1. Prinssi Philipin natsiperhe
1930: Prinssi Philipin onnellinen lapsuus Pariisissa päättyi hänen ollessaan 8-vuotias. Hänen äitinsä teljettiin mielisairaalaan, ja isä muutti rakastajattarensa kanssa Monacoon. Philipin lähimpiä omaisia olivat nyt hänen neljä sisartaan, jotka kaikki suhtautuivat myötämielisesti Saksaan.
Joulukuussa 1930 kirkonkellot soivat Philipin nuorimmalle isosiskolle, kun vasta 16-vuotias prinsessa Sophie avioitui Hessenin prinssi Christophin kanssa.
Seuraavan puolentoista vuoden aikana myös Philipin kolme muuta isosiskoa avioituivat vanhojen saksalaisten ruhtinassukujen vesojen kanssa.

Prinssi Philip tapasi sisarensa lokakuussa 1947 vähän ennen avioitumistaan, mutta häihin heitä ei kutsuttu.
Vuonna 1931 Hessenin prinssi Christoph liittyi natsipuolueeseen, ja hänestä tuli puolisotilaallisten SS-joukkojen upseeri ja Hermann Göringin salaisen tiedustelupalvelun johtaja.
Christoph tunsi Göringin henkilökohtaisesti, ja kun Göring vuonna 1935 meni naimisiin, prinsessa Sophie istui pääpöydässä morsiusparin ja Adolf Hitlerin kanssa.
Hän selitti muistelmissaan, että Führer oli ”viehättävä ja hyvin vaatimaton mies”. Kun Sophie ja Christoph saivat pojan kaksi vuotta myöhemmin, he antoivat hänelle nimen Karl Adolf. Myös Philipin kaksi muuta sisarta, Cecilie ja Margarita, liittyivät aviomiestensä kanssa natsipuolueeseen.
Vuonna 1937 Cecilie, hänen miehensä ja heidän kolme pientä lastaan kuolivat lento-onnettomuudessa. 16-vuotias prinssi Philip käveli Saksassa pidetyissä hautajaisissa arkkujen takana natsiunivormuihin pukeutuneiden miesten ympäröimänä.

Philip kulki hautajaissaattueen kärjessä isosiskonsa Cecilien kuoltua lento-onnettomuudessa. Hänen vierellään asteli mm. SS-upseeri, ja kadun varrella saksalaiset tekivät natsitervehdyksiä.
Vaikka Philip taisteli toisessa maailmansodassa Britannian puolella, puheet hänen perheensä läheisistä siteistä natseihin vainosivat häntä koko loppuelämän. Kun Philip vuonna 1947 kihlasi Britannian kruununprinsessa Elisabetin, brittilehdistö kaivoi esiin tarinan vuoden 1937 hautajaisista.
Samana vuonna tehty mielipidemittaus osoitti, että 40 prosenttia briteistä vastusti häitä. Prinssi joutui katkaisemaan yhteyden valtaosaan perhettään, eikä ketään hänen sisaristaan kutsuttu kuninkaallisiin häihin.
2. Poliitikot halusivat eroon ”kuninkaallisesta loisesta”
1976: Kuningatar Elisabetin nuorempi sisar prinsessa Margaret oli kuninkaallisen perheen kapinallinen, joka juhli Lontoossa koko svengaavan 1960-luvun. Mutta sitten Margaretin hurvittelulle pantiin piste.

Elisabet ja hänen nuorempi sisarensa Margaret olivat hyvin erilaisia ihmisiä. Margaret rakasti juhlia ja viihtyi kuuluisuuksien ja tähtien, kuten The Rolling Stonesin Mick Jaggerin, seurassa.
45-vuotias prinsessa Margaret oli lähtenyt lemmenlomalle nuoren rakastajansa Roddy Llewellynin kanssa. Kaksikko oli tavannut sattumalta juhlissa, ja nyt he nauttivat elämästä ja toisistaan Mustiquen saarella Karibianmerellä. Margaret luuli olevansa turvassa lehdistöltä rikkaan ystävänsä yksityisellä saarella, joten hän kisaili huolettomasti Roddyn kanssa kristallinsinisessä vedessä.
Valokuvaaja Anwar Hussein kuitenkin tarkkaili rakastavaisia satojen metrien päästä pitkällä kauko-objektiivillaan. Kun Husseinin kuvat julkaistiin News of the World -iltapäivälehdessä helmikuussa 1976, seurasi uusi, kuninkaallista perhettä ravistellut skandaali.

