viuhuessaan ilman halki.
