Kuningas Midas huiputti tekokullalla

Pitkään eläneet tarut kiinnostavat aina historiantutkijoita ja arkeologeja, jotka etsivät historiallista totuutta. Kun mahdollisuus on löytää myös kuningas Midaksen suuret kultavarastot, ei ole mikään ihme, että arkeologit, aarteenmetsästäjät ja onnenonkijat ovat – kirjaimellisesti – kaivautuneet tarinan selvittämiseen.

Kysymyksiä riittää, mutta tärkeimmät voidaan tiivistää kolmeen: Onko kertomus muinaisesta kuninkaasta muuta kuin tarua? Mistä valtavat rikkaudet olivat peräisin? Mitä kuningas Midaksen kullalle tapahtui?

Lopullista vastausta kysymyksiin ei ole vielä löydetty, mutta se on lähempänä kuin koskaan.

Todennäköisesti kuningas Midaksen hauta löytyy muutaman vuoden sisällä hänen mahtavan pääkaupunkinsa Gordionin raunioista. Aika näyttää, löytyykö sieltä myös arvokas aarre vai ei.

Näytelmä teki Midaksesta kuuluisan

Historiantutkijoiden mukaan tarina Midaksen rikkauksista kerrottiin ensimmäisen kerran niin sanotussa satyyrinäytelmässä, jotka olivat suosittuja 500–400-luvulla eaa.

Näytelmät saivat nimensä siitä, että niissä tärkeässä osassa olivat satyyrit, iloiset ja riehakkaat viinin ja nautinnon jumalan Dionysoksen seuralaiset.

Satyyri esiintyy myös kuuluisimmassa versiossa Midaksen tarinasta eli kertomuksessa, joka on osa roomalaisrunoilija Ovidiuksen Muodonmuutoksia-runoteosta vuodelta 8 jaa.

Ovidius kertoo, että Midas pelasti satyyrin, joka oli eksynyt humalassa. Kuningas antoi hänelle ruokaa ja vei hänet takaisin Dionysoksen luo. Jumala ilahtui ja lupasi täyttää Midaksen hartaimman toiveen – kyvyn muuttaa kullaksi kaiken, mitä hän kosketti.

Roomalaisrunoilijan teksti sisältää myös tietoa, joka on sittemmin johdattanut historiantutkijat muinaisen kuninkaan jäljille. Ovidiuksen mukaan Midas tajusi, että hän kuolisi nälkään ja janoon, koska myös hänen koskettamansa ruoka ja viini muuttuivat kullaksi, ja kuningas aneli Dionysosta peruuttamaan toiveen.

Viinin jumala käski Midaksen kylpeä heti Pactolusjoessa, joka sijaitsee nykyisessä Turkissa.

Mitä todennäköisimmin Midas on asunut joen lähellä. Ovidius kertoo myös, että Midaksen vanhemmat olivat Kybele ja Gordios, historiallisissa asiakirjoissa mainitut henkilöt, jotka hallitsivat Fryygiaa nykyisen Turkin alueella.

Löydöistä tiedetään, että Fryygia oli muinainen valtakunta, joka syntyi vuoden 1200 eaa. tienoilla, kun Välimeren alueella riehuivat niin kutsutut merikansat.

Jopa heettiläisten valtakunta, joka muutama sata vuotta aiemmin oli kilpaillut Egyptin kanssa alueen johtoasemasta, kukistui merikansojen edessä, ja tilalle nousi muita valtioita. Yksi niistä oli Fryygia.

Varmuudella ei tiedetä, mistä fryygialaiset alun perin tulivat, mutta kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos kertoo, että fryygialaiset olivat lähtöisin Balkanilta.

Kun heettiläisten valtakunta romahti, fryygialaiset asettuivat Gordionin kaupunkiin, nykyiseen Yassıhüyükiin, joka sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Ankaran lounaispuolella, ja nimesivät paikan pääkaupungikseen.