Margaretin ja hänen rakastajansa Roddy Llewellynin kuvat järkyttivät koko Britanniaa.
Britit tiesivät varsin hyvin, että prinsessan avioliitto lordi Snowdonin kanssa oli onneton, ja he olivat jo vuosia katsoneet tämän juhlimista, flirttailua ja juomista läpi sormiensa.
Kohulööpit olivat kuitenkin monille liikaa, ja jopa Britannian alahuoneen jäsenet arvostelivat Margaretia ankarasti.
”Jos hän kunnioittaa veronmaksajia niin vähän, että lentää Mustiqueen, hänen ei pitäisi todellakaan odottaa kansan maksavan sitä”, skotlantilainen Labourin kansanedustaja Willie Hamilton jyrisi.
”Prinsessa on loinen. Hänelle ei pitäisi antaa lainkaan valtion määrärahaa.” Labour-työväenpuolueen kansanedustaja Dennis Canavan
Puoluetoveri Dennis Canavan oli samoilla linjoilla: ”Prinsessa on loinen. Hänelle ei pitäisi antaa lainkaan valtion määrärahaa.”
Kuningatar Elisabet kutsui Margaretin kotiin Mustiquelta. Muutamaa kuukautta myöhemmin hovi julkaisi lehdistötiedotteen, jonka mukaan Margaret ja lordi Snowdon aikoivat erota – ensimmäisenä kuninkaallisena parina sitten vuoden 1901.
Vanhemmiten Margaret vietti hiljaiseloa. Runsas tupakointi ja alkoholinkäyttö olivat kuitenkin jättäneet jälkensä, ja hän sairasteli viimeisinä vuosinaan paljon. Hän kuoli vuonna 2002.
3. Serkut piilotettiin laitokseen
1987: Kaikki – mukaan lukien lähisukulaiset – tuntuivat unohtaneen kuningattaren kaksi serkkua, jotka oli piilotettu syrjäiseen kehitysvammalaitokseen vuonna 1941.
”Kuningattaren serkut vankina hullujenhuoneella” julisti brittiläisen iltapäivälehti The Sunin pääotsikko 6. huhtikuuta 1987. Otsikon alla oli kuva pelokkaan ja säälittävän näköisestä naisesta.
Nainen oli kuningatar Elisabetin serkku Katherine Bowes-Lyon, joka oli virallisen tarinan mukaan kuollut jo yli 20 vuotta aiemmin. Todellisuudessa hän oli elänyt vuosikymmeniä Royal Earlswood Hospital -kehitysvammalaitoksessa.
The Sun on saanut selville, että Katherine oli piilotettu syrjäiseen laitokseen vuonna 1941 eli pian sen jälkeen, kun Elisabetin äidistä Elizabeth Bowes-Lyonista oli tullut kuningatar.
Pian selvisi, että Katherinen kuusi vuotta vanhempi sisar Nerissakin oli viettänyt laitoksessa suurimman osan elämästään ja oli kuollut unohdettuna vuotta aiemmin.
Nerissan hautajaisiin oli osallistunut vain muutama sairaalan työntekijä – eikä yhtään kuninkaallisen perheen tai Bowes-Lyonin suvun jäsentä. Kuningattaren serkun haudalla oli vain karu muoviristi, jossa luki vainajan sukunimi ja haudan numero.

