Margareeta I – Pohjolan ”vahva mies” oli nainen

Åslen taistelu oli Margareetan ensimmäinen armeijan komentajana; hän mieluummin lahjoi tai uhkaili vihollisiaan. Ruotsalaisella pellolla käyty kahakka ratkaisisi, onnistuisiko Margareeta alistamaan valtaansa koko Pohjolan.

Šakkinappula valtapelissä

Margareeta syntyi vuonna 1353 Tanskan Sjællandissa. Hänen isänsä, Valdemar Atterdag, hallitsi köyhää Tanskaa, joka oli pantattu saksalaisille kreiveille.

Paiserutto oli pyyhkäissyt Tanskan yli ja johtanut nälänhätään, mutta vuonna 1353 sikäläiset kronikoitsijat saattoivat vihdoinkin kirjata muistiin ilouutisen:

”Kuningatar synnytti tyttären, ja Roskilden kunnianarvoisa piispa Henrik antoi lapselle pyhän kasteen ja nimesi hänet Margareetaksi.”

Margareeta oli nuorin kuudesta lapsesta, joista vain kolme selvisi hengissä. Margareetan vanhimman veljen, Christofferin, oli määrä periä jonakin päivänä valtaistuin, ja muiden kohtalona oli palvella pelinappuloina valtapelissä.

Margareetan vanhempi sisar Ingeborg naitettiin pohjoissaksalaiselle kreiville, jotta Valdemar Atterdag voisi lujittaa valtansa. Samanlainen kohtalo odotti myös Margareetaa, joka kihlattiin kuusivuotiaana Norjan 18-vuotiaalle kuninkaalle Haakonille.

Paperilla kihlaus oli kaikille hyvä kauppa: Kuningas Haakon oli Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan poika, ja Margareetan myötäjäisiin kuului hänen isänsä lupaus tukea Maunua, joka taisteli Ruotsin kruunusta vanhimman poikansa Eerikin kanssa. Toisaalta sopimus suojasi Valdemar Atterdagin valtakuntaa Ruotsin hyökkäyksiltä.

Margareetan mielipidettä ei kysytty, eivätkä kaikki hyväksyneet valtapeliä, jossa panoksena olivat kuninkaan lapset. 13-vuotiaana avioitunut ja myöhemmin nunnaksi ryhtynyt Vadstenan Pyhä Birgitta vastusti Margareetan kihlausta, jota hän kuvaili paaville kirjoittamassaan kirjeessä lasten nukkeleikiksi. Hän myös esitti synkän ennustuksen Ruotsin kohtalosta:

”Tästä avioliitosta seuraa vaikeuksia eikä mitään hyvää valtakunnalle. Sen siemen ei saa juurtua syvään, eikä alamaisten pidä iloita perillisestä.”

Avioliitto oli hiuskarvan varassa

Maunu Eerikinpojan vanhin poika, kruunusta taistellut Eerik, sairastui ja kuoli äkillisesti vuonna 1359, eikä Ruotsin kuningas enää tarvinnut liittoa Tanskan kanssa. Niinpä Margareetan kihlaus purettiin.

Sen sijaan Norjan nuori kuningas oli määrä kihlata holsteinilaisen kreivin tyttären kanssa. Uutinen oli raskas isku Valdemar Atterdagille, joka oli ajautunut konfliktiin Tanskaa etelästä uhkaavan Holsteinin kanssa.

Myrsky kuitenkin vei holsteinilaista morsianta kuljettaneen laivan Bornholmiin. Siellä hänet pidätti Lundin tanskalainen arkkipiispa, jonka alaisuuteen Bornholm kuului. Piispa lupasi pitää neitoa vankinaan, jottei avioliitto toteutuisi.

Kuningas Maunun oli pakko sallia Margareetan ja Haakonin avioliitto, ja skånelaisen kronikan kirjoittaja totesi vuonna 1363:

”Norjan kuningas Haakon otti vaimokseen Tanskan kuninkaan Valdemarin tyttären Margareetan, ja Kööpenhaminassa vietettiin juhlalliset häät.”

Haakonista oli tällä välin tullut veljensä kuoleman jälkeen Ruotsin kanssahallitsija, joten nyt 22-vuotias kuningas oli Tanskan kannalta entistäkin parempi puoliso Margareetalle.

