Juhana luuli voivansa tehdä päätöksiä kirkon tahdosta riippumatta, mutta hän sai huomata, että paavi oli liian mahtava vastustaja. Lopulta hänen oli nöyrryttävä paavin edessä.

Juhana Maaton menetti Englannin

Euroopassa on kärsitty jos jonkinlaisista huonoista hallitsijoista, mutta Juhana Maatonta vihasivat niin alamaiset, oma suku kuin ilmeisesti itse Jumalakin.

Korkea-arvoiset irlan­tilaiset vallanpitäjät olivat huhtikuussa 1185 valmistautuneet ottamaan vastaan Englannin prinssi Juhanan irlantilaiseen Waterfordin kaupunkiin. Hän oli tullut Irlantiin 300 ritarin kanssa tutustumaan isänsä hänelle antamaan saareen.

Tapaaminen ei sujunut hyvin. Nähtyään irlantilaisten perinteiset pitkät parrat prinssi purskahti äänekkääseen nauruun. Seuraavaksi hän taputteli irlantilaisia ylimielisesti harteille ja jopa nyki heitä parrasta. Tunnelma oli jäätävä, ja irlantilaiset totesivat jälkikäteen prinssin olevan ”huonosti käyttäytyvä kakara, jolta ei ole odotettavissa mitään hyvää”.

Tapaus kuvaa hyvin Juhanan käytöstä. Englantia vuo­sina 1199–1216 hallinneella kuninkaalla ei ollut lainkaan tilannetajua, ja hänen hallituskautensa oli katastrofaalinen. Aikalaisten mukaan hän oli ylimielinen, vallanhimoinen, laiska ja lapsellinen.

Pojat kaappasivat vallan

Juhanalla oli kolme vanhempaa veljeä, eikä hänen nousemisensa valtaistuimelle näyttänyt todennäköiseltä hänen syntyessään vuonna 1166. Tilanne muuttui, kun hänen veljensä nousivat kapinaan isäänsä vastaan, jolloin Juhanasta tuli kuninkaan lempilapsi. Pian kuitenkin myös Juhana käänsi isälleen selkänsä, ja vuonna 1189 hän pakotti yhdessä veljensä Rikhard Leijonamielen kanssa isänsä luopumaan kruunusta.

Kun Rikhardista tuli isänsä jälkeen Englannin kuningas, pikkuveli Juhanakin alkoi himoita valtaa. Rikhardin lähdettyä ristiretkelle Juhana erotti veljensä asiainhoitajan ja alkoi itse käyttää valtaa Englannissa.

Rikhardin ollessa palaamassa kohti Englantia hänet otettiin vangiksi, ja muun muassa Itävallan herttua piti häntä panttivankina vaatien lunnaita. Juhana käytti tilaisuutta hyväkseen ja solmi liiton Ranskan Filip II:n kanssa veljeään vastaan.

Vallankaappaussuunnitelmat oli kuitenkin keskeytettävä, kun Rikhard lopulta vapautettiin. Rikhard jatkoi kuninkaana ja antoi anteeksi veljelleen, jota hän piti vain harhaanjohdettuna lapsena.

12-vuotias uusi vaimo

Vuonna 1199 Rikhard kuoli saatuaan osuman nuolesta ja Juhana nousi virallisesti Englannin kuninkaaksi. Moraaliset ja uskonnolliset säännöt ahdistivat häntä alusta asti. Vaikka hän oli naimisissa, hän hurvitteli ylimysten vaimojen ja tyttärien kanssa. Vuonna 1200 hän erosi ensimmäisestä vaimostaan voidakseen naida 12-vuotiaan Isabella Angoulêmelaisen, joka oli jo kihlattu mahtavalle ranskalaiselle aatelismiehelle. Juhanan käytös herätti närää, ja hän ajautui riitoihin muun muassa vanhan liittolaisensa Filip II:n kanssa.

Juhana ei siitä välittänyt. Hän vain lojui päiväkausia sängyssä nuoren vaimonsa kanssa veronkantajiensa kiskoessa kansalta loputtomasti rahaa lukuisia sotia varten.

Pian Juhanan oli kuitenkin ryhdistäydyttävä, sillä hänen veljenpoikansa Arthur julistautui todelliseksi kruununperijäksi Juhanan vihollisten tuella. Se sai kuninkaan lopulta nousemaan aviovuoteestaan, ja vuonna 1203 hän löi veljenpoikansa hengiltä. Juhana uskoi tilanteen helpottavan, mutta vihamiehiä ilmestyi pian lisää.

Kuninkaan nöyryytykset

Juhana vastusti erästä piispannimitystä ja takavarikoi osan kirkon omaisuudesta, mistä paavi raivostui. Tilanne kärjistyi niin, että vuonna 1209 paavi kielsi kirkollisten sakramenttien suorittamisen Englannissa, eikä kukaan enää saanut synninpäästöä. Se oli Juhanalle liikaa, ja vuonna 1213 hänen oli nöyrryttävä paavin edessä.

Juhana sai taipua muidenkin edessä. Ranskan joukot olivat jo valloittaneet Englannilta Normandian, ja Britteinsaarilla hän sai vastaansa joukon mahtavia aatelismiehiä. Vuonna 1215 he pakottivat hänet allekirjoittamaan Magna Cartan, mullistavan asiakirjan, joka rajoitti hänen ja tulevien kuninkaiden valtaa. Jälki­maailma tunteekin valtaoikeuksistaan riisutun Juhanan nimellä Juhana Maaton. Hän kuoli vuonna 1216.

”Hän oli kuninkaistamme huonoin. Uskoton poika ja petollinen veli, ja kaikkien rikosten tahraama”, kirjoitti eräs brittiläinen historioitsija 1800-luvulla.