Nerissa Bowes-Lyonin hautaa Royal Earlswood Hospitalin hautausmaalla koristaa vain pieni muoviristi.
Paljastukset järkyttävät suurta yleisöä, sillä Bowes-Lyonin suku oli väittänyt Nerissan ja Katherinen kuolleen vuosina 1940 ja 1961.
Kuningashuone ei ole koskaan virallisesti kommentoinut, miksi sisaruspari poistettiin kylmästi suvun historiasta, mutta jotkut historioitsijat epäilevät, että päätöksen oli tehnyt kuningattaren äiti kansan reaktion pelossa. Jos kansa olisi saanut tietää, että hänen lähisuvussaan oli kaksi vaikeasti vammaista jäsentä, se olisi voinut rapauttaa luottamusta kuningashuoneen jatkuvuuteen.
4. ”Haluaisin olla tamponisi”
1992: Charlesin ja Dianan avoliitto ei ollut koskaan ollut onnellinen, ja Britanniassa huhuttiin kruununprinssin suhteesta Camilla Parker Bowlesiin. Kun mediat sitten julkistivat hyvin yksityisen puhelinkeskustelun, kruununprinssiparin avio-ongelmia ei voinut enää salata.
Charles: ”Voi, lopeta! Haluan koskettaa sinua kaikkialta, ylhäältä alas, sisään ja ulos… Etenkin sisään ja ulos.”
Camilla: ”Juuri sitä tarvitsisinkin nyt.”
Charles: ”Niinkö...? Voi luoja. Voisinpa asua housuissasi. Se olisi paljon helpompaa!”
Camilla: ”Mikä sitten olisit, pikkupöksynikö? Haluaisitko syntyä uudelleen naisten alushousuina?”
Charles: ”Tai Tampaxina. Se olisi tyypillistä tuuriani!”
Camilla: ”Senkin hölmö! Voi miten hurmaava ajatus.”
Intiimi puhelinkeskustelu käytiin 18. joulukuuta 1989, ja jostakin syystä se tallennettiin – mahdollisesti Britannian turvallisuuspalvelun MI5:n määräyksestä.
Kolme vuotta myöhemmin kuvamateriaali vuosi julkisuuteen ja ”Camillagate” valtasi brittilehtien etusivut.

Charles ja Camilla avioituivat vuonna 2005 tunnettuaan toisensa 34 vuotta.
Toimittajat piirittävät välittömästi Camilla Parker Bowlesin kodin. Kun hän kuuli nauhoituksesta, hän puuskahti: ”Ei voi olla totta! Minun on puhuttava mieheni kanssa. Hän on matkalla kotiin.” Sitten hän sulki oven ja veti puhelimen johdon seinästä.
Uutinen herätti kansan keskuudessa inhoa – maan tulevalla hallitsijalla oli pitkä suhde naimisissa olevan naisen kanssa!
Charlesin maine oli pilalla, ja mielipidemittausten mukaan vain joka kolmas britti piti häntä soveliaana tulevaksi kuninkaaksi. Kuukausi ”Camillagaten” jälkeen hovi tiedotti Charlesin ja Dianan asumuserosta.