Historiantutkijat eivät tiedä Fryygian tarkkaa laajuutta valtakunnan ensimmäisinä vuosisatoina, mutta siitä he ovat yhtä mieltä, että maa oli melko pieni ennen Midaksen valtaan nousua ilmeisesti 800-luvun lopulla eaa.

Siltä ajalta on peräisin myös varhaisin viittaus historian Midakseen. Hänen nimensä esiintyy vuosina 721–705 eaa. laaditussa assyrialaisessa aikakirjassa.

Tiheään kirjoitetuissa savilieriöissä puhutaan Midaksesta näin: ”Mita, mushkien hallitsija”. Assyrialaisten uskotaan tarkoittaneen Fryygiaa, koska se oli liittoutunut itäisen Anatolian mushkikansan kanssa.

Fryygia kehittyi Midaksen aikana laajaksi valtioksi, joka hallitsi suurinta osaa Keski- ja Länsi-Anatoliasta ja oli kyllin vahva uhatakseen naapurimaata, Assyrian suurvaltaa.

Tämä tiedetään lähteistä, joissa kuvaillaan hänen useasti yllyttäneen suurvallan alaisia kansoja kapinaan. Vuonna 717 eaa. Midas sai suostuteltua pohjoissyyrialaisen Karkemišin kaupungin asukkaat nousemaan assyrialaisia vastaan heidän oltuaan vuosisatoja alistettuina ja maksettuaan maaveroja.

Assyria kukisti kapinan ja valloitti kaupungin, mutta Midaksen osuus tapahtumiin todistaa, että kuninkaalla oli tuolloin merkittävästi vaikutusvaltaa ja ennen kaikkea itseluottamusta.

Myöhemmät lähteet vahvistavat, ettei Midas ollut kaino mies. Herodotoksen mukaan kuningas oli ensimmäinen Apollon-jumalalle Delfoin temppelissä Kreikan mantereella uhrannut ei-kreikkalainen.

200-luvulla elänyt oppinut kreikkalainen Julius Pollux kertoi, että Midas nai kreikkalaisen prinsessan Kymen kaupungista Vähän-Aasian länsirannikolta. Todennäköisesti Midas halusi avioliitolla lujittaa omistuksiaan ja hankkia jalansijan Anatolian länsiosassa.

Midas alkoi olla niin suuri uhka, että Assyrian kuningas Sargon II rakensi linnakkeita puolustautuakseen Fryygiaa vastaan, joka tuolloin oli laajimmillaan.

Midaksen valtakunta oli niin vahva, että hän saattoi solmia diplomaattisia suhteita assyrialaisten kanssa, joten hän lähetti lahjoja Sargon II:lle.

Midaksen pääkaupunki katosi

Rauhaa ei kestänyt ikuisesti, vaan katastrofi iski 600-luvun eaa. alussa. Kreikkalais-roomalainen historioitsija Strabon (64 eaa. – 21 jaa.) kertoo, että Midaksen pääkaupunkiin Gordioniin hyökkäsi kimmerialaisia, ilmeisesti Mustanmeren eteläpuolella eläneitä paimentolaisia.

Hyökkääjät valtasivat kaupungin, ja valtakunta tuhoutui, kuten myös Midas itse. Kun kuningas näki, ettei pääkaupunki ollut enää pelastettavissa, hän tappoi itsensä.

Aiemmin Fryygian muodostanut alue kuului seuraavien vuosisatojen aikana eri valtioille, muun muassa Lyydian kuningaskunnalle ja Persian valtakunnalle, ja vuonna 333 eaa. Aleksanteri Suuri valloitti fryygialaisten maan.

Aleksanterin kuolemaa 323 eaa. seurasi sekasortoinen aika, jolloin kaupunki päätyi kelttien ja gallialaisten käsiin, ja he hävittivät Gordionin niin pahoin, että se katosi täysin maan päältä.

Jonkin ajan kuluttua kukaan ei enää muistanut, missä kaupunki oli sijainnut.

