Kymmenen hullua hallitsijaa
Maan tai kansan hallitseminen ei ole aina helppoa. Historia tarjoaa monia esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat siinä asemassa menettäneet suhteellisuudentajunsa.
En karikaturtegning af Kong Georg III, der holder lilleputten Napoleon i sin hånd.
Hallitsijana toimiminen vaatii mieheltä – tai naiselta – luonteenlujuutta. Historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten suuri henkinen paine on johtanut virheellisiin tai jopa katastrofaaliset seuraukset saaneisiin päätöksiin tai järjenvastaiseen käyttäytymiseen.
Toisinaan oudonkin käyttäytymisen taustalla on ollut jokin järkevä syy, joskus sen on selittänyt henkinen romahdus, mutta joskus rajaa on ollut vaikeaa vetää.
1. Caligulan lyijynraskas kankkunen
Ei ole pitäviä todisteita siitä, että Rooman keisari Caligula (12-41 jaa.) olisi ollut mielisairas. Hän oli brutaali ja vihattu, mikä on saattanut saada aikalaishistorioitsijat liioittelemaan joitakin hänen piirteitään. Hänen kerrotaan muun muassa halunneen nimittää hevosensa senaattoriksi ja käskeneen sahauttaa vihansa kohteet kahteen osaan haaroista ylöspäin.
Olipa hänen käyttäytymisensä taustalla mielisairaus tai ei, se oli joka tapauksessa arvaamatonta. Sen syyksi on ehdotettu Caligulan mieltymystä punaviiniin. Roomalaiset uskoivat punaviinin säilyvän parhaiten lyijystä tehdyissä astioissa. Caligulan oikut voivatkin siksi johtua pahasta lyijymyrkytyksestä.
2. Fjodor I rakasti kirkonkelloja
Iivana Julman poika Fjodor oli isänsä täysi vastakohta. Hän oli pieni ja hintelä ja todennäköisesti henkisesti jälkeenjäänyt. Hän vietti mieluiten päivänsä rukoilemalla hiljaisuudessa.
Kun Iivana Julma kuoli vuonna 1584, hänen poikansa kruunattiin tsaariksi. Kansa piti häntä tervetulleena vaihteluna julmalle isälleen. Koska vähämielisten katsottiin olevan lähellä Jumalaa, Fjodoristakin tuli ihailtu ja rakastettu hallitsija. Fjodor I matkusti paljon ympäri valtakuntaa, koska hän halusi kuulla, miltä kirkonkellot ei paikoissa kuulostivat.
Valtakuntaa hallitsi käytännössä Fjodor I:n kaitsijaksi jo tämän isän kuollessa nimitetty Boris Godonov. Godunovista tulikin seuraava tsaari, kun Fjodor I vuonna 1598 kuoli vailla miespuolista perillistä.
3. Afonso VI: tunnekylmä ahmatti
”Hurraa, nyt minusta tulee Portugalin kuningas!” huusi kymmenvuotias prinssi Afonso, kun hänen isoveljensä kuoli vuonna 1653.
Kun Afonso oli kolme vuotta vanha, hän sairasti vaikean sairauden, joka jätti hänet osaksi halvaantuneeksi. Sairaus vaurioitti myös hänen psyykeään niin, että hänestä tuli tunnekylmä. Kun hänestä kolmetoistavuotiaana sitten tuli kuningas, hovissa tajuttiin hänen olevan mielenvikainen. Aluksi hänen äitinsä hallitsi käytännössä hänen puolestaan. Afonso VI ei tuhoaisi Portugalin tulevaisuutta, maalle haettiin liittolaisia järjestämällä kuninkaan avioliitto Savoijin prinsessa Maria Franciscan kanssa.
Häissä kuningas piti päällään seitsemää takkia ja neljää hattua yhtä aikaa ja hän poistui kirkosta kesken seremonian, koska hänellä oli tylsää. Sen sijaan hän meni kotiin ja nautti yksin runsaan lounaan.
Avioliitto ei kestänytkään pitkään. Aviopuolison kyvyttömyyden perusteella kirkko mitätöi pian avioliiton. Tämän jälkeen Maria Francisca meni naimisiin kuninkaan pikkuveljen Pedron kanssa. Yhdessä Maria Francisca ja Pedro saivat lopulta Afonson karkotettua Azoreille, minkä jälkeen he hallitsivat valtakuntaa ja saivat kartutettua sen siirtomaita.