Valokuvaajat ja toimittajat ympäri maailmaa seuraavat Britannian kuninkaallista perhettä, ja suurissa tapahtumissa heitä voi olla jopa satoja.
Juorulehdet elävät kuningashuoneesta – ja päinvastoin
Brittilehdistön tiedetään menevän usein liiankin pitkälle kaivellessaan uutisia kuninkaallisista. Peitetehtäviin määrätyt toimittajat asettavat ansoja, paparazzit vaanivat ja mediat julkaisevat salarakkaiden kuvia ja yksityisiä keskusteluja.
Kuningashuoneen olemassaolo perustuu kuitenkin kansan tukeen, ja siksi kuninkaallisen perheen suhde lehdistöön on erikoislaatuinen. Mediat ovat heille sekä vihollisia ja ystäviä, joiden avulla kuninkaalliset voivat syöttää julkisuuteen myös myönteisiä uutisia.
Prinssi Harry paljasti syksyllä 2021 yhdysvaltalaisen Oprah Winfreyn haastattelussa, että kuningashuoneen mediastrategiaa kutsutaan ”näkymättömäksi sopimukseksi”.
Strategiaan kuuluu, että kaikilla kuninkaallisen perheen jäsenillä on omat suosikkitoimittajansa, jotka saavat uutisia yksinoikeudella, kutsuja hienoille illallisille ja mahdollisuuden kurkistaa julkisivun taakse. Vastineeksi luottotoimittajat kirjoittavat kuninkaallisista vain myönteisiä asioita.
5. TV-haastattelu johti Dianan avioeroon
1995: Prinssi Charles ja prinsessa Diana olivat olleet asumuserossa kolme vuotta. Mediahuhujen mukaan Diana aikoi kertoa oman versionsa avioliitostaan BBC:n haastattelussa.
- marraskuuta 22 miljoonan britin suu loksahti hämmästyksestä ammolleen, kun sanansa tarkoin valikoiva ja surumieliseltä vaikuttava Diana kertoi Panorama-ohjelmassa elämästään maailman seuratuimmassa avioliitossa.
”Meitä oli avioliitossamme kolme, joten siinä oli vähän ahdasta”, Diana kertoi prinssi Charlesin suhteesta Camilla Parker Bowlesiin. Diana myönsi myös olleensa uskoton James Hewittin kanssa ja olleensa tähän rakastunut.
Hän ei salannut 54 minuuttia kestäneen haastattelun aikana mitään ja kertoi muun muassa avoimesti masennuksestaan prinssi Williamin syntymän jälkeen.
Masennuksen vuoksi moni kruununprinssiparin ystäväpiirissä alkoi pitää Dianaa henkisesti epävakaana, mikä johti hänen mukaansa siihen, että hän sairastui bulimiaan ja alkoi vahingoittaa itseään.
Diana paljastaa avioliittonsa synkät salaisuudet
Diana puhui myös suorasukaisesti Charlesista, jonka hän ei uskonut soveltuvan kuninkaaksi.
”Tunnen hänet hyvin ja uskon, että huippuhomma – joksi minä sitä kutsun – rajoittaa häntä liikaa, enkä tiedä, pystyykö hän sopeutumaan siihen”, Diana arvioi.
Haastattelu oli toinen kuningashuonetta uhkaava aikapommi, ja se oli ennenkuulumaton muun muassa kiertelemättömyytensä vuoksi. Britannian mahdollinen tuleva kuningatar paljasti televisiossa kaiken, mitä julkisivun takana tapahtui.
Haastattelu oli liikaa kuningatar Elisabetille, joka kehotti pariskuntaa eroamaan.

Dianan paljastukset BBC:lle päätyivät välittömästi brittilehtien etusivuille.
Haastatteluun liittyvät skandaalit eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Vuonna 2020 kävi ilmi, että toimittaja Martin Bashir oli painostanut Dianaa muun muassa väärennetyillä tiliotteilla ja sepitetyillä huhuilla.
Bashir vakuutti Dianan siitä, että tarinat tulisivat joka tapauksessa julki ja että tämä voisi yhtä hyvin kertoa totuuden saman tien.
6. Fergie myi tapaamisia prinssi Andrew’n kanssa
2010: Herttuatar Sarah Ferguson ja prinssi Andrew erosivat vuonna 1996, mutta he olivat edelleen hyvissä väleissä. Fergienä tunnettu Ferguson oli eron jälkeen jatkuvassa rahapulassa, ja vuonna 2009 hän oli vararikon partaalla. Sitten hän keksi alkaa myydä kuninkaallisia tapaamisia.