Muisto kuningas Midaksen pääkaupungista eli kuitenkin edelleen, muun muassa roomalaisen historioitsijan Quintus Curtius Rufuksen kirjaamassa kertomuksessa. Hän kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla jaa. 10-osaisen teoksen Aleksanteri Suuresta. Siinä hän kertoi, että Gordioniin saavuttuaan Aleksanteri sai erikoisen tehtävän.

Kaupungin temppelissä seisoivat vaunut, jotka oli sidottu pylvääseen lujalla, monimutkaisella solmulla.

Huolimatta satojen vuosien sitkeistä yrityksistä kukaan ei ollut saanut solmua auki ja vaunuja irti. Solmu koostui Quintus Curtius Rufuksen mukaan ”useista solmuista, jotka olivat niin tiiviisti kietoutuneet toisiinsa, että sidontatapaa oli mahdoton nähdä”.

Sanottiin, että vaunujen irrottajasta tulisi Aasian hallitsija. Neuvokas Aleksanteri ratkaisi kertomuksen mukaan tehtävän iskemällä solmun halki miekallaan. Gordion oli kadonnut jo kauan sitten Quintus Curtius Rufuksen aikaan.

Kirjailija kuitenkin osasi kertoa, että kaupunki oli sijainnut ”tismalleen Pontianmeren (Mustameri, toim.) ja Kilikianmeren (Välimeri, toim.) puolivälissä”.

Rautatietyöläiset löysivät kaupungin

Saksalainen muinaistutkija Alfred Körte tunsi tarinan Aleksanterista ja Gordionista lähes ulkoa, koska hän oli varhain nuoruudessaan kääntänyt vanhoja roomalaisia lähteitä ja kreikkalaisia taruja saksaksi.

Työstä oli hänelle hyötyä vuonna 1893, kun häneen otti yhteyttä rautatieinsinöörien ryhmä, joka rakensi paraikaa rautatietä Berliinin ja Bagdadin välille. Insinöörit olivat työskennellessään Sakaryajoen laaksossa Turkissa löytäneet joukon ihmisen tekemiä kumpuja.

He olivat menneet tutkimaan kumpuja ja käyttäneet joitakin niiden lukuisista kivistä materiaaliksi viadukteihin, tunneleihin ja muihin rakennustyömaan osiin.

Kivien kahmiminen alkoi kuitenkin arveluttaa insinöörejä, ja siksi he kääntyivät Körten puoleen, joka matkusti heti Turkkiin.

Hänen alavasta maastosta löytämänsä yli sata hautakumpua yhdistettynä hänen vanhoista lähteistä keräämiinsä tietoihin Gordionin sijainnista vakuuttivat hänet siitä, että hän oli löytänyt Midaksen pääkaupungin.

Körte palasi seitsemän vuoden kuluttua, vuonna 1900, arkeologiveljensä Gustavin kanssa. Veljekset viettivät kuukausia kaivauksilla ja löysivät muun muassa pronssipadan, keramiikkaa, metallia ja puisia käyttöesineitä, joiden muodot ja kuviot olivat tuttuja fryygialaisten käsitöistä.

Alfred Körte päätteli esineiden iästä, että hautakummut olivat peräisin ajanjaksolta, joka päättyi kuningas Midaksen kuolemaan.

Vähitellen veljekset laativat löytöjen avulla Gordionin aikajanan ja saivat ensimmäisinä nykyhistorioitsijoina kertoa kuningas Midaksen pääkaupungista ja Fryygian valtakunnasta.

Kaivauksilla oli sen jälkeen hiljaista vuoteen 1950 asti, jolloin yhdysvaltalainen arkeologi Rodney Young Pennsylvanian yliopistosta käynnisti työt uudelleen.

Hän löysi suuren linnoituskokonaisuuden, joka sittemmin on ajoitettu tarkalleen kuningas Midaksen aikakaudelle. Linnoitusta tutkimalla Young sai käsityksen Midaksen asemasta ja silloiseen aikaan nähden valtavasta vauraudesta.

