Pamaus ja sitä seurannut kilinä kertoivat Tanskan kuninkaalle Knuut IV:lle, että vihollista ei enää pystyisi pidättelemään pitkään.
Suuria kiviä alkoi lentää ikkunoista sisään Pyhän Albanuksen kirkkoon Odensessa, jonne kuningas oli miehineen etsiytynyt pakoon kapinallisia 10. heinäkuuta 1086, ja ne surmasivat useita kuninkaan miehistä.
Sitten kirkon ovelta kuului yhtäkkiä koputus. Se oli yksi kapinallisista, joka kertoi olevansa aseeton ja pyysi päästä kuninkaan puheille. Knuut tunnisti välittömästi äänen: se kuului Eyvind Bifralle, aatelismiehelle, jolle kuningas oli aiemmin myöntänyt monia etuoikeuksia.
Kuninkaan veli Benedikt esti Eyvindiä tulemasta kirkkoon, mutta kuningas käski päästää miehen sisään, sillä tällä saattoi olla hyviä uutisia.
Benedikt astui vastahakoisesti syrjään, ja Eyvind käveli nopein askelin ja viitta tiukasti ympärilleen kiedottuna kohti alttaria, jossa Knuut oli polvistuneena rukoukseen. Hetken päästä Knuut oli kuollut, ja ainekset Knuut Pyhän pyhimyslegendaan olivat syntyneet.
Talonpojat suuttuivat
Knuut IV nousi valtaan Tanskassa vuonna 1080 veljensä Harald Henin kuoltua, ja hänet tunnettiin alusta asti lujana hallitsijana.
”Hän antoi surmauttaa varkaat, murhamiehet ja ryövärit”, kertoo 1200-luvulla muistiin kirjoitettu islantilainen Knytlingan saaga.
Kuningas hallitsi omavaltaisesti: hän esimerkiksi kumosi aatelisten ja talonpoikien paikallisten lakiasäätävien kokousten, maakäräjien, päätökset, jos ne eivät olleet hänen mieleisiään.
Knuutilla oli myös suuria suunnitelmia valtakuntansa laajentamisen suhteen, ja hän aikoi valloittaa Englannin, kuten viikingit olivat tehneet.
Vuonna 1085 Knuut kokosi tuhannen aluksen laivaston Limvuonoon Englannin-sotaretkeä varten.
Laivasto ei kuitenkaan koskaan päässyt matkaan, sillä Knuut keskittyi uhkaavaan sotaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Henrik IV:tä vastaan.
Kuukauden odottelun jälkeen laivojen miehistöt lähetettiin kotiin tyhjin toimin. Päätös aiheutti suuttumusta, sillä laivasto koostui värväytyneistä
talonpojista ja tilallisista, jotka olivat laiminlyöneet satonsa ja kotieläimensä Knuutin sotaretken vuoksi.
Kun kuningas pani voutinsa perimään suuria sakkoja niiltä, jotka olivat palanneet hoitamaan tilojaan ja peltojaan, tyytymättömyys leimahti liekkiin.
Knuutin vieraillessa Børglumissa Pohjois-Jyllannissa kapinalliset aateliset ja talonpojat nousivat häntä vastaan, ja hän joutui pakenemaan koko Jyllannin läpi kapinalliset perässään.
”Hän antoi viittansa liukua harteiltaan, ja sen alta paljastui miekka.” Knytlingan saaga 1200-luvulta
Lopulta hän saapui Odenseen, missä hän sulkeutui veljensä Benediktin ja 17 lähimmän miehensä kanssa turvaan Pyhän Albanuksen kirkkoon.
Kun Knuut ei antanut periksi sisään lentävistä kivistä huolimatta, Eyvind Bifra keksi toisen keinon, koputti kirkon ovelle ja pyysi lupaa astua sisään.
Murhaajat hävisivät historiaan
”Tervehdys, herra”, Eyvind sanoi kunnioittavasti kuninkaalle.
Knuut kääntyi hänen puoleensa muttei ehtinyt vastata. Knytlingan saagan mukaan ”[Eyvind] antoi viittansa liukua harteiltaan, ja sen alta paljastui miekka, jonka hän iski kuninkaan läpi”.
Kuninkaan murha kuvina:
Taidemaalari C. A. von Benzonin näkemys Knuut IV:n murhasta vuodelta 1843. Teos perustuu osin saagoihin, osin populaarimyytteihin murhasta.
Tappavat vammat
Odensen oikeuslääketieteellisen laitoksen tutkijat tutkivat Knuutin arkussa olevan luurangon vuonna 2008. Ruumiin vammat osoittivat, että Knuutin kehon läpi oli isketty edestäpäin keihäs tai miekka, ja kallossa oleva murtuma todisti miekaniskusta päähän.
Murhaaja
Knytlingan saagan mukaan Eyvind Bifra surmasi Knuutin miekalla, jonka hän oli kätkenyt viittansa alle ennen kirkkoon tuloaan.
Muut uhrit
Kapina-armeija surmasi myös kuninkaan lähimmät miehet, mutta moni kapinallinenkin sai surmansa. Saagan mukaan verta lainehti kirkossa nilkkoihin asti.
Knuut kaatui kuolleena maahan, ja Benedikt kiirehti hänen luokseen. Eyvind yritti paeta ikkunasta, mutta Benedikt halkaisi hänet miekallaan kahtia.
Kapinalliset valtasivat kirkon ja tappoivat sekä Benediktin että muut kuninkaan miehet ennen poistumistaan.
Murhaajien kohtalosta ei tiedetä. Saagojen mukaan moni heistä koki myöhemmin julman kuoleman, mutta siitä ei ole historiallisia todisteita.
Kirkko sen sijaan hyödynsi kuninkaan murhaa innokkaasti.
Pian ihmiset alkoivat kertoa sairauksiensa parantuneen heidän käytyään Knuutin haudalla, ja vuonna 1101 kuningas julistettiin pyhimykseksi, Pyhäksi Knuutiksi.