Sarah Ferguson on paininut vuosikausia velkojen kanssa, vaikka hän on ansainnut sievoisia summia muun muassa lastenkirjoillaan.
”500 000 puntaa minulle avaa ovia sinulle”, Fergie vakuutti juuri tapaamalleen liikemiehelle.
”Ja sitten pääsen tapaamaan prinssi Andrew’ta?” liikemies kysyi.
”Kyllä.”
”Onko asia tällä sovittu?”
”Kyllä.”
Herttuatar ja liikemies vahvistivat hämärän sopimuksensa kättelemällä, ja Ferguson sai etumaksuna 40 000 puntaa käteisenä. Hän ei tiennyt, että liikemies oli todellisuudessa News of The World -lehden toimittaja ja että kohtaaminen tallentui filmille.
- toukokuuta 2010 video julkaistiin lehden verkkosivustolla otsikolla: ”Fergie kauppaa Andya.”
”Minun käy häntä sääliksi.” Sarah Ferguson itsestään
Muutamaa päivää myöhemmin Fergie kiemurteli nolona Oprah Winfreyn haastattelussa, kun Winfrey näytti nauhoituksen hänelle. Hämmentyneen Fergien ensimmäinen reaktio oli viitata itseensä kolmannessa persoonassa ja toistaa: ”Minun käy häntä sääliksi.”
Hän yritti epätoivoisesti selitellä käytöstään juopumuksella, tyhmyydellä ja ennen kaikkea vakavilla talousvaikeuksilla. Välillä hän vastasi: ”Rehellisesti sanottuna en todellakaan tiedä syytä.”
Näin piilokamera paljasti Fergien korruption
Hovi reagoi skandaaliin toteamalla, ettei prinssi Andrew tiennyt mitään ex-vaimonsa yrityksistä kaupata tapaamisia hänen kanssaan.
Vuonna 2018 Fergie haastoi News of The World -lehden oikeuteen paljastusta seuranneesta 40 miljoonan punnan tulonmenetyksestä, mutta hän luopui syytteestä seuraavana vuonna.

Vuonna 1993 kuningatar Elisabet sai testata Britannian armeijan uutta asetta. Hänellä oli takanaan yksi elämänsä vaikeimmista vuosista.
Kuningashuone on selvinnyt kolhuista
Lukuisat skandaalit eivät ole juurikaan vaikuttaneet Britannian kuningashuoneen suosioon. Kiitos brittien vankkumattomasta tuesta monarkialle kuuluu etenkin kuningatar Elisabetille.
Riippumatta siitä, millaisia skandaaleja kuningashuoneesta on paljastunut, kansa kannattaa monarkiaa uskollisesti. Vuosina 1993–2016 mielipidetutkimuslaitos MORI kysyi briteiltä säännöllisesti: ”Haluaisitko, että Britanniasta tulisi tasavalta, vai haluaisitko, että maa pysyy monarkiana?”
Kuningashuonetta koetelleista skandaaleista huolimatta monarkian kannatus on pysynyt vakiona suunnilleen 75 prosentissa.
Hyvät kannatustulokset johtuvat etenkin kuningatar Elisabetin tahrattomasta maineesta. Perheensä ongelmista huolimatta Elisabet itse oli hyvän hallitsijan perikuva yli 70 vuotta.
Mielipidemittausten mukaan kuningatar oli myös vuodesta toiseen kuninkaallisen perheen ylivoimaisesti suosituin jäsen. Vuonna 2021 tehdyn kyselyn mukaan 76 prosentilla briteistä oli positiivinen mielikuva kuningatar Elisabetista.
Prinssi William oli toisella sijalla 72 prosentin kannatuksella, ja vähiten suosittu oli prinssi Andrew vain 10 prosentin kannatuksella.



