Saksin vaaliruhtinaan 20-vuotias poika August poti Dresdenissä isorokkoa vuonna 1690. Tuohon aikaan isorokko oli usein kuolemaksi, ja siitä selvinneillekin sairastuminen oli kova koettelemus.
August yritti pitää mielialaansa korkealla lukemalla pateettisia romaaneja hovien juonitteluista ja urheista sankareista.
Augustin vähitellen toipuessa hän tarttui itsekin kynään kirjoittaakseen jotain lempikirjailijoidensa mallin mukaan.
”Mutta hän ei halunnut jatkaa opintiellä, sillä hän oli varma, että vain miekka toisi hänelle menestystä.” August Väkevän kuvaus itsestään hänen itse kirjoittamassaan, mutta kesken jääneessä romaanissa
Hänen kirjansa, joka ei tosin koskaan valmistunut, kertoi ruhtinashovista, ja sen päähenkilö oli selvästi August itse.
August kirjoitti päähenkilöstään, että tämä oli ”rohkea ja peloton mies, jolle oli jo nuoruudesta selvää, että hän halusi kasvaa vahvaksi ja sitkeäksi”.
Päähenkilö myös ”suoritti opintonsa tarmokkaasti ja tiesi olevansa älykäs mutta ei halunnut jatkaa opintiellä, sillä hän oli varma, että vain miekka toisi hänelle menestystä”.
Teksti oli enne. Augustista tuli vastoin odotuksia Saksin vaaliruhtinas, ja sillä hetkellä hän ymmärsi, että hänet oli luotu jotain suurempaa varten.
August Väkevä nousi Saksin vaaliruhtinaaksi veljensä kuoltua isorokkoon.
August oli villi pikkuveli
Frederik August syntyi Dresdenissä 12. toukokuuta 1670. Saksin vaaliruhtinas Juhana Yrjö III:lla oli jo yksi poika, joten Augustista ei tullut pienen saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperillistä.
August vietti lapsuutensa isoveljensä Johann Georgen kanssa kasvaen aateliselämään. Hän opetteli muun muassa ratsastamaan ja miekkailemaan, ja 12-vuotiaana hän osallistui ensimmäiselle kuninkaalliselle metsästysretkelleen.
Lapsuusajan yhteiset kokemukset eivät tehneet veljeksistä läheisiä, vaan he olivat päinvastoin ”jatkuvassa sodassa toisiaan vastaan”, kuten August omaelämäkerrallisissa muistiinpanoissaan kirjoitti vuonna 1690.
”Hän oli erityisen kiinnostunut tieteestä ja menestyi opinnoissaan sillä saralla.” August Väkevän kuvaus isoveljestään
Hänen mukaansa ”nuoremmalla oli synnynnäinen etu vanhempaan nähden”, sillä isoveli oli ”hengeltään ja ruumiiltaan heikko ja luonteeltaan äkkipikainen ja melankolinen”.
Hän kertoi vieläpä isoveljen olleen ennemmin teoreetikko, joka ”oli erityisen kiinnostunut tieteestä ja menestyi opinnoissaan sillä saralla”.
August puolestaan oli ennen kaikkea sotilaallisesti suuntautunut, ja hän luki kaiken käsiinsä saamansa tiedon tykistöstä ja linnoitusten rakentamisesta, kun taas klassiset alat, kuten filosofia ja kirjallisuus, eivät häntä juuri kiinnostaneet.
Euroopan aateliston kieltä ranskaa August puhui heikosti, ja jopa kirjakielinen yläsaksa tuotti hänelle vaikeuksia. Hän puhui saksin murretta ja kirjoitti sanat usein niin kuin lausui ne.
Uskonnosta August ei piitannut lainkaan. Augustin ollessa 15-vuotias hänen palvelijansa Christian August von Haxthausen paljasti vaaliruhtinaalle pelkonsa, ettei poika ehkä ollut lainkaan uskossa.
Lihan iloista August sen sijaan oppi nauttimaan jo varhain. Hän aloitti 16-vuotiaana kiihkeän suhteen erään äitinsä hovineidon kanssa, ja sen paljastuminen oli suuri häpeä hurskaudestaan tunnetulle vaaliruhtinatar Anna Sophielle.