Afonso ei noussut enää valtaistuimelle vaan keskittyi mieliharrastuksiinsa syömiseen ja juomiseen. Hän kuoli 40-vuotiaana vaikeasti liikapainoisena.
Egyptin kuningas Faruk I ottamassa vastaan kansalaisten tervehdyksiä joulukuussa 1938.
Kymmenen hullua hallitsijaa II
Gian Gastone de Medici (1671-1737), Toscanaa hallinneen Medici-suvun viimeinen edustaja.
4. Viimeinen Medici ei välittänyt hankkia perillisiä
Toscanaa hallinnut Gian Gastone de Medici oli monella tapaa edistyksellinen merkkimies. Kun hänestä tuli suurherttua vuonna 1723, hän kumosi useita perivanhoillisen isänsä laatimia lakeja. Alastonpatsaat palautettiin kaduille, antisemitistiset määräykset kumottiin ja köyhimpien verotusta kevennettiin.
Muuten suurherttua oli oudon oikukas. Hän oli luulosairas ja niin raskasmielisyyteen taipuvainen, että aikalaiset pitivät häntä mielisairaana. Kun hän oli nimittänyt ministerinvirkoihin päteviä miehiä, hän vetäytyi makuuhuoneeseensa potemaan.
Kaupunkivaltiossa haluttiin Medici-suvun jatkuvan. Tästä syystä suurherttualle järjestettiin avioliitto Saksi-Lauenburgin leskeksi jääneen herttuattaren Anna Maria Franziskan kanssa. Gian Gastone de Medici kuvasi aviopuolisoaan ”miesmäiseksi ja käsittämättömän lihavaksi”. Vaimo taas piti miestään ”feminiinisenä nahjuksena”.
Avioliittoa ei koskaan pantu täytäntöön. Vastakkaista sukupuolta vieroksunut Gian Gastone de Medici eristäytyi makuuhuoneesensa, jossa hän turrutti mielensä oopiumilla ja valtavilla alkoholimäärillä ja jonne hän kutsui vaimonsa sijaan nuoria miehiä.
Viimeisen kerran suurherttua näyttäytyi julkisuudessa Johannes Kastajan juhlassa vuonna 1729 umpihumalassa. Kun häntä kuljetettiin vaunuilla pitkin kaupungin katuja, hän oksensi karossin ikkunasta ja pyyhki suunsa peruukkiinsa.
Suurherttuan kuolema 1737 merkitsi Medici-suvun sammumista. Firenze ja Toscana siirtyivät itävaltalaisten haltuun.
5. Sadistinen prinssi Sado
Korean kruununprinssi Sado sairasti kymmenvuotiaana tuhkarokon, minkä jälkeen hänen käyttäytymisensä alkoi muuttua.
Vuosien varrella Sadosta tuli jatkuvasti väkivaltaisempi. Hän raiskasi jatkuvasti naisia ja henkisen paineen kasvaessa liian suureksi hän rentoutui tappamalla palvelijoita.
Vanha kuningas Yongjo oli huolissaan siitä, miten maan kävisi, jos Sado pääsisi sitä hallitsemaan. Vuonna 1762 hän päätti pelastaa valtakuntansa. Hän käski Sadon kavuta painavaan puuarkkuun, joka oli tehty riisin säilyttämiseen. Tämän jälkeen arkun kansi naulattiin kiinni. Kahdeksan päivän kuluttua Sado oli kuollut.
Samankaltaisuuksista huolimatta sadismi-käsite ei juonnu korealaisprinssin nimestä.
6. Sultaani Murat IV: Väkivaltainen mies, jolla oli vaikea äitisuhde
Hallitseva äiti oli istuttanut ottomaanien valtakunnan sulttaanin Murat IV:n mieleen pelon naisia kohtaan. Asiaa ei auttanut se, että hallitsija oli muutenkin väkivaltainen.
Kerran sulttaani mestautti hovimuusikon siksi, että tämä oli soittanut persialaisen laulun. Pienestäkin laiminlyönnistä rangaistiin kuolemalla. Öisin sulttaani saattoi vaellella Konstantinopolin kaduilla ja hakata kaikki kohtaamansa ihmiset hengiltä miekallaan.
Sulttaani kuoli vuonna 1640 vain 27-vuotiaana. Hänen uskotaan olleen syypää 25 000 ihmisen kuolemaan. Koska häneltä ei jäänyt elossa olevia lapsia, hänen seuraajakseen valittiin hänen veljensä Ibrahim, joka oli mielisairas.
Kymmenen hullua hallitsijaa III
Pilapiirros Yrjö III:sta, joka pitää mini-Napoleonia kämmenellään.