Katso elokuvan traileri täältä

10-vuotias Margareeta matkusti Norjaan, missä hän asui aluksi aatelisperheessä ja varttui yhdessä perheen oman tyttären kanssa. Lapsikuningatar ei saanut erityiskohtelua.

Kasvatus oli hyvin uskonnollista, eikä ruumiillista kuritusta kaihdettu. Eräässä luostarikronikassa kerrotaan, että tytöt ”saivat usein maistaa samasta piiskasta”.

Samana vuonna kun Margareeta meni naimisiin, Tanskan kuninkaallista perhettä kohtasi onnettomuus: Kuninkaan ainoa elossa oleva poika Christoffer kuoli, ja Tanska menetti ainoan miespuolisen kruununperillisensä.

Nuori morsian osoitti oveluutensa

Haakonin matkustellessa Margareeta pysyi kotona Akershusin kuninkaallisessa kartanossa Oslon lähellä. Ajat olivat kovat, sillä Norja ei ollut vielä toipunut ruttoepidemiasta. Puute ulottui kuninkaan kartanoon asti, ja Haakon joutui jopa panttaamaan kruununsa.

Margareeta kirjoitti Haakonille yhden harvoista nykypäiviin säilyneistä kirjeistään. Siinä hän kuvaili tilannetta puolisolleen varsin suorasanaisesti:

”Tiedä, rakas Herrani, että minä ja palvelijani tarvitsemme suuresti ruokaa ja juomaa, sillä nyt kukaan meistä ei saa tarpeeksemme. Siksi rukoilemme teitä, rakas Herrani, löytämään avun tilanteeseemme, jotta niitä, jotka ovat täällä seuranani, ei erotettaisi minusta nälän vuoksi.”

Kuningattaren palvelijat olivat uhanneet hylätä hänet, mutta tuolloin vasta 17-vuotias Margareeta osoitti kekseliäisyyttä, josta hänet myöhemmin tultiin tuntemaan.

Margareeta ei jäänyt odottamaan apua aviomieheltään vaan meni varakkaan saksalaisen kauppiaan Westfalin puheille ja pyysi tältä rahaa luvaten, että kuningas maksaisi lainan takaisin. Haakonille hän kirjoitti:

”Pyydän sinua myös kirjoittamaan Westfalille, että hän lainaa minulle sen mitä pyydän ja tarvitsen, ja lupaamaan, että maksat lainani.”

Kirjeen lopussa Margareeta paljasti puuttuneensa valtion hallitsemiseen armahtamalla miehensä puolesta rikollisen:

”Olen luvannut Henrik-herralle, että kirjoitan sinulle ja pyydän, ettet aja Hofflandomin Ketiliä ja hänen kumppaniaan maanpakoon.”

Margareeta lahjoi tiensä valtaistuimelle

Valoa synkkyyteen toi Olavi-pojan syntymä joulukuussa 1370. Näin kruununperimys oli varmistettu ainakin Norjassa.

Tanskassa tilanne oli vaikeampi. Ikääntyvällä Valdemar Atterdagilla ei ollut miespuolista perillistä, ja katkera kokemus oli osoittanut, että jos vallanperimys oli epävarma, seurauksena saattoi olla sisällissota.

Niinpä Valdemar solmi sopimuksen vanhimman tyttärensä apen, Mecklenburgin herttuan, kanssa. Hänen kuoltuaan Tanskan kruunu siirtyisi tämän pojalle, Albrekt Mecklenburgilaiselle. Valdemarin kuollessa vuonna 1375 mahtavien aatelisten hallitsema valtaneuvosto ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt vahvistaa sopimusta.

Margareeta tajusi tilaisuutensa koittaneen ja kiiruhti Tanskaan, jossa valtaneuvosto yhä viivytteli.

Hän tarjosi vallanperijäksi nelivuotiasta Olavi-poikaansa ja ehdotti, että hän hallitsisi Tanskaa miehensä kanssa Olavin täysi-ikäistymiseen saakka.

Vastineeksi hän lupasi maata ja linnoja niille tanskalaisille aatelisille, jotka tukisivat hänen ehdotustaan, ja saikin hankittua enemmistön tuen.

