Paavin lemmitty hallitsi Roomaa

Äiti halusi hallita Roomaa

Aika oli otollinen Marozian kaltaiselle valtapyrkyrille Roomassa. Keisari Kaarle Suuren kuoltua sata vuotta aiemmin paavin asema oli heikentynyt suuresti, koska mahtava keisari oli pitänyt tehtävänään kristinuskon – ja siten myös paavin vallan – suojelemista. Kun keisari kuoli, hänen laaja Frankkien valtakuntansa alkoi vähitellen murentua.

Siten paavit joutuivat muiden vahvojen miesten armoille. Ylimystö paavin hallintokaupungissa ja sen ympäristössä käytti häpeilemättä tilannetta hyväkseen.

Vuonna 890 Rooman kaupunkiin muutti kunnianhimoinen aatelisperhe. Theofy­laktosin perhe tuli Tusculumista, noin 20 kilometrin päästä Roomasta, ja oli hyvin varakas.

Perheen isä Theofylaktos oli armeijan upseeri, ja Via Latan (nykyisen Via del Corson) vallaskadulla sijainneen kotipalatsinsa lisäksi perhe omisti lukuisia kiinteistöjä Rooman hienostoalueilla.

Theofylaktos yleni nopeasti kaupungin hierarkiassa. Theodora-vaimo halusi perheensä – ja etenkin itsensä – hallitsevan Roomaa.

Yksi hänen kiivaimmista vastustajistaan, diplomaatti ja historioitsija Liutprand Cremonalainen, kertoi Theodoran pyrkivän tavoitteeseensa kaikin mahdollisin keinoin: ”Hävytön huora, jonka nimikin aiheuttaa puistatuksia, piti valtaa Roomassa, ikään kuin hän olisi ollut mies.”

Theodoran tilaisuus koitti Sergius III:n noustessa paaviksi vuonna 904. Sergiuksella oli paljon vihollisia, ja siksi hän otti Theofylaktosin perheen tuen kiitollisena vastaan.

Theodora ei kuitenkaan luottanut siihen, että paavi olisi heille edelleen kuuliainen vakiinnutettuaan valtansa, ja varmisti otteensa tästä kauniin tyttärensä Marozian avulla.

Synnytti 15-vuotiaana paavin lapsen

Marozia sai todennäköisesti perinteisen koulutuksen jossakin Rooman luostarikouluista. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan, kuten ylimystön tyttärelle sopi. Marozialle tuli pian kuitenkin käyttöä aivan toisenlaisille taidoille.

Hän oli vasta 14-vuotias, kun hänen vanhempansa pitivät huolen, että hänet esiteltiin Sergius III:lle. Vasta nimitetty paavi ihastui päätä pahkaa ihanaan Maroziaan, joka osasi lahjakkaasti hurmata miehiä.

Diplomaatti Liutprandin mukaan Marozia ja hänen siskonsa muistuttivat häpeämätöntä äitiään:­ ”He eivät olleet vain äitinsä kaltaisia seksuaalisten himojen suhteen vaan vielä auliimpia antautumaan syntiin.”

Saattamalla Marozian ja Sergiuksen yhteen Theofylaktos toivoi saavansa paavin entistä tiiviimmin vaikutuspiiriinsä, eikä hän joutunut pettymään. Vain vuoden kuluttua Marozia synnytti paaville potran pojan.

Siihen aikaan katolisen kirkon päämieheltä ei vaadittu selibaattia, mutta suhde oli silti kiusallinen Sergiukselle, joka oli lapsen takia tiukasti Marozian suvun vallassa. Jo samana vuonna paavi nimittikin Theofylaktoksen neuvonantajakseen ja Rooman kaupunkijoukkojen päälliköksi.

Theofylaktos sai myös arvonimen senator ja hänen vaimonsa Theodora arvo­nimen domna senatrix, joka antiikin ajalla kytkeytyi Roomaa hallitsevaan neuvostoon, ja jota keskiajan vallasperheet käyttivät yhä asemansa osoituksena. Theofylaktosin perhe oli nyt Rooman todellinen hallitsija.