Vuonna 1694 August Väkevästä tuli Saksin vaaliruhtinas (vasemmalla), ja kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli myös Puola-Liettuan kuningas (oikealla).
Vaaliruhtinas kadehti Ranskan kuningasta
Enemmän kuin mitään muuta, August toivoi itselleen kuningaskuntaa. Mahdollisuus sellaiseen tarjoutui hänelle yllättäen vuonna 1697.
Vierailu Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n luona teki Augustiin lähtemättömän vaikutuksen, ja hän alkoi uneksia suuren valtakunnan hallitsemisesta Ludvigin tapaan.
Vaaliruhtinaana August oli kuitenkin arvoasteikossa alempana kuin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, joten saadakseen haluamansa hänen oli suunnattava katseensa maan rajojen ulkopuolelle.
Mahdollisuus avautui, kun Puolan kuningas Juhana III Sobieski kuoli vuonna 1697 eikä Puolan aateli saanut sovittua uudesta kuninkaasta.
August tiesi, että Puola oli veloissa, ja hän tarjoutui ryhtymään kuninkaaksi ja tuomaan mukanaan rahaa.
Lupaus rahasta riitti vakuuttamaan suurimman osan Puolan aatelia, ja loputkin taipuivat Augustin luvattua tuoda myös armeijansa.
Saksin ja Puola-Liettuan hallitsijana Augustilla oli alaisuudessaan valtava alue Dneprjoelta idässä Leipzigiin lännessä.
Aurinkokuningas teki vaikutuksen
Vuonna 1687 August lähti opintomatkalle kiertämään Euroopan kuningas- ja ruhtinashuoneita. 1600- ja 1700-luvuilla muodissa olleiden opintomatkojen aikana nuorten aatelisten ja kuninkaallisten oli tarkoitus tutustua toisiinsa sekä muiden maiden tapoihin ja kieliin.
Ranskassa August vieraili yksinvaltaisen Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan luona vaikuttavassa Versaillesin linnassa Pariisin ulkopuolella.
Ludvig otti Augustin vastaan ”erittäin kunnioittavaan ja ylhäiseen tapaan”, kertoi Augustia matkalla seurannut palvelija Haxthausen.
August suorastaan imi vaikutteita Versaillesin juhlista, tanssiaisista ja metsästyksestä, ja hän rakasti Ludvigin hovin elämän vilskettä ja mahtipontisuutta. Palattuaan Dresdeniin ja toivuttuaan lopulta isorokosta August pohti elämäänsä.
Harmitellen hän totesi, että hänen oli unohdettava opintomatkansa synnyttämät haaveet ja hankittava kunniaa sotatantereilla, sillä nuorimpana poikana hänestä ei koskaan tulisi hallitsijaa.
Heinäkuussa 1701 Kaarle XII ylitti armeijoineen Väinäjoen lähellä Riikaa ja voitti Augustin joukot.
Isorokko vei sekä isän että veljen
August toipui isorokosta, joka oli aikansa merkittävin tappaja, mutta se niitti monia hänen läheisiään. Esimerkiksi Augustin isä kuoli isorokkoon syyskuussa 1691 vain 44-vuotiaana.
Silloin Augustin isoveli nousi vaaliruhtinaaksi nimellä Juhana Yrjö IV. Hän ehti kuitenkin hallita alle kolme vuotta, ennen kuin tuli hänenkin vuoronsa lähteä hänen saatuaan isorokkotartunnan rakastajattareltaan Venetsian karnevaaleissa.
Juhana Yrjöllä ei ollut tunnustettuja perillisiä, ja niin vaaliruhtinaan titteli lankesi sittenkin 24-vuotiaalle pikkuveljelle Augustille.
Saksin uusi vaaliruhtinas teki vaikutuksen kaikkiin, jotka hän tapasi. August oli 176 senttiä pitkä eli pidempi kuin useimmat aikalaisensa ja olemukseltaan lihaksikas.
Hänestä alettiin käyttää lisänimeä ”Väkevä” vasta 1800-luvulla, mutta hän vertasi mielellään itseään antiikin tarujen taikavoimaiseen lihaskimppuun Herakleeseen ja esitteli mielellään voimiaan.