Mecklenburgissa ja Holsteinissa Albrektin suku teki kaikkensa, jotta tämä kruunattaisiin kuninkaaksi, ja Albrekt alkoi tituleerata itseään ”tanskalaisten kuninkaaksi”.

Hänen sukunsa sai tuekseen jopa Saksan keisarin Kaarle IV:n, joka kehotti avoimessa kirjeessään Tanskan aatelisia tukemaan Albrektia.

Viime kädessä niin sanotun hansaliiton rikkaat saksalaiset kauppakaupungit päättivät, kenestä tulisi Tanskan uusi kuningas. Hansakaupungit pelkäsivät, että jos Albrekt valittaisiin kuninkaaksi, ne menettäisivät kauppaprivilegionsa Tanskassa.

Helmikuussa 1376 Margareeta lähetti hansaliitolle kirjeen, jossa hän lupasi, että hansakaupungit saisivat pitää erioikeutensa, jos ne tukisivat hänen suunnitelmiaan.

Hansaliiton johtajat eivät olleet tottuneet neuvottelemaan naisen kanssa ja kirjoittivat toisilleen:

”Meitä hämmästyttää suuresti, että kuningas ei ole itse lähettänyt kirjeitä tai takuita, sillä meistä on outoa luottaa naiseen ja neuvotella hänen kanssaan.”

Margareetan lupaukset olivat kuitenkin hansakaupungeille mieluisia, ja 3. toukokuuta 1376 prinssi Olavi valittiin kuninkaaksi Tanskan keskiaikaisessa parlamentissa danehofissa. Margareetan ja Haakonin oli määrä hallita hänen puolestaan kunnes hän olisi täysi-ikäinen.

Merirosvot auttoivat Margareetaa

Hansakaupungit joutuivat pian yhä enemmän tekemisiin Margareetan kanssa. Haakon vetäytyi vähitellen taustalle ja luovutti Tanskan hallitsemisen kokonaan vaimolleen, ja kun hän kolme vuotta myöhemmin kuoli, Margareeta otti hallittavakseen myös Norjan.

Aikalaiskronikoitsija Detmar Lyypekkiläinen kuvaili Margareetaa omistautuneeksi hallitsijaksi:

”Koko Tanskan aatelisto oppi pelkäämään tuon naisen viisautta ja voimaa ja alistui palvelemaan häntä. Hän kutsui vouteja luokseen, matkusti linnasta linnaan, antoi ylistää itseään ja siirsi vouteja kihlakunnasta toiseen.”

Margareeta nimitti uskollisia tukijoitaan tärkeimpiin virkoihin pystyäkseen pitämään Tanskan ja Norjan otteessaan.

Yksi Margareetan ensimmäisistä tavoitteista oli palauttaa hallintaansa Skåne ja etenkin sen tuottoisa suolasillin kauppa Falsterbossa ja Skanörissä.

Valdemar Atterdagin aikana hansaliitto oli saanut pantiksi suuria alueita Skånesta 15 vuodeksi, ja nyt Margareeta halusi varmistaa, ettei vuokra-aika ylittyisi päivälläkään.

Vuodesta 1377 lähtien kuningatar alkoikin tukea merirosvoja, jotka hyökkäsivät hansakaupunkien laivoihin. Näin hän pyrki tekemään Skånen-kaupasta saksalaisille niin kannattamatonta, että nämä luopuisivat Skånesta auliisti määräajan umpeuduttua.

Hansaliitto valitti asiasta. Saksalaiset tiesivät varmuudella, että ryöstösaalis ”vietiin Varbergin linnaan, missä se jaettiin kuningattaren läsnä ollessa ja hän piti suurimman osan”.

Margareeta kiisti syytökset, mutta hän ei voinut kieltää sitä, että monet merirosvot kuuluivat hänen lähipiiriinsä ja heidän joukossaan oli monia hänen neuvonantajiaan, tanskalaisia lääninvouteja ja aatelisia. Kuningatar lupasi tehdä merirosvouksesta lopun mutta antoi sen jatkua sallimalla rosvojen käyttää hänen satamiaan.

Kun hansaliiton hallinnassa olleet linnat ja kaupungit piti luovuttaa Tanskalle 11. toukokuuta 1385, mitään ei tapahtunut. Margareeta kirjoitti 15-vuotiaan poikansa nimissä hansaliitolle tiukan kirjeen, jossa hän ilmoitti hansan miehittävän Skånea ”väkivalloin ja laittomasti”.

