Ranskan kuningas Kaarle VI surmasi äkillisen hulluuden puuskassa neljä seurueensa ritaria.

© Bridgeman

Lista: 5 kajahtanutta hallitsijaa

Historian saatossa epäonniset perimyssäännökset, poliittiset juonittelut ja psyykkiset sairaudet ovat johtaneet siihen, että valta on lipsahtanut sellaisen henkilön käsiin, jolle sitä ei olisi pitänyt koskaan antaa.

maanantai 24. heinäkuuta 2017 teksti Stine Grynberg

Hauras hallitsija: Kuningas uskoi olevansa lasia

Ranskan Kaarle VI (1368–1422) oli alamaistensa rakastama kuningas, kunnes hän tuli yhtäkkiä hulluksi.

Kaarle sairastui vuonna 1392 outoon sairauteen, jonka seurauksena hän ­menetti hiuksensa ja kyntensä. 

Hän alkoi nähdä harhoja ja hyökkäsi päin vihollista, jonka vain hän itse ­saattoi nähdä. Kaikille oli selvää, ettei kuningas ollut oma itsensä. 

Yleensä lauhkea­luonteinen ­hallitsija oli muuttunut kiivaili­jaksi, joka räyhäsi yhtenään nii ­ihmisille, eläimille kuin puillekin.

Kerran eräs aseenkantaja pudotti peitsen, joka osui pudotessaan kypärään. Ääni säikäytti kuninkaan, joka hyökkäsi kauhun vallassa oman seurueensa kimppuun.

Hän ehti surmata neljä ­ritariaan, ennen kuin hänet saatiin taltutettua. Sitten kuningas vajosi koomaan kahdeksi päiväksi. Toin­nuttuaan hän itki päiväkausia.

Kaarle kamppaili lopun elämäänsä pahenevaa mielisairautta vastaan. Oli aikoja, jolloin kuningas oli täysin nor­maa­li, mutta selkeät jaksot kävivät yhä harvinaisemmiksi. 

Sekavina aikoina hän kielsi olevansa kuningas ja nimeltään Kaarle. Yhdessä vaiheessa hän uskoi olevansa lasia ja hajoavansa sirpaleiksi, jos joku tulisi liian lähelle. 

Niinpä hän ompelutti rautatukia vaatteisiinsa, jotta ei hajoaisi, ja kieltäytyi ajamasta hevosvaunuilla, ­jotta niiden tärinä ei rikkoisi häntä.

Lopulta kuningatar sai tarpeekseen ja hankki itselleen aviovuoteeseen sijaisen. 

Pariin ensimmäiseen vuoteen Kaarle ei huomannut mitään, mutta kun hän eräänä selkeänä hetkenään viimein tajusi petoksen, hän hylkäsi vaimonsa ja piti rakastajattaren.

Tarkka pukeutuja

Portugalin Afonso VI (1643–1683) ei ollut järin nokkela. Järjen jähmeys saattoi olla synnynnäistä tai perua aivotulehduksesta, joka halvaannutti tulevan kuninkaan koko vasemman puolen hänen ollessaan kolmevuotias.

Afonso ei ollut kiinnostunut hallitsemisesta ja jätti tehtävän äitinsä huoleksi. 

Itse hän kulutti aikaansa koira- ja kukkotappe­luissa ja pitämällä sängyssään syöminkejä, joita varten hän sonnustautui puoleen tusinaan takkiin ja jopa neljään hattuun. 

Jos kuningas joskus harvoin kävi kirkossa, hän rajasi messun keston tarkoin. Jos pappi ylitti ajan, hänet karkotettiin maasta. Toisaalta hallitsija vietteli mielellään nunnia.

Kuningas Afonso rakasti eläintappeluita ja nunnia.

© Polfoto/topfoto

Umpihullu sulttaani: Sulttaani hukutti koko haareminsa

Ottomaanivaltakunnan Ibrahim I (1615–1648) oli niin hullu, että hän joutui viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa teljettynä ikkunattomaan rakennukseen. 