Augustin kerrottiin pystyneen helposti taivuttamaan kolikon ja rutistamaan hopeisen kannun sormissaan.
Todisteena voimistaan August jopa liitti taidekokoelmaansa käsin katkaisemansa hevosenkengän puolikkaat varustettuna tekstillä: ”Hänen omin kuninkaallisin käsin katkaisemansa hevosenkenkä.”
Dresdenin juhlissa August vieraineen heitteli 687:ää kettua.
Saksalaisaateli huvitteli heittelemällä kettuja
August rakasti kilpailemista ja voimiensa esittelyä. Yksi hänen lempilajeistaan oli ketunheitto (fuchsprellen), jossa kilpailtiin kettujen pompauttamisesta liinalla mahdollisimman korkealle ilmaan.
Lajia kuvaillaan saksalaisessa metsästysoppaassa vuodelta 1720, mutta sitä on harjoitettu jo ainakin maaliskuussa 1672, jolloin ruotsalainen diplomaatti Esaias Pufendorf näki keisari Leopold I:n osallistuvan ilonpitoon.
”Heittelyn jälkeen keisari iski kettuja nuijalla ja jahtasi niitä keppi kädessään nuorten poikien ja hovinarrien kanssa”, Esaias kirjoitti ihmetellen.
Ketunheitto oli erittäin suosittua saksalaisen aatelin keskuudessa 1600- ja 1700-luvuilla. Siinä kaksi ihmistä, usein mies ja nainen, tarttuivat ensin seitsemän metriä pitkän kankaan päistä kiinni.
Sitten suljetulle alueelle päästettiin kettu, ja kun se juoksi kankaan päälle, kilpailijat kiskaisivat kankaan kireälle pompauttaen eläimen korkealle ilmaan, joskus jopa 7,5 metrin korkeuteen.
August hävisi ottomaaneille
Valta-asemaan nouseminen oli Augustille yllätys. Hän oli aina haaveillut hallitsemisesta, mutta hän ei ollut koskaan uskonut saavansa siihen oikeasti tilaisuutta.
Vuosina 1683–1699 käytiin suurta Turkin sotaa, jossa vastakkain olivat Eurooppaa uhanneet ottomaanit ja paavin perustama niin sanottu pyhä liiga eli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Puola-Liettua ja Venetsian tasavalta sekä vuodesta 1686 Venäjän keisarikunta.
”Koko armeija voi todistaa, etten syönyt juuri mitään ja join vielä vähemmän.” August Väkevä kirjeessä keisarille vuonna 1696
August lähti innolla armeijoineen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkoihin, mutta sotaonni ei ollut myötä. Begajoella nykyisen Romanian ja Serbian välillä hän kärsi 26. elokuuta 1696 kirvelevän tappion.
Sodanjohdon keskuudessa Wienissä huhuttiin Augustin olleen taistelun aikana juovuksissa, mutta hän kiisti väitteen ehdottomasti.
”Koko armeija voi todistaa, etten syönyt juuri mitään ja join vielä vähemmän”, August puolustautui loukattuna.
Keisari Leopold I hyväksyi Augustin vastauksen, mutta tämä vetäytyi komentajuudesta saatuaan tarpeeksi vehkeilystä Wienissä.
August yritti säilyttää posliinin valmistuksen salaisuutena Albrechtsburgin linnassaan.
Alkemisti selvitti posliinin salat
Euroopan hallitsijat rakastivat posliinia. Valkoisesta posliinista valmistettuja kauniisti maalattuja koriste- ja käyttöesineitä oli tuotu keskiajalta alkaen Kiinasta silkkitietä pitkin eurooppalaisten iloksi.
Portugalilaiset kauppiaat iskivät kultasuoneen, kun he alkoivat 1500-luvulla ostaa Kiinasta posliinia ja tuoda sitä laivoilla Eurooppaan siihen hullaantuneiden hallitsijoiden ostettavaksi.
August Väkeväkin kärsi omien sanojensa mukaan maladie de porcelainesta eli posliinikuumeesta. Kerran hän jopa vaihtoi kuusisataa parasta rakuunaansa sarjaan Preussin kuninkaan sinivalkoisia posliinimaljakoita.