Linnoituksessa oli koillisosassa laaja palatsialue, ja lisäksi oli useita suuria, suorakulmion muotoisia rakennuksia etusaleineen. Lounaisosassa oli kaksi sadan metrin pituista rakennusta reunustamassa leveää katua.

Rakennukset on huolella tehty lähinnä kivestä, savitiilistä ja puusta, ja palatsin sisältä arkeologit ovat löytäneet lattiamosaiikin, joka on koottu monen värisistä ja taidokkaasti muokatuista kivistä.

Tutkijoiden mukaan kyseessä on yksi varhaisimmista tunnetuista mosaiikkilattioista maailmassa. Romahtaneen katon alta löydettiin savisia ja pronssisia kulhoja ja pikareita sekä hienosti kudottuja kankaita ja norsunluulla koristeltuja huonekaluja. Seinää vasten seisoi kankaalla verhoiltu, itämaisen divaanin tyylinen matala sohva.

Ylellisten esineiden takia tutkijat päättelivät Megaron 3:ksi nimetyn rakennuksen olleen palatsin keskus ja Midaksen pääpaikka.

Työläiset kutoivat ja tekivät ruokaa

Esiin kaivetuissa rakennuksissa ei ollut pelkästään asuintiloja. Osa palatsin rakennuksista oli sisustettu verstaiksi, joissa kuhisi ahkeria työläisiä jauhamassa viljaa jauhoksi suurilla myllynkivillä.

Niistä löydetyt kutomiseen käytetyt pienet renkaat, metalliset neulat ja osin hiiltynyt puukampa, jota ilmeisesti on käytetty erottamaan kudoksen loimet toisistaan, osoittavat, että työläiset ovat jakaneet tilan kehrääjien ja kutojien kanssa ja että Fryygiassa on ollut pitkälle erikoistuneita käsityöläisiä.

Etusalit olivat keittiöitä, joissa kokit kypsensivät lihaa tai vihanneksia suurissa tiilistä rakennetuissa tulisijoissa ja paistoivat leipää kupolin muotoisissa savi- tai kiviuuneissa.

Rakennusten sivukäytävät olivat lisäksi täynnä ruoan laittamiseen, syömiseen ja säilytykseen tarkoitettuja saviastioita.

Niin monipuolinen toiminta on vaatinut runsaasti työvoimaa, ja tutkijat arvelevat, että naisorjat, joita oli todennäköisesti otettu vangiksi fryygialaisten valtaamista maista, tekivät raskaimman työn palatsissa.

Säilytykseen varatut lukuisat tavarat ja suuri tila on lisäksi saanut arkeologit pohtimaan, olisiko palatsi voinut olla kaupungin talouden ja ruoantuotannon keskus.

Ehkä Gordionin asukkaat toivat raaka-aineita sinne työstettäväksi. Valmiit tuotteet jaettiin sitten kaupungin asukkaille tai lähetettiin sotakentille Fryygian armeijalle.

Jo 600-luvulla eaa. elänyt runoilija Arkhilokhos kirjoitti, että fryygialaiset olivat tunnetusti suuria oluen ystäviä. Arkeologit ovatkin löytäneet välineitä, joilla on siivilöity fryygialaisten juomaa rakeista olutta.

Kaivauksissa on löytynyt myös ruukkuja, joissa on sisällä suodattimet siivilöimässä esimerkiksi oluen panemiseen käytettyjen jyvien kuoria.

Ruoan ja kankaan valmistuksen lisäksi Gordionin käsityöläiset tuottivat taidokkaasti tehtyä keramiikkaa, huonekaluja, hevosten valjailta ja muita taide- ja käyttöesineitä.

Midas haetutti tutkimusten mukaan kaukaa raaka-aineita, kuten kuparia, tinaa ja rautamalmia, ja taide-esineet, kuten siivekkäillä ihmishahmoilla koristeltu suuri pronssipata, todistavat fryygialaisten hakeneen innoitusta naapurivaltioista, esimerkiksi Assyriasta.

