Henrik VIII:n pidoissa juhlavieraiden eteen kannettiin 14 ruokalajia ja tynnyrikaupalla viiniä.

© Bridgeman

Henrikin pitopöytä notkui herkkuja

Henrik VIII:n illallisilla ei säästelty ruuassa: tarjolla oli muun muassa suuria lampaanviuluja, riikinkukkoa ja sokerista muotoiltuja katedraaleja. Vieraiden nälän tyydyttäminen ei kuitenkaan ollut kuninkaallisten pitojen ainoa tarkoitus.

Tarjoiluvadit olivat lähes tyhjiä ja juhlavieraiden vatsat täynnä, kun ulkoa kuuluvat tykkien laukaukset kiinnittivät salissa olijoiden huomion.

Siinä ­samassa palvelijat avasivat ovet ja sisään marssi joukko juhlavasti pukeutuneita miehiä Englannin kuninkaan Henrik VIII:n johdolla.

Tämä purskahti kovaääniseen nauruun, kun vieraat eivät ensin tunnistaneet häntä. Sitten vuorossa oli toinen yllätys: palvelijat kantoivat ­saliin ­uusia kukkuraisia vateja ja ruokailu alkoi alusta.

”Nyt pöytiin kannettiin ainakin kaksisataa kalliista lihasta valmis­tettua ruokalajia, kaikki kauniisti esillepantuna”, muis­teli vaikutusvaltaisen kardinaali Wolseyn palvelija George Cavendish.

Englantia vuo­sina 1509–1547 hallinnut Henrik VIII piti ruuasta, ja hänen pitonsa olivat kuuluisia herkuistaan.

Henrik VIII oli tuhlaileva kuningas

Juhlaillal­listen kaltaiset näytökset olivat Henrik VIII:lle yksi tapa pönkittää valtaansa. ­Hänen isänsä Henrik Tudor oli noussut Englannin valtaistuimelle vuonna 1485 peräti 85 vuotta kestäneen verisen valtataistelun, ”Ruusujen sodan”, päätteeksi.

Henrik VIII oli perinyt kruunun lailli­sesti isältään, mutta monet Englannin ­ylhäiset olivat yhä sitä mieltä, ettei ­Tudoreilla ollut oikeutta kruunuun.

Henrikille oli tärkeää osoittaa, että hän pystyi tuomaan Englantiin rauhaa ja ­hyvinvointia. Vakuuttaakseen epäilijät kyvyistään hän muun muassa rakennutti useita sotalaivoja, jotka olivat perustana myöhemmin maailman meriä hallinneelle kuninkaalliselle laivastolle. Hän loi myös järjestelmän, josta kehittyi ­aikanaan Englannin postilaitos.

Illalliskutsut olivat oiva ­tapa viestiä maan vaikutusvaltaiselle aatelistolle, vieraiden valtioiden lähettiläille ja muille mahtimiehille, että Henrik oli rikas kuningas, joka pystyi murskaamaan ­vihollisensa ja palkitsemaan tukijansa.

Ylenpalttiset pidot järjestettiin yleensä linnan tai palatsin ”suuressa salissa” eli suorakaiteen muotoisessa suuressa huoneessa, joka oli ollut tärkeä osa englantilaisia linnoja keskiajalta lähtien. Henrikin noin 60 linnasta kenties merkittävin oli Hampton Court, jonka suureen saliin mahtui peräti 336 vierasta.

Sekä ruokalista että vieraiden istumajärjestys juhlasalissa olivat aina pienintäkin yksityiskohtaa myöten harkittuja, sillä Henrik VIII tiesi, että­ viholliset oli helpompi murskata juhlapöydässä kuin taistelukentällä.

Vieraiden istumapaikka salissa perustui tarkkaan arvojärjestykseen, jossa otettiin huomioon niin vieraan aatelisarvo kuin asema hovissa.

Arvokkaimmat vie­raat saivat paikan kuninkaan pöydästä, joka sijaitsi ovea vastapäätä olevan takaseinän edessä. Mitä merkittävämpi henkilö oli hovissa, sitä ­lähempänä kuningasta hän istui.­

Salissa oli myös kolme pitkää pöytää, jotka muodostivat kuninkaan pöydän kanssa suuren E-kirjaimen. Näihin pöytiin sijoitettiin istumaan vähemmän tärkeät henkilöt, toki heidätkin tarkan nokkimisjärjestyksen mukaisesti.

Mitä lähempänä ­salin ulko-­ovea vieras istui, sitä viileämmän vastaanoton kuningas hänelle soi – myös kirjaimellisesti, sillä renessanssiajan linnat eivät olleet kovinkaan lämpimiä.

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, kuka oli pitojen päähenkilö, kuningas istui koristellun kangaskatoksen eli niin sanotun baldakiinin alla valvoen, ettei kukaan noussut pöydästä ennen häntä.

Kuninkaan lautasen vieressä oli suuri hopeinen suola-astia, kun taas muut ruokailijat joutuivat tyytymään vaatimattomampiin suola-astioihin.

