Marie-Antoinette ja Ludvig XVI olivat avioituessaan tietämättömiä teinejä.

© Bridgeman Images

Kuninkaan kokemattomuus aiheutti monarkialle paineita

Vuonna 1777 Ranskan monarkiaa uhkasi kriisi, sillä kuningas oli ollut seitsemän vuotta avioliitossa, mutta kruununperillistä ei kuulunut. Kuninkaan oli aika saada oppitunti kukista ja mehiläisistä.

perjantai 10. marraskuuta 2017 teksti Therese Boisen Haas

Sade valui vuolaana, kun kreivi Falkensteinin vaunut ajoivat sisään Versaillesin kullatusta portista. 

Matka Wienistä oli ollut pitkä ja painajaismainen, sillä huhtikuussa tiet olivat yhtä mutavelliä.

Todellisuudessa Falkenstein oli Itävallan arkkiherttua ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Joosef II, joka oli lähtenyt kaikessa hiljaisuudessa salanimellä matkaan pelastaakseen Ranskan monarkian.

Itävallan ja Ranskan liitto

Joosef II astui sisään linnaan, jossa hänen sisarensa oli asunut vuodesta 1770 lähtien. Marie-Antoinette oli ollut 14-vuotias muuttaessaan linnaan. 

Hänen avioliittonsa Ranskan tuolloin 16-vuotiaan prinssi Ludvigin kanssa yhdisti Euroopan kaksi mahtisukua, Itävallan Habsburgit ja Ranskan Bourbonit.

Ongelmat alkoivat kuitenkin jo hääyönä, sillä avioliitto ei saanut fyysistä täyttymystään, kuten perinne olisi vaatinut. 

Seitsemän vuoden kuluttua Marie-Antoinettesta tuli Ranskan kuningatar, mutta yksinvaltaisen monarkian jatkuvuuden kannalta välttämätöntä kruununperillistä ei vieläkään kuulunut.

”Marie-Antoinetten suosio kansan keskuudessa ei riitä, hänen on synnytettävä perillinen”, Itävallan Ranskan suurlähettiläs, kreivi d’Argenteau, oli raportoinut. 

”Hänestä on tultava äiti, jotta tämä oikukas ja hävytön kansa alkaisi pitää häntä ranskalaisena.”

Jollei kuningatar pian synnyttäisi kruununperillistä, Ludvig XVI saattaisi vaihtaa hänet hedelmällisempään vaimoon. 

Seurauksena voisi olla jopa sota, joka kävisi Euroopalle kalliiksi.

Eurooppa hengähti helpotuksesta, kun Marie-Antoinette lopulta sai lapsia.

© Bridgeman Images

Kruununperillistä odotellessa

Keisari kirjoitteli ahkerasti Ranskaan, mutta hänen kirjeillään ei ollut vaikutusta. Sen sijaan hän kuuli lähettiläältä entistä hälyttävämpiä uutisia. 

Pariisilaisen häväistyskirjoituksen mukaan Marie Antoinette oli viihtynyt liiankin hyvin pensaikossa erinäisten miesten kanssa viettäessään yötä Versaillesin puistossa auringonnousua odottelemassa.

Häväistyskirjoituksen laatija jäljitettiin ja suljettiin Bastiljin vankilaan. 

Joosef ei uskonut hetkeäkään sisarensa uskottomuuteen, mutta kirjoitus oli selkeä osoitus Marie-Antoinetten horjuvasta asemasta. 

Keisari päätti lähteä itse salanimen turvin paikan päälle ottamaan selvää, mistä pariskunnan lapsettomuudessa oikein oli kyse.

Kuningas hoiti velvollisuutensa

36-vuotias Joosef saapui yksin ja läpimärkänä Versaillesiin 18. huhtikuuta 1777. Suurlähettiläs d’Argenteau oli joutunut vuoteenomaksi kivuliaiden peräpukamien vuoksi eikä kyennyt tulemaan keisaria vastaan.

Seuraavina viikkoina Joosef tarkkaili herkeämättä sisartaan saadakseen selville, miten tämä käyttäytyi ja löytyisikö syy lapsettomuuteen Marie-Antoinettesta. 

Marie-Antoinette tunsi veljensä terävän kielen ja pelkäsi sitä, mikä sai hänet käyttäytymään varautuneesti.

”Sinä vanhenet, eikä nuoruus käy enää tekosyyksi”, Joosef pauhasi vasta 21-vuotiaalle sisarelleen. 

”Mikä on kohtalosi? Sinusta tulee onneton nainen ja vielä onnettomampi kuningatar.”