Paavia kidutettiin

Marozia kaupattiin melko pian toiselle vaikutusvaltaiselle miehelle, jonka Theofylaktosin perhe halusi liekaansa. Viehättävä tyttö naitettiin vauraalle rajakreiville, Alberik Spoletolaiselle.

Muutama vuosi häiden jälkeen sekä Marozian että Alberikin vanhemmat kuitenkin menehtyivät. Tutkijat eivät tunne olosuhteita tarkkaan, mutta vallanpitäjien murhat olivat melko yleisiä tuon ajan Roomassa, ja Theofylaktosin perheellä oli paljon vihollisia.

Vanhempien vielä eläessä perheen valta oli ollut vakaa, ja paavi Sergius III ja hänen kaksi seuraajaansa olivat kaikki olleet aviopari Theofylaktosin ohjaksissa.

Myös istuva paavi, Johannes X, oli ollut kuuliainen perheelle, ja hänellä oli ilmeisesti ollut suhde Marozian äidin kanssa. Theodoran kuoltua Johannes käsitti voivansa irtautua Theofylaktosin perheen otteesta liittoutumalla Italian kuninkaan, Hugo Provencelaisen, kanssa.

Nyt noin 30-vuotias Marozia ei kuitenkaan aikonut antaa paavin juonia häntä syrjään vaan nai vastaiskuksi Toscanan rajakreivi Guidon. Kukaan ei uskaltanut huomauttaa, että he olivat serkuksia ja suhde oli siten sukurutsainen ja kirkkolain mukaan kielletty. Häitä vietettiin syksyllä 925, ja sen jälkeen Marozia oli taas valmis uhmaamaan paavia.

Miehensä armeijan avulla Marozia valloitti Rooman. Kesällä 928 hän valtasi paavin palatsin, ja Johanneksen pitäessä messua Lateraanikirkossa Marozian miehet rynnistivät paavin kimppuun alttarilla.

Sotilaat veivät hänet Hadrianuksen mausoleumin vankityrmään, ja muutaman kuukauden kuluttua pyhä mies oli kuollut. Johanneksen tarkkaa kuolinsyytä ei tunneta, ja on mahdollista, että kuolema oli luonnollinen mutta tyrmän karujen olojen nopeuttama.

Marozian vihollinen, diplomaatti Liutprand, oli kuitenkin varma, että Marozia ja hänen miehensä Guido olivat murhanneet paavin: ”He painoivat tyynyn paavin suulle ja kiduttivat häntä vastenmielisesti.”

Kaupungin kiistaton hallitsija

Marozia oli todistanut, että hänellä oli sekä tahtoa että kykyä murskata vihollisensa. Ylpeänä hän otti itselleen arvo­nimen senatrix et patricia Romanorum – kunnianosoitus, joka Rooman valta­kunnan aikaan oli myönnetty kaupungin hallitsijalle.

Nyt paavin valtakunta oli Marozian vallassa, ja seuraavat kaksi paavia olivat hänen sätkynukkejaan. Heidän tuli vain pitää istuinta lämpimänä siihen asti, että Marozian ja paavi Sergius III:n poika voisi nousta paaviksi.

Poika, Johannes XI, astui paavin virkaan Pietarinkirkossa maaliskuussa 931 Marozian ilmeisesti murhautettua hänen edeltäjänsä. Useimmat tiesivät, kenen käsissä todellinen valta oli: ”Rooma on naisen vallan alla, kuten voimme lukea profeettojen kirjoituksista, ’naiset hallitsevat Jerusalemia’”, valitti Monte Soratten munkki Benediktus.

Vuosien varrella Marozia oli menettänyt nuoruuden kauneutensa ja Guidon, mutta hänen tahtonsa roihusi yhä. Nyt hän tavoitteli Euroopan keisarinnan asemaa.

Siinä pojan, Johannes XI:n merkitys oli suuri, koska paavin valta ulottui kauas paavinistuimen ja Rooman ulkopuolelle ja hän vaikutti esimerkiksi uuden keisarin kruunaukseen. Marozia tarvitsi vain mahtavan uuden miehen, kolmantensa, jota keisarin arvonimi houkuttelisi.