Hän vaati hansaa luopumaan heti omistuksistaan Skånessa, tai muuten Tanskan kuninkaan olisi pakko nostaa asia esiin ”pyhän isämme paavin, keisarin, kuninkaiden, ruhtinaiden, herrojen, ritarien ja aseenkantajien, kaupunkien ja kaikkien kunnon ihmisten edessä” ja syyttää kauppaliittoa Skånen linnojen laittomasta miehittämisestä.

Margareeta ei jäänyt odottamaan hansaliiton vastausta vaan matkusti poikansa kanssa Skåneen, missä hän 28. toukokuuta määräsi maakunnan asukkaat vannomaan uskollisuutta kuninkaalle. Margareeta arveli, ettei hansaliitto ollut valmis puolustamaan omaisuuttaan Skånessa asein, ja hän oli oikeassa.

”Hän hoiti asian viisaasti”, totesi saksalainen aikalaiskronikoitsija Detmar.

Margareeta kasvatti valtaansa

Seuraavana vuonna Margareeta saavutti taas voiton neuvottelupöydässä. Holsteinilaiset kreivit olivat hallinneet Etelä-Jyllantia ja Schleswigiä vuosikausia, ja heillä oli siellä hallussaan useita linnoja. Margareeta myöntyi yllättäen siihen, että kreivit saivat pitää osan linnoista.

Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin muuan holsteinilainen kronikoitsija kuvaili Margareetaa ”erittäin viekkaaksi naiseksi”. Tämä ymmärsi, ettei ollut viisasta ”sytyttää useita kokkoja samaan aikaan” ajautumalla sotaan kreivien kanssa. Sen sijaan hän antoi näille oikeuden pitää jo hallussaan olevat linnat palkkioksi uskollisuudesta.

Nyt Margareeta hallitsi Tanskaa, Norjaa ja Skånea. Hän oli turvannut valtakuntansa etelärajan ja käänsi katseensa Ruotsiin.

Ruotsalaiset olivat näyttäneet ovea hänen edesmenneelle miehelleen ja tämän isälle ja antaneet kruunun toiselle Albrekt Mecklenburgilaiselle, sen Albrektin sedälle, jolta Margareeta oli evännyt pääsyn Tanskan valtaistuimelle.

Skåne halusi päästä eroon Albrektista

Margareeta ei halunnut hallita Ruotsia vallanhimosta, vaan hänen tärkein päämääränsä oli Tanskan turvallisuus. Albrekt oli valloittanut Skånen vuonna 1384, ja skånelaisten lähteiden mukaan ”Tanskan Olavi-kuninkaan äiti Margareeta tuli perässä – – ja pakotti ruotsalaiset häpeällisesti pakenemaan, sillä he eivät olleet odottaneet, että nainen uskaltautuisi kuninkaalliseen leiriin”.

Lopulta Albrektin oli luovuttava sodasta ja Skånessa valloittamistaan alueista. Margareeta ja Tanskan aatelisto kuitenkin pelkäsivät, että hän päättäisi palata.

Vakoojiltaan Margareeta oli kuullut, että saksalaissyntyisen Albrektin kannatus oli heikkenemässä. Tämä oli lahjoittanut saksalaisille ystävilleen useita kartanoita ja linnoja, mikä suututti ruotsalaisia aatelisia.

Myös laittomuus rehotti Ruotsissa, sillä todellisuudessa kuninkaalla oli valtaa vain suurissa kaupungeissa. Kun Albrekt sitten toteutti niin sanotun suuren reduktion, jossa hän takavarikoi ruotsalaisille mahtisuvuille annettuja kartanoita ja maita, Ruotsin aatelisto siirtyi Margareetan puolelle.

Juuri kun Margareetalle oli koittamassa tilaisuus yhdistää Tanska, Norja ja Ruotsi, tapahtui pahin mahdollinen: Hänen poikansa Olavi kuoli elokuun alussa 1387 äkillisesti lyhyen sairauden jälkeen.

Ilman miespuolista perillistä, jonka puolesta hän olisi voinut hallita, Margareetalla ei ollut oikeutta valtaistuimeen. Mecklenburgin herttua äkkäsi heti tilaisuuden nostaa poikansa Tanskan kuninkaaksi.