Lisää kovia sanoja seurasi Joosefin nähtyä hallitsijaparin yhdessä:

”Miten voit olla niin kylmä, ja etäinen, jopa poissaoleva miehesi seurassa?” Joosef vaati Marie-Antoinettea osoittamaan kuninkaalle enemmän huomiota, mikä tarkoitti, että kuningattaren oopperaillat Pariisissa, hevoskilpailut ja yöt uhkapelien parissa saivat loppua.

”Sinun on nyt korkea aika muuttaa elämäntyyliäsi”, keisari julisti. 

Hän itse vietti erittäin kurinalaista elämää, nukkui sudentaljalla ja nousi joka aamu ennen kahdeksaa.

Keisari ei päästänyt helpolla myöskään kuningasta, jota hän arvioi sanoilla ”jokseenkin heikko, muttei täysin kyvytön”. 

Hän teki Ludvigin kanssa pitkiä kävelyretkiä Versaillesin linnapuistossa ja kuulusteli tätä perusteellisesti Ranskan kuningasparin avioelämstä.

Lopulta Joosef pääsi asian ytimeen, ja hän kirjoitti veljelleen Wieniin:

”Aviovuoteessa – tämä on siis salaisuus – hän saa voimakkaita ja täydellisiä erektioita. Hän asettaa elimensä sisälle, on näin pari minuuttia liikkumatta, vetäytyy sitten pois purkautumatta ja toivottaa vaimolleen hyvää yötä. Käsittämätöntä”, keisari kertoi kuulemastaan.

Mysteeri oli selvitetty. Ludvigin ja Marie-Antoinetten lapsettomuus johtui harvinaislaatuisesta avuttomuudesta.

Tehtävä suoritettu

Vietettyään kuusi viikkoa Versaillesissa Joosef lähti kotimatkalle taas Falkensteiniksi muuntautuneena. 

Hän ei voinut auttaa enempää noita kahta ”toheltajaa”, kuten hän Ranskan hallitsijaparia kutsui, ja hänellä oli itselläänkin keisarikunta hallittavanaan. 

Varmuuden vuoksi Joosef jätti parille perusteelliset ohjeet ja suositukset siitä, miten piti toimia.

”Voi kunpa voisin olla paikalla!” 

Joosef kirjoitti Wieniin ennen kotiinlähtöään. ”Silloin kyllä Ranskan kuningasta piiskattaisiin, kunnes hän laukeaisi silkasta raivosta kuin aasi.”

Ludvig XVI ei kuitenkaan tarvinnut piiskaa, vaan sanalliset ohjeet riittivät. 

Neljä kuukautta Joosefin lähdön jälkeen Marie-Antoinette kirjoitti eräässä kirjeessään voitonriemuisesti ”kuninkaan rakkauden lopullisesta todisteesta” – hän oli raskaana. 

Vuonna 1778 kuningasparille syntyi tytär, ja seuraavina vuosina kaksi poikaa ja tytär. Kruununperimys ja Euroopan rauha olivat turvattu.

Joosef saattoi olla itseensä tyytyväinen. 

Hän ei vielä tiennyt, että Ranskassa puhkeaisi vallankumous, joka syöksisi kuningasparin vallasta ja johtaisi sotiin Ranskan ja Itävallan välillä. 

Törkylehdet vihjailivat, että kuningattarella oli suhde kamarineitoonsa. 

© Roger-Viollet/Polfoto

Juorulehdet hekumoivat

Ranskan kuningashuoneen mustamaalaamisesta nimettömänä tuli suosittua 1700-luvulla. 

Ludvig XVI:lle ja kuningattarelle ivailtiin pilkkakirjoituksissa, joita kutsuttiin nimellä libelles

Esimerkiksi Les Nouvelles de la Cour – ”uutisia hovista” – -nimisessä kirjoituksessa kysyttiin: ”Pystyykö kuningas? Eikö kuningas pysty?”

Pilkkakirjoituksen mukaan kamarineito oli ainoa, joka pystyi saamaan Marie-Antoinetten hyvälle tuulelle ”pienillä sormillaan”. Karkeuksia säestettiin runsaalla kuvituksella.

Libelles-kirjoituksia suollettiin solkenaan vuonna 1775, kun hallitsijaparin lapsettomuus oli kuuma puheenaihe Pariisissa. 

Selityksiä tilanteelle löytyi monia: kuninkaan elin oli epämuodostunut, kuningatar piti enemmän naisista tai hänen aikansa kului rakastajien kanssa. Poliisi ylitti turhaan estää pamflettien levittämisen.

Lue lisää

Antonia Fraser: Marie Antoinette, Phoenix, 2001 John Hardman: Louis XVI, Yale University Press, 1994.

Ehkä sinua kiinnostaa...