August olisi halunnut myös tuottaa itse posliinia, mutta kiinalainen posliinin valmistusmenetelmä oli tarkoin vaalittu salaisuus.
Augustin ei auttanut muu kuin panna fyysikko Ehrenfried Walther von Tschirnhaus tutkimaan asiaa. Tschirnhaus sekoittelikin vuosikausia savea ja erilaisia mineraaleja, mutta kokeiden tulokset olivat aina pettymys.
Vuonna 1707 Tschirnhaus sai avukseen 26-vuotiaan Johann Friedrich Böttgerin. August oli kahdeksan vuotta aiemmin vanginnut Böttgerin, koska tämä oli väittänyt osaavansa valmistaa kultaa.
Alkemian harjoittaminen ei ollut rikos, mutta August halusi varmistaa hyötyvänsä yksin Böttgerin kyvyistä, jos tämä puhuikin totta. Kun kultaa ei kuulunut, August siirsi Böttgerin Tschirnhausin laboratorioon.
Salaiseksi ainesosaksi paljastui valkoinen kaoliinisavi, ja 15. tammikuuta 1708 kaksikko onnistui valmistamaan saksalaista posliinia. Vuonna 1710 August perusti ensimmäisen eurooppalaisen posliinitehtaan Albrechtsburgin linnaan Meisseniin.
August uskoi arvokkaan posliinin reseptin pysyvän turvassa linnansa paksujen seinien sisällä, mutta eräs työntekijöistä myi sen salaa keisarille, ja niin vuonna 1718 perustettiin kilpaileva keisarillinen posliinitehdas Wieniin.
Puola tarvitsi kuninkaan – ja rahaa
August nautti vaaliruhtinaan aseman mukanaan tuomasta loistosta ja prameudesta. Erioikeudet, huomionosoitukset ja juhlat saivat hänet silti haluamaan yhä vain lisää.
Hänen kunnianhimonsa kasvoi, ja hän haaveili nousevansa yhtä mahtavaan asemaan kuin itse Aurinkokuningas. August oli kuitenkin kaukana siitä – eihän hän ollut edes kuningas!
Siihen tuli kuitenkin pian muutos. Puolan kuningas kuoli 17. kesäkuuta 1696, ja maan perustuslain mukaan seuraajan oli noustava valtaistuimelle vuoden kuluessa.
Augustin suureksi onneksi Puolan aateli pyysi myös ulkomaisia kuningaskandidaatteja ilmoittautumaan kisaan.
Todellisuudessa Puolan kruunu ei ollut kovin merkittävä: maata johti aatelista koostuva parlamentti sejmen, jolla oli suuri valta jopa kuninkaan yli. Puolan talous oli heikossa kunnossa ja armeija oli surkea näky.
Sotilaita ei ollut riittävästi, eivätkä rahat riittäneet heidänkään varustamiseensa kunnolla, joten armeijasta ei olisi ollut vastusta Puolan naapurimaiden paljon suuremmille joukoille.
August ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta. Saksin vaaliruhtinaana hän oli vain yksi Saksalais-roomalaisen keisarikunnan lukuisista ruhtinaista, mutta nyt hänestä voisi tulla yksi ja ainoa Puolan kuningas!
Puolan parlamentti päätti antaa kruunun sille ehdokkaalle, joka olisi kykenevä – ja halukas – maksamaan suurimman osan Puolan valtavista veloista.
Esimerkiksi sotilaille ei ollut maksettu palkkaa pitkään aikaan, ja mikäli rahaa ei kohta saataisi, koko armeija oli vaarassa hajota.
Kuninkuuden ehtona oli kuitenkin se, että valittavan henkilön oli oltava puolalaisten tapaan katolilainen.
Saksin tehdas oli Euroopan ykkönen
Vuonna 1723 Meissen palkkasi saksalaisen taidemaalarin Johann Gregor Heroldin, joka koristeli mm. posliinimaljakoita.
Posliininmaalauksessa oli paljon erilaisia aiheita. Kuvassa maisema eurooppalaisesta satamasta 1700-luvulla.
Monet tehtaan kuuluista posliiniesineistä olivat kuvanveistäjä Johann Joachim Kändlerin käsialaa.