Marozia valitsi Guidon veljen, Hugon, joka oli kuudetta vuotta Italian kuningas. Johannes hankkisi Hugolle halutun keisarin arvonimen, ja Marozia saisi kutsua itseään sekä Italian kuningattareksi että keisarinnaksi.

Poika nousi kapinaan

Tällä kertaa Marozia meni kuitenkin liian pitkälle. Hän toi liittoon mukanaan poikansa Alberikin ensimmäisestä avioliitostaan. Alberik uhkasi Hugon valta-asemaa, ja Hugo oli Marozian tavoin valmis raivaamaan ongelmat tieltään kaikin mahdollisin keinoin.

Hugo oli osoittanut päättäväisyytensä jo ennen häitään Marozian kanssa. Kun Hugon nuorempi veli Lambert huomautti, että voimassa olleen kirkkolain mukaan avioituminen veljen lesken kanssa oli sukurutsaa, Hugo käski välittömästi vangita Lambertin ja sokeuttaa hänet.

Hugon poikapuoli ei puolestaan ollut tyytyväinen asemaansa äidin uuden aviomiehen varjossa. Marozia oli lisäksi nöyryyttänyt poikaansa tekemällä hänestä Hugon hovipojan. Vuonna 932 Alberikin mitta oli täysi. Kun hänen käskettiin pestä Hugon kädet, hän ei kestänyt enää vaan kaatoi veden isäpuolensa päälle.

Hugo suuttui ja läimäytti poikaa kasvoille, mikä oli liikaa Alberikille. Hän poistui palatsista ja alkoi koota armeijaa kukistaakseen isäpuolensa.

Alberikilla oli hyviä suhteita, ja hän löysi nopeasti tukijoita valtaeliitistä. Monet roomalaiset suhtautuivat valmiiksi epäluuloisesti Hugoon, joka heidän silmissään oli röyhkeästi edennyt nousukas. Alberik hyödynsi yleistä mielipidettä edukseen.

”Jos Hugo lyö minua, poikapuoltaan, kasvoihin jo nyt, kun hän vasta äskettäin on saapunut luoksemme vieraana miehenä, niin mihin luulette hänen kykenevän, kun hän on juurtunut tänne”, Alberik totesi diplomaatti Liutprandin mukaan.

Rooman vahvin nainen vangittiin

Alberikin sanat saivat roomalaiset kapinoimaan Hugoa ja Maroziaa vastaan: ”Seurakunta alkoi laulaa äänekkäästi samalla, kun he pukeutuivat yhdessä haarniskoihinsa”, Liutprand kertoi.

Marozia ja Hugo ehtivät vain kuulla torvien fanfaarit, kun Alberik jo rynnisti Hadrianuksen mausoleumiin, missä pari oleskeli. Kauhuissaan Hugo laskeutui köyden varassa linnakkeen muurilta ja pakeni armeijansa turviin.

Nyt Marozia oli yksin Alberikin armoilla, ja poika heitti äitinsä kylmästi vankilaan. Saman kohtalon koki Marozian vanhin poika, paavi Johannes. Liutprandin mukaan Alberik piti velipuoltaan ”orjana kodissaan”.

Marozian viruessa tyrmässä Alberik piti Roomaa ohjaksissaan ja nimitti omat paavinsa, neljä peräkkäin. Kuolinvuoteellaan Alberik vielä varmisti, että hänen oma poikansa nimitettiin paaviksi. Siten Marozian lapsenlapsi hoiti nimellä Johannes XII virkaa vuosina 955–963.

Marozia kuoli hiljaisuudessa vankilassa tammikuussa 936. Jäljelle jäi vain muisto hurjista ajoista, jolloin Rooman valtakuntaa hallitsi hävytön ja pidättelemätön nainen. Kardinaali Cesare Baronio nimesi 1500-luvulla ajanjakson pornokratiaksi, prostituoitujen vallaksi.