Muut esineet, kuten puiset pöydät ja tuolit, joiden kuvioissa oli yhdistelty vaaleaa ja tumma puuta tai jotka oli päällystetty norsunluulla, olivat ainutlaatuisia ja fryygialaisten itse kehittämiä.

Yleensäkin taide oli läsnä kaikkialla ruukuista pannuihin.

Kaupungin sepät, puusepät, kutojat ja ruukuntekijät työskentelivät yhdessä ja samalla innostivat toisiaan kokeilemaan uusia muotoja ja kuvioita valmistusprosessin aikana. Midaksen palatsin suuri tavaramäärä on myös edellyttänyt, että hänen luotetut virkamiehensä pitivät tavaroista jonkinlaista lukua, mutta tutkijat eivät ole löytäneet kaiverruksia aiheesta.

Virkamiehet ovat ilmeisesti käyttäneet puu- tai vahatauluja, jotka ovat jo kauan sitten tuhoutuneet raunioissa.

Ei tiedetä, miten temppeli ja Gordion tuhoutuivat.

Kaivaukset tosin osoittavat, että palatsissa riehui jossain vaiheessa tulipalo, mutta tulen jäljet viittaavat melko vähäisiin tuhoihin, jotka ovat jättäneet suurimman osan rakennuksista ehjiksi.

Joki toi kultaa

Nykyään Midaksen suuren temppelin rauniot ovat vakuuttava näyttö kuninkaan rikkaudesta ja vallasta.

Kaikki hänen koskemansa tuskin muuttui kullaksi, mutta on ymmärrettävää, että huhut Fryygian kultakuninkaasta alkoivat kiertää pronssikaudella ja seuraavilla vuosisadoilla.

Kulta oli Midaksen aikaan ollut haluttua jo tuhansia vuosia. Tutkijoiden mukaan kiiltävä metalli on kiehtonut muinoin ihmisiä, koska kulta ei ruostu. Siksi sitä pidettiin kuolemattomuuden ja jumaluuden tunnuksena, ja ihmiset käyttivät kultaa ylistääkseen jumalia tai korostaakseen itseään.

Ensimmäinen arkeologien tuntema esimerkki käsitellystä kullasta on pieni kultakuula noin vuodelta 4 500 eaa, jota oli käytetty rituaaleissa.

Historiantutkijat tietävät myös, että sumerilaiset – varhainen sivilisaatio nykyisen Irakin eteläosassa – koristautuivat kernaasti kullalla.

Niin miehet kuin naisetkin käyttivät vuoden 3000 eaa. tienoilla kultaisia koruja, samoin Egyptin johtavat suvut, jotka vahvistivat valtaansa ja asemaansa koristautumalla kimmeltävään metalliin.

Pactolusjoessa lähellä Midaksen pääkaupunkia oli antiikin aikana niin runsaasti kultaesiintymiä, että kultaa voitiin poimia joen varrelta.

Ei siis ole ihme, että maailman ensimmäiset kultakolikot lyötiin juuri tällä seudulla noin vuonna 500 eaa.

Kolikot valmistettiin Lyydiassa, johon kuului muun muassa aikoinaan Fryygian muodostanut alue. Joen lähistöltä löydetyt kullanjalostamot osoittavat, että paikalliset tunsivat hyvin metallin ja sen ominaisuudet.

Puhtainkin kulta voi luonnostaan sisältää peräti viisi prosenttia hopeaa, joka on poistettava, jos kullasta halutaan täysin puhdasta. Lyydian kolikkomestarit osasivat puhdistaa hopean kullasta kuumentamalla metallia suolan kanssa 600–800 asteeseen.

Hopea muodosti kuumentuessaan suolan kanssa hopeakloridia, joka höyrystyi pois niin, että jäljelle jäi puhdasta kultaa.