August kääntyi salaa katolilaiseksi
Uskonkiistat olivat repineet varsinkin saksalaisten protestanttien ja katolisten välejä kolmikymmenvuotisessa sodassa alle puoli vuosisataa aiemmin.
Saksi kuului protestantteihin, mutta voidakseen nousta Puolan kuninkaaksi Augustin piti siis kääntyä katolilaiseksi.
Hänelle itselleen hänen uskonsuuntansa oli yksi lysti, mutta hän ei halunnut provosoida protestanttisia alamaisiaan, joten hän otti uuden uskonsa vastaan yksityisessä seremoniassa.
Puolan kruunua tavoitteli kuitenkin Augustin lisäksi myös ranskalainen Contin prinssi François Louis. Hän oli paha kilpailija, sillä hänen edesmennyt veljensä oli ollut Aurinkokuninkaan vävy ja hänellä oli Ludvigin tuki.
Lopullisesti Puolan uuden kuninkaan valinnasta päättävä äänestys järjestettiin 26. kesäkuuta 1697 tasangolla Varsovan lähellä.
Vuonna 1697 Puolalta puuttui kuningas, ja Saksin August tarjoutui tehtävään. Hän nousi Puolan kuninkaaksi Varsovan lähellä pidetyn sekavan vaalitilaisuuden jälkeen.
Se päättyi sekasortoon, ja molemmat leirit julistivat oman ehdokkaansa voittaneen.
Siinä missä François Louis jäi odottelemaan tilanteen selviämistä Ranskassa, August vain yksinkertaisesti ilmoitti saksilaisille alamaisilleen, että hänet oli valittu Puolan kuninkaaksi, ja matkusti saman tien Krakovaan kruunattavaksi.
Kruunajaiset järjestettiin 15. syyskuuta Wawelin katedraalissa. August oli pukeutunut seremoniaa varten ritarin rintalevyyn ja paksuun turkisviittaan. Hänellä oli päässään Puolan kuninkaan kruunu ja käsissään miekka ja valtakunnanomena.
Koko varustus painoi niin paljon, että hän pystyi hädin tuskin seisomaan suorassa, mutta sillä ei ollut väliä – hänen unelmansa oli täyttynyt ja hänestä oli tullut kuningas, Puolan August II.
Contin prinssi saapui vielä syyskuun aikana Gdanskin satamaan ottaakseen vastaan mielestään hänelle kuuluvan kuninkuuden, mutta August oli saksilaisine sotilaineen häntä vastassa, joten Contin prinssi kääntyi ympäri ja purjehti häntä koipien välissä takaisin kotiin.
Kullattu kahviastiasto Grünes Gewölbestä (1697–1701).
Taidekokoelma avattiin kaikille
August Väkevä rakasti kauniita – ja kalliita – asioita ja oli innokas keräilijä koko elämänsä ajan.
Saksin vaaliruhtinas ja Puolan kuningas August Väkevä rakasti taidetta ja arvoesineitä. Hän halusi muidenkin voivan iloita niistä, ja elokuussa 1723 hän avasi yhden maailman ensimmäisistä museoista.
August etsi jatkuvasti uusia taide-esineitä. Hän kävi mielellään itse markkinoilla Leipzigissa, joka oli Saksin johtava kauppakaupunki, ja hänellä oli yhteyksiä taidekauppiaisiin kautta Euroopan.
Augustin omat kulta- ja jalokivisepät valmistivat lisäksi taidokkaita aarteita vaateliaan herransa toiveiden mukaan.
August talletti taideaarteet Grünes Gewölbeen eli ”Vihreään holviin”, erityisiin turvahuoneisiin, joissa aiemmat ruhtinaat olivat säilyttäneet koruja ja tärkeitä asiakirjoja.
Kun August vuonna 1723 avasi museonsa muidenkin iloksi, aarteista pääsivät alkuun nauttimaan vain linnan vieraat, mutta vuodesta 1732 museossa saivat vierailla kaikki kokoelmista kiinnostuneet.
Grünes Gewölbe vahingoittui pahoin toisessa maailmansodassa, mutta esineet oli sitä ennen viety turvaan Königsteinin linnoitukseen Dresdenin ulkopuolelle. Nykyisin taideaarteet ovat jälleen esillä rekonstruoiduissa huoneissa.