Adoptiopoika toi valtakuntaan rauhan

Margareetalla ei ollut aikaa surra poikaansa, sillä hänen täytyi toimia nopeasti. Vain viikko Olavin kuoleman jälkeen hän kutsui maakäräjät koolle Lundiin valitsemaan hänet ”valtiattareksi ja koko Tanskan valtakunnan vartijaksi”.

Maakäräjillä Ruotsin mahtimiehet vannoivat, etteivät he ottaisi kuninkaaksi ”ketään muuta herraa, ylimystä tai miestä”. Margareeta puolestaan lupasi etsiä itselleen miespuolisen perillisen, jotta valtakunta ei hänen kuoltuaan suistuisi levottomuuksiin ja sisällissotaan.

Ei tiedetä tarkkaan miksi, mutta Margareeta päätti adoptoida yhden Ingeborg-sisarensa lapsenlapsista, vasta kuusivuotiaan Pommerin Bogislavin. Adoption yhteydessä Margareeta antoi hänelle uuden, pohjoismaiselta kalskahtavan nimen Eerik, ja hänet tunnetaankin Pohjoismaissa Eerik Pommerilaisena.

Vain puoli vuotta Olavin kuoleman jälkeen Margareeta hallitsi jälleen varmoin ottein Tanskaa ja Norjaa. Oli tullut aika kääntää katse jälleen itään. Maaliskuun lopulla 1388 Margareeta matkusti tapaamaan Ruotsin valtaneuvoston jäseniä, jotka julistivat hänet ”Ruotsin oikeutetuksi valtiattareksi ja hallitsijaksi” ja vannoivat hänelle uskollisuutta.

Kuningas Albrekt joutui pakenemaan Mecklenburgiin, mutta hän ei luovuttanut taistelutta. Hän kokosi Pohjois-Saksassa kokeneen palkkasoturiarmeijan ja palasi heti alkuvuodesta 1389 syrjäyttämään ”kuningas Housutonta”, joksi hän Margareetaa pilkkasi.

Saksalaisten palkkasoturien jo noustua maihin Ruotsiin Margareetan armeija piiritti Vänern- ja Vätternjärvien välissä sijaitsevan Albrektille uskollisen Axevallan linnoituksen.

Albrekt marssi joukkoineen kohti linnoitusta, ja armeijat kohtasivat kylmänä helmikuisena päivänä Åslen kylässä. Margareetalla oli suurempi armeija, noin 1 500 miestä, mutta Albrektin tuhat sotilasta olivat paremmin varustettuja ja lisäksi kokeneita taistelijoita.

Niin sanotun Rimkrönika-kronikan mukaan syrjäytetty Albrekt oli varma voitostaan: ”Kuningas oli niin innokas taistelemaan ja niin kiireinen, että kaikki hänen joukoissaan eivät edes ehtineet laittautua valmiiksi”.

Albrektin armeija hyökkäsi päin tanskalais-ruotsalaista armeijaa. Rimkrönikan mukaan kiire ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan:
”Taistelussa kuningas teki ensimmäisen rynnäkön, jossa hän hajotti kaksi viiriä (Margareetan ratsuväkidivisioonaa).”

Taistelukenttä muuttui kuitenkin pian mutavelliksi, jossa saksalaisten ritarien oli yhä vaikeampaa liikkua ratsuillaan.

Vastoinkäymiset heikensivät saksalaisten taistelutahtoa, ja muuan nuori ritari laukaisi paniikin Saksan joukoissa.

”Hän pakeni ensimmäisenä päivänään ritarina, ja 60 muuta ritaria seurasi häntä. Se oli tärkein syy häviöön”, kronikassa kerrotaan.

Albrektille se tarkoitti lopun alkua. 20 kokenutta ritaria ja lukemattomia rivisotilaita sai surmansa, ja syrjäytetty kuningas ja hänen poikansa otettiin vangiksi. Pian heidät vietiin Margareetan eteen.

”Vielä samana iltana hän antoi kiduttaa kuningas Albrektia”, väitti Detmar Lyypekkiläinen, joskin useimmat nykyhistorioitsijat kiistävät syytöksen.