1993
Monarkian suosio oli pohjalukemissa. Se johtui luultavasti edellisestä vuodesta, johon kuningatar itse viittasi sanoilla annus horribilis eli ”kauhujen vuosi”.
Kuningashuonetta kohtasi kohu toisensa jälkeen, mukaan lukien prinssi Andrew’n ja prinssi Charlesin asumuserot ja prinsessa Annen avioero.
2005
Kun prinssi Charles sai lopulta Camilla Parker Bowlesin vaimokseen yli 30 vuoden odotuksen jälkeen, monarkian suosio painui ennätysmäisen alas. Britit eivät innostuneet ajatuksesta, että Camillasta, jota monet syyttivät Charlesin ja Dianan avioliiton kariutumisesta, tulisi Britannian seuraava kuningatar.
2012
Kuningatar Elisabet oli brittimonarkian kulmakivi. Kun hän vuonna 2012 juhli 60:tä vuottaan valtaistuimella ja kiersi valtakuntaa juhlan kunniaksi, britit olivat ihastuksissaan ja 80 prosenttia ilmoitti kannattavansa monarkiaa.
7. Andrew’ta syytettiin seksistä alaikäisen kanssa
2019: Yhdysvaltalaista Jeffrey Epsteinia syytettiin alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pian kävi ilmi, että myös monet Epsteinin ystävät, heidän joukossaan prinssi Andrew, olivat olleet tyttöjen kanssa.
Oli vuosi 2001. Hyde Parkin lähellä Lontoossa sijaitsevan kaupunkitalon oveen koputettiin. Sisään astui prinssi Andrew, joka oli tullut tapaamaan ystäväänsä, yhdysvaltalaista miljonääriä Jeffrey Epsteinia, ja tämän naisystävää Ghislaine Maxwellia. Asunnossa oli myös 17-vuotias Virginia Roberts.
Seurue joi teetä ja jutteli Andrew’n tyttäristä. Tunnelma oli rento ja Maxwell kysyi Andrew’lta, minkä ikäisenä tämä piti Robertsia.
”17-vuotiaana”, prinssi vastasi. Maxwell totesi Robertsin olevan pian liian vanha Jeffreylle, ja kaikki nauroivat.
Myöhemmin illalla nelikko lähti yökerhoon, jossa Andrew ilmaisi olevansa kiinnostunut Robertsista. Kun he palasivat Maxwellin asunnolle, prinssi ja Roberts siirtyivät makuuhuoneeseen.

Prinssi Andrew on kietonut kätensä 17-vuotiaan Virginia Robertsin vyötäisille. Ghislaine Maxwell näkyy kuvassa oikealla.
18 vuotta myöhemmin – heinäkuussa 2019 – Epstein pidätettiin syytettynä ihmiskaupasta ja seksistä alaikäisten kanssa.
Roberts, joka on naimisissa ja käyttää nyt sukunimeä Giuffre, oli yksi oikeudenkäynnin todistajista. Lausuntonsa mukaan häntä oli paritettu useille kuuluisuuksille, kuten prinssi Andrew’lle.
Epstein ei kuitenkaan ehtinyt esiintyä oikeuden edessä, sillä hän teki itsemurhan sellissään.
Syyskuussa 2019 Giuffre kertoi tarinansa yhdysvaltalaiselle NBC News -uutiskanavalle ja paljasti harrastaneensa useita kertoja seksiä prinssi Andrew’n kanssa muun muassa Epsteinin omistamalla Karibianmeren saarella.
”En muista koskaan tavanneeni tuota naista.” Prinssi Andrew Giuffren syytöksistä
Pian tämän jälkeen prinssi antoi haastattelun BBC:lle. Siinä hän kyseenalaisti syytökset ja vähätteli ystävyyttään Epsteinin kanssa. Lisäksi hän vakuutti: ”En muista koskaan tavanneeni tuota naista.”
Giuffre ei luovuttanut vaan kertoi BBC:n haastattelussa yksityiskohtia hyväksikäytöstään. Pian haastattelun jälkeen prinssi Andrew menetti vuotuisen määrärahansa, asemansa hyväntekeväisyysjärjestöjen suojelijana sekä viralliset tehtävänsä, ja elokuussa 2021 Giuffre haastoi hänet oikeuteen raiskauksesta.
Juttu ei kuitenkaan päätynyt oikeuteen asti, sillä Andrew sopi kanteen Virginia Giuffren kanssa tammikuussa 2022. Julkisuuteen ei koskaan kerrottu, miten paljon prinssi lopulta sopimuksen mukaan maksoi Giuffrelle.