Sota Ruotsia vastaan ei sujunutkaan
Augustilla oli Puolan osalle suuria suunnitelmia, joita hän oli kirjannut muistiin jo helmikuussa 1697 eli yli puoli vuotta ennen kruunajaisiaan.
Johdannossa hän kirjoitti haluavansa ”auttaa Puolaa kukoistamaan ja korottaa maan asemaa”.
Tämän hän tekisi vauhdittamalla kauppaa, uudistamalla verotusta, vahvistamalla armeijaa ja varustuksia sekä perustamalla neljä uutta yliopistoa. Hän sai kuitenkin pian huomata, että asiat eivät käyneet aivan niin helposti.
Puolalaiset olivat toki toivottaneet Augustin rahoineen tervetulleeksi, mutta Puolan ylhäisaateli oli omapäistä ja vaikutusvaltaista eikä noin vain hyväksynyt uutta kuningastaan.
Asiaa ei parantanut se, että August esiintyi Varsovan karnevaaleissa vuonna 1698 rakastajattarensa eikä suinkaan vaimonsa seurassa. Moinen häpeämätön käytös järkytti pahoin syvästi uskovaisia puolalaisia.
August päätti lähteä sotaretkelle voittaakseen hyväksyntää. Hän aikoi valloittaa Liivinmaan (nyk. Viro ja Latvia), joka kuului tuolloin Ruotsille. Venäjän ja Tanskan kanssa solmitun liiton johtajana hän julisti Ruotsille sodan vuonna 1700.
August laski saavansa helpon voiton, sillä hän ei upseeriensa tavoin pitänyt vihollisen ylipäällikköä, vasta 18-vuotiasta kuningas Kaarle XII:a kummoisenakaan vastuksena. Siinä hän erehtyi.
”Olin 18-kesäisestä asti omistanut elämäni täysin sotataidoille, enkä tiennyt mistään muusta mitään. Olin halunnut saavuttaa ainoastaan sotilaallista kunniaa.” August pohti myöhempinä vuosinaan keskittymistään sodankäynnin taitoon
Ruotsi nousi maihin Sjellannissa 4. elokuuta 1700, minkä jälkeen Tanskan oli pakko myöntyä rauhaan. Seuraavaksi Kaarle peittosi Venäjän armeijan Narvan taistelussa 20. marraskuuta.
Myös August koki vastoinkäymisiä. Hänen joukkonsa ajettiin pois Liivinmaalta, ja heinäkuussa 1702 ne kärsivät karvaan tappion lukumääräisesti alivoimaisia ruotsalaisia vastaan Puolassa Kliszówin kaupungissa.
Kaiken kukkuraksi ruotsalaiset ottivat haltuunsa saksien tykistön, armeijan rahakirstun sekä vielä Augustin matkatavaratkin ennen kuin marssivat kohti etelää ja valtasivat myös Krakovan.
Lisää tappioita seurasi, ja kahden sotavuoden jälkeen Puola oli kesällä 1704 sekasorron partaalla. Ruotsin kuningas hyödynsi tilannetta ja sai joukon puolalaisia aatelisia julistamaan Poznanin prinssin Stanislaw Leszczynskin Puolan uudeksi kuninkaaksi Augustin sijaan.
Elokuussa 1706 ruotsalaiset marssivat Saksiin ja miehittivät Leipzigin. Augustin oli pakko antautua, ja 24. syyskuuta hänen diplomaattinsa allekirjoittivat nöyryyttävän rauhansopimuksen Altranstädtissa.
Se pakotti Augustin purkamaan liittonsa Venäjän kanssa, pidättäytymään vaatimasta sotakorvauksia ja – mikä pahinta – luopumaan iäksi vaatimuksistaan Puolan kruunuun.
Hovin jalokiviseppä Johann Melchior Dinglinger valmisti 63 senttiä korkean ”Maurin ja smaragdikimpaleen” Augustin pyynnöstä.
Hahmolla on vadilla kimpale, jossa on 16 smaragdia. Ne olivat Saksin vaaliruhtinaan sukukalleuksia.
Orjalta vaikuttavan mustapintaisen hahmon koristelu oli saanut vaikutteita 1500-luvun matkakertomuksista Etelä-Amerikasta.