Henrik VIII:n lempiruoka: lihaa lihan kera

Tavallisella kansalla oli harvoin varaa ­lihaan tai kalaan, mutta Henrikin pitopöytä suorastaan notkui liha- ja kalaherkkuja.

Arkisin hovin ylin eliitti söi noin kilon ­lihaa päivässä, mutta juhlissa sitä kului vielä paljon enemmän, sillä kaikki vieraat maistoivat härkää, lammasta, ­vasikkaa ja kaniinia. Kuninkaal­lisella ruokalistalla oli yleensä myös kyyhkystä, hanhea, ­fasaania ja muita lintuja sekä lohta, ­äyriäisiä ja simpukoita.

Kun kuningas halusi todella tehdä vaikutuksen valtakuntansa eliittiin, hän tarjoili riikinkukkoa. Suurena herkkuna pidettiin myös paahdettua joutsenta, jonka päähän asetettiin tarjoiltaessa koristeeksi kultakruunu.

Joutsen onkin noista ajoista lähtien liitetty niin tiiviisti kuninkaallisiin, että britit eivät vieläkään saa syödä joutsenta ilman kuningattaren kirjallista lupaa.

Lihan ohella vieraille tarjoiltiin esimerkiksi keitettyjä porkkanoita, nauriita, ja retiisejä, mutta salaattiin 1500-luvun ihmiset suhtautuivat varauksella, ja kypsentämättömiä ­hedelmiä ja kasviksia pidettiin jopa vaarallisina.

”Sivuuta vihreät salaatit ja raa’at ­hedelmät, sillä ne tekevät herrasi sairaaksi”, varoiteltiin vuonna 1500 ilmestyneessä keittokirjassakin.

Riikinkukko oli suurin herkku. Tarjoiltaessa linnun pyrstön piti olla auki ja kaulan koholla.

© shutterstock, rmn-grand palais/agence bulldz.

Pöytätavoissa oli toivomisen varaa

Hyvät tavat heijastelivat ihmisen yhteiskunnallista asemaa, ja käytösoppaat olivatkin Tudorien ajan Englannissa hyvin suosittuja. Niiden neuvoja opiskeltiin ­innolla, sillä vieraat halusivat olla kuninkaan heille suoman huomion arvoisia.

”Kuivaa suusi ennen kuin juot, jotta et sotke pikarin reunaa, ja pidä sormesi, huulesi ja leukasi puhtaana, jos ­haluat tehdä hyvän vaikutuksen”, eräs käytös­opas neuvoi.

Hyvien pöytätapojen noudattaminen ei ollut aina helppoa, sillä useimmat ruokalajit tarjoiltiin vadeilta, joilta ruokailijat poimivat haluamansa palat sormin. 1500-luvun Englannissa ei tunnettu haarukkaa, ja ruokaillessa käytettiin vain lusikkaa ja veistä.

Etikettioppaat olivat täynnä erilaisia hyviä neuvoja: ”Älä laske lusikkaasi ruokaan tai lautasen reunalle, kuten rahvaalla on tapana. Älä myöskään nojaa syödessäsi kyynärpäilläsi tai käsilläsi raskaasti pöytään.”

Etenkin viimeinen neuvo oli hyödyllinen, sillä suuren salin juhlapöydät olivat vain pukkijalkojen päälle nostettuja puulankkuja, jotka saattoivat ­olla epävakaita, kun niiden päälle lastattiin painavia oluthaarikoita ja viinipikareita.

Nykyajan mittapuulla Henrik VIII:n hovin pöytätavoissa oli runsaasti toivomisen varaa. Ruokailijat saivat esimerkiksi niistää nenänsä sormiinsa kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota, kunhan he vain muistivat pyyhkiä kätensä. Myös syljeskeleminen oli hyväksyttyä, jos sen teki huomiota herättämättä.

Tarjoilua hoitavat palvelijat söivät suuren salin nurkissa, jotta he saattoivat olla koko ajan valmiina palvelemaan vieraita ja keräämään astiat ja ruuantähteet pääruuan jälkeen.

Perinteen mukaisesti ruokavieraat jättivät herkkupaloja eri­tyisiin almuastioihin, joita Henrik VIII omisti useita. Niistä hienoin oli kullattua hopeaa ja painoi lähes yhdeksän ­kiloa.

Syöminkien jälkeen almuastioiden sisältö jaettiin linnan portille kerääntyneille köyhille. Koska kuninkaan pidoissa tarjoiltiin vain parasta ruokaa, vaarana oli, että palvelijat varastaisivat tähteet myydäkseen ne muille.

Sen vuoksi almujen jakamista valvoi aina kirkonmies. Kuninkaallinen asetus kielsi ankarasti hoviväkeä ja palvelijoita ”ottamasta, myymästä tai varastamasta” ruokaa.