Albrekt oli hävinnyt paitsi taistelun myös koko sodan Ruotsin kruunusta. ”Kuningas Housuton” oli voittanut, ja hän hallitsi nyt kaikkia Pohjoismaita – ja oli siten koko Euroopan vaikutusvaltaisin nainen.

Vuonna 1397 Margareeta yhdisti kolme valtakuntaansa valtioliitoksi. Seremonia pidettiin Kalmarin linnassa, minkä vuoksi liitto tunnetaan Kalmarin unionina. Kruunauskirjeessä todettiin, että Margareetan adoptoima Eerik oli kaikkien kolmen valtakunnan kuningas mutta jokaista valtakuntaa hallittiin sen omien lakien mukaan.

Margareeta jatkoi 15-vuotiaan kuninkaan holhoojana, ja häntä puhuteltiin ”rakkaaksi rouva kuningattareksi”.

Olavi palasi kuolleista

Margareeta pysyi vallassa senkin jälkeen, kun Eerik Pommerilainen varttui täysi-ikäiseksi, sillä Eerikin oli alun perinkin ollut tarkoitus periä valta vasta adoptioäitinsä kuoleman jälkeen.

Valtansa turvaamiseksi Margareeta aloitti vuonna 1402 neuvottelut Eerikin avioliitosta englantilaisen prinsessan kanssa, sillä Englanti oli yksi Pohjois-Euroopan suurvalloista ja se voisi auttaa hansaliiton mahdin rajoittamisessa.

Avioliitto ei kuitenkaan toteutunut, sillä Margareeta joutui puolustamaan valtaansa yllättävää uhkaa vastaan.

Aikalaishistorioitsija Johann Posilgelaisen mukaan Margareetan Olavi-poika palasi yhtäkkiä kuolleista.

”Sinä vuonna Preussin valtakunnassa tapahtui kummia. Maahan oli tullut eräs köyhä ja sairas mies – –. Jotkut kauppiaat löysivät hänet ja kysyivät, eikö häntä tunnettu Tanskassa, sillä hän muistutti suuresti kuningas Olavia.

Mies kielsi aluksi olevansa kuollut kruununperillinen Olavi, mutta kun useat Margareetan viholliset alkoivat kohdella tuota köyhää miestä kuninkaallisena ja hankkivat hänelle kuninkaallisen sinetin, hän suostui kirjoittamaan Margareetalle ja vaatimaan valtaistuimiaan takaisin. Margareeta kutsui luokseen tuon miehen, joka väitti olevansa hänen kuollut poikansa.

(Preussin Saksalaisen ritarikunnan) suurmestari lähetti hänet ja muutamia ritareitaan kuningattaren luo Kalmariin, missä hänet todettiin huijariksi, sillä hän ei ollut syntynyt maassa eikä osannut sen kieltä. Nuorukainen tunnusti valheensa henkensä säästämisen toivossa, mutta Margareeta ei osoittanut hänelle armoa”, kirjoitti Johann Posilgelainen.

Rangaistus oli julma.

”Sytytettiin suuri rovio ja hänet hirtettiin kirjeineen, jotka hän oli lähettänyt kuningattarelle tämän poikana esiintyen, ja hänen päähänsä painettiin kruunu ja hänet pantiin näytille kaiken kansan eteen. Lopuksi hänet viskattiin roviolle ja poltettiin.”

Rutto vei kuningattaren hautaan

59-vuotiaana Margareeta hallitsi koko Pohjolaa varmoin ottein. Hän uurasti laajentaakseen valtakuntaansa muun muassa liittämällä siihen yhä suurempia alueita Schleswigin herttuakunnasta. Vierailut Etelä-Tanskaan johtivat luultavasti lopulta hänen kuolemaansa.

Margareeta kuoli lokakuussa 1412 äkillisesti lyhyen sairauden jälkeen ollessaan laivassa Flensburginvuonolla. Flensburgissa raivosi tuohon aikaan rutto, ja monet historioitsijat uskovat, että se tappoi myös Margareeta I:n.

Margareeta I oli luonut itselleen laajan valtakunnan. Hän oli päihittänyt oveluudellaan kaikki kilpailijansa ja tuonut Pohjolaan lain ja järjestyksen.

Aikana, jolloin kuningattaret hallitsivat yleensä vain poikiensa täysi-ikäisyyteen asti, Margareeta oli hallinnut viisaasti 26 vuotta.