Dresdenistä tuli Elben Firenze
Augustin neuvonantajat olivat täynnä pyhää vihaa Ruotsia kohtaan, ja jotkut ehdottivat jopa Kaarle XII:n kidnappaamista.
August torjui ajatuksen ja suhtautui tilanteeseen yllättävän rauhallisesti. Hän vaikutti lopulta oppineen, ettei miekka ollutkaan ruhtinaan ainoa tie menestykseen.
”Olin 18-kesäisestä asti omistanut elämäni täysin sotataidoille, enkä tiennyt mistään muusta mitään. Olin halunnut saavuttaa ainoastaan sotilaallista kunniaa”, August kirjoitti.
Nyt August alkoi kiinnittää huomiota Saksin ja erityisesti Dresdenin kaupungin asioihin ja viihtyvyyteen. Hänellä oli siihen varaa, sillä Saksin talous kukoisti ja hyvinvointi kasvoi.
”Kuninkaalla oli eräänlainen haaremi, johon kuului maan kauneimpia naisia.” Augustin kummitytär, Preussin Friederike Sophie
Vaurautta tuotti varsinkin hopea, jota kaivostyöläiset louhivat Erzgebirgen vuoristoalueelta Saksin ja nykyisen Tšekin rajalta.
August päätti, että hopean avulla Dresdenistä tehtäisiin Pariisiin, Madridiin ja Venetsiaan verrattavissa oleva pääkaupunki. Hän laajennutti kaupungin linnaa ja käynnisti valtavan Zwingerin barokkipalatsin rakennustyöt.
Hän myös rakennutti itselleen kesäasunnon Pillnitziin Dresdenin itäpuolelle sekä Moritzburgin ja Hubertusburgin metsästyslinnat.
Linnoissa järjestettiin lukemattomia juhlia, joissa August käytti usein aurinkoa esittävää naamaria verraten itseään näin suoraan Ranskan Aurinkokuninkaaseen.
Kauniiden rakennusten ja taidekokoelmien vuoksi Dresdeniä alettiin 1800-luvun alussa kutsua Elben Firenzeksi.
Ruotsalais-saksalainen Maria Aurora von Königsmarck oli yksi Augustin lukuisista rakastajattarista. Augustin huhuttiin siittäneen yli 350 lasta, mutta hän tunnusti vain yhdeksän.
Dresden juhli häitä
Puolassa tilanne muuttui Augustille edulliseen suuntaan. Kaarle XII kärsi 27. kesäkuuta 1709 Pultavassa nykyisen Ukrainan alueella katastrofaalisen tappion Venäjälle ja pakeni Turkkiin.
Tie oli taas auki Augustille, ja niin hän palasi armeijansa kanssa Puolaan. Ilman Kaarlen suojelua jäänyt Puolan uusi kuningas Stanislaw antautui ja pakeni vuorostaan Ruotsiin, ja niin Augustista tuli jälleen Puolan hallitsija.
Hän oli kyllä sopeutunut asemaansa Saksissa, mutta kruunun myötä hän sai nyt takaisin menettämänsä kunnian.
Lisäksi hän toivoi kuningasaseman varmistavan hänelle ja hänen suvulleen lisää vaikutusvaltaa keisarikunnassa.
August yritti kasvattaa vaikutusvaltaansa myös avioliiton kautta järjestämällä poikansa Frederick Augustuksen ja keisari Joosef I:n tyttären Maria Josepha Habsburgin avioliiton.
Se jos mikä varmistaisi Saksille eturivin paikan keisarin Saksassa. Häät olivat 20. elokuuta 1719 Wienissä.
Dresdenissä avioliittoa juhlittiin 40 päivää yli kahdeksansadan vieraan voimin muun muassa naamiaisissa, miekkailukisoissa ja oopperaesityksissä.
Vieraat pääsivät nauttimaan jopa meritaisteluesityksistä Moritzburgin linnan järvellä.
”Tuskin Ludvig XIV:n hovissakaan on niin suurellista.” Preussin kuningas Augustin hovista
”Nämä ainutlaatuiset hääjuhlat kattoivat lähes kaikki ihmiselon ilot”, kirjoitti runoilija Johann von Besser.
