Milloin kuninkaalliset luopuivat kruunusta?
Harvat Euroopan monarkit käyttävät nykyään kruunua, mutta ennen sitä kantoivat kaikki. Miksi hallitsijan vallan symbolista on luovuttu?

Kuninkaita ja kruunuja 1709: Puolan August II Väkevä, Preussin Fredrik I ja Tanskan Fredrik VI.
Kruunu on ollut kuninkaallisen mahdin symboli Euroopassa keskiajalta lähtien. Raskaita pääkoristeita ei kannettu arkena vaan etupäässä kruunajaisseremonioiden ja muiden arvokkaiden rituaalien yhteydessä. Koska kruunua pidettiin merkkinä hallitsijan mahdin jumalallisesta alkuperästä, sen asetti kuninkaan kutreille yleensä piispa tai Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tapauksessa paavi. Kaikki kuningashuoneet eivät ole suosineet seremonioita, esimerkiksi Espanjassa kuninkaallisia ei ole kruunattu sitten 1400-luvun.
Kruunajaisseremonia säilyi Britanniassa
Monet kuninkaat lopettivat kruunun kantamisen 1800-luvulla, kun sitä alettiin pitää vanhanaikaisena itsevaltiuden symbolina. Tanskassa kruunajaisrituaalista luovuttiin vuonna 1849. Ruotsissa kruunattiin viimeksi Oscar II vuonna 1873. Hänen seuraajansa Kustaa V halusi esiintyä modernina monarkkina ja poikkesi perinteestä.
Iso-Britannia on nykyään ainoa Euroopan maa, jossa kruunajaisseremonia on säilytetty (rituaali on käytössä myös saarivaltio Tongalla, jonka kuningas Tupou VI kruunattiin vuonna 2015). Kuningatar Elisabet II on kantanut kruunuaan jopa parlamentin vuotuisissa virkaanastujaisissa.