7. Frederik Vilhelm I: Hinku suuriin sotilaisiin
Preussin Frederik Vilhelm I (1688-1740) tunnettiin myös nimellä Sotilaskuningas. Hän loi Preussiin suuren ja hyvin järjestäytyneen armeijan, mikä teki maasta yhden Euroopan suurvalloista.
Frederik Vilhelm I oli erittäin kiinnostunut saamaan armeijaansa isokokoisia miehiä. Hän lähetti alaisiaan eri Euroopan maihin värväämään isoja sotilaita ja maksoi hyvin jokaiselle vähintään 192 senttiä pitkälle sotilaalle. Nämä sijoitettiin erityiseen Potsdamin rykmenttiin.
Kuninkaan kiinnostusta selitti se, että pitkän miehen oli helpompi käsitellä pitkiä edestä ladattavia musketteja. Toisaalta edusta ei ollut paljon käytännön hyötyä, sillä kuningas vältti lähettämästä mielirykmenttiään sotaan. Kerrottiin, että kun Frederik Vilhelm I oli huonolla tuulella, hänen mielialansa kohtottamiseksi muutama sata jättisotilasta marssitettiin hänen makuuhuoneensa läpi.
8. Tekikö vallankumous Yrjö III:sta mielenvikaisen?
Kun kuningas Yrjö III nousi Britannian valtaistuimelle vuonna 1760, elämä näytti valoisalta. Kuningas kehitti maanviljelyä ja hän oli suosittu hallitsija. Vuonna 1788 hänet kuitenkin julistettiin mielisairaaksi. Nykyisten tutkimusten mukaan hän saattoi kärsiä porfyriasta, joka on harvinainen perinnöllinen sairaus. Se aiheuttaa järjenvastaista käyttäytymistä ja puhkeaa usein silloin, kun ihminen altistuu stressille.
1770-luvulla Britannian suhde Pohjois-Amerikassa sijaitseviin siirtomaihin huononi. Porfyrian varhaisvaiheet saattoivat aiheuttaa sen, että kuningas teki käsittämättömiä päätöksiä, jotka johtivat Yhdysvaltojen vapaussotaan (1775-83) ja itsenäistymiseen. Yrjö III vietti suuren osan loppuelämäänsä pakkopaidassa Windsorin linnassa. Hän kuoli vuonna 1820.
9. Ludvig II:n seikkailulinnat
Baijerin kuningas Ludvig II oli maineeltaan omalaatuinen. Hän oli ujo ja hän vältteli kaikkia julkisia esiintymisiä eikä hän ollut lainkaan kiinnostunut maan johtamisesta. Hän käytti kaiken aikansa ja energiansa seikkailulinnojen rakentamiseen. Yksi niistä oli Neuschwanstein, joka sijaitsi korkealla vuorenhuipulla.
Kun hallitus vuonna 1866 sai kuninkaan julistettua mielisairaaksi, tällä oli jo henkilökohtaista velkaakin 14 miljoonaa silloista markkaa. Valtakunta oli pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Nykyisin Ludvig II on suosittu kuningas, sillä hänen rakennusintonsa ansiosta Baijerissa on iso joukko matkailijoita kiinnostavia nähtävyyksiä.
10 Faruk I: Hemmottelu suisti vallasta
Kun Faruk I nousi Egyptin kuninkaaksi vuonna 1936, hän oli vain 16 vuotta vanha. Hän oli kasvanut eristettynä kansasta yltäkylläisen rikkauden ympäröimänä. Hän esimerkiksi sai ensimmäisen autonsa vain 11-vuotiaana. Tästä syystä hän ei kyennyt lainkaan ymmärtämään köyhän valtakuntansa olosuhteita.
Faruk I yritti peittää tietämättömyytensä välttelemällä neuvonantajia, jotka oli nimitetty auttamaan häntä hallitsemisessa. Sen sijaan hän käyttäytyi edelleen kuin hemmoteltu pikkupoika. Esimerkiksi virallisilla päivällisillä hän saattoi pyöritellä leivästä pieniä palloja ja nakella niillä vieraita.
Lisäksi kuninkaalla oli taipumus kleptomaniaan. Hänen väitetään muun muassa varastaneen Winston Churchilliin taskukellon, kun tämä oli virallisella vierailulla Egyptissä.
Faruk I teki huonon päätöksen toisensa perään. Häntä alettiin pitää vähitellen niin arvaamattomana, että joukko upseereja syrjäytti hänet vallasta vuonna 1952.