Hänen veljensä sulttaani Murat IV määräsi kuolinvuoteellaan Ibrahimin surmattavaksi – hän antaisi ­mieluummin dynastian hiipua kuin veljensä nousta hallitsijaksi. Äiti oli kuitenkin eri mieltä.

Kun äiti vapautti Ibrahimin, tämä tanssi ilosta. Hän oli 23-vuotias ja ensi kerran vapaa. 

Hänellä oli paljon koettavaa, ja äidin hallitessa mahtavaa valtakuntaa uusi sulttaani ryhtyi nauttimaan ­rehevien neitsyiden tarjoamista iloista. 

Hän lähetti palvelijansa kaikkialle valtakuntaan etsimään haaremiinsa mahdollisimman lihavia naisia.

Kun Ibrahim kuuli huhun, että yksi naisista olisi ollut hänelle uskoton, hän hukutti kaikki 280 naista Bosporinsalmeen kahta lihavinta suosikkiaan lukuunottamatta.

Hankkiuduttuaan eroon haaremistaan Ibrahim keskittyi voitelemaan partaansa kalliilla tuoksuvoiteilla, ampumaan alamaisiaan ­varsijousella ja ruokkimaan palatsin kala-altaan kaloja kultakolikoilla.

Ibrahim I:llä oli ­silmää reheville naisille.

© Bridgeman

Puhelias monarkki: Englannin kuningas luuli tyynyä kuolleeksi pojakseen 

Englannin Yrjö III (1738–1820) sai nuorena miehenä tosikon maineen, ja hänen hoviaan pidettiin Euroopan tylsimpänä.

Vuonna 1783 tilanne kuitenkin muuttui: kuningas alkoi yhtäkkiä ­höpistä sekavia tuntikausia, kunnes ­menetti äänensä. 

Toisinaan muutoin rauhallinen monarkki raivostui niin, että hänen suustaan tuli vaahtoa, ja vajosi sitten syvään masennukseen.

Pian hoviin kutsuttiin mielisairauksiin erikoistunut lääkäri, joka puki kuninkaan pakkopaitaan ja sitoi tämän sänkyyn. 

”Hoidosta” ei ollut apua. Kuningas alkoi syyttää vaimoaan pettäjäksi ja ihastui pakkomielteenomaisesti erääseen iäkkääseen vallasnaiseen. 

Kuningas myös uskoi tyynynsä ­olevan kuollut poikansa ja että Lontoo oli veden vallassa.

Puolen vuoden kuluttua oireet laantuivat ja Yrjö palasi enti­selleen. Omituiset ­kohtaukset kuitenkin toistuivat koko hänen pitkän elämänsä ajan. 

Ikuinen lapsi: Kristian VII uskoi olevansa peikkojen lapsi

Tanskan Kristian VII (1749–1808) ei koskaan kasvanut aikuiseksi: kun diplomaatit kumarsivat hänelle, hän loikkasi pukkihyppyä heidän ylitseen. 

Toisaalta kuningas teki kaikkensa todistaakseen miehuullisuu­tensa. Hän hakkasi päätään lattiaan, viilteli itseään ja hieroi haavoihin ­suolaa osoittaakseen, että kesti kipua.

Kuninkaan öiset kaupunkikierrokset pelottivat Kööpenhaminan asukkaita. ­Yhdessä prostituoidun rakastajattarensa kanssa hallitsija remusi pitkin ­kaupunkia ja riehui silmittö­mästi kapakoissa.

Vähitellen Kristianin ­sai­raus paheni ja hän alkoi nähdä harhoja. Hän uskoi muun muassa tappaneensa ihmisiä öisillä retkillään ja olevansa vaihdokas ja ­peikkojen lapsi.

Mielisairaus sai Kristian VII:n riehumaan ja näkemään olemattomia.

© Bridgeman

Ehkä sinua kiinnostaa...