Vaatteet kimalsivat kultaisina

Tunnetun maailman suurimpia kultaesiintymiä sisältävän alueen hallitsijana Midas olisi epäilemättä voinut käyttää valtavia kultamääriä itsensä ja palatsinsa koristeluun, mutta outoa kyllä kuningas Midaksen ajalta olevasta Gordionin kaupungin osasta ei ole löydetty mainittavia määriä kultaa.

Siksi suurin arvoitus – mistä kaiken koskemansa kullaksi muuttavan Midaksen tarina on saanut alkunsa – on yhä selvittämättä, mutta viime vuosina arkeologit ovat ehkä löytäneet vastauksen.

Gordionista on löydetty tekstiilejä, jotka on todettu käsitellyiksi rautaoksidipigmentillä nimeltään götiitti.

Kankaalle kultaisen hohteen antava aine on nimetty saksalaisen runoilijan Goethen mukaan, joka oli kirjoittamisen lisäksi kiinnostunut mineraaleista ja teki kokeiluja väreillä ja kankailla saadakseen ne hohtamaan kuin hienoin kulta.

Vaatteiden analyysit osoittavat, että fryygialaiset käsityöläiset osasivat valmistaa götiittiä kemiallisesti niin, että sen hohde kesti pidempään. Kuninkaallisten ja eliitin hienojen vaatteiden kultainen hohde on takuulla häikäissyt kaupunkilaiset.

Silloin oli varsin helppo uskoa, että Midas, Fryygian kuninkaista mahtavin, pystyi muuttamaan kaiken koskettamansa kullaksi. Tämä on tutkijoiden viimeisin teoria Midaksen tarun syntyperästä.

Hautakammiosta löytyi vainaja

Palatsi ja linnoitus eivät ole ainoita kiinnostavia löytöjä, joita arkeologit ovat tehneet Gordionissa. Pyöreät kohoumat maastossa paljastavat, että alueelle, jolla pääkaupunki aikoinaan sijaitsi, kätkeytyy peräti 124 hautakumpua.

Mielenkiintoisin on 53 metriä korkea – 17-kerroksisen talon korkuinen – ja halkaisijaltaan noin 300-metrinen kumpu, joka on alueen suurin. Päästäkseen sisään hautakammioon arkeologi Rodney Youngin oli kaivettava yli 70 metriä pitkä tunneli.

Tunnelin kaivoivat Mustanmeren rannalla olleen hiilikaivoksen työläiset, ja varkaiden välttämiseksi miehet kaivoivat kolme viikkoa vuorokauden ympäri.

Raataminen kannatti, koska arkeologien avatessa haudan vuonna 1957 heitä vastassa oli suurenmoinen näky. Hautakammio oli suurin heidän näkemänsä: 5,15 metriä leveä ja 6,2 metriä pitkä, ja etäisyys lattiasta kattoon oli lähes neljä metriä.

Katon tukemiseksi maan valtavan painon alla kammiota oli vahvistettu katajanrungoilla, ja seinää vasten seisoi hyvin säilynyt setripuinen arkku, jonka sisällä oli miehen luut.

Tutkimusten mukaan vainaja oli ollut 159 senttiä pitkä ja kuollessaan 60–65-vuotias.

Miehen vaatteissa, jotka oli tehty hienosti kudotusta violetinsävyisestä kankaasta, oli komeita pronssisia solkia ja rintaneuloja. Vainajan ympärillä oli puisia huonekaluja, kankaita, nahkavöitä sekä pronssipatoja, yhteensä lähes 400 hautalahjaa. Hautakammion asukas oli saanut mukaansa myös ruokaa ja juomaa evääksi tuonpuoleiseen.

Radiohiilianalyysien mukaan hauta oli peräisin 700-luvulta eaa., ja Young oletti jo 1950-luvulla, että vainaja oli Gordios, tarujen kuningas Midaksen isä.

Nykyajan tutkimukset, joissa on kartoitettu muun muassa kammion puupylväiden vuosirenkaita, ovat vahvistaneet oletuksen siitä, että hautakammio on rakennettu vuosien 740 ja 733 eaa. välillä – eli liian aikaisin, jotta vainaja voisi olla kuningas Midas.