Juhlat maksoivat neljä miljoonaa taaleria, mitä voi verrata vaikka siihen, että tuohon aikaan kamaripalvelija ansaitsi noin 150 taaleria vuodessa.
Kuningas, joka nautti hyvästä ruuasta ja juomasta, osallistui itsekin juhliin mielihyvin. Juhlien järjestämisen lisäksi August jatkoi kansalaisten ja kauppiaiden elinolojen parantamista.
Hän esimerkiksi laajensi postilaitosta ja matkustusmahdollisuuksia perustamalla postivaunureitin Saksin ja Puolan välille. Hän osoittautui myös taitavaksi sijoittajaksi.
”Kun entisaikain majesteetit tienasivat dukaatin, he panivat sen talteen. Minä puolestani annan sen eteenpäin, ja niin se tulee kolminkertaisena takaisin”, August kirjoitti vuonna 1730.
August nautti myös yksityiselämästään. ”Kuninkaalla oli eräänlainen haaremi, johon kuului maan kauneimpia naisia.
Sanotaan, että hänen rakastajattariensa kanssa saamiensa lasten lukumäärä nousi 354:ään”, kirjoitti Augustin kummitytär, Preussin Friederike Sophie.
”Tuskin Ludvig XIV:n hovissakaan on niin suurellista”, ihaili Preussin kuningas Fredrik Vilhelm vierailtuaan hovissa Dresdenissä vuonna 1728. Sen suurempaa kehua ei Augustille voinut osoittaa.
Kommunistit pelastivat Augustin linnat
Toisessa maailmansodassa Dresdeniä pommitettiin ankarasti, ja jopa noin yhdeksänkymmentä prosenttia Dresdenin rakennuksista tuhoutui, muun muassa August Väkevän linna.
Kun Neuvostoliiton sotilashallinto sai Saksan itäosan hallintaansa natsi-Saksan kaaduttua, alkoi jälleenrakentaminen.
Augustin barokkipalatsi Zwinger rakennettiin käytännössä täysin uudestaan, ja se valmistui nopeasti jo vuonna 1951.
1960-luvulla DDR alkoi kunnostaa Dresdenin linnaa, mutta sen kunnostustyöt päättyivät vasta syksyllä 2019.
Kaupungin keskusta, jossa oli etupäässä asuintaloja, ei kiinnostanut kommunisteja samalla tavalla, ja sen jälleenrakennus käynnistyi toden teolla vasta muurin murtumisen jälkeen.
Sydän palasi Dresdeniin
Hilpeä elämä kävi kuitenkin Augustin terveyden päälle. Vuonna 1712 yli 120 kiloa painaneen Augustin paino putosi vuonna 1725 nopeasti 95,5 kiloon.
Silloin sitä ei vielä ymmärretty, mutta mitä ilmeisimmin hänelle oli puhjennut diabetes. Hän sai usein tulehtuvia haavoja, ja uudenvuodenpäivänä 1727 häneltä jouduttiin amputoimaan varvas.
August joi läpi elämänsä runsaasti viiniä – mielellään kaksi pulloa päivässä – eikä tahti juuri hidastunut edes hänen ikääntyessään.
Kuninkaallinen diplomaatti Friedrich Heinrich von Seckendorff esimerkiksi raportoi Augustin ja preussilaisen kenraali Grumbkowin kilpajuomisesta tammikuussa 1733:
”Tapaamisen aikana Grumbkow ja kuningas joivat määrättömästi viiniä – osin nautinnoksi ja osin poliittisista syistä, sillä he toivoivat saavansa urkittua toisiltaan valtiosalaisuuksia.”
Muutaman päivän kuluttua August matkusti Varsovaan kuten usein ennenkin. Hän pyörtyi useasti matkan aikana ja oli tiedoton saapuessaan seurueineen kaupunkiin. August kuoli varhain aamulla 1. helmikuuta 62-vuotiaana.
Augustin ruumis haudattiin Krakovan katedraaliin, mutta hänen sydämensä tuotiin Dresdeniin. Se on yhä kaupungin katolisessa hovikirkossa kullalla vuoratussa hopearasiassa.
Augustista ei tullut toiveidensa mukaan koko maailman aurinkokuningasta, mutta hän oli totisesti Saksin Aurinkokuningas.