Henrik VIII kieri sokerissa

Almujen jakamisen jälkeen oli jälkiruokien vuoro. Hedelmiä ja kasviksia koske­vista varoituksista huolimatta Henrik VIII söi usein tuoreita hedelmiä – mielellään tuontihedelmiä, joita pidettiin hienoimpina.

Hän istutti ensimmäisenä Englannissa ­aprikoosipuita Lontoon eteläpuolella sijainneen Nonsuchin palatsinsa puutarhaan. Hovissa nautittiin myös sitrus­hedelmiä, mistä kertovat Henrikin linnojen keittiöistä löydetyt sitruspuristimet.

Kun kuningas ha­lusi lyödä vieraansa ­ällikällä, hän teetti ­kokeillaan taidokkaita veistoksia sokerista. 1500-luvun alussa naula sokeria maksoi kolme–neljä pennyä, kun köyhä kansa joutui tulemaan toimeen kahdella punnalla vuodessa.

1540-luvulla sokerin hinta nousi jopa kymmeneen pennyyn naulalta, ja siksi vain kaikkein rikkaimmilla oli siihen varaa. Henrikin ­juhlapöytiä koristivat kuitenkin aina valtavat määrät karamelleja, sokerikuorrutettuja hedelmiä ja marsipaaniveistoksia.

”Toisella kierroksella tarjottiin lukemattomia eri jälkiruokia, leivonnaisia ja mitä ihmeellisimpiä luomuksia. Niitä oli satoja, ja kaikki ne olivat niin kalliita, etten usko rans­kalaisten ­ennen moisia nähneen”, George Cavendish kirjoitti juhlasta, jonka Henrik VIII järjesti Ranskan ­lähettiläiden kunniaksi.

”Siinä oli linnoja ja St. Paulin katedraali torneineen kaikkineen, aivan­ kuin taidemaalari olisi maalannut ne kankaalle. Oli villieläimiä, erilaisia lintuja ja ihmishahmoja, kaikki mitä eläväisimmän näköisiä. Jotkut hahmot taistelivat miekoin, toiset ampuma-­asein tai jousin, jotkut hyppivät, toiset juoksivat ja kolmannet tanssivat neitojen kanssa. Joillakuilla oli haarniska ja he taistelivat peitsin aivan kuin turnajaisissa. Niin paljon muutakin oli tarjolla, etten kykene kaikkea edes kuvailemaan”, Cavendish jatkoi.

Hahmot oli tehty sulatetusta ­sokerista tai tomu­sokerista ja kasviuutteesta valmistetusta kumin kaltaisesta massasta, jolle ruusuvesi ja sitruunamehu antoivat raikkaan maun.

Sekoittamisen jälkeen massa kaadettiin muotteihin, ja lopuksi hahmot koristeltiin kirkkailla kasviväreillä. Esimerkiksi pinaatista ja vihreästä vehnästä sai hienoa vihreää, kun taas sinistä tehtiin ruiskukan terälehdistä.

Kaikki värit eivät kuitenkaan olleet yhtä vaarattomia. Esimerkiksi smaragdinvihreää valmistettiin The Widow’s Treasure -keittokirjan ­mukaan ”kuparihomeesta, lyijykeltaisesta, elohopeasta sekä pikkulapsen virtsasta”. Kultaväri taas sisälsi myrkyllistä arsenikkia, joka piti sekoittaa muihin ainesosiin ja hauduttaa sitten viisi päivää tunkiossa.

Windsorin linnan keittiössä valmistettiin juhlapäivinä ruokaa jopa 1  200 vieraalle ja hovin jäsenelle.

© Bridgeman

Kuninkaat herkuttelivat niityllä

Henrik VIII ei järjestänyt loisteliaita pitoja vain linnoissaan Hampton Courtissa, Windsorissa ja Whitehallissa. Vuonna 1520 hän tapasi Ranskan Frans I:n rauhankonferenssissa ­Calais’n kaupungin lähellä nykyisen Ranskan alueella.

Henrikillä oli matkalla mukanaan 5 172 hengen suuruinen seurue, ja hän rakennutti ­tapaamispaikaksi sovitulle niitylle suuren juhlapaviljongin. Siinä oli lasista tehdyt ­ikkunat, ja sen pinta-ala oli noin 10 000 neliömetriä.

Paviljongin yhteyteen rakennettiin valtava keittiö, jonka tehtävä oli loihtia toinen toistaan loisteliaampia aterioita Englannin vallan ja vaurauden osoitukseksi. Kaksi kuningasta seurueineen söivät 17 päivän aikana muun muassa 2 200 lammasta, 2 000 härkää, 26 tusinaa harmaahaikaraa, 700 meriankeriasta ja tynnyreittäin sinappia.

Tapaaminen tunnetaan hoviväen pukujen mukaan nimellä The Field of the Cloth of Gold eli ”kultakankaan kenttä”. Herkuttelu hovissa ei suinkaan loppunut Henrik VIII:n kuolemaan vuonna 1547. Hänen perustamansa laivasto purjehti yhä kauemmas ja toi Englantiin ­aina vain uusia eksoottisia herkkuja.