Pienet silmät ja koukkunenä

Jos haudassa on Midaksen isä, Gordios, on historiantutkijoilla edes jokseenkin selvä kuva siitä, miltä kuningas on näyttänyt.

Manchesterin museon arkeologi John Prag ja Richard Neave Manchesterin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta laativat vuonna 1988 luurankolöydön pohjalta jäljennöksen vainajan kasvoista.

Siinä näkyy mies, jolla on pitkänomaiset kasvot, pitkä koukkunenä, pienet, syvälle painuneet silmät ja pullea alahuuli. Jäljennöstä tehdessään John Prag huomasi, että kuninkaalla oli Darwinin kyhmy, korvalehden reunan pieni paksumpi kohta.

Kyhmy esiintyy joka kymmenennellä ihmisellä, ja se on jäänne ajoilta, jolloin esivanhempamme pystyivät taittamaan osan korvasta korvakäytävän suojaksi.

Kyhmyllä on pelkästään ulkonäöllinen merkitys, mutta sen takia tutkijat ovat pohtineet, onko pieni epämuodostuma ollut toisen kuningas Midasta koskevan tarun pohjalla. Kuninkaalla kerrottiin olleen aasin korvat.

Kun Midas huomasi, ettei kulta tehnyt häntä onnelliseksi, hän päätti viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa. Ulkoilmasta nauttiminen teki hänestä pian Panin, luonnon jumalan ja taitavan huilunsoittajan, innokkaan ihailijan. Eräänä päivänä Pan päätti haastaa Apollon-jumalan jaloon kilpaan kanssaan.

Tmolos, samannimisen vuoren jumala, lupautui tuomariksi, ja Midas kuunteli lumoutuneena Panin ihanaa soittoa vakuuttuneena siitä, ettei kukaan voinut soittaa paremmin.

Tmolos oli kuitenkin toista mieltä, samoin kuin muut kuulijat, joiden mielestä musiikin jumala Apollon soitti paremmin. Kultakuningas ei suostunut hyväksymään tulosta ja vastusti sitä kovaan ääneen.

Raivosta kiehuva Apollon laski kätensä Midaksen pään päälle ja muutti hänen korvansa aasin pitkien korvien näköisiksi. Midas häpesi tyhmyytensä näkyvää osoitusta ja peitti siitä lähtien aina päänsä.

Taru ei tietenkään ole uskottava, mutta John Pragilla on sille geneettinen selitys. Historiantutkija Sarah Morris kuitenkin epäilee teoriaa. Hän on selvittänyt, että aasin korvat olivat pronssikaudella kuninkaan arvon tunnus. Esimerkiksi anatolialaisen Miran valtion leimassa kuninkaalla on hyvin pitkät korvat.

Morrisin mukaan runoilijat ja kirjailijat ovat nähneet kuvia Midaksesta aasin korvat päässä, minkä jälkeen he ovat keksineet tarinan ilmiön selittämiseksi.

Midaksen aasin korville on siis tarjolla teorioita, mutta tutkijoiden on yhä vaikea selittää kuninkaan kuolemaa. Historioitsija Strabonin mukaan Midas kuoli, kun hän kimmerialaisten hyökätessä teki itsemurhan juomalla härän verta.

Arkeologit eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet merkkejä siitä, että kimmerialaiset olisivat aiheuttaneet suuria tuhoja Midaksen palatsissa. Tutkijat eivät myöskään usko tarinaa itsemurhasta häränverellä. Veri vaikuttaa energiajuoman lailla ja on tuskin terveellistä, mutta tappavaa se ei ole.

Selitystä Midaksen kuolemaan saadaan vielä odottaa. Se lienee haudattuna raunioihin vanhan pääkaupungin alle, ja ensimmäinen kuninkaan löytänyt voi kertoa lisää yhdestä antiikin ajan salaperäisimmistä miehistä – ja kenties löytää suunnattoman määrän kultaa.

Aarteenmetsästys jatkuu edelleen.